28.12.2004 (tiistai) klo. 3.56:
Enimmäkseen nimetön tiesi taas informoida meikäläistä
2004 MN4:n osalta. Ohi menee.
Aloitin sunnuntaina Gilmore Girls season 2:n DVD:ltä, katsoin kaikki neljä jaksoa ensimmäiseltä levyltä. Mainioita jaksoja taas, yhden niistä olinkin katsonut joskus telkusta. En kuitenkaan ykköskautta katsoessa muistanut mitään tuosta. Maanantaina en sitten ehtinyt katsoa mitään. Heidi käväisi kylässä, piti pakata, käydä kaupungilla ja saada keväällä koulussa tuotettavan käsikirjoitukseni uusi versio valmiiksi. Lähetin sitten ohjaajalle, joka työstää sitä tässä viikolla.
Lähden tänään aamulla klo. 7.45 bussilla Ouluun, jonne saavun klo. 10.50. Sieltä matka jatkuu
klo.11.10 Jyväskylään, jonne saavun klo. 16.30. Jyväskylästä lähden Uuraisille klo. 21.05, perillä olen noin klo. 21.45. Jyväskylään palaan perjantaina tuntemattomaan aikaan vuodenvaihteen viettoon. Sieltä suuntaan sunnuntaina mitä ilmeisimmin Ouluun klo. 11.45, perillä 16.55, jatko Tornioon 17.00, perillä 19.35.
Meet the Fockers ei ilmeisesti ole kovin erikoinen. Harmi. Washington Post sanoi hassusti:"Don't
even rent the DVD, it'll only encourage them."
Mutta juu, hyvää uutta vuotta jo etukäteen! Päivityksiä luvassa aikaisintaan sunnuntaina. Tuolloin
ykköseltä alkavat Gilmore Girlsin uudet, neloskauden jaksot klo. 15.20! Sen jälkeen on hyvä siirtyä
Neloselle Joan of Arcadian pariin. GG:n pitäisi mennä nauhalle Torniossa. Tiedä sitten milloin pääsen neloskauteen, kun sitä ennen on katsomatta tällä hetkellä 40 jaksoa.
26.12.2004 (sunnuntai) klo. 4.45:
Ricky Gervais (The Officen David Brent) kirjoittaa yhden The Simpsons-jakson ensi vuonna, esiintyen myös jakson vierailevana tähtenä. Juonesta mies ei kerro:"I've got the rough idea. This is the most intimidating project of my career. The Simpsons is the greatest TV show of all time. I can only make it slightly worse. When I got into comedy my greatest ambition was to get one joke on The Simpsons. I may as well retire now."
Katsoin eilen The Shield season 2:n ja Gilmore Girls season 1:n loppuun. Erinomaiset kaudet molemmissa, suosittelen tutustumaan sarjoihin. The Shield S1 (13 jaksoa) lähtee todella halvalla Playsta, 22 euroa. Gilmore Girls S1:n (21 jaksoa) saa Amazonista edullisesti alle tullirajan, 36 euroa. Molemmissa jaksohinnaksi tulee n. 1,7 euroa, ts. kaksi tuntia (kolme jaksoa) = n. 5,1e. Jos nyt verrataan
hintaa parituntisen leffan DVD:hen, uusi leffa maksaa suhteessa neljä-viisi kertaa enemmän. The Shieldin kakkoskausi oli tosiaan loistava, vielä parempi kuin ensimmäinen, joka sekin oli mainio. Tekisi kyllä mieli tilata tuo ykköskausi noin halvalla, mutta toisaalta yritän olla säästäväinen. En kuitenkaan luultavasti katsoisi jaksoja lähikuukausina, ja ehtiipä sen hommata, hinta tuskin on paljoa tuosta nousemassa.
Katsottavaa kyllä on riittävästi vähäksi aikaa: suurin osa ER S2:sta (ennakkotilauksessa oleva S3 ilmestyy viiden viikon kuluttua), kaksi kautta Gilmore Girlsiä (S2 DVD:ltä, S3 nauhoilta), Firefly-boksi, ja jokunen näkemättä oleva jakso Six Feet Under S1:stä (joka oli viimein postitettu Amazon.de:stä perjantaina) ja S2:sta sekä Angel S1:stä & S2:sta. Sopranos S1 pitäisi lainata jossakin välissä Samilta. Gilmore Girls on parhaita sokko-ostoksia mitä olen tehnyt. Ei edes harmita etten ole älynnyt seurata sarjaa TV:stä, kun ensi viikon perjantaina (jolloin S3-uusinnat päättyvät) hallussa ovat kaikki Suomen TV:stä näkyneet jaksot. Olettaen, ettei jotain ole mennyt pieleen Tornion ajastinnauhoitusten kanssa.
25.12.2004 (lauantai) klo. 4.54:
Ennen joulujuttuja pari juttua: Suomi-aiheinen uutinen maailmalla, jee... Enimmäkseen nimetön mainitsi
kiintoisan uutisen. 400-metrinen asteroidi 2004 MN4 saattaa pläjähtää Maahan huhtikuussa 2029. Suapi nähä, muuttuvatko laskelmat. Eikö siihen mennessä voisi keksiä jotain näppärää katastrofin välttämiseksi, tai ainakin pienentämiseksi? Ou well. 24 on ainakin ehtinyt päättyä. Kolmoskausi alkaakin Suomessa lähiaikoina.
Noniin, joulu, eli joululahjat olivat:
Itseltäni sain (myös paidat sisältäneestä NetAnttila-boksista, jonka nyt avasin) lahjaksi Lars von
Trierin Breaking the Waves-tupla-DVD:n, hintaan 3,95 euroa, hurjan halpa oli siis. Itse annoin lahjaksi isälle kirjan, jossa suomalaiset poliisit kertovat vuosikymmenien varrella työssään sattuneista kommelluksista. Äidille annoin kirjan, jossa on hauskoja lainauksia lapsilta.
Veljelle ja tämän kihlatulle annoin Jimmy Carr - Live-DVD:n. Miialle ostin CD:n ja maksoin suurimman osan hameesta. Tädille ostin kauniin, ison (sisä)kynttilän, palamisaika 100 tuntia.
Olin oikein tyytyväinen tämän joulun lahjasaldoon.
NetAnttilan Halo 2-kuvaus nauratti:"Peli, jonka (pop)kulttuurihistoriallista merkitystä tullaan tutkimaan tulevina vuosikymmeninä yliopistoissa." Niin just. Ei sillä, etteikö peli kiinnostaisi. Pähkäilin taas vaihteeksi, pitäisikö tilata Xbox ja Halo 2, mutta plaa, en tiedä olisiko se järkevää. Olisi kyllä varmasti kiva pelailla, mutta olisiko se sitten reilun 200 euron arvoista?
80-luvun Twilight Zonen ykköskausi ilmestyy DVD:llä 28.12. Voisi hankkia jo alkutunnarin vuoksi, pidin sitä nuorena melko pelottavana. Luulen, että pitäisin sitä nytkin
ihan creepynä, hyvin muistissa se alun musiikki, ikkuna ja hämähäkki. Ehkä sain siitä pienoisen hämähäkkifobiani...tai Arachnophobiasta...tai jostakin ihme leffasta, jossa joku tyyppi nakkeli ehkä jostakin säkistä hämähäkkejä. Olivatko ne hämähäkkejä? Muistelen niin. Jotain mutanttihämähäkkejä varmaan. Ja yksi sellainen sitten taisi lentää jonkun sällin auton tuulilasiin, ja alkoi nikertämään sitä hajalle. Lieneekö ollut sitten vielä eri leffa, jossa lopussa katsottiin ulos ja nähtiin ympäristö hämähäkinseitin peitossa. Ei kai Arachnophobia sentään loppunut niin...ei kai. En muista. Olisi kiva tietää, mitä (luultavasti melko huonoja) leffoja nuo ovat. Joskus 80-luvun jälkipuoliskolla ne tuli nähtyä.
Jos joku on harkinnut Buffyn seiskakauden R1-boksin hankintaa, niin tiedoksi, että Fox on vaihteeksi kämmäillyt poistaessaan jaksojen "previously on"-pätkiä. Tällä kerralla jaksosta
End of Days on lähtenyt alun jatko edellisen jakson päättäneeseen cliffhangeriin. Aika kädetöntä porukkaa, kun onnistuvat toistuvasti tekemään noita mokia. En ymmärrä miksi ne kertaukset pitää aina R1-bokseista poistaa, itse laitan niiden leikkaukset selväksi miinukseksi. Joitakin ne kertaukset kuitenkin näemmä ärsyttävät.
Hyvää joulua! Joululahjana vierailijoille tarjolla on neljä Gmail-kutsua, jotka lähetän niitä
vieraskirjassa ensin tahtoville. Who knows, ehkä ketään ei kiinnosta, itse kuitenkin suosittelen.
Veli on kihlattunsa kanssa kyläilemässä täällä kotipuolessa Kuusamossa, lahjat on kutakuinkin paketoitu, ja uunissa istuvan joulukinkun tuoksu leijailee yläkertaan huoneeseeni. On myös aika avata viimeinen luukku Muumi- suklaajoulukalenterista. Se onkin tavallista isompi luukku...jonka takaa paljastui enkeli. Hyvää oli, kalenterisuklaa. Lisää tuoretta turhaa turinaa tuossa alapuolella.
23.12.2004 (torstai) klo. 1.28:
Dead Like Me'n suhteen on vielä näköjään pieni toivo. Saapa
nähdä, en kyllä nosta odotuksiani asian suhteen.
Juttu naiselta, joka menee
veneelle pelaamaan Monkey Islandia, toi pintaan nostalgiafiilikset. Seikkailupelit olivat nuorena suosikeitani. Muistan, miten pelasin innoissani Monkey Islandeja niiden ilmestyessä. Nimeäisinkin MI:t (I & II) kaikkien aikojen suurimmiksi pelisuosikeikseni. Kolmosta en ikinä pelannut, mutta nyt tuli mieleen, että voisi hommata sen, samaten edelliset osat. Ja nelosen. Monkey Islandien jälkeen parhaiten kolahti varmaan Sam & Max Hit the Road, joka on tullut pelattua läpi ainakin pari kertaa, ja olisi kyllä aika pelata taas pitkästä aikaa. Hm,
eri juttu vain, toimivatko ne XP:llä. Mutta ScummVM tulee näemmä
hätiin siinä.
Muita seikkailusuosikeita olivat Indiana Jones
and the Last Crusade, Indiana Jones and the Fate of Atlantis, Larry VII ja Eric the Unready, jota pitkän odotuksen jälkeen päädyin kylläkin pelaamaan suht vähän, luultavasti kolahtaisi paremmin
nyt vanhempana. Pelin loota kerää pölyä tuossa vieressäni kirjahyllyssä. Ripper (kuvia) taisi olla viimeinen
seikkailupeli, jota pelasin innoissani/paljon, tai noin yleensäkään. Tässä on pelissä
näytelleen, mm. Gilmore Girlsistä tutun Scott Cohenin haastattelu, jossa puhutaan miehen Ripper-kokemuksesta. Nykyään ei (tietääkseni) pahemmin seikkailuja ilmesty, mikä on harmillista. Aiemminkin mainitsemani Missing: Since
January voisi kiinnostaa, mutta en löydä peliä mistään kotimaiselta peliliikesivulta. Pah.
Pumpattava kirkko...kaikenlaista.
WEHT.net-sivulta voit etsiä, mitä menneille tähdille kuuluu.
The UFO Page Blog ufojen ystäville.
22.12.2004 (keskiviikko) klo. 13.14:
Showtime ei jatka mainiota Dead Like Me-sarjaa taannoin päättynyttä kakkoskautta pidemmälle. Miksi kaiken maailman idiootit aina pääsevät tekemään noita päätöksiä ja lopettamaan hyvät sarjat? Oi miksi.
Klo. 23.55:
Man on Fire saa kahden levyn R2-julkaisun helmikuussa, mukana
72-minuuttinen dokkari. En ole vieläkään nähnyt sitä, kovasti kyllä kiinnostaapi. Olen vain
ajatellut, että jos yrittäisi olla ensi vuoden puolella vähän säästäväisempi, kenties keskittyä
enemmän jo hankkimieni DVD-levyjen katsomiseen kuin ylettömään osteluun. Tällä hetkellä vuoden
alkupuoliskon must have-tapaukset ovat ER S3 ja Angel S5. Mutta niin, säästäminen, sitä voisi
kokeilla kenties vähäsen. En ala mitään uudenvuodenlupauksia tekemään, mutta kuitenkin.
Olipas erinomainen The Practice, Alan Shore (James Spader) ja Tara saivat kenkää firmasta Eugenen
ja Jimmyn kyllästyttyä mieheen ja Taran kerrottua asiasta etukäteen Shorelle, ja Ellenor suuttui
ja loukkaantui syvästi kun häneltä pidettiin asia salassa. Jakson päättänyt Ellenorin ja Alanin juttutuokio oli mainio:
DVD Times listaa Amazon.co.uk-tarjouksia. Firefly postituskuluineen n. 28,5 euroa, ts. kolme euroa halvemmalla kuin
millä tilasin Amazon.comista. No eipä tuo niin paljon ole, että harmittaisi. The Invisible Man-sarjan season 1-boksit (1 ja 2) lähtevät todella edullisesti (20e/kpl), ottaen huomioon miten tyyriitä nuo ovat alkujaan olleet. Korkea hinta saattoi hyvin olla syypää siihen, miksi erinomaista kakkoskautta ei tullut
ikinä DVD:lle. Olisivat julkaisseet yhdessä boksissa siedettävään hintaan, niin varmasti olisi
mennyt paremmin kaupaksi. Mutta ei, piti alkaa ahneeksi. Alias season 1 ja 2 lähtevät postituskuluineen hintaan 33 euroa per kausi, ei paha. Saman verran maksaa Twin Peaks season 1, sisältäen pilotin. Angel S3 lähtee 42e:llä pkuluineen, mikä on edullinen hinta, itse pulitin aikoinaan uudesta yli tuplasti. R2-bokseissa on R1-versioihin ylivertainen, näppärä ja vähän tilaa vievä paketointi.
Mietityttää vain listauksen Alien Quadrilogy-kohta, joka mainitsee hinnaksi £26.97, kun se on nyt £45.99. Kun tuossa kuitenkin mainitaan, että "save 55%". Että olisiko se ollut hetken aikaa noin
halpa...ilmeisesti. No, minkäs teet.
22.12.2004 (keskiviikko) klo. 1.42:
Kuusamossa. Täällä odottivat Waking Life ja Gilmore Girls season 2,
jälkimmäisen tiesin jo saapuneen, WL:n en. Kattelin Louis Therouxin ohjelman, jossa tämä
keskittyi Michael Jacksoniin. Harmi etten nauhalle saanut. Muutenkin oli alkujaan tarkoitus mainostaa noita Therouxin hauskoja, mainioita dokkareita, mulla on ne pari Theroux-DVD:tä, joita suosittelen lämpimästi.
DVD-blogiin kaivataan päivityksiä! Terkkuja.
Koulussa äänikurssilla kateltiin kankaalta Panic Room, huoneessa jossa surroundit. Koulun entinen
oppilas, siviilipalvelustaan suorittava ja meitä kurssilla joinakin päivinä opettava häiskä ei
reagoinut mitenkään siihen, että takakaiuttimista kuuluivat koko ajan kaikki samat äänet kuin
edestäkin, ts. äänet tulivat vain stereona etu- ja takakaiuttimista. Huomautin pian asiasta tyypille, tämä käväisi ääniasetusvalikossa ja totesi Dolby Digitalin olevan valittuna. Eipä paljon lohduta, kun surroundit ilmiselvästi eivät olleet toiminnassa. Suoritin sitten siinä leffan pyöriessä pientä tutkimustyötä, huomasin että stereoääni oli valittuna vahvistimessa, ja että surroundin valinta ei onnistunut. Homma kuitenkin hoitui yhtä kaiutinnapikkaa vahvistimesta painamalla (laite itse kehotti ruudussaan tekemään niin), jonka jälkeen vaihto onnistui. Voin kuvitella, miten kukaan ei ole ikinä käyttänyt luokassa surroundeja, ja väki on paremmasta tietämättömänä ihastellut (takakaiuttimien toistaessa samat äänet kuin etukaiuttimet), että onpa hienoa kun on surround-ääni. Sigh. Ja jotenkin otti päähän, että äänikurssia opettava tyyppi (vaikka ei varsinaisesti oikea opettaja, eikä kurssilla paneuduta erityisemmin surround-ääneen,
mutta silti) ei tajunnut tuollaista.
19.12.2004 (sunnuntai) klo. 3.00:
Six Feet Under S2:n finaalin kattelin vastikään, nyt sitten jännitän, alkaako kolmoskausi Ruotsin töllössä ensi viikolla.
Tai no, jaa, tsekkasin netistä, eikä ainakaan kahtena seuraavana viikonloppuna näy. Joutunenko odottamaan ensi vuoden
DVD-julkaisua, milloin sitten tarkalleen ilmestyneekään. No, kahdelta ekalta kaudelta on muutama jakso onneksi vielä näkemättä. "Tänään Donald Trump sanoo onnelliselle voittajalle jotain ennenkuulumatonta", sanotaan jouluaattona näkyvän Diilin ohjelmatiedoissa. Veikkaisin, että se sanoo "you're hired!" Jouluaattona tulee töllöstä yhdeksän elokuvaa, yksi ykköseltä, kaksi kakkoselta, kolme MTV3:lta ja Neloselta.
"It will be launched as a free tool for Windows 2000 and later versions only", mainitaan Microsoftin tulevasta
Giant AntiSpyware-inkarnaatiosta. No, ehkä se oli sittenkin hyvä asia, etten ehtinyt rekisteröidä ohjelmaa.
18.12.2004 (lauantai) klo. 17.41:
En ole ainoa, joka on huolissaan B5-leffan näyttelijävalintojen suhteen... JMS on näemmä onneksi fanien puolella
asiassa. Tuolla foorumissa joku oli kirjoittanut kirjeen AICN:n Herculekselle, siitä lainaus:"Further investigation revealed reports that casting sides have gone out for at least the characters of Sheridan, Delenn and Lochley. (Mixed blessing being that know we now some of the characters who will be in the film…)". Hm, Sheridan ja Delenn olisivat
siis sentään mukana jossakin määrin? Tosin jos eri näyttelijöillä, niin se siitäkin pienestä lohdusta. Uskomattomia
taulapäitä tuolla WB:llä.
Klo. 20.18:
Kattelin viimein kaksi viimeisintä Aliasta levyltä, hyviä jaksoja, jälkimmäisessä oli isossa roolissa Ricky Gervais,
eli The Officen David Brent. Which was nice.
18.12.2004 (lauantai) klo. 15.30:
Lisää tietoa Babylon 5-leffasta ja sen hahmoista,
ja FilmForcen juttu asian tiimoilta. Jessus,
alkaa mielenkiinto hiipumaan pohjalukemiin. Jerry Doyle (Garibaldi) on sanonut "I wish them well", muut B5-vakityypit ovat näemmä yhtä pihalla leffasta. Huhujen mukaan Galenin (Peter Woodward) ja Lochleyn (Tracey Scoggins) rooleihin saatetaan valita uudet näyttelijät, koska Warners haluaa nimekkäämpiä näyttelijöitä. Ts. pahimmillaan leffassa on ehkä pari tuttua hahmoa B5-universumista, ja niissäkin eri näyttelijät. Kuulostaa koko ajan enemmän siltä, että JMS on lopullisesti seonnut. B5-leffa ilman B5-hahmoja, projekti olisi saanut stopata ja peruuttaa alkuun jo siinä kohtaa. Eikö mies tullut ajatelleeksi, miten tärkeää faneille olisi nähdä B5-naamat B5-leffassa? Eikö studio suostunut tuottamaan sellaista leffaa, koska B5-näyttelijät eivät "möisi", vai halusiko JMS vain "siirtyä eteenpäin" tms.? Ja jos mies suostuu katsojille tuttujen hahmojen näyttelijöiden vaihtoon, ei voi kuin pudistella päätään ja ajatella, että tämä on hyvin mahdollisesti ensimmäinen ja viimeinen Babylon 5-leffa. Coming soon to the nearest video store near you. Siihen Thirdspacen
viereen.
Seuraava pohjanoteeraus Hellraiserille, Hellraiser-TV-sarja? Jesus wept. Leffaa lainatakseni.
Amazon.de:stä pahoiteltiin Six Feet Under S1-boksin viivästymistä ensi vuodelle, ja annettiin hyväntahdon eleenä viiden
euron alennuskoodi. Muuten kiva, mutta:
Gutschein-Code:
Missähän hitossa se koodi on? Tosi järkevää. No, ei minulla olisi kuitenkaan tullut tilattua tuolta mitään ennen vuodenvaihdetta. Tuosta aikarajastakin voisi kitistä, mutta olkoot. (Jälkikorjaus: Se olikin 2005 eikä 2004,
no sitten ei mitään...eiku, missä se hemmetin koodi on?!)
Ajattelin listata vuoden parhaat DVD-hankinnat, esim. TOP-10, mutta tulin siihen tulokseen, että se olisi ihan mahdoton homma. 70 DVD-lisäystä tuli tälle vuodelle, jos Richard Linklaterin Waking Life ehtii tulla joulukuussa. Tilasin sen
tässä taannoin Loaded247.comista, maksoi vain 10,12 euroa. Mutta niin, paljon erinomaisia lisäyksiä taas tänä vuonna,
ei juurikaan "pitikin mennä tilaamaan"-tapauksia. Toukokuun Better of Deadista en paljoa innostunut. Myös toukokuussa
ostamaani To Die For-elokuvaa en ole vieläkään katsonut, mitä nyt silloin joskus videolle tultuaan. Syyskuussa saamaani,
kauan etsimääni Ginger Snaps collector's editionia en ole myös edes käyttänyt soittimessa, vaikka 5.1-äänillä leffan
tsekkaus kiinnostaakin. Leffa on hyvin muistissa, ja haluaisin katsoa uuden levyn jonkun leffaa aiemmin näkemättömän kanssa, mitä ei sitten ole vielä tapahtunut. ER S2:ssa ja The Shield S2:ssa olen nyt päässyt vauhtiin,
etenkin jälkimmäisessä, joka on mainiota ykköskautta vielä parempi. Alias ja Six Feet Under on mainittava, koska
innostuin molemmista sarjoista vasta tämän vuoden jälkipuoliskolla, ja tilasin molemmista kaikki julkaisut (mitä nyt
SFU S1 viipyy). Vuoden suosikkimenut taisivat olla Butterfly Effectin tuplalevyjulkaisussa.
18.12.2004 (lauantai) klo. 2.20:
Choices Directistä saa halvalla
Lord of the Rings extended edition-trilogiaboksin (sisältää kaikki 12 levyä), 67 euroa postituskuluineen. En vieläkään
katsonut RotK EE:tä, kun muistin että Makuunin etusetelit pitää käyttää ennen vuodenvaihdetta. Vuokrasin nyt sitten
The Chronicles of Riddickin ja Club Dreadin. Riddickiä pidin onneksi ihan viihdyttävänä (huonompi kuin Pitch Black,
parempi kuin vaikkapa The Phantom Menace), Club Dread (Kauhujen klubi) oli ihan hauska, selvä parannus Broken Lizardin
Super Troopersiin.
Tässä illalla Ruotsin telkusta tullut Six Feet Under oli näköjään toisen kauden toiseksi viimeinen jakso, huomenna näkyy
finaali. Mahtaako kolmoskausi alkaa sitten viikon kuluttua...I wonder. Jos alkaa, niin pitää laittaa videot nauhoittamaan
joululomalla ne.
Home Theater Forumissa joku mainitsi 24-soundtrackin ilmestyneen, suuntasin Amazoniin, tsekkasin läpi näytteet ja laitoin
levyn tilaukseen. Koska biisilistauksessa on 3. kauteen viittauksia, seuraavassa linkkejä joihinkin ensimmäisen ja toisen kauden klippeihin Amazon.comissa. Bomb Detonates toisen kauden parhaasta jaksosta on mielestäni sarjan liikuttavin sävellys (etenkin kun tietää biisin sarjasta), Kim and Terry's Escape from the Safe House tarjoaa kivaa toimintajytinää, Jack on the Move teki aina vaikutuksen ja on ykköskauden mieleenpainuvimpia sävellyksiä, Jack in the Limo jäi
myös helposti mieleen, ja Alexis on samaten kiva.
Kuten ovat loputkin 19:stä kipaleesta. Hienoa, että levy on saatavilla, olen aina pitänyt kovasti Sean Calleryn
24-musiikeista.
Nip/Tuck-soundtrack on näköjään myös saatavilla. Katson anteeksiantamattomaksi puutteeksi ykköskauden cooleimmassa kohtauksessa (jossa Christian katselee kemuissa tyttökaveriansa toisen naisen kanssa) kuuluneen, Layo & Bushwackan biisin Sleepy Language. Täältä löytyvät tiedot sarjassa kuuluneista biiseistä.
Voisi oikeastaan lähteä Kuusamoon tiistaina, kun on viimeinen koulupäivä. Kun olen ajatellut, että jos keskiviikkona
menisi, tai no en kyllä ole paljoa asiaa ajatellut. Mutta voisin lähteä kolmelta iltapäivällä Ouluun, se on perillä
17.15, Kuusamoon lähtee bussi 17.30, perillä 20.30. Lähden 28. päivä Jyväskylään/Uuraisille, ja sieltä palaan sitten Tornioon toinen päivä tammikuuta.
Tiedustelin tässä taannoin huvikseni Play.comista näiden Sopranos S5 R2-listauksen julkaisuajankohdasta, että onko siinä mitään perää (viitaten
TV Shows on DVD:n uutiseen julkaisuajankohdasta), ja sain vastauksen:
Dear Atso,
Thank you for your email.
The information regarding product specifications comes directly from the releasing supplier. Whilst we strive to keep our website as up to date as possible, we are unable to provide any further details than those specified.
We are very sorry that we could not be of further help on this occasion.
Kind regards
Email Support Team
Play
Oh well, eiköhän R2-boksikin ilmesty sitten loppuvuodesta. Ja sinänsä minulle ihan sama, kun hankin kuitenkin ensin ne
edelliset kaudet. Why do I bother...
17.12.2004 (perjantai) klo. 11.50:
Jos sähköpostissa on tila aina lopussa, eikä Gmail ole vaihtoehto, Walla tarjoaa myös gigan tilaa maileille. Onkin ollut jo hyvän aikaa kehissä, enpä tiennyt.
Tässä vähän juttua siitä.
Tidelandin kotisivulla on saatavilla leffan synopsis, kuvia ja video, jolla Gilliam toivottaa kävijän tervetulleeksi.
Firefly-leffa Serenity saa ylistystä AICN:ssä. Leffa näyttää uppoavan erinomaisesti niin sarjan faneihin kuin sitä näkemättömiinkin. Mainiota.
Olipa kiva eilen, kun Giant AntiSpywaren koeajastani oli jäljellä enää päivä, ja menin rekisteröimään ohjelman
firman sivulle, niin tietysti juuri samana päivänä kaikki
on pysähtynyt Microsoftin ostettua firman, rekisteröinti ei onnistu, ja onnistuneeko enää ikinä, kun uusi ohjelma
on tulossa kuukauden sisään, ties mihin hintaan. Voi perse! Ei sitten, jos ei raha kelpaa. Saa sitten nähdä, pilaavatko
koko homman (ylihinnoittelulla ja ties millä).
15.12.2004 (keskiviikko) klo. 3.21:
The Officen (Konttori) erinomaiset jouluspessut (kaksi n. 45 minuutin jaksoa) nähdään TV1:llä keskiviikkona 22.12. ja
29.12. Vuoden Golden Globe-ehdokkuudet on julkaistu. Enpä ole
varmaan ennen nähnyt silmääni yhtä paljon miellyttävää ehdokaslistausta "best television series - drama"-osastolla: 24, Deadwood, Lost, Nip/Tuck ja The Sopranos.
Näyttää siltä, etten tule ikinä saamaan asiasta mahdollisesti kiinnostuneita kavereita kasaan neljäksi tunniksi samaan
aikaan, joten taidan katella Return of the King EE:n yksikseni (olettaen että kukaan ei pääse katsomaan) perjantaina. Parhaani tein.
Kaveri, jonka ansiosta sain kesällä tehdä TV-sarjatietovisakysymyksiä kolmosen nettisivulle, tiedusteli alustavasti, kiinnostaisiko mahdollinen kesätyö ensi vuonna Maikkarilla, MTV3:n tiloissa Helsingissä. Ei kuitenkaan ollut vielä ollenkaan varma tuon homman toteutumisesta, että tarvitsevatko. Sanoin, että kiinnostaa toki. Helsinkiin asettuminen tuntuu kyllä äkkiseltään vähän ahdistavalta ajatukselta, mutta samapa sille, kylläpä sinne sopeutuisi ja jokunen kaverikin sieltä
löytyy sentään. Tiedä sitten kuinka pitkäaikainen jobi tuo olisi, millainen palkka, kuinka kalliiksi kämpän vuokraaminen tulisi, jne. Mutta kivaa kuitenkin että kysellään. Saapi nähdä, etenkin että tarvitaanko sitä työntekijää yleensäkään.
14.12.2004 (tiistai) klo. 2.40:
Uusi Batman Begins-traileri on nyt katsottavissa leffan kotisivulla hyvälaatuisena. Ensi vuoden Keanu Reeves-pätkän, Constantinen traileri on myös saatavilla.
Katsoin vain hetkisen, odotukset ovat tällä hetkellä korkealla, enkä haluaisi spoilaantua etukäteen paljon.
Play listaa Sopranos season 5:n
ilmestyväksi 14.2.2005. S5:n on todettu ilmestyvän
vasta ensi vuoden lopulla, mutta voisiko tilanne olla R2-boksin suhteen eri? Maybe not. Ei taida muualta löytyä.
Plaah, Mozilla Thunderbird olisi muuten kiva, mutta kun viestien lähetys tökkää siihen, ettei yhteyttä saada smtp.google.comiin, vaikka asetusten pitäisi olla oikein. Mikä lienee ongelma, ei ymmärrä ei.
Google Alertsiin tutustuin nyt, vaikuttaa näppärältä.
Ilmoittaa, jos haluamasi Google-haun top-20-tuloksiin ilmaantuu uusia linkkejä. Voi laittaa hakemaan uutisista,
normaalista webbihausta tai molemmista, ja koettamaan hakua joko kerran päivässä tai jatkuvasti. Vallan mainio, jos esmes
haluaa tietää, jos jostakin tuttavasta ilmaantuu jotain nettiin, ilman että tarvitsee itse vaivautua tarkistamaan
muutoksia. Tai jotain muuta vähemmän stalker-henkistä, itse laitoin mm. ilmoittamaan, jos "straczynskin" ja "memory of shadowsin" yhdistävä haku tuo uutta kamaa. Ts. jos B5-leffasta ilmaantuu jotain.
Kaikki eivät ole Googlen toimista kovin innoissaan. Siitä huolimatta lisää Google-vinkkejä, ts. tiesitkö että tällaisiakin on:
Google Personalized
Google Job Opportunities-sivulla oli ihan mielenkiintoisia juttuja linkeissä.
10.12.2004 (perjantai) klo. 21.37:
Jos uutukainen Batman Begins-traileri kiinnostaa... Jos Firefox kaatuilee,
kokeile IE:llä. Ja videon laatu on heikko, mutta mitäs pienistä. Ja itse leffahan näyttää taas vallan kivalta.
Tänään sain Return of the King EE:n (40e:llä, eli halvemmaksi tuli kun hommasin täältä enkä
CDonista) ja postissa tulleen The Hiren (BMW-lyhärit).
10.12.2004 (perjantai) klo. 10.55:
Spielbergin War of the Worldsin teaser trailer...sweet! Tim Burtonin Charlie and the Chocolate Factoryn traileri on myös
saatavilla.
Asensinpa Mozillan Thunderbird 1.0:n.
Sen käyttämiseen Gmailin kanssa vinkkejä tässä ja tässä. En ole ikinä kunnolla käyttänyt esmes Outlookia, mutta huomasin tuosta Thunderbirdistä mainintaa, ja päätin kokeilla. En ole vielä varma, tarvitsenko välttämättä sitä, mutta ihan toimiva ja näppärä peli.
10.12.2004 (perjantai) klo. 1.55:
Firefly-boksi tuli eilen, kiva. Return of the King EE pitäisi olla tänään handussa. Shaun of the Dead ilmestyy näköjään Suomi-DVD:nä 15. joulukuuta. Vuoden suosikeita on se. Paul Schraderin The Exorcist: The Beginning pääsee näemmä sittenkin teattereihin jenkkilässä, ensi vuonna. Siistiä. Pysyn kaukana Harlinin versiosta tuota odotellessa.
Babylon 5-leffaprojekti, The Memory of Shadows, näköjään etenee. Asiasta on muuallakin uutisoitu. En kyllä tiedä mitä sanoa juonikuvauksesta. Diane Baker? Galen? Ketä kiinnostaa joku Diane Baker (joka on täysin uusi hahmo)? Galen oli kiva Crusadessa, mutta nyt koko tyypin nimen maininta särähtää korvaan, kun Babylon 5:n porukasta ei mainita halaistua sanaa. Missä ovat Sheridan? Ivanova? Londo? G'Kar?! Throw us a frickin' bone here! No, epäilemättä tuttuja naamoja nähdään, mutta jos Baker ja Galen ovat leffan pääkaksikko, ja B5-naamat ovat sivuhahmoja, niin voi perse, tätäkö on vuositolkulla odotettu? Juonikin tuntuu vanhan kierrätykseltä, jälleen kerran mysteerinen uhka vaanii galaksia, ja varjoteknologian uusiokäyttökin on jo hieman tuttua juttua. Yritetäänkö tässä tuoda jonkinlainen ratkaisu Crusaden tarinalle?
Kaikesta kitinästä huolimatta on hienoa, että projekti etenee viimein. Voihan se olla vaikka kuinka mainio, enkä todellakaan odota automaattisesti, etteikö se olisi hyvä. Nähtäväksi jää se. Mielenkiintoista myös nähdä, miltä B5:n maailma näyttää isommalla budjetilla. Toivottavasti vain joku on uskaltanut sanoa JMS:lle (sarjan luoja), jos käsikirjoitus on ollut paskaa,
ettei tule mitään The Legend of the Rangers-tason fiaskoa. Ihmetyttää
kyllä ohjaajavalinta. Who the fuck is Steven Beck? Lieneekö edes sama
mies, IMDb:ssä. Missä on B5-luottomies Mike Vejar? Menivätkö JMS:n ja tämän välit poikki Rangersin seurauksena, tms? Entä Janet Greek? David J. Eagle? Anyone? Miksi joku nobody Steven Beck on parempi valinta ohjaajaksi kuin joku B5-veteraani? Vaikea uskoa, ettei homma kiinnostanut ketään. Steven Beck?? Missasinko B5-ohjaajanpallilla palkittavan "miksi juuri sinun pitäisi saada ohjata Babylon 5-elokuva?"-kirjoituskisan?
No, ehkä mies on pätevä. Jännittää saa, että onhan Christopher Franke sentään säveltäjänä.
No mutta, kiva kuitenkin, että leffa on tulossa. Really.
Klo. 3.38:
Production Weekly, Filmforce ja Cinescape uutisoivat B5-leffasta. Olenko kohtuuton kun kitisen Bakerista ja Galenista? Kyse on kuitenkin Babylon 5-elokuvasta, kai Star Trek-fanitkin haluavat nähdä sarjasta tuttuja naamoja ST-elokuvissa? Bakerista ei ole ikinä kuultukaan, ja Galen on tuttu vain TV-leffasta ja 13 jakson spinoff-sarjasta. Tältä pohjalta tämä kuulostaa enemmän Crusade- kuin Babylon 5-elokuvalta. Noh, odotellaan. Kommentoidakin saa. Olenko ylinegatiivinen, onko kenelläkään
samoja ajatuksia? Hei, vähentäisiköhän se kommentointikynnystä, jos tekisin, kuten kohta teen. Koska silloin ainakin
vieraskirjan merkinnän julkaisun aikoihin mahdollinen kommentti olisi luettavissa ensimmäisenä... Kun en oikein järkevämpääkään ratkaisua keksi, paitsi että jos vaihtaisin johonkin bloggaussivustoon tämän. Ja sitten harmittaisi
vain enemmän, kun kommenttiosasto pysyisi hiljaisena.
5.12.2004 (sunnuntai) klo. 0.23:
AICN:n Harryn DVD-palstalla mies kertoo kääntyneensä
Buffy-faniksi. Kiva.
Crusadekin olisi nyt DVD:llä. No ehtiipä sen.
Harmi ettei ole widenä. Amazon.comissa on hyviä TV-sarja-DVD-alennuksia, esim. Gilmore Girls S1 lähtee postituskuluineen vajaalla 28 eurolla. Loistava sarja & kausi, erinomainen tarjous.
Klo. 4.23:
Tilasin tässä yöllä sen Six Feet Under S1:n Amazon.de:stä, katsottuani telkusta mainion jakson toiselta kaudelta. Harmittaisi kuitenkin niin paljon, jos hinta nousisi tuosta 35,70 eurosta (postituskuluineen), on se sen verran edullinen, normaalin hinnan huomioon ottaen. Sopivasti DVD-tilillä oli 35,92 euroa. Pitänee laittaa vielä sinne rahaa, jos tulisi rekisteröityä tuo Giant AntiSpyware koeajan päätyttyä.
SFU:n pitäisi tulla Tornioon ennen joulua, Amazon.comista lähtenyt Gilmore Girls S2 olisi varmasti ehtinyt myös, mutta no, ei sitä luultavasti olisi edes ehtinyt vielä aloittaa täällä.
Lueskelin kevään lyhytelokuvien muut toteutettavat käsikirjoitukset, neljä kappaletta. Ymmärrettävää, jos porukkaa
haluaa työskentelemään tuohon oman kässärini tuotantoon, kun kaikissa muissa on enemmän kuvauspaikkoja ja ulkona tapahtuvia
kohtauksia, mikä tarkoittaa kamojen rahtaamista paikasta toiseen ja kenties tuntitolkulla apaattista pakkasessa seisoskelua. Oman kässärini tuotannossa oleskellaan lämpimissä sisätiloissa ja kuvaukset tapahtuvat yhdessä huoneessa, mikä tekee kaikkien työstä helpomman. Mikä oli tietenkin mielessäni alusta alkaen. Lisäksi tuohon on varattu kolme kuvauspäivää, kun kolmella muulla on kaksi. Veikkaisin kyllä parin päivän riittävän tuohon, mutta eipähän ole ainakaan mitään paniikkia. Tietty toivon myös, että porukkaa haluaa mukaan myös siksi, että pitävät eniten siitä tarinastani. Eniten kuitenkin toivon, että pääsen tosiaan äänittämään oman käsikirjoitukseni, enkä jonkun muun. Täytyy päästä, ei siinä olisi mitään järkeä jos en pääsisi. Kukapa olisi enemmän kiinnostunut homman tekemisestä hyvin, ja kun kerran ohjauskurssin käyneet kirjoittajat saavat ohjata automaattisesti käsikirjoituksensa, niin totta hitossa minä äänitän omani.
4.12.2004 (lauantai) klo. 2.01:
Tuore Batman Begins-juliste. Me like. Kattelin tässä Six Feet Underin Ruotsin telkusta, ja sitä ennen viime torstain Aliaksen DVD:ltä. Mukana jälkimmäisen jaksossa olivat Quentin Tarantino ja miehen Kill Bill Vol. 1:ssä näytellyt Vivica A. Fox. Tarantinoahan nähtiin myös sarjan 1. kaudella. Hm, Ruotsin telkussa näkyvässä Color of Nightissa näkyy olevan Jeff Corey, joka oli B5-jaksossa Z'ha'dum. Näköjään kuollut v. 2002.
Tuttavatyttö laittoi tekstarin eilen aamupäivällä, kertoi pitäneensä kovasti käsikirjoituksestani ja totesi haluavansa
olla siinä kuvaajana. Kaverin luona lyhykäisesti käväistessäni tämän tuttu pyysi (verkossa) kysymään, voisiko hän toimia valaisijana lyhärissäni. Sweet. Minullahan ei kuitenkaan ole tuollaisissa mitään sananvaltaa, en ole edes varma, kiinnostaako ketään, kenet haluaisin ohjaajaksi. Tai vissiin ohjaajatoiveet kuullaan, mutta lopullisen päätöksen tekevät opettajat. Saa nähdä miten käy.
3.12.2004 (perjantai) klo. 6.07:
Eilinen päivä alkoi hyvin, kun kaveri laittoi tekstiviestin, että käsikirjoitukseni oli valittu tuotantoon, kun
me kolmosvuosikurssilaiset tosiaan tehdään lyhytelokuvat ensi vuoden puolella. Ne sitten näytetään keväällä kankaalla
gaalassa. Valittujen käsisten ilmoitustilaisuus olikin siirretty perjantailta torstaiaamuun, mistä minä en ollut kuullutkaan, enkä ollut ainut. Vallan hieno uutinen oli se, etenkin kun käsis sijoittui vain yhteen huoneeseen, ja olin sellaista tässä viikolla kuullut että ulkokuvista saisi plussaa. Menetinkin toivoni tuon kässärini valitsemisen suhteen, enkä odottanut että sitä tunnissa keskellä yötä väsäämäänikään valittaisiin. Mutta että tälleen.
13 ihmistä lähetti käsikirjoituksen (kolme lähetti kaksi, minä mukaanlukien, joten käsikirjoituksia oli 16), viisi käsikirjoitusta valittiin (kaikki eri kirjoittajilta). Pitää tuota käsistä vielä hioa ja muutella, ehkä paljonkin. Saa nähdä. Nyt vain tuli vähän kriisi, kun kaksi kaveria tunnin sisään eilen ilmoitteli kiinnostuksesta ohjata käsikirjoitukseni, asia, jossa minulla on ilmeisesti sananvaltaa. Vaikeeta. Videolle kuvataan tuo minun käsikirjoitus, kuten yksi toinenkin, ja kolme puolestaan filmille. En tiedä millä perusteilla tuo on päätetty. Pituus, dialogin määrä, kuvauspaikkojen määrä, miten paljon valitsijoina toimineet opettajat pitivät kässäreistä...no idea. Mutta eipä tuo minua haittaa, parempi vain, olettaen että pääsen hoitamaan käsikirjoitukseni äänipuolta, kun videolle kuvatun työn äänten editointi on vähemmän työlästä, olen ymmärtänyt. Jos joku tietää päinvastaista, I don't wanna hear about it.
Postissa tuli Six Feet Under season 2, kiva. Perjantai on vapaapäivä, joten yhteensä neljä päivää vapaata tässä. Vuokrasin eilen neljä DVD:tä, kun pitäisi Enterin palstaa työstää. Leffat olivat In the Cut, The Dreamers, 13 Going On 30 ja I, Robot. In the Cutin olen vasta katsonut, hyvä oli. Unohdin tänään laittaa Samille tilaukseen The Sopranos S1-boksin Playsta. Se kuitenkin osoittautui hyväksi jutuksi, koska yllättäen Gilmore Girls season 2 oli postitettu Amazon.comista, ja tiliä laskutettu, eikä minulla olisi ollut omaa rahaa siellä tilillä siihen. Ihmettelinkin ensin, että
miten se on postitettu, kun ajattelin että tili on tyhjänä. Käväisen aamupäivällä laittamassa sinne rahaa, ja tilaan sen Sopranosin.
2.12.2004 (torstai) klo. 4.13:
Näin eilen unta, että joku hakkeri otti koneeni valtaansa, tai ainakin tuli kesken jonkun pelisession säheltämään.
Asia jäi vaivaamaan. Ensin sanottakoon, että jos käytössä on Ad-Aware, niin toivottavasti kaikki ovat päivittäneet
jo Ad-Aware SE Personal Editioniin. Päivitettyäni tuo
löysi yllättävän paljon spywarea jota edellinen versio (uusimmalla päivityksellä) ei ollut havainnut. Ja SE:tä vanhempiin
versioihin ei taida (kohta) tulla enää päivityksiäkään. No mutta, nyt sitten tsekkasin Enterblogista uudestaan
tämän jutun ja siinä olleen linkin, poimien jutusta parhaiten menestyneen
ohjelman nimen, Giant AntiSpywaren, jonka voi imuroida täältä. Tuo torjuu pahalaiset
ennen koneelle pääsyä. Sokea kun on, tajusin vasta hyvän aikaa asennuksen jälkeen, että siinä on vain 15 päivän koeaika.
Löysihän se tosiaan skannatessa vähäsen turhaa paskaa, jota Ad-Aware ei hoksannut. Ajattelin, että pitäisiköhän rekisteröidä, vaikuttaapi hyvältä ja miellyttävältä. Semmoset 22,5 euroa tekisi vuoden tilaus, sen saa netistä sitten. Jos tuo electron pelittäisi siihen, voisihan se hyvinkin. Jos jollakin on jotain viisasta mielipidettä asiaan, niin saapi kertoa.
Sitten vielä etsiskelin Googlella apua nettisivujen banner-mainoksiin, että miten niitä saisi rajoitettua (nopeuttaen
surffailua). Tällaisen avun löysin Firefoxiin, näyttäisi
näin äkkiseltään olevan varsin hyvä, esmes IMDb:n etusivun yläosan mainos
ei näy, eikä Freebok-vieraskirjan ylhäällä näkyvä banneri. AICN:n etusivun
yläosan Blade 3-banneri ("Aint it cool news"-tekstin yläpuolelta ja vierestä) on myös poissa. Cool.
1.12.2004 (keskiviikko) klo. 0.18:
Elisha Cuthbert (24:n Kim Bauer) täytti eilen 22 vuotta, Ben Stiller 39 vuotta.
Pari kuvaa Terry Gilliamista ja nuoresta Jodelle Ferlandista miehen Tidelandin kuvauksista.
Klo. 17.12:
Enterin sivut ovat taas kunnossa, hyvä juttu. Uusi lehti on kaupoissa, mukana
siinä minulta DVD-palsta (jossa yhdeksän leffaa arvostelussa) ja "Pieni PC-päiväkirja", jossa kerron kolmen muun avustajan kera PC:n käytöstä viikon ajalta (max. 1000 merkkiä/päivä), siinä lokakuun ekalta viikolta osapuilleen. Eivätpä rutiinit ole siitä paljoa muuttuneet. Blogivisiiteistä Tylsyyden multihuipennus, Heidin sivut, Gion leffablogi, DVD-blogi ja Enimmäkseen nimetön tuli mainittua nimeltä jutun yhteydessä. Nettisivujen osoitteet eivät päässeet painoon asti. Siinä klo. 9.05 pyörää kohti pihalla kävellessäni päässä alkoi soimaan Gilmore Girlsin tunnari, ja kun olin jo hyppäämässä pyörän selkään, iski mieleeni, että hei, Gilmore Girlsin uusinnat! Nehän alkaisivat tänään klo. 9.15. Niin laitoin pyörän takaisin parkkiin ja kiiruhdin huoneeseeni nauhoittamaan ykköstä. Phew. Olisinpa nyt katkera mies, jos olisin unohtanut. Pitää muistaa taas huomenna.
Koulun jälkeen menin Suomalaiseen kirjakauppaan, josko sieltä löytyisi parit joululahjat. Kyllähän sieltä löytyikin, kiva.
Sparissa käynnin jälkeen käväisin Music Centerissä tiedustelemassa, josko nämä saisivat Return of the King EE:n jo 10.
päivä. Kyllä saisivat. Kysyin, tietäisivätkö vielä hintaa. 43 ja risat taisi olla, muisteli myyjä. Ei varmaan ainakaan
paljoa sitä enempää, varmistin. Eipä. Kysyin, voisiko sitä laittaa varaukseen. Kyllä voisi, varauslistalla olisi vielä tilaa. Totesin laittaneeni boksin jo netissä ennakkotilaukseen, ja kysyin, voisinko soitella kohta asiasta, kunhan olisin varmistanut, että pystyisin perumaan nettitilaukseni. Kyllä voisin, ja sain puhelinnumeron. Kotona löysin CDonista lomakkeen, jolla sai peruuttaa tilauksen, täytin sen, soitin sitten sinne MC:hen, ja laitoin boksin varaukseen. Ottivat puhelinnumeron ja aikoivat soitella asiasta. Hieno homma. CDonista olisi tullut tosiaan maksamaan 40,90e, mutta boksin saamisesta viikonlopuksi voi kyllä maksaa muutaman euron. Kutsuinkin kavereita katsomaan ensi viikolla sitä Kingiä. Neljän tunnin katselusessio olisi se.
Ohjelmamuistutus: Oikeus ja kohtuus MTV3 klo. 22.30. Ainiin, ja kämppikseni vaihtuu kai vuodenvaihteessa. Seuraava onkin
sitten jo neljäs. Nykyisellä on koulu sen verran lopussa, ettei tarvitse enää olla täällä.
30.11.2004 (tiistai) klo. 19.35:
Jee, sain Gmail-tilin. Onkin kyllästyttänyt kun Hotmailissa on aina tila loppumassa (kun en raaski poistaa vanhoja viestejä...). Tässä kuvakaappauksia.
30.11.2004 (tiistai) klo. 8.31:
The Hire-DVD on näköjään jo postitettu, hienoa. DVD Talkin foorumit näkyvät viimeinkin
kunnolla Firefoxissa, hyvä juttu. Viestiketjujen edessä olevien pikkukuvakkeiden sijaan näkyi jotain tekstiä, joka
teki viestiketjulinkeistä sekavan näköisiä.
Joss Whedon vastaa 100 kysymykseen.
Amazon.de:ssä olisi ihan hyviä diilejä. Kaikki Lord of the Rings EE:t (lisälevyineen, kaikkiaan 12 levyä) 87,29 euroa postituskuluineen. Ellei saksalainen boksi haittaa. Babylon 5:n
5. kauden saisi
nyt region 2:na, hintaa tulisi sille 45,19 euroa, ei paha. Pitäisi tuokin saada tilattua, vaikka B5:ttä ei tule lähiaikoina
katseltua. Ekstrat olisi kiva tsekata boksista.
30.11.2004 (tiistai) klo. 4.12:
Korjasin pienen virheen edellisessä merkinnässä, siinä aamuseitsemältä aloin siis nukkumaan, enkä aamukuudelta...
Nyt konkoilen valveilla, kun painuin pehkuihin jo ihmisten aikoihin, ja heräsin nyt sitten. Ehkäpä tässä vielä
saa nukuttua.
Toni sai tajuamaan, miten lähellä Return of the King EE:n ilmestyminen onkaan,
vaikka päivämäärä olikin kyllä tiedossa. 10. päivä on jo ensi viikon perjantai, ehkä sen saisi silloin täältä Tornion Music Centeristä, mutta hinta lienee usean euron enemmän kuin mitä CDonista tilatessa (40,90e), joten ehkäpä odotan kärsivällisesti tilauksen saapumista. Voisihan sitä ehkä käydä kysymässä sieltä, saavatko settiä jo 10. päivä ja mihin hintaan myyvät. Voisi siitä vähän enemmän maksaa, jos saisi viikonlopuksi. Mutta kuitenkin siellä on joku joka ei tiedä mistään mitään. Mutta no, eipä se haittaa kysyä.
Nyt on hyvän aikaa ollut kiva TV-viikko: maanantaina Kumman kaa (Angelit oli jo nähty, ja se meni tauolle nyt), tiistaina The Sopranos (Nip/Tuck nähty, btw sen 3. kautta aletaan kuvaamaan ensi maaliskuussa), keskiviikkona The Practice, torstaina Alias, perjantaina ja lauantaina Six Feet Under. The Wiren (Langalla) missasin käännösnimen vuoksi, enkä viitsinyt keskeltä
alkaa seuraamaan, jospa DVD:ltä sitten jossakin välissä. Jotenkin minulle huonoon aikaankin se tuntuu tulevan. Sunnuntaina oli Buffy, mutta ei enää. Voisin ehkä laittaa Fireflyn siihen Buffyn paikalle, jahka boksi ensin ilmaantuu. Kas, O.C. alkaa tänään, sitä pitää katella. Onkohan Ed näkynyt pitkäänkin tiistaisin neljän aikoihin uusintoina? Enpä ole hoksannut. Näkyy olevan lähellä puoliväliä nyt, tämänpäiväinen jakso on kakkoskauden Things To Do Today. Tosiaan, Ed meni minulta aikoinaan jotenkin täysin ohi, mitä olen jälkeenpäin vähän harmitellut, kun kyseessä on ymmärtääkseni ihan mainio sarja. Hitsi, pitää muistaa että huomenna alkavat ne Gilmore Girls S3-uusinnat.
Jos joku on ihmetellyt, niin Enterin sivun palvelimella on tosiaan nyt harmillisesti häikkää, toivottavasti tilanne korjaantuu pian. Eilinen blogipäivitys jäi täten tekemättä, ehkä tämänpäiväinenkin, joka onkin viimeinen päivä tuosta kuukauden pestistäni. Voipa sinne toki muulloinkin kirjoitella. Toivottavasti kirjoittelustani oli jotain iloa. Yllättävän positiivinen kokemus oli se, toivottavasti saan tuon kuukausijobin toistekin.
Klo. 5.55:
Tuli sitten tilattua DVD, mutta ei se maksanut edes kymmentä euroa. Nimittäin The Hire (BMW Films Collector's Edition DVD, tässä arvostelu). Onnistui electronilla tilaus. Toimitusaika oli mukamas neljästä kuuteen viikkoa. Kestäneekö oikeasti niin pitkään. Kahdeksan (tuolta netistä myös
katsottavissa olevaa) BMW:n tuottamaa lyhäriä, joissa kaikissa tähtenä Clive Owen, ohjaajina John Frankenheimer, Ang Lee, Kar Wai Wong, Guy Ritchie, Alejandro Gonzalez Inarritu, John Woo (jonka IMDb listaa seitsemän leffan ohjaajaksi välillä 2004-2007, hmh...), Joe Carnahan ja Tony Scott. Mukana ohjaajien kommenttiraidat ja muuta sälää. Harmi vain, ettei kuva ole anamorfinen.
Tässä juttu (sisältäen lainauksia) uuden Matrix-setin leffakriitikkokommenttiraidoista. Mainitsematta jäi eilisen puolella, että
Kumman kaa-jaksossa nähtiin Juha Veijonen, kiva. Rooli oli kyllä
aika pieni.
29.11.2004 (maanantai) klo. 22.00:
Amazon.de:stä saa Six Feet Under season 1:n 35,72 eurolla. Nyt en taida enää sortua tilauksiin ennen ER season 3:a. En ole varma
olivatko perusteluni Six Feet Under S2-boksin tilaamiselle ihan loppuun asti mietittyjä. Kun tuotantokaudessa on vain 13
jaksoa, ja viikonloppuisin näkyy kaksi jaksoa, eikä kausi ole enää ihan alussa, niin taitaa ehtiä koko kausi näkyä loppuun
ennen sitä joululomaa. Toisaalta olen missannut kai puolitoista jaksoa tältä kaudelta, joten on siinä jotain katsottavaa
sentään. Ja tulisipa se jossakin välissä kuitenkin hommattua, joten samapa sitten vaikka nyt. Ehkä joku Sopranos-kausi
samaan hintaan olisi ollut järkevämpi siinä mielessä, etten ole nähnyt ensimmäisiä kausia ollenkaan. Toisaalta onpa tuota
katsottavaa jo muutenkin.
Nukkumaan mennessäni päätin katsella Buffyn seiskakauden viimeisen levyn ekstrat, ja lopuksi laitoin kuulumaan finaalin Joss Whedon-kommenttiraidan. Whedonin kommenttiraidat ovat parhaita. Odotin nukahtavani sitä kuunnellessani,
mutta ei. Sammutin jakson päätyttyä DVD-soittimen ja yritin saada unta, mutta kun ei niin ei. Minua taisi vaivata aamulla alkava uusi kurssi, ja käsikirjoitusten palautus aamulla. Lopulta nousin ylös ja kirjoitin vajaassa tunnissa toisen käsikirjoituksen (ehdolle kevään lyhytelokuviin). En ole varma kumpi olisi ikävämpää, jos kumpaakaan käsistäni ei valittaisi, vai että jos jompikumpi valittaisiin.
Kirjoitettuani käsiksen mukaan laitettavat oheistauhkat, huomasin, että käsikirjoitusteni fonttityylit ja kappaleet olivat aivan väärin. Niiden korjaamisessa meni sitten aikaa. Lopulta lähetin filut nettiin koulussa aamulla tulostettavaksi. Palasin sänkyyn siinä ehkä vähän ennen aamuseitsemää, ja sain ehkä puolisen tuntia nukuttua ennen about puoli kahdeksan herätystä. Kotoa lähdin 8.05. Lähellä sijaitseva koulu alkaisi yhdeksältä, mutta halusin varata tarpeeksi aikaa mahdollisiin sählinkeihin. Sählinkejä ei sattunut, mutta aikaa meni sen verran, että viimeisen opettajan (neljästä) lokeroon sain käsikirjoitukset viisi minuuttia ennen deadlinea, klo. 8.55. Uusi kurssi vaikutti kovin työläältä kahden
rennon kurssin jälkeen. Onneksi kuitenkin tällä viikolla huominen ja perjantai ovat vapaata.
Kumman kaa ei ollut nyt niin hyvä kuin normaalisti. Liikaa keskityttiin pääkaksikon juopotteluun, joka toimii
normaalisti mainiosti kohtuudella käytettynä, mutta nyt vähemmän hyvin sen ollessa jakson kantavana teemana. Vesan
esiintymiset olivat jakson kohokohtia. Ja oli siinä toki muitakin hauskoja juttuja.
28.11.2004 (sunnuntai) klo. 23.52:
Niin loppui Buffy. Niille, jotka sarjan skippasivat, lainaus Pelit-lehden ex-Buffy-skeptisen Tapio Salmisen Buffynkatselupäiväkirjasta:"Kukaan Buffya haukkuva ei oikeasti ole nähnyt sitä kunnolla, sillä sarjaa katsottuaan sen nerokkuutta ei yksinkertaisesti voi kieltää. Vastustajien äänekkyys johtuu pitkälti siitä, että Buffyn lähtökohdat kuulostavat typeriltä. Kenen mielestä idea vampyyreja tappavasta, Buffy-nimisestä lukiolaistytöstä ei muka kuulosta todella kornilta?"
Eeppinen päätösjakso (jota ohessa spoilaan) oli onneksi hieno ja erinomainen. Olin yllättynyt, miten onnistuneesti
ja uskottavasti vähän Lord of the Ringsin mieleen tuova massiivinen, tuhansia käsittävä vampyyriarmeija oli toteutettu.
Mutta jos joku on nero ohittamaan TV:n rajoitukset, niin (sarjan luoja & päätösjakson kirjoittaja-ohjaaja) Whedon. Sarja saatiin toimivaan päätökseen, eikä mikään jäänyt finaalissa kaivelemaan, tyyliin "miksei sitä nähty, miksei siitä saatu selvyyttä?" IMDb:n uutisissa kerran S-M Gellarin sanottiin todenneen, että finaalin olisi pitänyt olla kaksituntinen. Eihän se olisi haitannut, mutta kyllähän tarina saatiin
hyvin päätökseen nytkin. Tietty hahmojen hyvästelyyn lisää keskittyminen ja yleensäkin kaikki lisämatsku olisi ollut vielä tervetullutta. Mutta no, hyvä näinkin, ja eipähän mennyt nyt liialliseksi vetistelyksi ja jäähyväisten heittelemiseksi. Mikä ei olisi välttämättä minua haitannut...
Klo. 1.07:
Koska Buffyverse lähtee Angelin neloskauden finaalin myötä kokonaan tauolle telkusta, katsoin ajoituksen sopivaksi tilata
Joss Whedonin Firefly-sarjan, kun Amazon.comista sai sen about 31,5 eurolla. Amazonissa 1161 arvostelua siitä, keskiarvona viisi tähteä viidestä. Sarja meni minulta paljolti
ohi TV:stä näkyessään. Samaan syssyyn Fireflyn kanssa tilasin Englannin puolelta Amazon.co.uk:sta Six Feet Under season 2:n, koska missaan pahimmassa tapauksessa neljä jaksoa joululomalla. Vaikka voisi kai niitä nauhoittaakin, mutta noh. Se taas
loppuvuoden DVD-budjettilupauksistani. No mutta, huomenna pitää nousta aikaisin, kun kävi ilmi että lyhytelokuvakäsikirjoitusehdokkaiden pitää olla neljän tyypin hyllyssä maanantaina klo. 9.00 viimeistään, ja minulla ei tietenkään ole mustetta tulostimessa, joten pitäisi saada koululla tulostettua paperit aamulla. Taidankin painua pehkuihin ja laittaa Buffy S7-setistä jonkun kommenttiraidan pyörimään. Lisää Buffy-tilitystä kenties myöhemmin.
28.11.2004 (sunnuntai) klo. 3.48:
Innostuin eilen lueskelemaan Wikipediaa, ajattelin vähän sivistää
itseäni. No en minä kovin kauaa sitä lueskellut, mutta ajattelin että voisi ottaa tavaksi lueskella päivittäin, jos jotain
jäisi mieleenkin sieltä. Firefox on näköjään nyt tänään
etusivun juttuna.
Six Feet Under-jakson alusta tuli selväksi, mitä "autoerotic asphyxiation" tarkalleen ottaen merkitsee. Kun X-Filesin kolmoskauden
jaksossa Clyde Bruckman's
Final Repose ennaltanäkijätyyppi sanoo Mulderille:"Not that it's any of my business, but autoerotic asphyxiation
is a really undignified way to die", johon Mulder:"What makes you say that?" "Never mind. Forget I said anything."
Avasin viimein ER season 2-boksin ja katsoin aloitusjakson. Pari kuukautta kolmoskauden julkaisuun. Tänään pitäisi kirjoitella käsikirjoitus tai pari lyhäriehdokkaaksi (koulussa tehdään keväällä lyhytelokuvia). Ei mitään hirveän järkeviä ideoita kyllä päässä, mutta ehkä sitä jotain keksii. Tänään iltakuudelta näkyy Buffyn 7. kauden finaali, 144. ja samalla viimeinen jakso. Saa nähdä millaiset fiilikset ovat jakson jälkeen.
27.11.2004 (lauantai) klo. 8.36:
Laitoin Gilmore Girls S2:n ennakkotilaukseen Amazon.comista. $48,97 (hinta postituskuluineen) : 1,2982 = 37,72 euroa,
ja tulliraja on 38,05 euroa, joten ei huolta tullista. Right? Juu, enköhän ole oikeassa. Tuolta näyttäisi tulevan halvimmaksi tilaus. Laitoin boksin menemään Kuusamoon, kun ei kuulemma ennen joulua välttämättä ehdi perille.
Ei tullut Aliasta illalla kateltua. Ensinnäkin muistin, että Six Feet Under näkyisi Ruotsin kakkoselta (2. kausi menossa).
Tarkistin teksti-TV:stä ajan, 00.30, mihin oli pari tuntia aikaa. Päätin katsoa The Shieldin 2. kauden nelosjakson.
Kylläpä sen katselu etenee hitaasti. Ei sarjan vika, en vain halua että se loppuu pian. Jakso oli varsin mainio. Sen
jälkeen katsoin seuraavan Gilmore Girlsin (1. kautta), sekin on ollut katselutauolla. Siinä paremmalla syyllä, kun
nyt aloitin jo toiseksi viimeisen levyn (kuudesta), loppu häämöttää. Onneksi tuo toka kausi on about kuukauden kuluttua
hyppysissä. Sekin oli taas mainio, kuten aina. Mm. Buffyn kirjoittaja Jane Espenson kirjoittelee jonkin verran Gilmore Girlsiin nyt jenkeissä näkyvällä neloskaudella, mielenkiintoista.
Siinä klo. 00.29 laitoin sitten Ruotsin kakkosen päälle, ja siellähän on jo se Six Feet Under menossa. No, ajattelin,
että olin missannut vain muutaman minuutin, mutta lopulta tajusin, että näkemättä jäi noin puolet jaksosta. Kiva,
kerran missasin kokonaisen jakson (kun sitä ei näkynyt ollenkaan ohjelmatiedoissa), nyt puoli jaksoa Ruotsin teksti-TV:n
virheellisten tietojen vuoksi. Ala-arvoista palvelua! Lähettäisin katsojapalautetta, jos uskoisin, että ruotsinkielentaidoillani saisi rajan takana ymmärrettävän kirjeen aikaiseksi.
Klo. 10.24:
Hienoa, Gilmore Girlsin kolmoskausi näkyy TV1:ltä 1.12. alkaen arkipäivisin klo. 9.15! Neloskausi alkaa sen jälkeen 2.
tammikuuta 2005 alkaen, sunnuntaisin klo. 15.20. Huono juttu vain on se, että samaan aikaan näkyy Joan of Arcadia, joka
sai tänä vuonna kolme Emmy-ehdokkuutta, luokissa paras draama, paras pääosanaisnäyttelijä ja paras vieraileva naisnäyttelijä. Pitää nauhoittaa tuo GG:n kolmoskausi talteen, voi kakkoskauden boksin jälkeen katsella sitten sitä. Eipä ole GG:stä puutetta sitten lähiaikoina. Jos joku ei ole sarjaa katsonut (enempää kuin vilaukselta), niin suosittelen tsekkaamaan näitä uusintoja (joita itse en ole kyllä vielä nähnyt). Loistava sarja.
26.11.2004 (perjantai) klo. 00.49:
The District-sarja (en seuraa) pyörii tuossa Ruotsin töllössä. Päädudepoliisi löysi joltakin kujalta putken sisältä stiletin ja otti sen paljaaseen kätöseensä. Painoi nappia että terä tuli ulos. Seuraavassa kohtauksessa se siinä paikalla esitteli sitä yhä paljaassa kädessään murha-aseena ympärillä ihmetteleville alueen asukeille, vedoten näihin, että murhaaja saataisiin kiinni. Ei kai murha-asetta kannata käpälöidä paljain käsin? Eikö siitä kannattaisi yrittää ottaa sormenjäljet? But hey, what do I know. Subilta tulleessa Alias-jaksossa oli alussa kiva kohta, jossa suihkarilla pakoiltiin yöllä kahta ohjusta. Pääkaksikon rysähdettyä maahan ja paettua paikalta Sydney huomasi työkaverinsa hihassa repeymän ja kädessä haavan, ja kysyi:"What happened?" Well duh, we were on a plane crash, olisi voinut siihen vastata. Hyvä jakso kuitenkin. Ohjuspakoilukohdat ovat usein hienoja ja jänniä. Esmes elokuvissa Thirteen Days ja Behind Enemy Lines.
Mielenkiintoinen tapaus jenkkilän vaalien tiimoilta.
Amazon Theaterin Do Geese See God oli kiva.
Klo. 7.32:
Ihmettelin jo hetken Amazonin DVD-osaston etusivun Northern Exposure S2-boksin mainosta, kun en heti hoksannut, että teksti oli jonkun vierailijan arvostelusta... Lieneekö kukaan Amazonissa pannut merkille.
Klo. 17.11:
Kas, Gwen Stefanin What You Waiting For-musiikkivideossa on reilun kolmen minuutin aloitus, joka ei MTV:llä näytä ikinä
näkyvän, mikä sinänsä ymmärrettävää. Gwen ei saa inspistä levyn tekemiselle ja ilmoittautuu kirjoittajan blokin hoitoon.
Lopussa ikkunaa koputteleva "I've got your bill"-nainen on lekuri joka asioi alussa Gwenin kanssa, täytätti lomakkeet.
Tuo laskujuttu olikin jäänyt vähän hämäräksi.
Klo. 21.57:
Hirveätä draamaa näkyy olevan joidenkin blogien välillä. Minä olen näistä ihan ulkona ja pihalla. Jotkut jaksavat vissiin
kovastikin stressata muiden blogimielipidekirjoituksista. Mä ikkunoita putsailen...tai no, katson telkkua. Tämä päivä on
ollut niin nukkumispainotteinen, ettei ole tullut katsottua juuri mitään. Voisi vaikka Aliasta katella.
25.11.2004 (torstai) klo. 1.07:
Boomtownissa käytettiin Juokse Lola-musaa juoksukohdassa... Lolan (leffaan tehtyjä) biisejä on käytetty tosi paljon milloin missäkin.
Sinkkuelämää-finaalia tuli silloin seurattua sivusilmällä. Lopussa oli mainiosti käytetty biisiä, joka ei ollut ennestään tuttu. Selvitin asiaa. Se oli Source feat. Candi Staton: You Got the Love.
Klo. 13.35:
Sami vaihtoi ystävällisesti ruotsalaisen Big Lebowski-DVD:ni, jossa ei-anamorfinen kuva, ruotsalaiseen New Edition-versioonsa, jossa anamorfinen kuva (ja dts-äänet, joita en kyllä kuule). Oikein kivaa. Paitsi että uutta koteloa ja
DVD-levyn päällyspuolen kuvitusta lukuunottamatta levy oli täysin identtinen oman vanhani kanssa. Ei anamorfista kuvaa,
ei dts-raitaa. Kiva! Vaihdettiin takaisin.
24.11.2004 (keskiviikko) klo. 11.54:
Opettaja kipeänä, joten ei tarvinnutkaan käväistä koululla. Pitäisi käydä pankissa laittamassa taas rahaa tilille.
Varmaan kauppareissukin edessä. Eiku, ei tarvitsekaan käydä siellä. Mitähän sarjoja sitä tänään katselisi. Yöllä
katsoin Red Dwarfin 1. kauden kaksi viimeistä jaksoa. Odotan mielenkiinnolla, kuinka paljon sarja muuttuu (ulkoisesti
ja muuten) neljän kauden aikana.
DVD Timesin mukaan Angel S5 R2:n julkaisua on (kai)
aikaistettu viikolla, 21.2.2005. Sehän olisi kiva. Foxin tammikuun ja helmikuun R2-julkaisuaikataulun mukaan Ally McBeal ja Buffy
saavat X-Filesin tyyliin uusintakierroksen uudella paketoinnilla. Molemmista kaudet 1-3 tulossa, mutta voisi kai olettaa, että X-Filujen tapaan loputkin kaudet julkaistaan vähän myöhemmin. Pointti kai on, että nämä uudet boksit ovat sitten halvempia. Voisi viimein hommata Allyn vähemmän ihmeellisen viitoskauden, jota en ole raaskinut aiemmin ostaa.
23.11.2004 (tiistai) klo. 20.11:
No johan se Angel S2 tuli. Onneksi olin kotosalla, kun posti tuli, eihän se boksi olisi postilaatikkoon mahtunut vaikka palasiksi olisi sen ensin pilkkonut, sen verran kokoa sillä oli. Olisi varmaan kuusi Angel-settiä mahtunut siihen, eivät mitään kovin isoja/paksuja nuo R2-julkaisut. No, hyvä että on pakattu hyvin, ettei Red Dwarf-fiasko uusiutunut. Pakkaavatkohan sitten kaikki yli 50 euron tilaukset huolellisemmin. No mutta, nyt ovat kaikki ilmestyneet Buffyverse-DVD-boksit koossa, jäljellä enää Angel season 5. Ja pitänee joskus myös hommata Buffy S4 R2, widescreenin vuoksi. Vaikka se ei olisikaan "virallinen" kuvasuhde. Mukavampi sitä on laajakuvatöllöstä katella.
Frendien finaali alkaapi kohtapuoliin. Sen jälkeen Sopranos. Sen jälkeen Sinkkuelämää-finaali, saa nähdä tuleeko katsottua sitä. Noiden lisäksi tällä viikolla päättyy ainakin vielä yksi pitkään näkynyt sarja, yksi meikäläisen suosikeista, Buffy
nimittäin. Aijai, yhtä paljon sarjan päättyminen on surettanut varmaan, kun Babylon 5 loppui. B5:stä puheenollen, 1. kausi
ilmestyy DVD:llä suomenkielisten tekstien kera 11.3.2005. Jos joku niitä tekstityksiä kaipaa.
23.11.2004 (tiistai) klo. 00.21:
Eipä tullut Angelia vielä. Ihmetyttää, miksi Choices Directissä tilaukseni kohdalla lukee vielä In Progress, vaikka
sain jo vahvistuksen boksin lähetyksestä. Menee hermot Choices Directin kanssa kohta. Varmaan aika tarkalleen huomenna,
jos boksia ei vieläkään kuulu.
Butterfly Effectistä on pitänyt sanoa, että jos jollakin on joku muu kuin Suomi-julkaisu, sellainen jossa on kivat
animoidut menut, joiden siirtymäkohtavideot vaihtelevat (itselläni R3-julkaisu, mutta lienee R1:ssä ainakin myös), niin pienenä vinkkinä, että leffan päätyttyä (lopputekstien mentyä loppuun, ei menua painamalla) tulee erilainen, animoitu
päämenu. Eikä siinä vielä kaikki, niitä on (ainakin) neljä erilaista, niitä krediittien jälkeisiä päämenuja, joihin tultaessa on aina oma animaationsa/videopätkänsä. Very cool. Noihin on tuossa panostettu. Final Destinationin menut
olivat melko samankaltaiset, siten että niissä on paljon erilaisia siirtymäanimaatioita ja päämenuja. Tämä ei välttämättä
ole yhteensattumaa, etenkin jos Final Destination 2:ssa ovat ykkösen kaltaiset menut. Koska Butterfly Effectin kirjoittaja/ohjaajakaksikko toimi kirjoittajina Final Destination 2:ssa. Joka oli kyllä aika paska. Mutta kuitenkin,
kaksikko on hyvin mahdollisesti pitänyt FD-menujen tekniikasta. Mutta tämäpä mielenkiintoista, X-Filesistä ja Millenniumista tutut, ensimmäisen FD:n ohjanneet Glen Morgan & James Wong kirjoittavat ja ohjaavat Final Destination 3:n. Jos tuohon voi luottaa. Morganin ja Wongin ansiosta
tuo voisi olla jopa viihdyttävä.
Kumman kaa-sarjan uudet jaksot alkoivat. Meininki oli samaa vanhaa, eli vallan hauskaa ja mainiota. Ikävää, miten jotkut
tutut eivät ole ikinä vaivautuneet katsomaan jaksoakaan sarjasta. Hauskin (näkemäni) kotimainen komediasarja sitten Studio Julmahuvin. Tänään näkyvät kolmosella viimeiset jaksot Frendeistä (klo. 20.30) ja Sex and the Citystä (klo. 22.30). Ei ole tullut seurattua, mutta voisi nuo katella.
22.11.2004 (maanantai) klo. 9.18:
Giolle tattis tuoreesta kotisivulinkistä. Päivitin tuon linkin ylhäältä.
DVD-levyjen mainosten skippaus laittomaksi? Eh.
Kiva uutissivu, FARK.com.
Jos käytät Firefoxia, etkä ole syynännyt saatavilla olevia laajennuksia, tässä olisi kokoamiani vinkkejä.
Kirjoittelen tässä deadlinen alla käsikirjoituskurssin kässäriä. Se ei kelvanne keväällä tehtäviin lyhytelokuviin, kun
dialogia on mitä ilmeisimmin liikaa. Mutta teenkin vielä jotain muuta niitä lyhäreitä varten. En vielä tiedä mitä.
Toivottavasti Angel S2 tulee tänään. Eilen puolenpäivän aikaan heräsin jo innoissani, että posti tulenee pian, Angelin kera kenties. Sitten huomasin että oli sunnuntai. Sekoitti kai vähän se, ettei tänäänkään ole koulua.
20.11.2004 (lauantai) klo. 23.10:
Tjaa, AICN taisi kertoa tuosta Cameron-jutusta jo eilen...
Kattelin tänään kolme ensimmäistä Aliasta, ja kaksi viimeistä toisen kauden Millenniumia. Erinomainen kausi oli se.
Klo. 1.02:
Toisinaan harmittaa, kun katsoo miten jotkut ovat päätyneet sivulleni yrittäessään selvittää jotakin, johon pystyisin antamaan vastauksen joko heti tai nopeasti. "Mistä saisin grease cd levyn?" oli joku halunnut tietää, eikä
se kyllä täältä selvinnyt. Sen levyn saa vaikka
täältä tai
täältä. Kysykää
minulta vaikka vieraskirjassa, jos ei muuten selviä. Oli asia mikä tahansa. Yleensä nuo jutut ovat niin helposti
selvitettävissä. No, ei kukaan kuitenkaan kysy minulta mitään, tiedän toki. Mutta oli miten oli, tuon selvitin Vertaa.fi avulla. Moni ei näytä tietävän näitä helppoja keinoja asioiden selvittämiseksi, tuloksena huonosti tehtyjä hakuja, jotka tuottavat huonoja tuloksia.
20.11.2004 (lauantai) klo. 16.39:
Hetkonen, ehkä James Cameron on sittenkin palannut maanpinnalle, jos tätä viestiä on uskominen. Jos miehen tuleva leffa olisi sitten tämä, jonka statuksena pre-production. Ajattelin, ettei tuohon
välttämättä olisi uskominen tuon Aliens of the Deep-jutun valossa, mutta ehkä sillä on sitten molemmat projektit
työn alla. Toivon niin. Olisiko sitten Battle Angel
Alita. No, saa nähdä. Etenkin, että onko äijä itse ohjaajana. Petyn, jos ei ole.
Eiku hetkonen, tuo dokkarihan ilmestyy jo tammikuussa. Ja hei, mieshän sanoo radiohaastattelussa (lopussa), että "Battle Angel" on työn alla. Siistiä. CGI-päähenkilö siinä. 3D:nä kuvataan, toivottavasti leffa ei kärsi ilman sitä.
Heräsin muka aikaisin, kymmenen jälkeen, mutta Alias-pilotin ja vähän toista jaksoa katsottuani uuvahdin ja palasin
sänkyyn, nousten lopulta neljältä. Plaah. No eipä tuo niin vakavaa. Ja maanantaina ei ole onneksi koulua. Pitää kyllä
tehdä käsikirjoituskurssin käsis silloin, mutta tuskin siihen kauheasti aikaa menee.
20.11.2004 (lauantai) klo. 0.29:
Odotin, että Alias S3 ja Angel S2 olisivat tulleet eilen, ja Alias S3 tulikin, mutta Angel S2:n sijaan tuli Spider-Man 2. Mikä sopi vallan mainiosti, koska en ollut nähnyt vielä Spideytä. Odotus on ollut pitkä ja harras. Tykkäsin kybällä ensimmäisestä osasta, ja toinen pisti vain paremmaksi. Excellent. Leffan jälkeen trailerin ensimmäistä kertaa katsottuani totesin, että hyvä etten ollut katsonut leffasta etukäteen kuin teaserin. Bring on Spider-Man 3!
James Cameronin seuraava leffa on näemmä Aliens of the Deep, joka ei valitettavasti liity mitenkään Alien-sarjaan, vaan kyseessä on IMAX-dokkari merenpohjan otuksista. Fuck! Saisi nyt systeemistään nuo vesidokkarit ja palaisi maan pinnalle. Come back and blow some shit up, James! We miss you.
Alias S3:a en aio katsella etukäteen DVD:ltä, ainakaan näillä näkymin. Piti tsekata kauden aloitusjaksosta hieno kohta,
jossa kuuluu Blue Man Groupin I Feel Love. Sydney kävelee yöllä tiellä varsin viehkän näköisenä, pysähtyy kun auto
jossa pahis ja kolme muuta (pahista) tulee vastaan ja stoppaa, pahis ja Sidney vaihtavat hymyjä, kunnes jälkimmäinen vetää
käsilaukustaan ison aseen, pahiksen hymy hyytyy ja tämä hyppää viime hetkellä ulos, kun Sydney ampuu auton, joka
räjähdyksen voimasta tekee voltin ilmassa. Way cool. Hassua, että samalla viikolla tuli hankittua kaikki kolme kautta DVD:llä. Kun en niin innostunut sarjasta vasta kuin 3. kaudella. Toisaalta Buffystäkin innostuin vasta 3. kaudella.
Ei ollut sarjan vika, en vaan ollut katsonut riittävästi.
18.11.2004 (torstai) klo. 23.35:
Katsoin tänään Jimmy Carr-DVD:n, ekstramatskut tosin vielä kesken. Hauska oli. Postissa tuli The Rules of Attraction.
Jotain sentään, petyin vähän kun muista ei kuulunut. Mutta jospa huomenna. En kyllä ole postin tullessa mitä ilmeisimmin
kotona, joten huonossa lykyssä laatikossa odottaa lappu, että boksin/boksit voi noutaa maanantaina postista. Plaah. Ehkä ne voisi noutaa jo huomenna. En tiedä. Eipä tuo niin vakavaa olisi, vaikka menisi maanantaille. Vähän tylsistynyt olo, vähän väsyttää, vaikka tuli tunteroinen nukuttua päivällä. Huomenna editoidaan kuunnelmaa. Sitten onkin viikonloppu, onneksi. Laitoin Return of the King extended editionin ennakkotilaukseen CDonista. 40,90e postituskuluineen, jotain sellaista odotinkin. 10. joulukuuta ilmestyy se.
18.11.2004 (torstai) klo. 2.36:
Kulutin bloggausenergiani/aikani taas Enterblogiin, joten siellä enemmän matskua. Tänään kuunnelman teko tauolla, kun mennään kuuntelemaan luentoa elokuvamusiikista.
Eilen ei tullut mitään DVD-levyjä. Bummer. Noh, tänään voisi tullakin. Eihän niitä katsoa ehdi, mutta onhan ne kivoja
hyllyssä...eh. Ei vaan, tänään voisi yrittää saada katsotuksi usean jakson jotakin. Ainakin Millennium S2:n kaksi viimeistä jaksoa pitäisi kyllä katsoa, vaikka ikävää onkin kun jaksot loppuvat. The Practice oli erinomainen, vaikka huumori oli
jaksossa minimissään. Olin kyllä vähän pettynyt, kun mielenkiintoinen tapaus saatettiin päätökseen jo samassa jaksossa.
Yhden päivän sisällä tapahtuvassa jaksossa poliisit rääkkäsivät sairaalahuoneessa, tunnustuksen toivossa, ampumaansa miestä, jonka uskoivat ampuneen virkaveljensä kuoliaaksi. Asianajajasankarimme olivat tyrmistyneitä, kun poliisit eivät päästäneet näitä edes päämiehensä puheille.
17.11.2004 (keskiviikko) klo. 0.45:
Tiistaina suuri osa vapaa-ajasta kului selvittelemällä Firefox-selaimen saloja, ja kirjoittamalla niistä
aamuista Enterblogin päivitystä varten. Hyödyllisiä vinkkejä, check 'em out.
Jos kyseinen selain ei ole käytössä, niin tsekkaa kuitenkin. Mieli saattaa muuttua nopeasti. Etenkin jos käytössä on
esmes IE...
Jimmy Carr - Live tuli, hienoa. En ehtinyt katsoa vielä sitä, vain Sopranos tuli eilen katsottua töllöstä. Mainio jakso taas, ohjaajana itse Mike Figgis. Tuli taas mieleen, että Sopranoseja pitäisi hommailla DVD:llä. Ensi vuonna sitten.
"The illiteracy level of our children are appalling", ja muita George W. Bush-lainauksia.
16.11.2004 (tiistai) klo. 00.01:
Kas, kiva, Sinisen kirjan marginaali viittasi Firefox-juttuuni Enterblogissa, "(Lue myös Enter-blogin Atson
kokemuksesta.)", that's nice. Sittemmin paneuduin vähän enemmän Firefoxiin.
14.11.2004 (sunnuntai) klo. 21.53:
"The Doorsin uusi versio", The Doors of the 21st Century...kaikkea sitä.
Jaaaahas... Harmittelin aiemmin, kun Alias S1 & S2 olivat £17.99 CD WOW'ssa, mutta hinta oli noussut muutaman tunnin
kuluttua. No, nyt näköjään olisivat taas olleet sen £17.99. Jo on kummallista toimintaa. Ovatko ne halvalla vain
yöaikaan, vai mitä hemmettiä? No, ehkä tuolta tilatessa olisi tullut jotain sähellystä tullin kanssa, tai levyt olisivat
olleet naarmuilla, or whatever. Maybe it was meant to be...äh. Kun tosiaan sitten Amazon.co.uk:sta tilasin ne, noin 7 euroa
kalliimmalla per boksi. No eipä tuo niin vakavaa.
Klo. 4.29:
Onneksi DVD-tilillä ei ole (vielä) rahaa, olisin näin yön heikkoina hetkinä muuten tilannut Angel S2:n lisäksi Alias S3:n. Maanantai jo, mutta menkööt tähän sunnuntain alle tämä, who cares. Eniveis, tuli vain mieleen, että jos Alias näkyy tuossa joululomalla normaaliin tapaan Neloselta, niin se on huonompi juttu, kun Kuusamossa ei näy Nelonen. Enolla kyllä näkyisi, jos nauhoituttaisi, mutta en tiedä, menee vähän vaikeaksi. Toisaalta voisin kai ajastaa Tornion videot nauhoittamaan sitä. Jaa-a. No, pitää nyt katsoa.
Klo. 10.52:
Käväisin nyt ruokatunnilla pankissa. Vuoroani odotellessa viereen istui vanhemmanpuoleinen mies, joka alkoi sössöttämään
jotain pyörästään. Kommentoin miehen puheita minimaalisesti, kunnes onneksi tämän viereen istui toinen mies, jolle hän
jatkoi tarinaansa. Kuulolaitteen paristoihin menisi monen kaljapullon edestä rahaa, hän harmitteli. Justiinsa joo. Lopulta pääsin siitä onneksi pois ja laitoin rahnaa tilille. Tilasin nyt sitten sen Angel S2:n ja, well, Alias S3:n. Mutta nyt ei enää yhtään mitään hankintoja ennen Return of the Kingiä ja Gilmore Girlsiä. Sen vannon, kautta kiven ja kannon. Ellei nyt sitten jokin aivan ällistyttävä tarjous tule vastaan...
Klo. 18.35:
Tänään ruokatunnilla ehti posti tuoda DVD:t Alias S1 & S2 ja The School of Rock. CD WOW'sta oli
lähtenyt tulemaan Spider-Man 2, Loaded247:stä Alias S3. Angel S2 ei ole vielä lähtenyt. Voipi hyvin olla, että tälle
viikolle ehtivät Jimmy Carr - Live, Rules of Attraction ja Alias S3, ja ensi viikolle menevät Spidey ja Angel. Mikäpä siinä.
Voisin kyllä joulukuun hankintojen jälkeen pitää taukoa DVD-hankinnoissa, kunnes 31.1. ilmestyy ER S3 ja helmikuussa Angel S5. Hm, Playn mukaan tuo viitoskausi ilmestyy R2:lla 28. helmikuuta. 13 päivää R1-boksia myöhemmin. Hitsi, meneepä vaikeaksi. R1 on paljon halvempi, mutta R2:ssa on paljon parempi/kätevämpi paketointi, ja S2-S4-boksini ovat R2. No, saa nähdä, voi kuitenkin olla, että taivun R2:een.
Tänään on viimeinen Kumman kaa-uusinta, ensi viikolla alkavat uudet jaksot. Tämänpäiväisen jakson jälkeen alkaa (samaten
Nelosella) Las Vegas. Asiasta kolmanteen, tässä hyvä artikkeli Firefoxin mainioudesta. Itsekin olen Enterblogissa selainta mainostanut.
Klo. 19.01:
Kappas, Choices Directistä tuli mailia, että Angel S2 on lähtenyt matkaan. Hienoa, voipi sitten hyvin ehtiä perille tällä
viikolla.
14.11.2004 (sunnuntai) klo. 2.48:
Pelkäänpä vähän, että pitää sittenkin tilata vielä yksi DVD ennen joulukuuta. Kaavailin ensin, että jos tammikuussa tilaisi
useamman kipaleen halpoja X-Filuja, mutta enpä tiedä. Olisihan
ne hyvä olla, mutta ei niitä varmaan tulisi lähiaikoina katseltua, ja ehtiipä ne hommata. Mutta
Angelin toista kautta katselisin
kyllä, ja sen (plus helmikuussa ilmestyvän viitoskauden) hankittuani on sitten kaikki Buffyt ja Angelit kasassa. Olenkin odottanut, että Angel S2 region 2-boksi tulisi halvalla vastaan, ja tuo (about 50e pkuluineen) on riittävän halpa.
Region 1-boksi ei ole kelvannut, kun siinä yhdestä jaksosta puuttuu pikku pätkä (ja on siinä kömpelömpi boksikin). Joten pitänee tilata alkuviikosta se vielä.
Millenniumin 2. kautta katselin nyt viisi jaksoa, ja tajusin, että jäljellä on enää kolme jaksoa, snif. No, hyvä että katsoin nopeasti läpi, enkä jättänyt hyllyyn pölyttymään. Mainio kausi, harmi ettei koko sarja ollut samaa tasoa. Tosin
tiedä vaikka muutkin kaudet tulisi jossakin välissä hommattua, Frank Blackia tuleepi ikävä. Yllättävän vähän olin katsonut
telkusta noita jaksoja.
Hitsi, The Rules of Attractionin Suomi-julkaisu (Fuck the Rules) on ilmeisesti leikkaamaton, ja siinä on 5.1-äänet. Vai onko se sittenkään pidempi kuin R1-versio...miksi R1:stä
sanotaan "no cuts", ja sitten että 22 sekuntia puuttuu? Ei sitten tiedä, päteekö sama R2-versioon, "no known cuts". No,
veikkaisin kuitenkin että siinä ei ole tuota leikkausta. ...No, nyt se on tilattu, CDonista, ei tullut edes postituskuluja, joten 9,95e, halvalla lähti. Näköjään nyt "viimeinen viikonloppu", että ei tule postituskuluja. Good for me. Jos sitä on yhtä paljon leikattu, niin ainakin siinä on nuo surroundit. Hm, olipa taas hyvä idea roikkua netissä keskellä yötä...sigh... Saattaisin kyllä ehkä saada myytyä tuon
vanhan levyn yhdelle leffasta pitäneelle kaverille. Pitää kysyä.
Tutustuin Butterfly Effect R3:n levyihin. Tsekkasin normaaliversion lopetuksen (joka kuulemma Suomen videoversiossa, ugh), joka oli aika bore, toisin kuin director's cutin hyvä loppu. Ohjaajakaksikko vihasi studion haluamaa lopetusta, ja kahta
vain hitusen erilaista lopetusta, jotka olivat myös levyllä. Hauskasti oli nimetty ne. Toinen oli, ellen kovin väärin muista,
"happy sappy ending". Vaikuttivat hauskoilta, ohjaajat, pitänee kuunnella näiden kommenttiraita. Butterfly Effect
kolahti siis meikäläiseen erittäin hyvin. Sellainen, joka jättää joksikin aikaa uudenlaisen fiiliksen, mielen jäädessä
leffan maailmaan. Mikä on aina kivaa. Ashton Kutcher osaa olla Punk'dissa hieman rasittava, mutta minulla ei ollut miehestä mitään valittamista leffassa. DVD:stä vielä, että toisin kuin Suomi-julkaisussa, tuossa olivat varsin mainiot ja tunnelmalliset menut.
13.11.2004 (lauantai) klo. 13.35:
Hyvä kolumni Chudissa, jossa on tullut vietettyä turhan vähän aikaa. Hyvä sivusto, se. Tykästyin eilen aamupäivällä MTV:llä näkyneeseen Revl9n-biisiin Walking Machine
(klippi), kiva video ja catchy
kertosäe. Ruotsalaisbändistä en ollut aiemmin kuullut.
12.11.2004 (perjantai) klo. 19.43:
24 season 3 alkaa MTV3:lla tiistaina 4.1.2005 klo. 21, SubTV:llä 8.1.2005 klo. 22. Subbi näyttää toisen kauden jaksot
putkeen lauantaina 1.1.2005. Näin mainittiin DVD Plazassa.
"FIREFOX.EXE has encountered a problem and needs to close. We are sorry for the inconvenience." ... "Please tell Microsoft
about this problem." You wish... Mainio tämä Firefox, paljon kätevämpi kuin Internet Explorer, jota olen tätä ennen käyttänyt, ja mikä parasta, nettisurffailu nopeutui selvästi. Suosittelen. Mitä nyt Sampo-verkkopankkiin en onnistu tällä pääsemään, ja Axel Musicissa ei onnistu valuutanvaihto. Eikä Amazonin sisäänkirjautuminenkaan onnistu...öh. Mutta noh, IE on koneella niitä varten. Tuo kaatuminen tuli, kun naputtelin hiirennappeja nopeasti, ei ole uusiutunut moinen kuitenkaan.
11.11.2004 (torstai) klo. 21.15:
Kappas, yöllä tilaamani Jimmy Carr - Live on nyt "temporarily out of stock", omani lähti onneksi tänään matkaan. Lieneekö ollut kovinkin suosittu, vai onko levyjä vain ollut kovin vähän varastossa. I'll never know. Myös Alias-boksit oli postitettu tänään, samaten The School of Rock on matkalla. Joten ensi viikko on kiva DVD-viikko. Huomasinpa muuten juuri, että David Mamet on ohjannut yhden The Shield-jakson kolmoskaudella, siistiä.
11.11.2004 (torstai) klo. 1.56:
Jestas, mitä tuli tehtyä. About 86 euroa meni juuri levyihin. Ei pitäisi istua yöllä koneen äärellä. Ei pitäisi olla
rahaa tilillä. Jimmy Carr - Live oli jo ilmestynyt, joten se piti tilata. Huomasin myös, että Amazon.co.uk:sta saisi Alias season 1:n ja 2:n samaan hintaan kuin CD WOW'sta, oikeastaan ehkä hitusen halvemmalla. Tullin säheltämisestä ei olisi mitään huolta. Olin tykästynyt sarjaan 3. kaudella, ja pitänyt Ruotsin töllöstä nyt näkyvän kakkoskauden jaksoista. Ykköskaudesta en paljoa ole nähnyt. Siinä vierailee Quentin Tarantino, sen näin. No mutta, tilaisin nuo kuitenkin joskus, joten paras kai nyt kun saa halvalla.
Kaksi tuotantokautta 65 eurolla olisi melko hyvä diili, ottaen huomioon miten paljon kalliimmallakin settejä myydään.
Eikä minulla ole nyt ennestään kuin, mitä, 70 tuntia TV-sarjajaksoja odottamassa katsomista. Niinpä tilasin ne, mutta lupasin itselleni, etten joulukuussa tilaisi muuta kuin RotK EE:n ja Gilmore Girls S2:n. Kun oli aina jonkinlainen mahdollisuus, että sortuisin tilaamaan esmes Bourne Supremacyn ja Collateralin, mutta ajattelin, että nyt en sitten tilaisi, kylläpä ne voisi vuokratakin/tilata myöhemmin. Tiedä sitten, mitä tuumaan asiasta joulukuussa. Mutta tällä Atso-logiikalla ("olisin kuitenkin sortunut tilaamaan ainakin nuo leffat, yhteensä noin 40 euroa") Aliakset tekivät "todellista tappiota" vain noin 25 euroa. Kyllä, kyllä...niin se on...ja heti tulee parempi olo...
10.11.2004 (keskiviikko) klo. 2.15:
On ollut tarkoituksena mainostaa taannoin hankkimaani, Ron Howardin tuottamaa Arrested Developmentia sen verran, että sarja ansaitsi komedia-Emmynsä. Ääh, en nyt jaksa alkaa lässyttämään muuta kuin että kyseessä on yksi hauskimmista ja fiksuimmista (ei naururaitaa, onneksi) komediasarjoista, mitä olen nähnyt. Hyvä osoitus sarjan laadusta ja älykkyydestä on, ettei se ole saanut jenkeissä kovin kummoisia katsojalukuja. 22 jakson ensimmäisen kauden saa noin 26 eurolla, eli halvalla lähtee. Lupaan että se on vuoden parhaita DVD-hankintoja.
12 leffaa seitsemällä eurolla... Mielenkiintoisimpina
tapauksina Along for the Ride ja
Brotherhood of Justice, jossa Keanu Reeves ja Kiefer Sutherland.
Combat High-elokuvassa ovat Keith Gordon (jonka ohjaama Waking the Dead on mainio, Billy
Crudup ja Jennifer Connelly siinä) ja George Clooney. No mutta, enpä ole tilaamassa, kunhan mainitsin. Aikamoista
tuubaa/keskinkertaisuutta, tuo boksi.
Klo. 18.39:
Hain tänään Red Dwarf-boksin postista, tällä kerralla tulikin hyväkuntoisena, eikä yksikään levy ollut
irronnut/naarmuuntunut. Hyvä hyvä. Choices Direct hoiti asian hyvin, no hard feelings.
19.11.2004 (tiistai) klo. 14.27:
Vähänkö kyrsi, kun CD WOW'ssa yöllä vielä hintaan £17.99/boksi (vajaat 26 euroa, reilut 24 euroa punnan alennuskoodin käytön jälkeen) olleet Alias region 2-boksit (kaudet 1 ja 2) olivat aamulla sitten nousseet 22.99 puntaan. Opin kantapään kautta, että tilillä pitää aina olla rahaa, vaikka ei olisi DVD-hankintasuunnitelmia. Eipä seitsemän euroa nyt mikään älyttömän iso ero ole, mutta harmittaa kuitenkin sen verran, että jäävat Aliakset taas hamaan tulevaisuuteen.
Alien-kuningattaren pää olisi kiva.
732,66 euroa + tullit, lieneekö postituskuluja. Taitaa jäädä ostamatta.
CD WOWiin palatakseni, kahden levyn Spider-Man 2 lähtee halvalla, 12,9 euroa (11,5e punnan alennuskoodin kanssa). En muista paljon itse menin maksamaan, kun tilasin tuolta (ennakkoon). No ei se kallis ainakaan ollut.
Klo. 23.22:
Tilasin sitten CD WOW'sta The School of Rockin (R2), punnan alennuskoodilla 10 euroa. Nyt sitten huomasin että
R3 olisi ollut vielä punnan halvempi...
Toisaalta siitä puuttui pari ekstraa, jotka toisaalta taitavat olla aika tyhjänpäiväisiä. Noh, jospa R2:ssa on
parempi kuvanlaatu tms...plaah. No eipä kai tuo niin punnan päälle.
Niin, tosiaan, postilaatikossa odotti tänään ilmoitus isokokoisesta kirjeestä, jonka voisi huomenna noutaa. Red Dwarf-boksi
on sitten se, ihan ripeästihän se tuli. Voin sitten laittaa takaisin DVD-listaukseen, josta sen boksin postitettuani
pessimistisesti poistin. Choices Directille pisteet hyvästä ja nopeasta asiakaspalvelusta. Kunnes huomaan, että uusi boksikin on palasina. No jospa ei.
8.11.2004 (maanantai) klo. 22.43:
Butterfly Effect tuli tänään, kiva. Piti sitten tietysti olla levy, tai no taisivat molemmat olla
irti. Ensimmäisessä levyssä (jolla director's cut) ei onneksi ollut jälkiä, toisessa (jolla normaaliversio & ekstroja)
oli vähän, mutta jospa ei haittaa ekstrojen katselua.
Millenniumia tuli eilen katseltua vissiin neljä jaksoa. The Curse of Frank Black oli kauden ensimmäinen erinomainen yksilö, mainion tunnelman sisältävä Halloween-jakso. Oli kyllä tuttu
ennestään, mutta viime katselusta oli jo pitkä aika. Kumman kaa nauratti taas Nelosella, en ollut nähnyt aiemmin. Uusiin
jaksoihin ei taida olla enää pitkä aika.
6.11.2004 (lauantai) klo. 19.00:
"What does it mean, 'the right man'? The love of your life. The concept is absurd, the idea that we can only be complete
with another person is evil, right?" Before Sunset tuli eilen, samalla tuli täyteen 250 DVD:tä (2,5 vuodessa), yay. Katsoin tänään. Oli erinomainen, mikä nyt oli aika itsestäänselvyys. Richard Linklater (jonka School of Rock tutuin suurelle yleisölle), kaikki positiiviset arvostelut, do the math. Eternal Sunshinen ja Shaun of the Deadin rinnalle jakamaan "vuoden paras elokuva"-tittelin. Levyltä onneksi löytyvä
trailerikin oli erinomainen, kun siinä oli mainiosti käytetty Ivyn tunnelmallista biisiä
Edge of the Ocean, jonka voi imuroida tästä
ilmatteeksi. Uusi tuttavuus oli minulle, tuo biisi, Ivyn yksi toinen mainio biisi oli kyllä tuttu There's Something About
Marysta. Mutta juu, lämpimästi suosittelen molempia, jotka ovat kätevästi saatavilla
yhdessä noin 28 eurolla. Erinomainen diili.
4.11.2004 (torstai) klo. 20.53:
Tattis sille, joka käytti Googlella "atsuopan"-hakua. Hoksasin sitä kautta pari linkkiä sivulleni, joista en ollut tietoinen.
Kotimaiset DVD-elokuvat - kiittäen linkityksestä, ja
Upcoming Horror Movies-foorumi,
jossa Ginger Snaps-arvostelussa url tähän kuvaan, kommentilla "Puberty SUCKS!"
Jänskättää vähän, että mitä posti tuo huomenna tullessaan. Toivoisin Butterfly Effectiä ja Before Sunsetia, mutta saapa
nähdä. Kun tuota katsottavaa ei olisi ennestään kuin joitakin kymmeniä tunteja, viikonloppu on epäilemättä pilalla jos
nuo eivät tule...no ei. BE:stä haluaisin tsekata ekstrat ja vaihtoehtoisen (ja kuulemma huonomman) lopetuksen.
Choices Directistä tuli mailia, että uusi Red Dwarf-boksi on lähtenyt matkaan, hyvä juttu. Määränpääosoitteessa ei ollut kyllä Finland, vaan FI, mutta jospa se sillä tulee perille..? Tai sitten siinä paketissa onkin Finland. No, ehkäpä se ilmaantuu ensi viikolla.
4.11.2004 (torstai) klo. 14.05:
Arrested Development season 1 tuli, kiva. Before Sunset ei tullut, olettaisin että huomenna sitten.
Toinen kiva juttu oli saamani maili, koskien viikko sitten takaisin lähettämääni, matkalla hajonnutta Red Dwarf-boksia:
Dear Mr Suopanki
I am pleased to tell you we have received your return of the above item. A replacement has been ordered for you and should be with you soon.
If you have any Queries please do not hesitate to contact me.
Regards
Hyvä juttu, jospa sieltä vaikka ensi viikolla ilmaantuisi ehjä boksi.
4.11.2004 (torstai) klo. 1.28:
B5 S5 R2 ilmestyy (viimeinkin) 17. tammikuuta, kiva. Tiistaina postissa tuli Millennium season 2-boksi (oli jopa mahtunut luukusta). Olin jo melkein unohtanut, että sekin oli tulossa, kun Before Sunsetia ja Arrested Developmentia (jotka eivät vielä tulleet) olin nyt niin odotellut. Mutta hienoa että sekin on nyt hallussa.
Siitä onkin muutama vuosi, kun kirosin itseäni siitä, etten nauhoittanut Jose Chung's Doomsday
Defense-jaksoa sen näkyessä telkusta. Siinä X-Filesin
mainiosta Jose Chung's From Outer Space-jaksosta tuttu kirjailija Jose Chung palaa esittämään oman omalaatuisen näkemyksensä tapahtumista ja Frank Blackista:"Boys, boys, boys, come on, lighten up! This is a homicide, not a funeral", toteaa rikospaikalle saapuva, blondattu Frank, lopuksi vitsilleen ainoana nauraen. Ärtyneenä myös joskus jouduin toteamaan nauhoittaneeni toisen Darin Morgan-helmen (Somehow, Satan Got Behind Me) päälle.
Muita mieleen tulevia ovat The
Curse of Frank Black, tunnelmallinen halloween-jakso, ja A Room with No View, josta
on lähinnä jäänyt mieleen mainio Love is Blue-kipaleen käyttö. Ah, ja mahtavaa, Anamnesis löytyy myös 2. kaudelta.
Vaikka itse jakso ei ole mitään suosikeita, sen aloitus on luultavasti paras kaikista, näyttäen teinityttöjä
tanssahtelemassa ensin öisessä metsässä, seuraten sitten näitä koulun käytävällä, päättyen luokan ovenraosta kesken tyttöjen hartaushetken (tms.) ilmaantuvan aseen laukaukseen. Mikä tästä tekee erinomaisen, on taustalla soiva Patti Smithin Dancing Barefoot. Toinen musiikkinsa ansiosta mieleen jäänyt aloitus oli kolmoskauden Darwin's Eye, jonka taustalla soi Blurin mainio Trimm Trab.
Niin, ja Bushin voitto: ankeeta.
31.10.2004 (sunnuntai) klo. 21.32:
Yhdyn Tonin kommenttiin: uusi Star Wars-juliste on surkea. Jabba the Hutin ja
Vaderin risteytys tulee mieleen.
Meiti on marraskuun ajan vastuussa Enterblogin (arki)päivittäisestä päivittämisestä, tästä voipi
tilata sen.
Butterfly Effect kolahti sen verran hyvin, että tilasin kahden levyn julkaisun. Loaded247:ssä on jo mukamas saatavilla Before Sunset, vaikka virallinen ilmestymispäivä olisi 9. marraskuuta. Order status oli tosiaan nyt tilattuani awaiting despatch, joten pitäisi kai niillä olla sitä. Huolettaa vaan, miten käy, kun lauantaina tuli mailia, että kortti (visa electron) muka ei ollut kelvannut Arrested Development S1-boksia laskuttaessa. Aiemmin tämä on tarkoittanut, että tilillä ei ole ollut rahaa (ennakkotilauksessa olevan levyn ilmestyttyä odotettua aiemmin), mutta nyt sitä kyllä oli. Kumma juttu. Noh, mailissa sanottiin, että jos kortissa/sen tiedoissa ei ole vikaa, niin ei tarvitse tehdä mitään, he yrittävät veloitusta myöhemmin uudestaan. Jospa se siitä.
Angelin viides (ja samalla viimeinen) kausi ilmestyy DVD:llä 15. helmikuuta 2005. Kiva. Kumma vain, kun kyseessä näyttäisi olevan R1-versio, kun ainakin kaudet kolme ja neljä tulivat ensin R2:lle. Noh, R1-boksit ovat kyllä paljon halvempia (joskin epäkäytännöllisempiä), joten siinä mielessä ei huono juttu, jos nyt sattuisi olemaan noin. Tietty, voisivathan ne molemmat ehkä ilmestyä samaan aikaan. No, oli miten oli, pakkohankinta.
Klo. 1.20:
Ah, loistavaa: Arrested Development S1 ja Before Sunset on molemmat veloitettu tililtä, ja postitettu. Mutta kylläpä säikähdin ensin, kun tarkistin tilin ja käyttövara oli 3,63 euroa. Sitten kuitenkin tajusin, että nuo em. levyt onkin
sitten laskutettu onnistuneesti, ja niinhän se olikin. Eli tällä viikolla tulevat ainakin nuo, saa nähdä miten Butterfly
Effectin kanssa käy.
28.10.2004 (torstai) klo. 0.09:
Uusi Enter on ilmestynyt, joten kipin kapin lehtihyllylle!
Kävin viemässä eilen Red Dwarf-boksin postiin. Olin jo lähellä maksaa 5-7,5 euroa postituskuluja, kun tuli puheeksi se,
että boksi oli palautuslähetys. Kaksin tuumin Postin tädit sitten miettivät, voisiko kyseisen paketin lähettää ilmaiseksi. Itse muistelen aikoinaan Kuusamossa vähän vastaavassa tilanteessa työntekijän tarkistaneen joltakin listalta, kuuluisiko
firma (jolle paketti palautetaan) johonkin, joka oikeuttaisi ilmaisen postituksen. Tai jotain sellaista. Nyt moisesta ei
kuitenkaan ollut puhetta, ja pähkäilyn jälkeen päättivät sitten laittaa menemään ilman maksua. How nice. Jos tuo ei kuitenkaan onnistuisi, niin tulisipa paketti sitten takaisin, virkailijanainen totesi iloisesti. Naurahdin levottomasti.
The Practice/Oikeus ja kohtuus oli mainio. Täytyy sanoa, että James Spaderin esittämä, kieroja keinoja kaihtamaton mutta hyväsydäminen asianajaja Alan Shore on parhaita TV-sarjahahmoja, ja Spader ansaitsi Emmynsä. Hienoa myös, että luoja/kirjoittaja David E. Kelley jaksaa olla niin hyvässä vedossa sarjan seitsemän tuotantokauden jälkeen. On helpottavaa tietää, että Alan Shoren tarina ei pääty tähän viimeiseen The Practice-tuotantokauteen, Kelleyn ja Spaderin jatkaessa Boston Legal-sarjassa. Harmi vain, ettei The Practice-porukka ole mukana. Shoren/Spaderin ilmaantuminen teki kaikista heti mielenkiintoisempia hahmoja.
Millennium S2-tilaus oli koko päivän "processing"-tilassa, kylläpä sitä nyt prosessoidaan. Tänään olisi yhdeksästä alkaen
viime jakson käsikirjoituskurssiin liittyviä opetustunteja. Samaten huomenna. Ja myös lauantaina. Oh, the horror. Onneksi lauantaina luultavasti vain kohtuuvähän. Pelkään vähän, että suurin osa noista kolmesta päivästä on ihan turhaa pelleilyä, tai muuten vain hyödytöntä lässytystä, joka ei auta meitä kirjoittamisessa mitenkään. Mutta voin toki olla väärässä. Toivottavasti olen. Nähtäväksi jää.
27.10.2004 (keskiviikko) klo. 1.06:
Illalla näkynyt Sopranos oli Steve Buscemin ohjaama. Hyvä jakso taas. Nip/Tuckissa näkyi olevan jakso, jossa on yksi erinomaisen tyylikäs kohtaus. Siinä taustalla soi siihen täydellisesti sopiva kipale, joka on Layo & Bushwacka: Sleepy Language. Ruotsin nelosella alkoi klo. 23.25 näkymään Aliaksen toinen kausi, kiva. Niistä videonauhoituksista, jotka
laitoin Kuusamoon lähtiessäni: Alias tuli nauhalle, mutta peeveli soikoon Six Feet Underit eivät. Nauhoitin väärää
kanavaa. Paljastui, etteivät videot edes olleet ottaneet koko Ruotsin kakkosta muistiinsa, piti nyt sitten manuaalisesti
etsiä se sinne. Plaah. No, onpahan jotain uutta, kun joskus ostaa 1. kauden.
Postissa tosiaan tuli Angel season 1 ja Hellboy director's cut ("over 13 minutes of unrated, recut,
extended action! 3 disc set! New special features and an exclusive collectible", tarraa lainatakseni. Sweet!). En ole kumpaakaan vielä avannut. The Day After Tomorrow samaten vielä muoveissa, kuten myös ER season 2, jonka uhkasin aloittaa Kuusamossa. Eipä tullut aloitettua. Ajattelin säästää Dayn ja Hellboyn kaverin ensi viikon visiittiin, jos tulisi silloin mahdollisesti katsottua. Onpa tässä ihan tarpeeksi muutakin katsottavaa.
Maanantaina Sotkasta tuli tekstiviesti, että rahi oli tullut sinne. Rahi eli johon jalat laitetaan istuessa. Käväisin sitten
hakemassa, onneksi Sotkan pussit ovat todella isoja, olisin ollut (pyörällä matkatessa) pulassa jos laatikko ei olisi
mahtunut sellaiseen. Osasin jopa sitten koota sen itse. Onpa nyt hyvä köllötellä tuolissa. Tänään sitten postista tuli tekstiviesti, että voisin noutaa NetAnttila-tilauksen huomenna neljän jälkeen. Kun tilasin toisen DVD-telineen, samanlainen kuin edellinen, 60 levylle.
Buffyä viisi jaksoa jäljellä. Uuh. Joulukuun alussa viimeinen jakso. Tänä vuonna. Buffy loppuu tänä vuonna. Snif.
Klo. 5.06:
Perhana kun aloin kattelemaan Red Dwarfin nelosjaksoa, niin eiköhän ala kesken kaiken levy jumittamaan, pääsemättä mitenkään eteenpäin. Ja seuraava jakso ei lähtenyt edes pyörimään. Se siitä sitten. Pieni naarmuntapainen levyssä
oli, mutta se ei näyttänyt mitenkään pahalta. Ilmeisesti sitten oli. Yritin kotikonstein korjata levyä, mutta eipä
auttanut. Eipä sitten muuta kuin paketti kasaan, tiedot palautuslomakkeeseen ja tänään postiin. Kiva kiva. Sinänsä
hyvä, jos saisin kaiken päätteeksi ehjän kotelon (ja levyt, obviously) tuon rikkinäisen tilalle, vähän vaan huolettaa, että miten tässä koko palautusprosessissa tulee käymään. Näkee sitten tuleeko Choices Directissä enää asioitua. Noh, päästäkseni koko häslingin tuottamasta harmituksen tunteesta laitoin tilaukseen Millennium season
2:n. Että jotain hyvää sentään tästä fiaskosta syntyi. Heti tuli parempi fiilis...
23.10.2004 (lauantai) klo. 12.23:
Tästä voi lisätä Päivän pamaukseen Enter-lehden blogin, jossa meikäläisenkin lätinöitä voi nähdä.
Mökillä tuli käväistyä tänään, jelpin veneen laittamisessa nurinpäin talven ajaksi, ja viritin vanhaan televisiooni kanavat muistiin, kun ei porukoilta homma ollut luonnistunut.
Saapa nähdä, pitääkö huomenna mennä bussilla Ouluun (josta sitten bussilla Tornioon), vai saanko
kaverilta kyydin, sekin olisi menossa sinne. Tiedä sitten mihin aikaan. Pitäisi soitella. Toivottavasti kaikki ajastamani ohjelmat ovat menneet Torniossa nauhalle. Jospa laitoin videot nauhoittamaan Six Feet Undereita oikealta kanavalta. Ajastaessani ei ollut Ruotsin kakkosella lähetystä, joten jouduin vähän arvaamaan kahdesta ohjelmapaikasta, kumpi olisi se oikea.
Mökkireissun lisäksi olen käynyt vain tätini luona kylässä, noin minuutin pyöräreissun päässä.
Näyttää vähän siltä, että siihen tämä Kuusamon näkeminen tällä kerralla jää. En edes nähnyt
keskustaa, tai lähikauppoja, paitsi jälkimmäisiä ehkä vilaukselta Kuusamoon saapuessa. No eipä
tuo mitenkään kauheata, eipähän rahaa mennyt. Osasyy kotosalla pysyttelyyn on ollut kurja keli
ulkosalla, tänäänkin satoi vettä pitkän aikaa.
22.10.2004 (perjantai) klo. 2.22:
Kuusamossa. Katsoin illalla kaksi ensimmäistä jaksoa Red Dwarfia. Ekan jakson "they're all dead,
Dave"-juttu nauratti eniten. Kun kaikki ihmiset avaruusaluksella ovat kuolleet, lukuunottamatta unten mailla kolme miljoonaa vuotta ollutta pääheppua, joka kyselee, että ei kai se ja se ole
kuollut, ja aluksen tekoäly vastaa toistuvasti, että kaikki ovat kuolleet, miehen jatkaessa
miehistön eri jäsenten kohtalon tiedustelua, tietokoneen toistellessa kaikkien kuolleen. Tuo TV-ruuduilla nähtävä tekoäly onkin tällä hetkellä/tähän asti mielestäni sarjan paras/hauskin hahmo.
Tietty, vasta kaksi jaksoa takana.
Tähän aikaan kun on netissä liikenteessä rättiväsyneenä, sitä eksyy helposti DVD-kauppojen sivuille. Olin jo hetken puolivakuuttunut siitä, että Dunen ja Blue Velvetin tuplalevyt pitäisi
hankkia pikimmiten Lynch-kokoelmaa paikkaamaan. Mutta hitto, ehtiipä ne. Lynchin kotisivun kautta tilattava mainiolaatuinen Eraserhead olisi myös kova juttu. En muista paljon maksoi, mutta ihan hemmetisti kuitenkin. Joutuisikohan vielä tullin kanssa säheltämään sen vuoksi, hyvin mahdollista.
No enpä siihen hintaan ole kuitenkaan ainakaan lähiaikoina tilaamassa.
20.10.2004 (keskiviikko) klo. 12.44:
Kivaa, sain Red Dwarf-boksin. Vähemmän kivaa oli se, kun huomasin pahvikuoren hieman litistyneen/ruhjoutuneen (mm. reikä vasemmassa yläkulmassa), ja sisältä kuului epäillyttävää rahinaa. Kun otin kuoren pois, muovipalaset/roskat tipahtelivat jo iloisesti syliini. Avasin kotelon, ja näin miten kaikki neljä DVD-pidikemuovia olivat hajalla, toiset enemmän kuin toiset. Kiva. Onneksi vain neljäs levy oli irronnut pidikkeestään, eikä siinäkään ollut kuin aivan ulkoreunoilla pari säröä, luulisin ettei tuota ongelmia,
levykin näytti lähtevän pyörimään. Pääasia, että DVD:t toimivat. En boksin vuoksi viitsi alkaa takaisin lähettämään.
Mutta joo, olisikohan sitten ensimmäinen ja viimeinen kerta kun tilaan Choices Directistä. Ensimmäinen kerta kun DVD-tilaus
tulee huonokuntoisena. Vaikka voiko tuosta niitäkään oikein syyttää, posti kai se on jossakin välissä vetänyt mankelin läpi.
En vielä ole Red Dwarfeja katsonut ollenkaan, otan mukaan Kuusamoon. Lähden aamulla klo. 7.40 bussilla Ouluun, ja pääsen sieltä enon vaimon kyydissä Kuusamoon. Mitähän muuta sinne ottaisi mukaan. ER season 2:n taidan aloittaa siellä. The Day After Tomorrowin ekstroja voisi siellä myös käydä läpi. Huomenna näkyy Alias, eikä kotona näy Nelonen, plaah. Pitäisiköhän enon luona käväistä sitten nauhoittamassa. Olen kaikki jaksot nyt tältä kaudelta katsonut telkusta, harmi jos yksi jää välistä. Harmittaa kyllä etenkin se, että väliin jäävät Six Feet Underista perjantain ja lauantain jaksot, sitäpä ei voi Kuusamossa edes nauhoituttaa. Hmm, ehkä voisin yrittää ajastusnauhoitusta Philipsin videoilla, kun JVC:llä se ei jostakin syystä onnistu.
Klo. 23.43:
Viime viikolla tuli katsottua pitkästä aikaa Final Destination. Jos voisin yhden kohdan leikata siitä pois, niin sen,
kun WC:n lattialle vuotavasta pöntöstä levinnyt vesi vetäytyy takaisin. Wtf? Miksi, oi miksi? Eikö se mysteerinen varjo
muka riittänyt Kuoleman läsnäolon esiin tuomiseksi? Piti sitten alkaa yliselittämään, että katsokaa, Kuolema aiheutti turman, tajusivathan nyt kaikki. Ärsyttävää, typerää. Mitä se olisi Kuolemaa edes haitannut, vaikka se vesi olisi jäänyt siihen lattialle? Mitä väliä sille olisi, näyttikö kuolema itsemurhalta vai tapaturmaiselta? Tai edes murhalta? Toinen kohta, joka häiritsee, on se kun Kuolema lukitsee auton ovet. Ei myöskään tunnu sopivalta, tuollainen yliselvä/fyysinen sekaantuminen tapahtumiin, joskin häiritsee paljon vähemmän kuin tuo vesijuttu. Ehkä se olisikin jopa mahdollista, että auton keskuslukitukseen tulisi sellainen häikkä. Tai sitten ei. En tiedä. No mutta, kiva leffa kuitenkin.
Klo. 2.11:
Kah, sain myytyä Demonloverin (18e, sisältäen pk:t). Ei sitä kuitenkaan tulisi enää katsottua, joten laitoin Huuto.netiin.
Kaupan avulla oikeutin itselleni Arrested Development season 1:n tilauksen... Ainiin, olipa
ihan scifiä, kun sain kuin sainkin Philips-videoideni ajatusnauhoituksen toimimaan. Normaalisti käytössä oleva JVC ei tee mitään H-hetken koittaessa, vaikka tietää varoittaa nauhoituksen alkamisesta. Philipsit kuitenkin pelittävät onneksi, voin
laittaa Aliaksen ja Six Feet Underit nauhalle. Hm, pitäisi varmaan pakkailla, reilun viiden tunnin kuluttua pitää lähteä kämpiltä läheiselle linja-autoasemalle. Sain onneksi päivällä uusittua matkahuollon opiskelijakorttini. Päivityksiä lisää sitten Kuusamosta.
19.10.2004 (tiistai) klo. 23.16:
Tasan neljä kuukautta sen jälkeen kun katsoin The Day After Tomorrowin Jyväskylässä teatterissa, leffan tupla-DVD tuli
postissa. Amazing...not. Valvoin viime yönä ehkä jonnekin viiteen asti, muistaakseni DVD-foorumeita lueskellen. Aamukymmeneltä heräsin kaverin viestiin, ilmoitti että voisi neljän aikaa kyydittää minua Sotkassa. Nousin sängystä, ja olenkin ollut siitä lähtien valveilla. Aika hyvin minulta.
Eipä sillä, olikin tekemistä tänään, kun siivosin/järjestelin suht perusteellisesti huoneeni, iltapäivällä/illalla kun
kyläilemään tulisi pari luokkakaveria, poika ja tyttö, joista jälkimmäinen ensimmäistä kertaa. Kavereiden visiitit ovat
aina hyviä motivaattoreita siivoamiseen, ja kun toiselle kyseessä oli kaikkien aikojen ensivisiitti (enkä tiennyt, kuinka
kriittinen tämä naisihminen olisi ihmisten kämppien järjestyksen suhteen), panostin vähän tavallista enemmän hommaan. Imuroin, pyyhin pölyt, järjestelin kaaosmaisen pöydän ja hyllyn sun muut, että näyttäisi ihmisen asunnolta.
Iltapäivällä sain kyydityksen sinne Sotkaan. Ostin tuolin (79e), rahia (johon jalat laitetaan) ei ollut varastossa, joten sen hankkiminen jäisi ensi viikkoon. Plaah. Kotona katsoin osina olevaa tuolia, mietin mahiksiani, ja päätin kutsua
Samin yläpuolelta avukseni. Erinäisten koettelemusten jälkeen homma oli valmis. Ihan kiva tuoli.
Iltasella Heikki-kaveri sitten ilmaantui ovelle, ja kertoi ettei tämä toinen ollutkaan päässyt tulemaan, kuulemma pitäisi
pakkailla huomista lomareissua varten tms, ja Butterfly Effectiä, joka oli tarkoitus katsoa, ei kuulemma ollut nyt saatavilla Makuunissa. Noh, tulipahan siivottua. Kun BE:tä ei päässytkään katsomaan, ehdotin pitkän pähkäilyn jälkeen
uutta Dawn of the Deadia, jonka katsoimme. Kaverikin tykkäsi, positiivinen yllätys oli hänelle.
Tuli tässä illalla mieleen, että onkohan matkahuollon opiskelijakorttini enää voimassa. Eipä ollut, 30.9. viimeinen voimassaolopäivä. Kiva. Etenkin kun en ole varma, löytyykö koululta joku, joka voisi antaa opiskelijatodistuksen, kun
siellä on henkilökuntaa vaihdossa tjsp. No, jospa asia selviää. Muuten pitää itkeä jotain bussikuskille,
kunnes tämä antaa alennuksen. Saa nähdä.
18.10.2004 (maanantai) klo. 22.21:
Tilasin sen Hellboy director's cutin. Toivottavasti tulee keskiviikkona, ehtisin (ehkä) katsoa ennen lähtöä Kuusamoon
torstaina. Vaikka ehtisipä sen Kuusamosta palattuakin katsoa. Torstai ja perjantai siis syyslomaa, joten suuntaan kotipuoleen. Palaan sitten sunnuntaina.
Siouxsie and the Banshees on uusi kiva bändituttavuus. Tykkään. Bändi kyllä on vanha (70-luvun lopulta lähtien näemmä
porskuttanut), mutta enpä muista kuulleeni siitä ikinä mitään. Mutta sepä nyt ei paljoa merkitse. Anyway, olen kuullut sitä ensimmäisen kerran (no, ehkä olen kuullut aiemminkin jossakin) Batman Returnsissa, jossa Danny Elfmanin kanssa tehty mainio Face to Face-kipale kuuluu Keatonin & Pfeifferin tanssikohtauksen taustalla. Ja Absolutely Fabulousin tunnaribiisi Wheels
on Fire lienee/voi hyvinkin olla alkuperäisesti Siouxsien, heiltäkin löytyy tuo biisi, sarjassa ei kuitenkaan kuulunut
bändin versio. Hm, IMDb:n mukaan Batman Returns oli ensimmäinen Dolby Digital-leffa.
Mielenkiintoista, Neloselta tulleen Bridget Jonesin lopputekstien ohessa kuultiin/nähtiin kommentteja hahmoilta Bridgetin & Markin yhteen päätymisestä. Aiemmin näkemässäni R1-DVD-versiossa noiden sijaan nähtiin Bridgetin lapsuusvideota. En tiedä, kumpi tuossa tammikuussa hankkimassani R2-levyssäni on, kun ei ole tullut siitä vielä katsottua. Eikä varmaan tule ihan lähiaikoina katsottuakaan, kun nyt tuli vähän sivusilmällä jälkipuoliskoa seurattua. Hm,
IMDb:n mukaan R2-julkaisussa on tuo telkussa nähty loppu. Kiva. Mielenkiintoisia juttuja tuossa leffan (alternate versions-)sivulla.
Jahas, Ruotsin kakkoselta tuleva Sopranos on näköjään samassa vaiheessa kuin Suomessa. Tällä viikolla täällä nähty jakso
näkyy nyt Ruotsissa. Hyvä tietää, jos sattuisi missaamaan. Aliaksen toinen (I think) kausi alkaa näköjään näkymään
myös Ruotsin töllöstä 26. lokakuuta alkaen, kiva. Jäi katsomatta kaksi ensimmäistä kautta, kolmannesta olen katsonut
nyt kaikki telkusta tulleet jaksot. Suomen TV:ssä ohi menneen Six Feet Underin 1. kautta olen seurannut Ruotsin kakkoselta perjantaisin ja lauantaisin.
15.10.2004 (perjantai) klo. 23.44:
Ajattelin, että voisi sen Hellboy director's cutin tilata ensi viikolla. Kolme levyä siinä. Tuumailin myös, että pärjäisin (Hellboyn lisäksi) varmaan tällaisilla loppuvuoden hankinnoilla:
Luulisi pärjäävän, etenkin kun ER S2 on yhä avaamatta, Gilmore Girls S1:stä jäljellä noin puolet, The Shield S2:sta 12 jaksoa, ja Red Dwarfia kohta 24 (puolen tunnin) jaksoa käsissä. Niin, ja tulossa ovat myös Angel S1 ja The Day After Tomorrow. Return of the Kingin näin Jyväskylässä teatterissa heti vuodenvaihteen jälkeen, sen koommin en ole katsonut. Samoin tein edellisten osien kanssa, tehden extended editionin katselukokemuksesta parhaan mahdollisen.
Kävin Music Centerissä tänään vilkaisemassa tarjouslevyjä. Uutuushyllyssä olivat The Day After Tomorrow ja Dawn of the Dead-remake, enpä tiennytkään että se ilmestyisi jo täälläkin. Ekstroissa nähdään edesmennyttä Richard Biggsiä (Babylon 5:n
Dr. Franklin). Tarjoushyllyssä oli pari kiintoisaa tapausta, Ghost (Näkymätön rakkaus) ja Blade 2, 10,90e/kpl. Onnistuin
vastustamaan kiusausta, kun ajattelin että olin vasta nähnyt Ghostin Ruotsin TV:stä, ja että Blade 2:n saisi halvalla myös
netistä, enkä luultavasti olisi katsomassa sitä lähiaikoina.
14.10.2004 (torstai) klo. 2.11:
Kävin katsomassa sen Populäärimusiikkia Vittulajänkältä, ihan mainio oli se. Postissa tuli Dawn of the Dead, joka oli
oikein viihdyttävä ja ihan jänskä. Onnistunut tekele, kuten odotinkin. Teatterista kotiin talsiessa pohdiskelin, josko
Red Dwarf-boksi pitäisi sittenkin jättää myöhemmäksi. DVD-kuluja ja katsottavia TV-sarjoja olisi kyllä ihan riittävästi
loppuvuodelle. Mailin tarkistaessani huomasin Choices Directin ilmoittaneen, että boksi on postissa. No eipä sitten mitään.
Hyvä niin (I hope), enpähän nyt voi missata sarjaa.
Play puolestaan ilmoitteli The Day After Tomorrow-tuplalevyn lähteneen matkaan. Ensi viikolla ilmaantuvat siis Red Dwarfit,
Day ja hyvässä lykyssä Angel S1-boksi. Mitähän teen sen ensi viikolla ilmestyvän Hellboy director's cutin suhteen...hm.
12.10.2004 (tiistai) klo. 22.38:
Demonlover tuli tänään. Huomenna toivottavasti sitten Dawn of the Dead (2004). Demonlover oli...öö. En tiedä. Olin valmistautunut pitämään siitä enemmän. Ei kai se kuitenkaan huonokaan ollut. Connie Nielsen ja Chloe Sevigny olivat hyviä.
Leffassa oli ainakin paikoitellen ihan mielenkiintoinen tunnelma. Bonuslevyllä keskitytään puolen tunnin verran
Sonic Youthin työskentelyyn leffan scoren parissa. That's nice. En ole tuota vielä katsonut. Mutta jooh, olisin
varmasti voinut sijoittaa rahani johonkin järkevämpäänkin, mutta tulipahan uteliaisuus tyydytettyä, ja en minä vihannutkaan
leffaa. Oikeastaan tuntuu, että pitäisi toisen kerran katsoa ennen kuin osaa antaa lopullisen mielipiteen.
Angel S1 oli lähtenyt Amazonista, arvioitu saapumisaika taisi olla joskus parin viikon päästä, luulisi kuitenkin että
se ilmaantuisi ensi viikolla. Vai minkä aasin selässä ne sitten lähettää sen boksin? Huomenna vissiin koulun piikkiin katsomaan Tornion leffateatteriin Populäärimusiikkia Vittulajänkältä.
11.10.2004 (maanantai) klo. 22.22:
Amazon.comissa erinomainen tarjous, Foxin sarjojen 1. kausia hintaan $14.99, ts. postituskuluineen 18,88 euroa. Sarjat ovat siis 24, Millennium, Roswell, Angel, Futurama, The Simpsons, In Living Color, Buffy ja King of the Hill. Tilasinkin juuri Angel season 1:n.
10.10.2004 (sunnuntai) klo. 19.17:
Kuuntelen Richard Kellyn & Kevin Smithin kommenttiraitaa Donnie Darko dir. cutissa. Mukava kuulla Smithiä. Aiemmin katsoin läpi uudet ekstrat, noin 44 minuuttia matskua kuvauksista, varsin kiintoisaa. Huomasin tänään, että nyt se ER season 3 onkin ilmestymässä vasta 31.1.2005. R2-boksi siis, R1 näkyi ilmestyvän joulukuussa. Jaajaa, no säästyypähän 40 euroa tällä erää, enpähän ole vielä aloittanut toisen kauden boksiakaan. No, säästyy ja säästyy, nyt ainakin tulee tilattua se Hellboy dir. cut.
8.10.2004 (perjantai) klo. 3.51:
Huomenna täytän 23. Joy.
Donnie Darko director's cut tuli viikolla, kiva hologrammikuori normaalin kotelon päällä. Katsoin leffan torstaina.
Ensimmäistä kertaa wide-töllöstä ja 5.1-äänillä, alkuperäistä aiemmin näkemättömän ihmisen kanssa, joten leffan katselukokemus oli melkein niin tuore kuin se voisi originaaliversion moneen kertaan katsoneelle olla. Jotkut uudet
jutut olivat hyviä, jotkut vähemmän hyviä. Jotkut kohdat toimivat mielestäni paremmin edellisessä versiossa, kuin
tässä muuteltuna. Eipä sillä, ihan mielenkiintoisia muutoksia/lisäyksiä olivat nekin tuosta huolimatta. Parasta
uutta olivat jotkut hahmojen väliset uudet kohtaukset. Mikään muutos/lisäys ei jäänyt sinänsä harmittamaan, löytyypä
se alkuperäisversio hyllystä. Leffan ensimmäistä kertaa katsovan kannattaa kyllä katsoa originaali ensin. Tulee varmaan vastaisuudessa katseltua välillä normaaliversion, välillä DC:n. Jossakin välissä pitää kuunnella Kellyn (ohjaaja) ja
Kevin Smithin kommenttiraita, ja tsekata jokunen R1-julkaisusta puuttunut lisäsälä levyltä.
CD-Wow'sta ovat lähteneet tulemaan Demonlover ja Dawn of the Dead (remake), kiva. NetAnttilasta tilattu DVD-teline tuli koottua, ihan kelpo hankinta oli se.
5.10.2004 (tiistai) klo. 1.02:
Donnie Darkoa lainatakseni, "I did it again". Gio mainitsi vieraskirjassa Dawn of the
Dead (2004) director's cutin R3-julkaisun, jonka huomasin olevan nyt saatavilla CD Wow'sta (£11.99), enkä voinut itselleni mitään, tilaukseen meni. Mutta mitä siellä
sitten näkyikään: Demonlover unrated 2 disc (£14.99). Menin Ain't It Cool Newsiin ja laitoin leffan hakusanaksi. Selasin lukuisia arvosteluita, about kaikki tuntuivat
pitäneen siitä. No, tilaukseen meni sitten sekin. Tiedän, ettei leffan IMDb-keskiarvo ole kovin kummoinen, mutta IMDb:n keskiarvot ovat minulle vähän evvk. Niin, ja
Spider-Man 2:n R3 2 disc näkyi olevan £9.99, joten piti laittaa ennakkotilaukseen. Jospa tuo R3 on laadultaan kelvollinen, no eiköhän. Ilmestyypähän (15.11.) ainakin 10 päivää ennen R2-julkaisua ja 15 päivää ennen R1-julkaisua. Hieman tuli huono omatunto, lähinnä tuon Demonloverin vuoksi, kun en ole varma tulenko pitämään siitä. Jospa. Jos joku on nähnyt ja vihasi, niin ei tarvitse kertoa, tattis. Ainakin siinä on Sonic Youthin musiikit, ja visuaalisesti kuulemma ihan hieno. Ja se on ilmeisesti hieman weirdo, that's a plus... IMDb:n Demonlover-foorumilla jonkun leffasta pitäneen otsikkona "Brilliant. Exasperatingly Underrated. Instant Cult." Viestissä tyyppi toteaa:"It's like a Lynch cross Fincher cross (the best of) Hitchcock cross Cronenberg (which especially appeals to me) cross Polanski, not in any order." No sehän olisi kiva... No, saapa nähdä.
Tänään töllössä Nip/Tuck (MTV3 21.00) ja Sopranos (Nelonen 21.00), Conanissa (SubTV 23.00) vieraana James Spader.
4.10.2004 (maanantai) klo. 2.14:
Odottelen tässä, että Angel (1. kauden toinen jakso) alkaisi Ruotsin neloselta. Onko kukaan sivulla kävijöistä katsonut Demonlover-elokuvaa? Kiinnostaisi nähdä. Moni haukkunut, jotkut kehuvat. Outo elokuva, näemmä. Enpä taida uskaltaa alkaa tilaamaan, jospa se ilmaantuu vuokralle joskus.
Tammikuussa ostamani Nokia 3200 bugittaa, puheluäänet tulevat kaiuttimesta silloinkin kun ei pitäisi tulla. Hands free
pitää julkisella paikalla puhuessa olla ettei ärsyttäväksi kaheliksi leimata. Onneksi löysin kännykän kuitin, takuu on 12kk. Taidanpa viedä tällä viikolla liikkeeseen. Taannoin tajusin, että puhelimella otettujen kuvien laatu paranee selvästi, kun näytön kirkkautta laskee. Duh. En ollut huomannut aiemmin tuota kirkkauden säätöä.
Klo. 19.15:
Radiodokumentti/featurekurssi alkoi tänään, ihan ookoolta vaikuttaa. Pitäisi keksiä dokumentille aihe. Oikeastaan minulla
olisi kaksi ideaa jo mielessä, yksi hyvä ja yksi huono. Se huono olisi kyllä helpompi tehdä. Toisaalta se on huono. Tai
no en nyt tiedä onko se huono, mutta ei siitä kukaan varmasti tulisi jälkeenpäin selkää taputtelemaan.
Siivosin tänään. Huomenna tulee vieras. Postin setä kiikutti kotiini NetAnttilasta tilaamani DVD-telineen. Se oli osina,
olisin varmaan voinut hakea sen itsekin postista. Pienempi paketti kuin odotin. Ja itse teline matalampi kuin odotin.
Kaiken lisäksi se on osina. Jaa, se tulikin jo mainittua, mainitaan kuitenkin uudestaan korostaakseni järkytystäni asian johdosta. Levyä, lautaa ja ruuvia, jotka pitäisi kasata yhteen mukana tulleen ohjelappusen mukaan. Päätin, että siinäpä minulle ja vieraalleni huomiseksi hauska projekti.
Katselin eilen illalla viimein Trainspotting definitive editionin ekstrat kakkoslevyltä. Eihän se olekaan istunut hyllyssä
kuin yhdeksän kuukautta. Donnie Darko director's cut ei tullut vielä tänään, jospa/eiköhän kuitenkin huomenna, muuten tulee
itku. No ei, mutta kuitenkin, saisi jo pikkuhiljaa ilmaantua. Tavallaan hyvä että ei tullut, en olisi kuitenkaan voinut katsoa sitä vielä tänään.
Klo. 20.30 Nelosella Kumman kaa, 22.00 SubTV:llä mainio Angel. Nämä olivat siis myöhäiset ohjelmamuistutukset / suositukset.
2.10.2004 (lauantai) klo. 22.36:
Katsoin aamupäivällä sen Eternal Sunshine of the Spotless Mindin. Alussa ärsyynnyin hieman siitä, että kaveri oli
kesällä vieraskirjassa paljastanut päähahmon tavoitteen elokuvassa - jotain, jota en olisi muuten tiennyt arvosteluja
ja juonikuvauksia vältelleenä (ja hauskan teaserin vain hämärästi muistavana). Ei se lopulta ollut niin hirveä asia,
että olisi tarvinnut hiuksia repiä päästä. Entäpä itse elokuva? Plaah. Täysi floppi. Ei vaan, olihan se tosiaan
näkemistäni tämän vuoden leffoista paras, Shaun of the Deadin ohella. I lurved it. Ekstroissa oli yksi erinomainen Gondryn kuvaama hetki Winsletin ja Carreyn välillä, jostakin tutustumissessiosta. Enpä ala paljastamaan sisältöä, toivottavasti se löytyy myös Suomi-julkaisusta.
Spoileriherkkyyteen palatakseni, ennen tuli katseltua paljon trailereita, mutta nykyään ei juuri ollenkaan, etenkin jos kyseessä on elokuva, josta uskon pitäväni. Spider-Man 2-trailerin aikana Day After Tomorrowia Jyväskylässä katsoessa laitoin silmät kiinni ja sormet korviin. Joskin sen teaserin kyllä katsoin Return of the King-reissulla tammikuussa. Usein en halua edes kuulla juonikuvausta elokuvasta, jos leffa vaikuttaa varmalta tapaukselta. Kuten nyt tämä Eternal Sunshine. Mitä vähemmän tiedän etukäteen, sen parempi. Älä kerro minulle (etukäteen) edes sitä, että leffassa on "mielenkiintoinen rakenne", koska sitten osaan odottaa sitä. Just...shut up...please, just shut up. Ihan vain noin yleensä ihmisille, jotka aikovat kertoa jotain paljastavaa elokuvan sisällöstä/rakenteesta/tms. No, ehkäpä leffan hyvyys/taso, juonen omaperäisyys ja omat ennakko-odotukset vaikuttavat siihen, kuinka paljon olen valmis kuulemaan etukäteen.
Damn, Six Feet Under oli sittenkin näkynyt pe-la-yönä, kuten viikko sitten. Nyt tuli neljäs jakso. Minä kyllä tarkkaan tiirailin Ruotsin kakkosen ohjelmatiedot läpi eilen illalla, enkä millään tuntunut löytävän sitä sieltä. Ehkä teksti-TV:n
ohjelmatiedoista vastaava oli mokannut. En tiedä. Noh, tuon 1. kauden voisi ostaa jossakin välissä, varmaan sen toisenkin. The Shieldistä kattelin päivällä 2. kauden kolmannen jakson, joka tuntui sarjan tähän asti parhaalta. Melkein
katsoin toisen jakson perään, mutta en sitten kehdannut, kun jaksoja ei ole kuitenkaan hirveästi. Ensi viikolla voisi viimein aloitella ER season 2:n.
2.10.2004 (lauantai) klo. 00.01:
Olen pähkäillyt, pitäisikö se uusi Dawn of the Dead tilata. Ehkäpä sitten joo, näyttäisi siltä että tulen pitämään siitä.
Onhan sitä kehuttu, ja siinä on Sarah Polley. Mietin lähinnä, pidänkö siitä niin paljon, että se kannattaa tilata nyt, vuokra-DVD:n odottelun sijaan. Oh well. Donnie Darko director's cut ei tullut vielä eilen, luultavasti sitten maanantaina.
Ehkä silloin tulee myös NetAnttilasta tilattu DVD-teline. En katsonut vielä perjantaina sitä Eternal Sunshineä. Neljän jälkeen kotiin tultuani uuvahdin aika pian sänkyyn, ja heräsin puoli kahdeksan maissa. En nyt ehtinyt katsoa, mutta myöhemmin tänään sitten.
Wife Swap eli Vaimot vaihtoon tuli katsottua iltasella, se on ihan mainio brittiläinen sarja. Kaksi perhettä vaihtaa
vaimoja kymmenen päivän ajaksi. Viisi päivää eletään ensin talon normaalien tapojen mukaan, sitten viisi päivää talon uuden
naisen ehdoilla. Ensimmäinen kausi on saatavilla DVD:llä.
Mitähän sitä sitten nyt tekisi, kun ei väsytä. Jos vaikka kattelisi Gilmore Girlsin ja lukisi Buffy-kirjaa. The Shieldistä voisi kyllä myös katsoa seuraavan jakson, toisen kauden kolmannen.
Klo. 1.54:
Kattelin Gilmore Girlsin, ja nyt hoksasin, että se Dawn of the Dead ilmestyykin vasta 25.10. Olen ehkä nähnytkin tuosta
mainintaa, mutta ei ole jäänyt mieleen. Noh, eipä tarvitse sitten ainakaan vähään aikaa ajatella asiaa.
30.9.2004 (torstai) klo. 23.53:
Kahdeksitoista koululle, jokunen lyhyt tauko ja puolen tunnin ruokatunti, pois puoli kahdeksan jälkeen. Joy... Kaksi
puhujaa, dokumenttien katselua. I really learned a lot...not. Eipä siellä mitään minulle uutta käsitelty, olisin varmaan oppinut enemmän vaikka katsomalla päivän Simpsoneita. Huomenna yhdeksäksi taas lisää lässytystä kuuntelemaan, tällä kertaa ilmeisesti jotain hyödyllisempää luvassa, äänijuttuja. Minulla on edessä äänikursseja. Ensin joku puhui, että iltaseitsemältä pääsisi huomenna vasta pois, mutta sitten kuulin vähän että neljältä. Hitto, toivon tosiaan että neljältä.
En kyllä usko, että niitä äänijuttuja olisi kymmeneksi tunniksi, kaipa siellä muitakin asioita käsitellään. Ja kun niitä muita asioita aletaan käsitellä, tämä mies vaihtaa maisemaa. Koska minun tulee olla siellä niiden äänijuttujen vuoksi. No, saa nähdä. Onneksi minun ei tarvitse enää lauantaina mennä, toisin kuin eräiden.
Jotain hyvää kuitenkin tässä päivässä, postissa kun tuli Eternal Sunshine of the Spotless Mind. Toivottavasti pidän siitä
hirmuisesti, tyyliin "vuoden parhaita elokuvia, ellei paras!" Saapa nähdä. Ja ei, ennakko-odotukset eivät vaikuta
mitenkään merkittävästi elokuvanautintooni. Leffa on, mitä on, odotan siltä sitten etukäteen mitä tahansa. En ole varma,
ymmärränkö edes täysin sitä, miksi jotkut puhuvat ennakko-odotuksistaan niin kuin leffa olisi muuttunut heidän mielessään paremmaksi tai huonommaksi niiden mukaan. No, ehkä voin ymmärtää, mutta en sitä, miten paljon jotkut antavat ennakko-odotusten vaikuttaa mielipiteisiinsä. Mutta joops, ehkä sitten huomenna tulee kateltua se leffa, ellei koko päivä mene siellä koululla.
Sen vielä sanon, että päivän päätteeksi useimmiten katsomani Gilmore Girls on loistava sarja, suosittelen, jos on mennyt ohi. Ymmärrän, miksi sitä on niin hypetetty Ain't it Cool Newsissä.
30.9.2004 (torstai) klo. 1.34:
Suomalaisessa kirjakaupassa alkanut eilen ale, iltapäivällä. Ajattelin, että jos kävisi siellä tänään ennen luentojen alkua
(puoleltapäivin), mutta sitten ajattelin, että enpä menekään. Päädyn vain ostamaan jotain jota ei ikinä tule luettua,
hassaamaan rahoja jotka voisin hassata dvd-levyihin. Buffy-kirjakin on juuri aluillaan. Pitäkööt alekirjansa.
29.9.2004 (keskiviikko) klo. 20.59:
Loadedissa näköjään joissakin uusissa DVD-julkaisuissa arvostelut mukana.
Playsta oli lähtenyt eilen tulemaan Donnie Darko director's cut, vaikka virallisesti sen piti ilmestyä vasta 4. lokakuuta.
Noh, enpä valita, en. Postissa tuli tänään Asylum-DVD ja se Buffy-jakso-opaskirja. Asylum oli varsin mielenkiintoinen, harmi vaan ettei ollut tekstityksiä, yhden tyypin muminat menivät usein ohi. Mutta kuitenkin, hyvä hankinta oli se. Buffy-kirjaa tuli myös lueskeltua, kiva sekin.
28.9.2004 (tiistai) klo. 13.07:
Aijai, 18. lokakuuta ilmestyy näemmä Avalonin
kahden levyn UK-julkaisu, joka pitää hankkia ekstrojen vuoksi. Ehtisipä tuon kyllä ensi vuoden puolellakin hommailla,
saa nyt nähdä. Lokakuussa aika paljon muutakin tilattavaa. Hassua että tuli tuo uutinen vastaan juuri kun hetkeä
aiemmin olin ollut IMDb:n Avalon-sivulla. Erinomainen leffa.
28.9.2004 (tiistai) klo. 0.01:
Sain viime yönä nukuttua pari tuntia, kiehnäsin valveilla ehkä pari, kolme tuntia, en muista enää milloin aloin nukkumaan.
Ilmeisesti hermoilin aamun esitelmän vuoksi, sellainen piti pitää käsikirjoituskurssilla. Robert McKeen kirjan yhdestä
alueesta ("substance of story"), josta mies sattumoisin nähtiin puhumassa Adaptationissa, ei kylläkään itsensä esittämänä.
Näytinkin myöhemmin päivällä sen McKee-pätkän tunnilla. Muuten käytin esitelmässäni klippejä elokuvista Slacker, American
Psycho ja Army of Darkness (josta eniten). Esitelmä meni ihan hyvin. Eräs toinen esitelmän pitäjä näytti klipin Raiders
of the Lost Arc-DVD:ltä. Ensimmäistä kertaa näin Indyä DVD:ltä. Näyttipä se hyvältä. Pitäisihän se boksi joskus saada
hommattua. Leffat ovat kuitenkin hyvin muistissa, joten ei sillä niin hätä.
Koulun jälkeen hoksasin, että Eternal Sunshine of the Spotless Mind-DVD oli jo saatavilla (muistiinpanoni ilmoittivat
levyn ilmestyvän tänään), joten pikapikaa meni se tilaukseen. Saapa nähdä ehtiikö tälle viikolle. No eipä tuo haittaa,
vaikka menisi ensi viikolle. Asylum kuitenkin toivottavasti ja varmaan ilmaantuu lähiaikoina.
Iltapäivällä sitten erehdyin ottamaan nokoset, ja heräsin klo. 20.37, muutaman tunnin nukkuneena. Kumman kaa-jaksosta
missasin sitten vaihteeksi alun, great... Kymmeneltä kattelin mainion Angelin, jonka kyllä olin jo nähnyt aiemmin
muutaman kerran. Vallan näppärää actionia oli taas, ja Eliza Dushku, jonka sarja Tru Calling alkaa ensi kuussa Subilla (taisi olla nimellä Pelastaja). Dushku mukana taas ensi viikon Angelissa.
Lopuksi vielä ohjelmamuistutukset tälle päivälle. MTV3:lla Nip/Tuck (Muodon vuoksi) klo. 21.00. Nelosella Steve Buscemin (luultavasti) tähdittämä Sopranos klo. 21.00, samaten.
25.9.2004 (lauantai) klo. 17.15:
Onnistuinkohan jotenkin valvomaan jonnekin aamukuuden tienoille, vähän sellaista muistelen. Tänään sitten tullut vietettyä
vähän turhan paljon aikaa sängyssä koisien. No mutta, päivän TV-muistutukset: TV 1 klo. 19.45: Monk (en kyllä yhä ole
nähnyt sarjasta kuin sen pilottijakson), SubTV klo. 21.00: Emmy Awards, mutta jos näkemättä on Neloselta klo. 21.10 tuleva,
About Schmidtin ohjaajan Election (Vaalit), joka on Reese Witherspoonin ja Matthew Broderickin tähdittämä mainio musta komedia, suosittelen katsomaan.
24.9.2004 (perjantai) klo. 23.01:
Tilasinpa Keith Toppingin Slayer: The Next Generation-jakso-oppaan Buffyn kuutoskaudelle. Bookplussasta ei ollut enää saatavilla, vaikka vähän aikaa sitten oli,
eikä Suomalaisessakaan ollut enää. Mutta about samaan hintaan sai tuolta Amazonista, jossa myös viimeisiä viedään.
Star Wars-boksin A New Hopessa on mielenkiintoinen moka, jonka Lucasin leiri yrittää laittaa
"creative decisionin" piikkiin. 5.1-miksauksessa takakanavissa musiikit kuuluvat väärinpäin, ts. äänet, joiden pitäisi kuulua vasemmalta, tulevat oikealta, ja toisinpäin. Etukanavissa samat äänet kuuluvat toisinpäin (oikein). Voi tuntua kovin häiritsevältä, apparently. Eivätkä
ääniongelmat suinkaan lopu tuohon.
Katsoin tänään Cherry Fallsin, sekä ensimmäistä kertaa Paris, Texasin,
joka tuli ilmatteeksi Playlta. Tuli viimein paikattua se aukko yleissivistyksessä. Mainio leffa. The Shieldin toisen
kauden boksista katsoin tokan jakson. Playsta saa ensimmäisen kauden (13 jaksoa) edulliseen 23,5 euron hintaan. Suosittelen.
Nelosella toisaalta pitäisi olla esitysoikeudet, joten kaipa se joskus alkaa siltä näkymään.
23.9.2004 (torstai) klo. 23.58:
Luulin, että ne yhdet tuottajapäivät olisivat tällä viikolla (to-la), mutta ovatkin ensi viikolla. Joten viikonloppu vapaa,
eikä sattumoisin perjantainakaan mitään, kiva.
Käväisin pitkästä aikaa Music Center-putiikissa vilkaisemassa tarjous-DVD-osastoa. Sieltä löytyi Cherry Falls (Neitsytjahti), hauska teinikauhuilu, jossa Brittany Murphy ja Jay Mohr. Epäilemättä monen väärin ymmärtämä elokuva, genressään varsin mainio. Oikeesti. Kunhan vain tiedostaa, että leffa on kieli poskessa tehty, eikä sitä tule ottaa vakavasti.
Ja hei, siinä on Murphy ja Mohr!
Axel Musicista tuli mailia, että Asylum lähtee 24 tunnin sisään, mainiota. Ja nettisivun mukaan se olisi jo postitettu. Hm, telkussa Star Wars-trilogiaboksin mainos. Music Centerissä
oli se hyllyssä hintaan 60e ja risat. Olipa tyyris. Saapa nähdä milloin tulee hankittua. Meni samaan joukkoon Alien Quadrilogyn ja Indyjen kanssa. Hienoa että ilmestyivät, mutta ehtiipä ne.
24 season 3 alkaa näköjään Ruotsin nelosella 7. lokakuuta. Yay, sanoisin, ellei olisi jo nähty. Mainio oli se. Tänään koulussa yhdessä esitelmässä yksi tyttö näytti pätkän Frendien jaksosta, joka tapahtui kokonaan reaaliajassa. Ja sitten oli
mainintaa leffoista, jotka tapahtuivat reaaliajassa. Kenelläkään ei näyttänyt edes käyvän mielessä 24:n mainitseminen. En vaivautunut ottamaan osaa keskusteluun. Muutoin olisin maininnut 24:n lisäksi ainakin Ropen ja Nick of Timen.
Running Timestä ei kukaan olisi ikinä kuullutkaan, joten... Mutta joo, whaaatever. Lopuksi turhaa triviaa: Son of the Beach-sarjan ruotsinkielinen nimi on Babewatch. Hm, jakso oli omistettu
Poliisiopistojen David Grafin muistolle. Enpä tainnutkaan tietää, että hän
on ollut jo kolme vuotta kuopattuna.
22.9.2004 (keskiviikko) klo. 19.51:
Jahas, huomenna taas koulua. Perjantaina kuitenkaan ei. Lauantaina tosin on, mitä ilmeisimmin. Maanantaiksi pitäisi myös
tehdä esitelmä, jota en ole vielä aloittanut. En kuitenkaan ole laiskotellut, vaan lähinnä työstänyt Enterin DVD-palstaa. Enteristä puheen ollen, lehdellä on uudet kotisivut. Vieraile, lue, tilaa, nauti Atson DVD-palstasta ja lukuisista muista jutuista! Enter ilmestyy ensi vuonna kymmenen kertaa vuodessa (aiemmin kahdeksan), kiva juttu.
Netti kosahti eilen illalla. Panikoin jo hetken, että mikä nyt meni rikki, kun äänten ja muutenkin koneen kanssa on viime aikoina ollut välillä vähän ongelmia. Ei sitten netti pelittänyt vielä yön saapuessakaan, toivoin että vika oli kuitenkin verkossa, eikä koneessa. Aamulla Sami yläpuolelta soitteli tiedustellaakseen, toimiko nettini. Ei toiminut hänelläkään, vieläkään. Helpotuin vähän saadessani varmuuden siitä, ettei vika ollut koneessani, ja aamupäivällä netti oli taas back in business. Olisi nyt edes ollut joku nopeuttamisprosessi, joka pätkäisi sen poikki, mutta eipä siltä oikein vaikuta.
Olin jo tilata NetAnttilasta DVD-telineen 60 levylle, mutta en sitten osannut päättää, ottaisinko hopean- vai koivunvärisen
telineen. Ensin olin jo tilaamassa hopeanväristä, mutta sitten tuumasin, että laittaisin sen varmaan työpöytäni viereen,
ja se työpöytä, kuten myös TV/DVD-taso ja videotaso ovat jotakuinkin sen koivunvärisen värisiä. Joten ehkäpä se olisi sittenkin parempi. Meni kuitenkin niin vaikeaksi koko homma, etten sitten tilannut kumpaakaan. Mutta pitäisiköhän se vaalea
sitten ottaa...ehkä.
Sopranosiin tuli eilen Steve Buscemi, jota odottelin jo viime viikolle. Kiva oli miestä nähdä taas pitkästä aikaa.
Onneksi samaan aikaan kolmosella näkyvä Nip/Tuck on jo nähty, muuten ahdistaisi, kun en pysty nauhoittamaan yhtä
kanavaa ja katsomaan toista. Pitäisi olla toinen antenni sitä varten. I think. Tuntuu kyllä vähän käsittämättömältä moinen, nyt kun asiaa ajattelee. No, oli miten oli.
Asylum-tilauksen statukseksi oli eilen tullut:"Backordered with supplier. Awaiting stock arrival". Plaah. Olisikohan
pitänyt tilata Amazon.comista, sieltä olisi kai lähtenyt heti tulemaan. Olisi toisaalta tullut vähän kalliimmaksi.
Kaipa se tuoltakin tulee, kun vähän odottelee.
20.9.2004 (maanantai) klo. 19.17:
Tiistai, keskiviikko ja perjantai vapaata, kuulin tänään. Mikäpä siinä, en valita. Etenkin kun mitä ilmeisimmin lauantaina
pitää mennä jotain lässytyksiä/luentoja kuuntelemaan. Torstainen esitelmä siirtyi maanantaille, sitä pitäisi kai väsätä vapaapäivinä. Saapa nähdä. Yritetään...
Sparin eteen pyöräillessäni kuulin "hei, poika!"-huikkauksen, kun kolme yläasteelaista (kai) tyttöä ilmaantuivat paikalle pyörineen. Kerjäsivät hakemaan tupakkaa. Sanoin, ettei moraalini sallisi moista, enkä haluaisi edesauttaa
tyttöjen keuhkosyövän etenemistä. Minulla meni jotain reilut viisi minuuttia kiemurrellakseni tilanteesta pois, tällainen
kun olen, ettei halua vaikuttaa epäystävälliseltä or whatever. Aika ahdistavia ja rasittavia ovat kyllä tuollaiset vonkaajat, jotka eivät luovuta, vaan jatkavat sitä kerjäämistään. Kesälläkin jouduin vonkaamisen kohteeksi, kun taas joku yläastetyttö
kaupassa tuli sitä tupakan ostoa kerjäämään, ja päädyin taas kiemurtelemaan, kunnes minut onneksi pelastettiin tilanteesta.
Klo. 22.15:
Nip/Tuckia puolittain katselen. Kääntäjä jättää repliikkejä kääntämättä, laiskuuttaan. Onnetonta osaa olla toisinaan
MTV3:lla tuo käännöstyö. Vilpittömästi uskon, että tekisin parempaa työtä kuin mitä välillä näkee. Hmm... "You chose
the right family." = "Niin sitä pitää." Huoh.
20.9.2004 (maanantai) klo. 00.01:
Note to self: Kumman kaa tänään Nelosella klo. 20.30. Harmi että viikko sitten missasin alusta kymmenisen minuuttia,
unohdin kokonaan. Olisin nauhoittanut talteen. Hauska kotimainen sarja kahdesta naisesta (uusintana). Julkkispiilokamerasarja
Punk'd aloittaa Nelosella klo. 22.00. Subilla 18.00 Project Greenlight (Haluatko leffaohjaajaksi?), lieneekö toisen kauden
aloitus. Nip/Tuck (Muodon vuoksi) aloitusjakso MTV3:lla klo. 21.15, sitä ei tule missata, ellei ole nähnyt. Normaalijaksoa hieman pidempi, tämä pilotti.
Toni huomautti kätevän kommentointimahdollisuuden puuttumisesta. Harmillista
kyllä, pitäisi kai siirtää nettis johonkin blogiohjelmaan, jotta moisen voisi laittaa. Ottaen huomioon, etten itse osaa mitään vänkää väkertää. Ja tosiaan, Buffyn seiskakausi ei alkanut vielä, vaan ensi sunnuntaina. Eilinen Earshot lykättiin
aikoinaan jenkeissä, jossa jakso olisi näkynyt samalla viikolla kuin jolloin Columbinen kouluammuskelu tapahtui. Vähän kumma ettei jaksoa näytetty Subilla oikealla paikalla. Hm, pitäisi hommata se Keith Toppingin unofficial guide Buffyn kuutoskaudelle. ...Olin jo tekemässä tilausta, kun tajusin, että voin pyytää sitä synttärilahjaksi (9.10.)...
Katsotaanpa mitä Asylum-tilaukselle kuuluu...tjaa, eipä vielä oikein mitään. Perjantainapa sen vasta tilasin. Jospa kuitenkin alkuviikosta lähtisi tulemaan.
Olen nyt uusien tuotantokausien myötä alkanut seuraamaan sarjoja, jotka ovat aiemmin jääneet katsomatta. The Practice
muuttui minulle mielenkiintoiseksi, kun James Spaderin mainio hahmo tuli mukaan. Aliaksesta en innostunut sarjan alussa riittävästi, jotta olisin pysynyt mukana, mutta kolmoskausi alkoi ihan kiintoisasti, ja sekin lähti seurantaan. Ehkäpä hommailen jossakin välissä sitäkin DVD:llä. Kolmas sarja, jonka olen aiemmin sivuuttanut, on Sopranos. Äh, mitähän selitystä keksisin aiemmalle seuraamattomuudelle. Se alkoi aikana, jolloin en pystynyt seuraamaan sitä. En myöskään ollut niin mafiajuttujen ylin ystävä. Minulla oli jo tarpeeksi sarjoja seurattavana. Whatever. Kuitenkin, katsoin uutukaisen kauden aloituksen Steve Buscemin toivossa, ja pidin siitä, ehkäpä jopa kovasti. Buscemia ei kyllä näkynyt kuin kuvissa, kaipa miestä näkee myöhemmin ihan kunnolla. En tiedä. Mutta Sopranosiakin voisi tosiaan tilata jossakin välissä.
19.9.2004 (sunnuntai) klo. 0.01:
Olen vuokrannut viikon sisään 10 leffaa. Something's Gotta Give, Paycheck, Open Range, Shade, Duplex, My Life Without Me,
In America, The Station Agent, Along Came Polly ja The Missing. Paras noista oli The Station Agent (5/5). Harmittaa, kun ensimmäisiä leffoja vuokratessa hyllyssä oli Taking Lives, mutta jätin vuokraamatta, eikä sitä ole enää sen jälkeen tullut vastaan, aina vuokralla. Lieneekö enempää kuin yksi kappale, tuolla Makuunissa. Ärsyttävää. Toisaalta onpa noita näkemättömiä leffoja ollut muutenkin.
Vaikka Asylum-tilauksesta ja kaikista vuokrauksista alkoi jo pikkuhiljaa tulla huono omatunto, aloin nyt silti miettimään,
että pitäisikö se Dawn of the Deadin remake tilata myös lokakuussa. Ebert ja Berardinelli antoivat molemmat 3/4, ja
IMDb-keskiarvo on yli seiskan. Mitä katsoin trailerista, näytti hyvälle. Sarah Polley on siinä. Äh, luultavasti tilaan.
Hellboy director's cut voipi myös osoittautua vastustamattomaksi. Hitot siitä laatimastani DVD-budjetista.
Tjaah, enpä viitsi lisätä noita saamiani ilmaislevyjä DVD-listaan. Ei ollut edes 5.1-ääniä, vaikka normaalijulkaisussa olisi.
Buffyn seiskakausi jatkuu (kai) tänään Subilla klo. 18.00, kiva. Onpa nuo DVD:lläkin, mutta katson ensin telkusta. Tosin
kaveri saattaa olla kylässä tuohon aikaan. Ja 18.00 MTV3:lla näytetään Teho-osaston 9. kautta uusintana. Kai se oli tämä juuri näkynyt kausi. Teho-osaston katsoisin töllöstä ja sitten Buffyn DVD:ltä. Missasin ER:n kausifinaalin, kun olin siellä Inarissa. Bummer. Näkyyköhän sekin uusintana? Tuskin... No, jospa sen näkee viimeistään DVD:ltä joskus.
17.9.2004 (perjantai) klo. 0.08:
Excellent, 405 euron veronpalautukset (jotka olivat menossa äiteelle, TV-lainan vuoksi) nousivat 706 euroon. Tekisi
mieli tuhlailla vähän enemmän rahaa esmes DVD-levyihin, mutta toisaalta voisi yrittää ajatella, ettei maailma
todennäköisesti lopu vuodenvaihteessa, ja tulen tarvitsemaan rahaa ensi vuoden puolellakin. Ja eihän sitä tiedä
miten paljon tuolloin joulukuussa/vuodenvaihteessa menee, kun on kaikenlaista juhlallisuutta. Saa nähdä onko
loman jälkeen säästöjä enää ollenkaan olemassa.
Tammikuussa mainitsin TV:stä tulleen puolituntisen Onnenpeli 2001-lyhytelokuvan ja noteerasin sen ohjaajalta olevan
tulossa kokopitkä Lapsia ja aikuisia. Well, nyt se on sitten nimetty Suomen ehdokkaaksi Oscareihin. En nyt suoraan
sano, että meikäläisen kommenteilla olisi mitään tekemistä asian kanssa, mutta... Erm...
Well, tulipa sitten tilattua DVD. Asylum. Jaa mikä? No tämä.
About samaan hintaan olisi saanut sen Slacker criterionin, mutta ehtiihän sen, tuo nyt sattuu kiinnostamaan kovasti.
Hyvä myös välillä hommailla jotain dokkaria, olisikin useita muitakin, jotka kiinnostaisi nähdä.
16.9.2004 (torstai) klo. 15.57:
Tämäpä kiva, posti oli kiikuttanut luukkuun Play.comin & Sun-lehden kampanjan tarjoamat ilmaislevyt: Mona Lisa, The Long
Good Friday ja Paris, Texas. Tuollaisissa pienissä pahvikuorissa, ihan kuitenkin aina leffaan kuuluvan kuvituksen, tekstien
sun muiden kera. Hm, voiko noita sitten hyvällä omallatunnolla lisätä DVD-listaan? Noh, jos leffan ääni & kuva on sama
kuin jossakin normaalissa julkaisussa, niin kaipa ne voi.
Käytiin tänään vierailevan opettajan kanssa läpi lyhäriaiheitamme. Omaani ei vielä ehditty käsitellä. Enpä tiedä, mitä enemmän kuulen muiden aiheista, sitä enemmän uskon/pelkään niiden kaatuvan toteutuksessa, niin paljon ne tukeutuvat ohjaukseen, kuvaukseen, äänimaailmaan jne. Dialogi ei ole kovassa huudossa, halutaan hiljaisuutta, syvällisyyttä, symboliikkaa... Ja mieleeni tulevat ne lukuisat näkemäni koulun lyhärit, joiden kirjoittajilla ovat olleet kunnianhimoiset visiot, jotka ovat muuttuneet kuvauksissa teennäiseksi ja tylsäksi paskaksi. Siksipä, niin paljon kuin rakastan symboliikkaa, syvällisyyttä ja suuria tunteita, en kerta kaikkiaan voi luottaa siihen, että ne näkyisivät lopputuloksessa tyydyttävällä tavalla. Haluan minimoida kuvausporukan tilaisuudet käsikirjoittajan nolaamiseen, ja pidän tarinan simppelinä, lähinnä yhdessä paikassa, dialogiin ja hahmojen vuorovaikutukseen pohjautuvana, mieluiten runsaalla huumorilla höystettynä.
Tietty, jotkut eivät ehkä edes haaveile käsikirjoituksensa viemisestä toteutettavaksi, mutta itselleni tuo mahdollisuus
tuo paljon motivaatiota. Joidenkin mielestä voi olla huono idea rajoittaa käsikirjoitustaan sen mukaan, onko se mahdollista
toteuttaa koululla. Niin, no, jos sitä ei halua toteutettavan, niin sitten varmasti on turhaa rajoittaa visioitaan. Mutta
jos haluan edes pienen toivon siitä, että kässäri toteutettaisiin, en todellakaan laita loppukliimaksiksi jotain ufojen ja hävittäjien taistelua, pilvenpiirtäjän romahtamista tms. Totta hitossa teen käsikirjoituksen, jonka toteuttaminen on mahdollista. Uskonpa myös, että kirjoittaisin joka tapauksessa samankaltaisen käsikirjoituksen, olisipa sen toteutuminen mahdollista tai ei.
Kämppis lähti tänään loppuviikoksi pois. Freedom! Toki aina mukavampaa kun on kämppä itsellä.
15.9.2004 (keskiviikko) klo. 17.17:
MTV3 esittää joulukuussa minullekin ennen näkemätöntä
Louis Therouxia, excellent! Hoksasin, kun joku oli päätynyt sivulleni Louis Theroux-haulla.
Joskus tulee ajateltua, että sinänsä ihan hyvä, ettei lähistöllä asu ketään kaveria, joka olisi samanlainen TV-sarjafriikki kuin minä. Nimittäin jos itse tuntisin jonkun, jolla olisi DVD-kokoelmani (eikä minulla olisi sitä), vonkaisin lainaan esmes
Chris Morris- ja Louis Theroux-DVD:t. Vähän sama juttu elokuvien suhteen, esmes Atom Egoyanin Exotica ja The Sweet
Hereafter ovat erinomaisia elokuvia, joita kukaan ei tule ikinä minulta kyselemään. Roger Dodger, Slacker, Tape, Cypher, Waking the Dead yms, mainioita elokuvia, joista (useista) kukaan (noh, useimmat) ei luultavasti tiedä juuri mitään, eikä edes vaivaudu kysymään hyllyssä ne nähdessään. Jotenkin outoa, mutta samalla ihan hyvä, ettei levyjä tarvitse lainailla.
THX 1138:n uusi julkaisu kiinnostaisi... Nooh, ehtiipä sen
kyllä.
14.9.2004 (tiistai) klo. 23.58:
Huoh, jos eilinen koulupäivä oli yllättävän kiva, tämä päivä oli yllättävän veemäinen. Improvisointi- ja muut tehtävät vaihtelivat tylsän, tuskastuttavan ja "please, kill me now"-tason välillä.
Toni vihjaisi ystävällisesti CD-Wow'n Slacker-hinnasta. Aloin noita vouchereita
metsästämään, mutta homma kusi, etenkin kun netti toimii niin h-i-t-a-a-s-t-i. En käsitä miten se on niin hidas, taitaa
koneessa olla osasyy. No mutta, tein kyllä sitten laskelmia tulevista DVD-hankinnoista, ja tuumasin, että olen kyllä
jo muutenkin ylittämässä sen budjetin, jonka aiemmin itselleni muka asetin. Loppuvuoden hankinnat näillä näkymin olisivat:
Eternal Sunshine of the Spotless Mind (28.9.)
Mutta eihän sitä koskaan tiedä, jos jotain (kuten esmes Slacker CC) saisi vielä mahdutettua listaan.
My Wrongs #8245-8249 & 117 tuli postissa, joten Chris Morris-kokoelma on täysi (tietääkseni). Lyhäri oli ihan hassu. Yhdessä kohdassa tosin dialogi oli hemmetin epäselvää, olisi pitänyt olla tekstit että olisi jotain tolkkua saanut. Oikeastaan levyllä olikin kaksi tekstitysvaihtoehtoa (joskaan ei valikoissa), mutta
ensimmäinen ei tarjonnut ainakaan dialogia, toinen näytti sisältävän jotain triviaa. Onneksi mukana tuli radiokuunnelma, johon lyhäri perustuu, ja epäselvän kohdan sisältö tuli selväksi. Kaksi 5.1-ääniraitaa oli mukava yllätys. Jokunen ekstrakin levyllä oli, joten 10 euron hankinnaksi ei yhtään hassumpi.
13.9.2004 (maanantai) klo. 16.28:
The Chronicles of Riddickin kootut arvostelut
huolettavat. Mitähän tulen pitämään siitä? Leffa näkyisi (tai näkyi, en ole varma näkyykö enää) täällä Tornion
ruputeatterissa, mutta taidan olla turhan pihi käydäkseni katsomassa leffan siellä. Etenkin kun en nyt ole enää niin
vakuuttunut leffan tasosta. Harmi, jos se on minullekin pettymys. En enää ole varma, uskallanko tilata sen näkemättä
leffaa ensin.
Koulussa tämän viikon vieraileva (nais)opettaja. Tänään oli paljon improvisaationäyttelyä. Paljastuin ihan hyväksi (neljässä eri roolissa), sanoisin jopa että näyttelystäni (tai ainakin dialogista) pidettiin luultavasti eniten, ainakin se
sai aikaan paljon naurua, joitakin juttujani toistelivat jälkeenpäin, ja yksi tyttö sanoi, että tuo mies se osaa yllättää,
tai jotain sen tapaista.
Klo. 22.54:
B5:ttä seurannut, lyhyeksi jäänyt Crusade ilmestyy DVD:llä joulukuussa. Sekin pitäisi hommata, puhumattakaan
Babylon 5:n viitoskaudesta ja leffaboksista. Ehtiipä ne kyllä. Crusaden edelle menevät ensin ainakin joulukuiset Gilmore Girls S2 ja Wonderfalls, tosin Wonderfalls voipi hyvin jäädä ensi vuoden puolelle.
Klo. 23.35:
Uh-oh... Slacker criterionista lueskelin keskustelua, vilkaisin huvikseen kuinka kallis se olisi, eikä se ollutkaan
niin kallis kuin odotin. 26,99e, Axel Musicissa.
23.46:
Phew, pääsin Slacker-päähänpiston ylitse leffaa tilaamatta. Kyllähän se pitää tilata jossakin välissä, mutta saa nyt
nähdä missä. Hmm... Empire antoi
Riddickille kaksi tähteä. No voi paska. All hope is lost, melkeinpä. Kaipa jään sitten odottamaan vuokra-DVD:tä.
Ja on parempi omatunto, kun tilaan loppukuusta Eternal Sunshine of the Spotless Mindin.
11.9.2004 (lauantai) klo. 14.41:
Jahas, se on 9/11, WTC-päivä. Monk klo. 19.45 TV1:llä, 8. päivä se on alkanut, miten se nyt jo näkyy taas? Ehkä sen
oikea ohjelmapaikka on sitten lauantaisin, tuskin ne joka päivä sitä näyttävät. Ohjelmisto on onneksi WTC-vapaa.
21.10 Nelosella John Travolta-musikaaliklassikko Grease, jota en ole nähnyt, kauhistus. 22.05 TV2:lla Austin Powers - kumma jätkä. Before it all went to shit... 22.30 MTV3:lla Lake Placid - tappaja syvyyksistä, David E. Kelleyn kirjoittama mainio vesipetokomedia, joka löytyy DVD-hyllystä. Ainoa kitinän aihe on jokseenkin kaksiulotteinen päähahmokaksikko, mutta muuten leffa toimii erittäin hyvin. Empiren tavoin annan 4/5 tälle. 23.40 Nelosella Limey - kostaja Lontoosta, Steven Soderbergh-leffa, josta pidin/pidän, 4/5 kai sillekin. Rutkasti siis hyviä leffoja, jotka valitettavasti tahtovat
mennä toistensa päälle. Sääli.
Shaun of the Dead tuli torstaina, katsoin perjantaina kaverin kera, hänkin piti. Onhan se loistava, vuoden parhaita.
Yksi kommenttiraitakin tuli kuunneltua, päähahmon vanhempien esittäjiltä. Hyvä raita. Edgar Wright on hyvä ohjaaja,
mutta ihmisenä hän on mielestäni hieman ärsyttävä. Huomasin tämän aikoinaan Spaced-kommenttiraitoja kuunnellessa.
10.9.2004 (perjantai) klo. 13.27:
Sain hyvän tekosyyn täydentää Chris Morris-kokoelman (The Day Today, Brass Eye, Jam) My Wrongs #8245-8249 & 117-lyhytelokuvalla, kun käsikirjoituskurssilla pitää tehdä joku analyysi lyhytelokuvasta. Ajattelin ensin, että
tekisin Vincenzo Natalin (Cube, Cypher) Elevated-lyhäristä (joka Cypher SE-DVD:llä), mutta sitten muistin tuon Morriksen
lyhärin ja laitoin tilaukseen. Onkin pitkään kiinnostanut nähdä. Ja tosiaan, myös siksi haluan, kun muutkin miehen
DVD-julkaisut ovat hyllyssä.
9.9.2004 (torstai) klo. 11.40:
Eilen katsottiin käsikirjoitustunneilla ensimmäinen puolisko, tänään jälkimmäinen Star Wars IV:stä, special editionista. En oikein ymmärrä, miksi opettajani kysyi ennen leffan aloittamista, kun mainitsin special editionit ja Lucasin pelleilyt, että mitä eroa näissä (vanhoissa) special editioneissa on originaaliversioihin. Nimittäin kun sitten huomasin, että hänen videolla oli SE-versio. Että häh? Mitä eroa? Eikö hän ollut katsonut nauhoittamiaan versioita aiemmin? Ei kai voi olla, ettei hän ole edes nähnyt alkuperäisversioita? Miten hän ei voisi olla huomaamatta uusia tehosteita ja muita muutoksia omistamissaan versioissa? Ei kai hän uskoisi special editioneiden tehosteiden olleen mahdollisia 70-luvulla? Hitto, niin paljon kysymyksiä, mutta en oikein tiedä, kannattaako ottaa enää asiaa puheeksi, huonosti voi koko jutussa käydä.
7.9.2004 (tiistai) klo. 22.00:
Taisin herätä jo kahdeksalta herätykseen, mutta päätin vielä jatkaa unia, etenkin kun huomasin oloni heikentyneen vielä
eilisestä. Flunssan pirulainen. Kuumemittaria ei ole, joten kuumeesta en tiedä, ei ainakaan mainittavan paljoa ole ollut,
luulisin. Yhdeksän yli yhdeksän tuli tekstiviesti, ettei koulua olisi, kun opettaja oli sairaana. Kahdelta olisi alkanut. Huomenna alkaisi yhdeksältä, jos se voi paremmin. Oletan, että sitä koulua on. Kuitenkin, tuo oli iloinen uutinen, etenkin kun omassa olossa ei ollut hurraamista, ja olin päättänyt kirjoittaa Inarin matkaraportin aamulla. Joten väsäsin sen sitten illalla, sekä 30 tietovisakysymystä vielä viime viikolla lähettämieni päälle. Kaveri soitteli ja pyysi tekemään vielä, joten minähän tein.
Tulevia DVD-julkaisuaikatauluja olen lisännyt tänne, jos ketään kiinnostaa.
Päivä tuli vietettyä sisällä. Koneen äärellä hommia tehden ja netissä roikkuen. Tulisi nyt vielä huomenaamuna tekstiviesti, ettei koulua ole keskiviikkonakaan. Saattaahaan tämä olo toisaalta olla parempi huomenna, ja vähän se on parantunutkin kun ryystin kuumaa mehua ja nappasin duactin. Nyt voisi vaikka katella seuraavan Gilmore Girls-jakson ja yrittää nukkua tms. En ole katsonut tänään töllöstä mitään, joskin se on tuossa taustalla pyörinyt. Gilmore Girls on kyllä mainio. Hauskaa, nokkelaa dialogia ja kivoja hahmoja. Eikä tosiaankaan mikään tyttöjen sarja.
6.9.2004 (maanantai) klo. 19.38:
Täällä taas, hengissä ollaan, vaikkakin vähän flunssassa. Mitä sivujen päivitysten puutteeseen tulee, en ole edes ollut
laiska. En vain kertakaikkiaan ole ehtinyt päivitellä niitä. Lauantaina tulin Tornioon, ja DVD-palsta piti olla valmiina
maanantaiksi. Sitten piti torstaiksi saada tehtyä hirveä läjä tietovisakysymyksiä/vastauksia, ennen Inariin lähtöä.
Luulin, että ne olisi pitänyt olla valmiina jo toissaviikolla, mutta paljastui riittäväksi, että ne olisivat valmiina
ennen Inarin reissua. Hyvä, koska muuten olisin ollut pulassa. Ne sain valmiiksi torstaita vasten yöllä, ja aamulla 7.30
oli sitten lähtö Inariin, luentoja kuuntelemaan. Sieltä palasin eilen about klo. 23. Joten kiirettä on pitänyt.
Paluu Kuusamosta Tornioon sujui tuskitta (vanhemmat veivät), uuden töllönkin sai laitettua paikoilleen ilman sen hajottamista. Hyvin on pelannut, varsin kivalta tuntuu tämä 32" WS & 5.1 DD-yhdistelmä, nuo äänetkin kuulostavat paljon paremmilta tässä kämpässä, kuin Kuusamon korkeassa TV-huoneessa. Postissa oli tullut Army of Darkness R3 (ensimmäinen CDWow!-tilaukseni), ja tänään tuli Passion of the Christ, joka oli hieno ja erinomainen, mikä tietysti oli itsestäänselvyys. Army of Darknessin katsoin sen perään, hienoa oli viimein nähdä leffa kunnollisella laadulla täysin leikkaamattomana. Gilmore Girls-boksin avasin viimein, Inariin lähtöä edeltävänä yönä, ja katsoin seuraavan näkemättömän (1. kauden toisen) jakson. Viime yönä katsoin kolmannen. Mainio sarja, hyvä että toinen kausi ilmestyy joulukuussa.
Inarin reissu oli ihan ookoo, parempi kuin odotin. Vierailevat luennoitsijat olivat kivoja. Menno Boerema ja Jennifer Fox siis. Foxin piti esitelmöidä jo torstaina, mutta tämä oli jäänyt Nykiin Bushin vastaiseen mielenosoitukseen,
joten Menno aloitti, ja näytti leikkaamansa reilun parituntisen uuden dokkarin, joka seurasi Porin jonkun kadun asukkeja
huhtikuun 2003. Tämä oli dokkarin ensiesitys, muistaakseni. Jotkut tykkäsivät, toiset eivät, minä tykkäsin. Menno oli symppis.
Jennifer Fox oli erittäin mielenkiintoinen ja kiva. Näytti Beirut: The Last Home Movien, joka oli hyvä. Hollywood-produktioistaan tämä ei maininnut sanallakaan, enkä saanut tilaisuutta kysyä
asiasta kahden kesken. Lauantaina illanvietossa seurasin Jenniferiä, kun kuulin, että hän olisi menossa nukkumaan, ja tilaisuuteni olisi menemässä ohi. Seurasin siis illanviettopaikan aulaan, ja odotin, että hän vapautuisi juttutuokiosta jonkun kanssa. Ei onnistunut, Jennifer pääsi livahtamaan, minusta autuaan tietämättömänä. Sunnuntaina en viitsinyt mennä puhelemaan, kun se oli aina luentojen ulkopuolella joko kiireisen näköinen tai puhumassa jollekin. Oh well. Olisi kyllä sen e-mail-osoite, tosin mitäpä oikeastaan siltä kysyisi asian tiimoilta. Ja mitä sitä toista vaivaamaan.
Olisin kyllä halunnut myös kysyä, onko tämä nähnyt Louis Therouxin dokkareita. Ja sähköpostitse voisin mainita, että sen näyttämä klippi tulevasta dokkarisarjastaan (ellen erehdy), jossa keskitytään naisiin ympäri mailman, oli mainio ja ihan liikuttavakin, vaikka tuntui siltä, etteivät kaikki yleisössä tajunneet sitä liikuttavuutta. Kun siinä Jennifer dokumentoi, miten hän sai positiivisen tuloksen raskaustestistä, sitten hän seurusteli lukuisten naisystäviensä kanssa (kuvaten itse videokameralla, antaen kameran myös ystäviensä käsiteltäväksi) ja puhui mm. lasten hankkimisesta (ainakin luultavasti, muistini on huono...), ja lopussa tämä oli lääkärin vastaanotolla (olisikohan ollut neljännellä viikolla), jossa paljastui, että hän ei ollutkaan enää raskaana, oli saanut keskenmenon.
Pätkä loppui siihen, kun Jennifer käveli ulkona lääkärivisiitin jälkeen, haikean/surullisen näköisenä. Ei kuitenkaan suoraan itkenyt tai ilmaissut verbaalisesti pettymystään, mutta luulenpa, että hän oli vähän murtunut. Jos kerran ajattelee saavansa lapsen ja puhuu asiasta ihmisille, ja sitten käy noin, niin onhan se varmasti kova isku. Mutta jotenkin sain sellaiset vibat paikalla olijoista (yleisöstä), tai ainakin niistä jotka kommentoivat sitä, etteivät nämä ajatelleet asiaa noin pitkälle. Olisi kiinnostanut tietää, onko Jenniferillä sitten ollenkaan lapsia. 45 on hän nyt, dokkarimatsku oli jotain pari-kolme vuotta vanha. Ainiin, bussimatkalla kotiin kysyin kaveritytöltä, että mitä hän tuumasi tuon klipin lopusta, että eikö ollutkin surullinen juttu. Hän ei ollut tuntunut ajatelleen asiaa, tai nähneen sitä erityisen surullisena, lähinnä myönteli, että voihan se olla tosiaan ikävää. Ihmeellistä, mielestäin...
Olin saanut naamatauluni Lapin kansaan, vai Lapin sanomiin, no whatever, jossa uutisoitiin tuosta seminaarista
ja oli kuva yleisöstä. Tosiaan vielä jäi mainitsematta, että Tornioon Kuusamosta palatessani postilaatikossa odottivat The Smiths-DVD ja Ginger Snaps collectors' edition. Kiva juttu. Nyt tulossa on tänään ilmestynyt Shaun of the Dead.
27.8.2004 (perjantai) klo. 13.23:
Tuota eilistä Army of Darkness-juttua pitää vielä tarkentaa. Kun sanoin, että pakko hankkia kun siinä on paras kuvanlaatu. Tämä ei ollut mikään "normaali julkaisu vs. suberbit-julkaisu"-tapaus (suberbitissä DVD:ltä jätetään pois ekstrat ja käytetään enemmän tilaa kuvalle ja äänelle).
Anchor Bayn julkaisemassa pidennetyssä director's cut-versiossa lisätyt kohdat ovat laadultaan
melkoista paskaa, videolta kai ne oli siirretty. Tuossa MGM:n julkaisussa nuo on sitten otettu
filmiltä, ja ero on valtava. Eikä ero kuvanlaadussa ole nähtävissä vain siinä, vaan selvästi koko elokuvassa, kuten tästä erinomaisesti näkee. Kaiken päälle MGM:n julkaisussa on DD 5.1-ääniraita, kun AB:n julkaisussa on DD 2.0 Stereo.
Joten jos pitää elokuvasta yhtä paljon kuin minä, kannattaapi ehdottomasti hommata, etenkin noin
halvalla.
Tänään aamulla matkalla mökille, jossa piti käväistä, iski mieleeni, että mitä jos tulevaan telkkuun tulee vika takuuajan sisällä, niin pitääkö se tuoda Kuusamoon asti korjautettavaksi. Siinä tapauksessa olisi turha alkaa täältä sitä ostamaan, vaan Torniosta. Taivaalla näkyvät synkät pilvet alkoivat tuntua pahaenteisiltä. Liikkeessä kysyin heti asiasta, ja huoleni hälvenivät. Telkun voisi viedä Tornion Teknisille. Kiva. Pyysin myyjää vielä esittelemään töllöä (se Finlux 32", tämän vuoden malli) ja sen ominaisuuksia, ja kyselin muutaman kysymyksen. Sitten vain paperihommat ja maksu pois alta, lyhyt automatka varastolle, ja pirun iso paketti isän Volvon takaosaan. Paitsi ettei se mahtunut sisään läheskään kokonaan. Uuh. Mutta ei huolta, toisessa asennossa paketti meni (juuri ja juuri) sisään, ja kaikki oli hyvin. Jee.
Mitä ihmettä... Minulla on vähän kuukaudet hukassa tällä sivulla. 16.8. olen laittanut, että 16.9.
Sitten 17.8. olen laittanut 17.9. Tästä eteenpäin olen merkinnyt kuukauden heinäkuuksi. Ei vaikuta
ihan täysipäisen ihmisen toiminnalta. Ihan hajamielisyyttäni olen sekoillut. Kaipa sitä niin toivoo, että olisi vielä kesän keskellä.
Mutta nyt jatkan kamojen pakkausta...
---
26.7.2004 (torstai) klo. 11.40:
Tilasin yöllä DVD:n... Oli pakko! Kun huomasin että CD Wow oli saanut lisää Army of Darknessin
MGM R3-julkaisua, joka on kuvanlaadultaan selvästi paras versio. Play/Sun-kokemuksen jälkeen innostuin noista vouchereista, ja metsästin itselleni nyt yhden. Sain punnan alennuksen AoD:stä, hinnaksi jäi £7.99. Eli noin 12e, vähän vajaa. Kerran aiemmin kun yritin tuota sieltä tilata, ei onnistunut. Ongelma oli vissiin ollut, että käytin skandeja osoitettani antaessa, ja sitä ei ilmeisesti sovi tehdä. Nyt homma kusi kortin tietoja antaessa, kun ei tuntunut kelpaavan. Lopulta turhautuneena laitoin mukaan kortin alkamispäiväyksen (jota ei kyllä tarvitsisi antaa, on vallitseva käsitys ja ymmärrys, I think) ja nimeni capseilla, ja sitten kelpasi. Oh well.
Klo. 15.19:
Ainiin, siitä TV:n mukana tulevasta jalustasta. Enpä usko, että se edes mahtuu enää autoon,
kun siihen on laitettu kaikki muu roipe. Onpa siellä kämpällä se vuokraan sisältyvä jalusta,
jolla vanha TV istuu. Sille ei sitten ole enää jalustaa, mutta tuskinpa sitä toisaalta tulisi
käytettyä, vaikka olisikin.
Klo. 17.31:
On sitä tyhmä. Tai sokea. Pakkausprosessia varten esiin kaivelemani surround-setin lootan (ja manuaalin yhden pienen kohdan) mukaan tuon Benchin pitäisi olla dts-yhteensopiva. Luulin aina, ettei sillä toimi kuin Dolby Digital 5.1, kun dts:n valitessa ei kuulu mitään. Nyt näyttäisi vähän siltä, että tuossa olisi joku häikkä, kun niitä ei kuulu. DVD-soitin tajuaa kyllä dts:n olemassaolon. Oh well, säästynpähän siltä vaivalta, että vertailee kumpi kuulostaa paremmalta, kumpaa kannattaisi kuunnella. Vaikka olen vähän saanut sellaisen kuvan lueskeluista, että dts olisi parempi. Mutta nooh, ottaen huomioon miten jotkut hifistit jaksavat väitellä DD:n ja DTS:n paremmuudesta, kelpaa se DD mulle ihan mainiosti, en varmaan edes huomaisi mitään merkittävää eroa. "Etenkään tuollaisella halpissetillä", joku voisi lisätä. Ihan hyvältä
se kuulostaa, really... On tuossa kyllä 3 vuoden takuu. Mutta nääh, antaa olla. Hommaan paremmat vehkeet kun on varaa, siihen asti tuo on ihan kelvollinen minulle. Kunhan jotain kolinaa ja rahinaa kuuluu eri puolilta, I'm a happy camper. DD5.1 on lisäksi yleisempi kuin DTS, joten mieluummin pelkästään se kuin pelkästään DTS.
26.7.2004 (torstai) klo. 00.00:
Tämä oli erittäin onnistunut päivä. Aamupäivällä huomasin saaneeni sähköpostin etelän ystävältä,
joka taannoin tarjosi minulle töitä. Olin jo alkanut epäilemään, kuuluisiko siltä suunnalta enää
hommasta mitään, ehkä jokin oli mennyt pieleen. En uskaltanut edes udella. No, kaikki oli OK ja
sain ohjeet hommaan. En taaskaan tiedä, kuinka tarkasti voin kertoa siitä, no tuskin haittaa, kun sanon, että tietovisakysymyksiä TV-sarjoista vastausvaihtoehtoineen (6 kpl) pitää tehdä 320 kappaletta. Tälle päivälle 91 takana, ja ennen nukkumaan menoa koossa pitäisi olla sata. Työn saanti oli erinomainen onnenpotku, ja sen tarjoajalle vielä kerran kiitokset, jos sattuu lukemaan.
Klo. 1.15:
Nonni, homma pulkassa tälle (tai eiliselle) päivälle, 100 tuli täyteen. Pitäisi lähetellä niitä
sadan välein, täytyy kuitenkin aamulla järjestellä niitä sun muuta, ennen kuin voi lähetellä.
Mutta niin, eilinen. Aamupäivällä isä käytti autolla kirjastossa (palautin lainakirjat) ja verotoimistossa, jonne menin laskeakseni veroprosenttiani. Meni paremmin kuin odotin, sain sen nollaan, vuoden loppuun. Siistiä. Seuraavaksi käväisin OP:ssä laittamassa maailmalta palaavalle, tilinsä tyhjentäneelle kaverille 20 euroa. Viime kerralla samalle kaverille samalla tavalla rahaa lainatessani asioin saman tytön kanssa. Tuolloin hän ei ilmeisesti tiennyt periä minulta neljän euron maksua, nyt hän oli kuitenkin asioista perillä. Oh well, kaverin maksettavaksipa se menee.
Pankilta kotiin päin ja CM:ää kohti suunnatessamme mietin, pitäisikö mainita isälle nyt vai lähempänä vuodenvaihdetta haaveestani hommata tuolloin 32" laajakuvatöllö. Olin edellisenä yönä tehnyt epätoivoisia ja turhia laskelmia siitä, miten pystyisin hankkimaan sen jo nyt. Tulin siihen tulokseen, että saisin odottaa kiltisti vuodenvaihteeseen saakka. No, mainitsin suunnitelmistani isälle, ja tämä ei vastustanut ajatusta, maksaisinhan telkkarin itse. Joskin lahjoituksia otettaisiin toki vastaan, huomautin. Hän ehdotti, että kävisimme vilkaisemassa CM:n viereisestä Mikon koneesta, minkä hintaisia töllöjä siellä näkyisi. Mainitsin CM:n halvoista Finteceistä (32" 499e) ja siitä, miten en kehtaisi sellaista laittaa huonosta Fintec-kokemuksesta lukemisen jälkeen.
Vaikka usein myyjän ilmestyminen paikalle lähinnä ärsyttää, tällä kertaa se oli siunaus. En ole varma, olisiko tilanne muuten mennyt sellaiseksi, että tässä todella oltiin ostamassa ehkä kenties
telkkaria, nyt eikä vuoden lopussa. Isä kysyi minulta, pitääkö TV:n olla välttämättä 32-tuumainen. Pitää, vastasin. Hintansa puolesta parhaaksi vaihtoehdoksi osoittautui kahden vuoden takuulla varustettu Finluxin 32" 100 herzin laajakuva-TV (82r400), hinta vähän alle 900e, tinkauksen jälkeen 850e. Kaupan päälle tulisi parin sadan euron arvoinen jalusta. Ainoa probleema oli töllön maksu. Kaupan osamaksuhinta tuntui turhan tyyriiltä, ja TV:n suuruinen pankki/opintolaina tuntui paremmalta idealta. Voisin itse maksaa 250e etukäteen, isä arveli hänen ja äidin voivan antaa etukäteen synttärilahjana 200e telkkaria varten. Äiti yllätti minut (sen lisäksi, ettei vastustanut kovasti koko ajatusta), kun olimme pohtineet opintolainan ottamista, ehdottamalla, että hän lainaisi loput 400e, ja antaisin hänelle sen veronpalautuksistani joulukuussa. Tämä sopi minulle enemmän kuin vallan mainiosti.
Niinpä perjantaina pitää käväistä noutamassa uusi töllö autoon, joka suuntaa Tornioon lauantaiaamuna. Lauantaina kämpällä on sitten uusi telkkari ja 5.1-äänentoisto, excellent.
Jos joku Torniossa haluaa ostaa hyväkuntoisen Nokian 28" 4:3-stereotelkun, niin... Nimittäin jos se mahtuu sängyn päätyyn yhteen nurkkaan (ja jos vanhan jalustan kera, vielä parempi), niin se töllö taitaa jäädä sinne, ei sille täälläkään käyttöä ole, televisioita ihan tarpeeksi jo. Hm, vanhaan
töllöön voisi sitten liittää toiset videot...hm. Saattaa kyllä hyvinkin olla, ettei jalusta mahdu siihen nurkkaan, ja TV joutuu lattialle.
Mutta niin, viimein minäkin pääsen natisemaan että "tää dvd ei oo
anamorfinen, typerää!"
En malta odottaa, miltä uusi audiovisuaalisesti uudistunut elokuvaelämys tuntuu Torniossa.
Settiä voisi pikademottaa vaikka Two Towersin alun putoamiskohdalla, joka jo pelkästään
stereoilla & 28" 4:3-telkulla oli hieno elämys. Nojoo, näin sen kyllä teatterissakin.
B5:n Sinclairia lainatakseni, nothing's the same anymore.
Loppukevennyksenä legendaarinen (kuulemma) heitto sfnet.harrastus.elokuvat-ryhmässä.
25.7.2004 (keskiviikko) klo. 0.58:
Playn viimeisen ilmaisleffan (Paris, Texas) saa tänään
täältä, salasanalla sunparis. Saapa nähdä tuleeko
yksikään leffoista perille. Noh, ainakin 10% vouchereille oli käyttöä, viimeisen käytän Donnie
Darko director's cutiin.
Tein eilen taas uusiksi laskelmiani loppuvuoden budjetin suhteen, ja tulin siihen tulokseen, että joudun ehkä jättämään Hellboy director's cutin ensi vuoden puolelle. Noh, saapa nähdä. Jos saan lokakuussa synttärirahaa odotettua enemmän, niin sitten voisi sen hommata. Ja itsehillintätaitoni huomioon ottaen, jaa-a... Tosin olen mielestäni ihan vakavissani tämän budjetin suhteen. Kävin myös taannoin läpi DVD-listauksen sillä silmällä, että mitä huvittaisi Torniossa laittaa uusintakatseluun. Jotain 12 leffaa sieltä taisi löytyä. Että eipä sitä aina tarvitse uutta kamaa olla. Ja sen 24 season 2:nkin voisi 5.1-äänillä katsoa läpi (puhumattakaan B5:stä), tosin moneen kertaan nähdyt jaksot saattavat olla vielä turhan hyvin muistissa, että huvittaisi vielä katsoa. Noh, onpa tuota katsottavaa jo muutenkin odottamassa. Gilmore Girls ja ER S2 yhä avaamatta, The Shield S2:sta yhä vasta jakso katsomatta. Ajattelin, että jos sitä katsoisi vain kerran viikossa. Jos kuitenkin katsottava kama loppuu kesken, niin pitänee unohtaa moiset suunnitelmat.
Kolme päivää Kuusamossa jäljellä. Tässähän pitää alkaa kohta pakkailemaan.
Klo. 3.31:
Näin yön pimeinä pikkutunteina sitä kohtaa suuria totuuksia, elettyään yli vuoden ajan valheessa.
Vaikka tiesin sen, että 38e kalliimmat, EU:n ulkopuolelta tilatut DVD:t joutuu poimimaan tullista,
kuvittelin aina, että niistä pitää joka tapauksessa maksaa jotain alv:tä tms. johonkin suuntaan,
kai ajattelin että sinne tulliin...ristiriitaisia ajatuskuvioita ehkä, mutta no kuitenkin. Nyt
kuitenkin sisäistin totuuden, jonka kyllä olen kuullut aiemminkin, mutta aivoni eivät ole suostuneet sopeutumaan tähän järisyttävään totuuteen. Säälittävää. Olen reilun vuoden ajan
sivuuttanut lukuisat verkkokaupat vain tuon harhaluulon vuoksi. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
24.7.2004 (tiistai) klo. 0.41:
Nyt kun loppuvuoden DVD-hankinnat ovat kutakuinkin tiedossa, voi miettiä, mitä vuosi 2005 tuo
tullessaan. TV-sarja-DVD-rintamalla vuorossa ovat luultavasti suuri osa näistä sarjoista: Firefly, The Family Guy, The Critic, Curb Your Enthusiasm, Dead Like Me, Gilmore Girls, Angel, Babylon 5, Northern Exposure, The L Word, Sports Night, Millennium, ER, Freaks and Geeks, Deadwood, Tru Calling, Arrested Development ja Wonderfalls. Mitä nyt ensimmäisenä tulee mieleen.
Mielenkiintoisiin TV-nimikkeisiin saisi varmasti käytettyä helposti koko vuoden DVD-rahat, mutta
pitää sitä kuitenkin välillä hommailla leffojakin.
Klo. 13.32:
Sain sittenkin laitettua yöllä uudestaan osoitetietoni Playn/Sunin ensimmäiseen ilmaislevytarjoukseen, mutta saapa nähdä, levyt varmaan loppuvat kesken.
Tiistain ilmaislevysivu löytyy täältä, salasana SUNMONA.
Vaikkei ilmaisia dvd-levyjä ikinä ilmaantuisi, jokaisen ilmaistilauksen mukana saa voucherin,
jolla saa 10% alennuksen DVD-tilauksesta. Niinpä sitten sorruin, kun Fire Walk With Me-tilauskin
meni kerran puihin. Tilasin ensimmäisen musiikki-DVD:ni,
The Smiths - Complete Picture. Hinnaksi tuli 9,40 euroa, alennusta sain hurjan euron verran.
klo. 16.33:
Järjetöntä hourailua sai jälleen kerran nauramaan.
Uusin kommellus oli toki sinänsä ikävä, mutta samalla varsin hupaisa (ottaen huomioon kirjoittajan aiemmat kommellukset), eikä mitenkään ilkeällä tavalla. Huvittavaa kuvitella miten koneelle juuri sattuu joku vähäpää, joka innoissaan sabotoi toisen blogia. Oli varmaan päivä kohokohta tälle liimanhaistelijalle. Kaikkea sitä.
Harmittaa, ettei siinä Smiths-dvd:llä ole joitakin suosikkibiisejä. Kuten That joke isn't funny anymore, joka on varmaan The Smiths-top-5:ssäni. Hm, ehkä turhan paljon toistoa lopussa, mutta muuten it's all good... Mutta niin, jos siitä ei ole musiikkivideota tehty, niin vaikeapa sitä
sitten on levylle laittaa.
Hm, jaa, Playn vouchereita voi kuulemma käyttää ennakkotilauksen tehdessä, vaikka voucheri
ei olisi enää voimassa DVD:n ilmestyessä. Pääasia siis että käyttää sen ennen käyttöajan loppumista. No se. En ottanutkaan tuollaista huomioon. Pitääkin sitten tilata ennakkoon pari
lokakuun julkaisuista. The Smiths-levy oli halvin tulevista hankinnoista, joten voucherin
käyttäminen siihen on sinänsä tyhmää. Voisin perua ja vaikka tilata ilman voucherin käyttöä,
mutta nah, jotenkin minulle oli nyt tärkeää saada tuo alle 10 euron, vaikka pidemmän päälle
häviänkin diilissä. Enpä ole niin tyyriitä levyjä tilaamassa, että säästettävä summa eroaisi
merkittävästi... Paitsi ehkä ER S3-boksi, jonka laitoinkin nyt ennakkotilaukseen, säästäen £3, eli
noin 4,5 euroa, kiva.
Klo. 18.24:
Kas, The Smiths - Complete Picture on lähtenyt jo matkaan, hienoa. Ilmaantunee alkuviikosta.
Onnistuin tänään taas saamaan selkäni kipeäksi. Viime kerrasta on muutama viikko. Kumma että se nyt on niin herkässä. Huonoissa asennoissa taidan nukkua. Viime yön sohvalla. Kipu iski sitten
tänään kyyristellessäni pesualtaalla, käsiä pestessä. Olisiko se voinut tulla vain siitä kyyristelystä, luulenpa että nukkuessa olen tärvellyt tuon selän, ja tuo oli sitten viimeinen tikki. En tiedä, ihan sama, kipeä se on joka tapauksessa. Noh, ainakin tästä tuli nyt mieleen, että särkylääkettä pitää ostaa ennen Tornioon lähtöä, sitä ei ole ollenkaan.
Tilasin äidille ilmaisen Mona Lisan (DVD, ei maalaus), ja käytin voucherin The Day After Tomorrow-tuplalevyn ennakkotilaukseen. Säästö 2,40 euroa, kiva.
23.7.2004 (maanantai) klo. 21.32:
Hi Atso,
Unfortunately we have learned that your order # 475013 has been deleted from the studio or that we are otherwise unable to deliver this item:
DVD / Twin Peaks - Fire Walk With Me (Special Korean 2DVD Edition) 1 pcs. EUR 19,99 EUR 19,99
We're sorry for the inconvenience. We will of course NOT charge your creditcard.
Sepä lohduttavaa...
Klo. 22.39:
Ja lisää huonoja uutisia. Olli informoi ystävällisesti Choices Directistä saamastaan mailista, jota itse en jostakin syystä ole saanut, tuolta omanikin tilasin:
With reference to your order for -
Red Dwarf - Series 1-4
I regret to inform you that, due to changes in BBC schedules the release of this title has been delayed until 11th October 2004.
I apologise for any inconvenience caused.
Kylläpä tänään pyydellään anteeksi. Tai no, eihän minulta varsinaisesti pyydetty kuin FWWM:stä anteeksi. Uuh, syyskuu ilman DVD-lisäyksiä, ikävä ajatus. Lokakuusta tulee "kiireisin" DVD-kuukausi. Donnie Darko, ER S3, Red Dwarf, The Day After Tomorrow ja Hellboy director's cut.
Klo. 23.22:
Luulin, että DVD-vastoinkäymiset olisivat tämän päivän osalta ohi, mutta mitä vielä.
Juuri paljastui minulle, että tätä kautta saapi ilmatteeksi
maanantaista keskiviikkoon DVD:n per päivä. Halpasessa pahvikuoressa, mutta noh. Maanantain leffana The Long Good Friday. Well, täytän osoitetietoni, painan napikkaa ja tajuan, että minulta jäi
laittamatta mukaan osoitteestani Finland. Sigh...what an idiot. Elleivät sitten tiedustele mailitse tarkennusta osoitteeseen, se siitä. Ei onnistu uusintayritys. Loistavaa, Atso. Ei ollut edes ketään läheistä tuttua onlinenä, että olisi voinut pyytää tilaamaan puolestani. Noh, huomenna uudestaan (leffana Mona Lisa). Kunhan en missaa keskiviikon Paris, Texasia.
Kiintoisia tulevia sarjoja:
8.9. Monk (TV1) - Pilottijakson nähnyt, not bad, Tony Shalhoubia on aina kiva nähdä.
29.9. Nip/Tuck (Muodon vuoksi) (MTV3) - Mainio, älä missaa.
14.11. Simple Life (MTV3) - Hauska (seurata normaalien ihmisten reaktioita hemmoteltuihin Paris
Hiltoniin & Nicole Richieen).
Kaikkien kolmen 1. kaudet DVD:llä saatavilla.
23.7.2004 (maanantai) klo. 13.48:
Laskeskelin loppuvuoden arvioidut tuloni ja menoni, ja asetin itselleni budjetin DVD-hankinnoille vuoden loppuun saakka (lokakuu-joulukuu, poislukien jo tehdyt tilaukset, eli Ginger Snaps CE & Fire Walk With Me, sekä syyskuun Red Dwarf-boksi). Päätin myös alustavasti loppuvuoden DVD-hankinnat, jotka olisivat näillä näkymin:
Donnie Darko - director's cut (4.10.)
Saapa nähdä, kuinka hyvin lista lopulta pitää paikkansa. Yritän nyt kuitenkin olla elämättä sillä
ajatuksella, että jos on ylimääräistä rahaa, sen täytyy mennä levyihin.
23.7.2004 (maanantai) klo. 0.57:
Katsoin sunnuntaina loppuun 24:n kolmoskausiboksin. Erinomainen taas tämäkin kausi, alkaneeko MTV3:lla sitten taas vuodenvaihteessa, hyvin mahdollista.
Mielenkiintoista, nimittäin Superstitionin lähtökohta.
Voima/aave luodaan ihmisten mielikuvituksen avulla. Mielenkiintoista lähinnä nyt siksi, että olen lukenut tuollaisesta tapauksesta jostakin kirjasta, jossa käsiteltiin yliluonnollisia tapauksia. Juuri tuollainen tutkimus, jossa porukka oli keksinyt hahmon/ihmisen, joka oli sitten ilmentynyt fyysisesti (kamoja liikuttamalla sun muuta). Kirjan/elokuvan lähtökohta pohjautuu epäilemättä tuohon tapaukseen (johon voi uskoa ken haluaa). Tässä lukemassani tapauksessa ketään ei sentään tapettu, tms., kuten tuossa kirjassa/leffassa. Muistan kuitenkin, että tämä mielikuvituskaveri osasi käyttäytyä vihamielisestikin, en muista mistä se suuttui. Tyyppi myös taisi ilmaantua vain porukan kokoontuessa.
Punch-Drunk Love-suositustani toisaalla kommentoitiin, että Adam Sandler on huono roolissaan.
Pah. Sandler on erinomainen roolissaan (jota monet pitävät kuvauksena aspergerin syndroomasta), sanon minä. Tästä todisteena Sandlerin roolistaan saama Gijón International Film Festivalin parhaan näyttelijän palkinto. Ja ei, en minäkään ole kuullut aiemmin koko festivaalista, mutta what the hell. Ärsyttää vaan, kun jotkut eivät pysty jättämään ennakkoluulojaan ja näyttelijän vanhoja rooleja pois mielestään, kun yksi yrittää tehdä välillä jotain erilaista ja vakavampaa. Tietty, voihan sitä Sandlerin roolisuoritusta vihata vaikkei olisi miehestä koskaan kuullutkaan. Helposti kuitenkin tulee kritiikistä mieleen, että mies on tuomittu jo ennen leffan alkua. Miten idioottirooleilla maineensa luonut voisi tehdä mitään vakavasti otettavaa?
Erinomainen elokuva, joka ei monille kyllä avaudu, mutta niinhän se aina menee. Harmi, että jumalattoman pitkä P-D Love-analyysini IMDb:ssä ei ole enää siellä, enkä tallentanut sitä muualle. Sain aikoinaan siitä IMDb:ssä yksityisviestinä sydäntä lämmittävän palautteen:
Hello,
I just wanted to say that your analysis of PDL was absolutely terrific. I don't know if you are interested in this type of thing, and I am assuming you have not done this already, but perhaps you should pursue a degree in Cinema-Television (with the focus on Critical Studies). I attended USC and received my Bachelor's Degree in CS a couple of years ago (though I currently work in digital effects). The vast majority of people in the program have no enthusiasm when it comes to really analyzing films. It's clear after reading your piece of writing that you do. Again, if you haven't pursued writing about films for USC's program, I think you should.
Kudos. You're a marvelous writer.
Toinen tapaus, jossa analyysejäni on arvostettu, oli aikoinaan koulussa joku erikoishäppeninki,
jossa oli joku heppu jostakin muualta luennoimassa. Fight Clubista piti esittää näkemyksiä, ja
luennoitsija pyysi sitten toistamaan jotain sanomaani, jotta saisi kirjoitettua sen ylös paperille.
Nuopa ovat tähtihetkeni elokuva-analysoinnin parissa.
22.7.2004 (sunnuntai) klo. 2.18:
I've been searching my soul tonight...
Nimittäin aloin nyt pohtimaan, onko se Hellraiser-boksi sittenkään ihan pakkohankinta. Olen pyrkinyt välttämään DVD:n ulkoasun vaikuttamiseen ostopäätöksiini, ja tässä tapauksessa tuntuu vähän siltä, että ellei ulkoasu olisi niin hieno, tyytyisin vanhaan tin boxiini, jossa on kommenttiraitaa ja bonuskamaa, sekä leffoissa hyvä kuvan- ja äänenlaatu. Suurimmat houkuttimet tuossa julkaisussa ovat tuo paketointi, sekä Doug Bradleyn kommenttiraita kolmosessa. Ah, ja olisi kyllä kiva nähdä Imogen Boormania (Hellraiser 2:n mykkä tyttö) out of character haastattelussa.
Kuvittelin tämän olevan monta vuotta Ashley Laurencea (Kirsty Cotton) nuorempi, mutta ovat
näköjään syntyneet molemmat toukokuussa 1971. No jopas. Anyway, behind the scenes montage kiinnostaisi myös, sitä ei tainnut olla tin boxissa. Lieneekö sitten kovin pitkä. Kolmosesta elokuvana en edes niin välitä, että sen puuttuminen hyllystä vaivaisi. Ja luulenpa, että pystyisin elämään ilman neloslevyn Clive Barker-lyhäreitä.
Olen ajatellut, että tuo boksi pitää hankkia heti, koska muuten kadun, jos sitä ei myöhemmin ole enää saatavilla. Vaikea sitten sanoa, tulevatko nuo loppumaan kuinka nopeasti. Ja olisiko se sitten niin tragedia? Kuten sanoin, minulla on kaksi ensimmäistä osaa jo hyvällä kuvalla ja äänellä (sekä ekstroilla), joten onko tämä päivitys 33 euron arvoinen? Etenkin kun loppuvuosi on täynnä erinomaisia uusia DVD-julkaisuja, joihin kaikkiin minulla ei kuitenkaan ole varaa. Julkaisuja, joiden sisältämiä elokuvia minulla ei ole jo ennestään hyllyssä.
Klo. 2.44:
Well, tein sen, peruutin ennakkotilaukseni. Säästin 33 euroa. No, säästin ja säästin, eiköhän se
johonkin muuhun mene. Mutta kuitenkin. Pärjään oikeastaan syyskuun loppuun saakka Red Dwarf-tilauksella, enkä toki ole vielä saanut käsiini Ginger Snaps CE:tä ja Fire Walk With Me'tä.
Minulla on jo sarjojen puolesta katsottavana 20 jaksoa Gilmore Girlsiä, 22 ER:ää ja 12 The Shieldiä. Luulisi niiden riittävän vähäksi aikaa. 24 S3-boksin neljä viimeistä jaksoa katsonen tänään.
Lokakuun lähestyessä tilanne kuitenkin muuttuu vähän toisenlaiseksi. Mutta sitä saa pohtia myöhemmin. Onneksi lokakuun syntymäpäivä tuonee vähän helpotusta DVD-kuluihin.
21.7.2004 (lauantai) Klo. 13.32:
Richard Linklaterin Before Sunset tulee DVD:lle 9.11. Tuo kyllä pitää nähdä mahdollisimman pian. Olisi voinutkin arvata marraskuun julkaisun siitä, että uusi Dazed and Confused-DVD ilmestyy 2.11. Axel Musicissa oli Before Sunrise jossakin välissä ilmestynyt ostettujen levyjen top-20-listalle (sija 18), joka on tietty Before Sunsetin seurausta.
Klo. 19.55:
The Prisoner on ennestään jo saatavilla DVD:llä, mutta tämä 4. lokakuuta ilmestyvä setti on varmasti paras tapa tutustua sarjaan, ellei ole jo ennestään tuttu. That being said, en
ole nähnyt yhtään kokonaista Prisoner-jaksoa. Taannoinen SubTV-lähetys meni minulta ohi. Lähinnä
jostakin jaksosta näin jonkin verran keskeltä. Varmasti monen mielestä valtava aukko sivistyksessä, joka pitää kyllä joskus tuolla boksilla paikata.
21.7.2004 (lauantai) klo. 3.23:
Sivulleni on päädytty Fintec-telkkarihaulla, joten päätin itsekin kokeilla, löytyykö siitä mitään
kommenttia. CM:ssä kun siis Fintecin 28" laajakuvatöllö 299e, 32" 499e. No,
tällainen viestiketju
löytyi, ja jollakin oli kokonaiset kolme päivää kestänyt Fintecin 32". Joops, no enpä taida enää
sen perään haikailla. Vaikka kahden vuoden takuu olisi, niin ankeeta sitä silti olisi korjattavaksi
kärrätä. Mieluummin kesän saldona parikymmentä hyvää DVD:tä kuin telkkari joka leviää viikon sisään.
Friikahdinpa kunnolla, kun astelin portaat alas kohtuupimeässä, ja aivan lopussa erotin edessäni
seitistään kutakuinkin päänkorkeudella roikkuvan hämähäkin (sellainen normaali pieni), jota päin olisin saattanut kävellä, ellen olisi hoksannut. Ohi mentyäni piti nopeasti pyristellä itsekseni vähän sen varalta, ettei hämis vain tarttunut mukaani. Sitten laitoin valon päälle ja näin, että pirulainen roikkui yhä samassa paikassa. Talouspaperia kehiin ja adios. Hitto, tuntuu siltä kuin hämikset yrittäisivät tahallaan tulla päälle. Aiemmin yksi hengaili sänkyni yläpuolella katossa (nukuin sohvalla...), kunnes lopulta oli laskeutunut vaanimaan sängyn päätyyn, johon sen teloitin. Ja nyt sitten yksi sohlaa portaitten päässä uhria odotellen. Hitto, kaikista ötököistä inhoan varmaan eniten hämähäkkejä. Silti pidän kovasti Hämähäkkimiehestä. Eikö olekin ironista? (I keed, I keed...)
20.7.2004 (perjantai) klo. 10.56:
Parikymmentä minuuttia sitten heräsin TV-huoneen sohvalla alakerrasta kuuluvaan, isäni "Atso, sulle tuli paketti"-huikkaukseen. Mitä ihmettä, ajattelin, ja samalla toivo heräsi Gilmore Girlsin suhteen. Alakerrassa näin, että paketti oli Loaded247:stä, ja se oli suht paksu. Sen täytyi olla Gilmore Girls! Palasin yläkertaan ja avasin paketin. Se oli Gilmore Girls! Se oli sittenkin lähtenyt oikeaan osoitteeseen, vaikka nettisivu väitti toista. Phew. 24 S3-boksista on jäljellä kuusi jaksoa. Kun saan ne katsottua, on aika sukeltaa GG:n pariin.
Undeclared oli taas hyvä viime yönä. "Neo, there is no spoon." "Sounds like a perfect evening...for me to poop on!" Jospa se Undeclared-DVD-boksi tulee keväällä.
Klo. 16.10:
Kill Bill vol. 1-levyni ei toimi Kuusamon soittimessa, joka on samanlainen kuin Tornion soittimeni.
Se latautuu, mutta jumittuu siellä täällä, laittaen soittimen solmuun. Hyvin ja varoen säilytetyssä levyssä on kummallisia rinkuloita, jotka luultavasti eivät olleet siinä ostaessa. Valmistusvika, I suppose, levy leviää ennen aikojaan. Kyllähän tuota tapahtuu, kuulemma. Toisaalta minusta tuntuu, että olen todennut aiemminkin ongelman täällä, ja myöhemmin pyörittänyt levyä ongelmitta Torniossa. Mikä olisi kyllä aika outoa, ottaen huomioon että soittimet ovat samaa merkkiä. Voin kuitenkin hyvinkin muistaa väärin, joten pitää tsekata Torniossa, mitä soitin sanoo levystä. Eipä tuo niin hirveä tragedia, Kill Billistä kuitenkin tulee jotain ekstroilla kyllästettyä vol. 1 & vol. 2-settiä, enkä vol. 2:a ole erikseen hankkimassa. Ei sillä, etteikö se olisi ollut erittäin hyvä (oli se), on vain muutenkin ihan tarpeeksi hankittavaa, voin odottaa tulevaan KB-julkaisuun. Eipähän harmita niin vol. 1:n uusintaosto, jos vanha levy on paskana...
Klo. 22.35:
Aloinpa nyt miettimään, että se 32" laajakuvatöllö ei olisi huono hankinta. Etenkin kun sellainen
ei maksa nykyään paljoa. Vuodenvaihde olisi hyvä aika sen hankkimiseen, kun saan veronpalautuksia. Joululahjoihin menee rahaa, toisaalta luultavasti saan lahjaksi rahaa. Hm, jepjep. Tietty, jos
säästäisin loppuvuoden hankintoja rajoittamalla, veronpalautusten myötä olisi varmasti varaa
töllöön. Mutta en minä osaa säästää tai rajoittaa. Vaikka rajoittaisin, rahat menisivät luultavasti kuitenkin johonkin muuhun. Joten jätänpä asian pohtimisen tällä erää tähän, ja palaan loppuvuodesta
asiaan.
19.7.2004 (torstai) klo. 23.24:
No hemmetti! Tutkiskelin, että miten olisi Lost Highwayta saatavilla 5.1-äänillä. Totesin, että
saisin tilattua Saksa-julkaisun, jossa olisi ne. Sitten luin, että julkaisussa on pieniä lip
sync-ongelmia, jotka toisaalta eivät kuulemma niin häiritse. Toisaalta uuden jenkkijulkaisun
on pitänyt tulla iät ajat, täysin ongelmaton julkaisu olisi kyllä kiva. No, sitten päädyin
kokeilemaan Axel Musicissa hakukoneella Fire Walk With Me'tä, ja pentele, R3-Korea-tuplalevyjulkaisu näkyi olevan tilattavissa 19,99 eurolla.
Argh! Making of, 5.1-äänet (omassa Hollanti-levyssäni 2.0) ja The Art of David Lynch-dokkari (80min.). En voinut tehdä muuta kuin laittaa sen tilaukseen. Mutta nyt en tilaa mitään ennen Hellraisereita ja Red Dwarfeja! En varmasti!
Aiemmin mainitsemani Jennifer Foxin (jonka luennointia menen kuuntelemaan parin viikon kuluttua)
executive produceeraaman (eh) Kevin Costner/Jennifer Aniston-leffan ohjaaja on saanut fudut, tyytymättömän
Costnerin vuoksi. Kerrottiin IMDb:n uutisissa. Jälleen yksi asia, josta haluaisin udella Foxilta. "So, is Costner a real bitch or what?" Damn, Fox tulee olemaan suurin jenkkielokuvanimi, jonka läheisyydessä olen ollut. Hm, ja ainoa. Ja sitten paljastuukin, että se on sittenkin se Pimp My Ride-sarjan Jennifer Fox.
19.7.2004 (torstai) klo. 1.10:
Jee, Gilmore Girls season 2 ilmestyy 7. joulukuuta. Jee siis olettaen, että pidän kovasti ykköskaudesta. Enköhän. Harmillisesti boksi ei ollut ilmaantunut vielä tänään sinne väärään osoitteeseen, joten todennäköisesti sen
saanti venähtää taas jonnekin maanantaihin.
"Kellonaika kuvastaa koska ko. henkilö kävi Päivän pamauksessa, ei sitä koska hän on viimeksi lukenut tätä blogia." Figures. Jotenkin en ole sisäistänyt aiemmin tuota lausetta. Kun aiemmin
ihmettelin, että lähes kaikki lukijat olisivat muka käyneet sivulla lyhyen ajan sisään.
The Best of Triumph the Insult Comic Dog-DVD oli erinomainen. Noin kaksi ja puoli tuntia mainiota kamaa 12 eurolla, ei paha. Star Wars-osio oli varmaankin hauskin. 24:a tuli eilen katsottua neljä
jaksoa, kahdeksan siis jäljellä. Voisi taas tänä yönä laittaa kommenttiraidan kuulumaan, unta odotellessa.
Klo. 10.36:
Kahden levyn The Day After Tomorrowin ekstrat listattuna Playssa. Yli 2½ tuntia ihan mielenkiintoiselta vaikuttavaa kamaa kakkoslevyllä. Saapa nähdä,
miten on lokakuussa varaa. Leffa oli varsin kiva. Lokakuussa ilmestyy kyllä vaikka mitä kivaa.
18.7.2004 (keskiviikko) klo. 1.27:
24 S3-boksin mukana tuli The Girl Next Door-mainoslappunen, jossa 24:n Kim Bauer, Elisha Cuthbert näennäisen vähäpukeisena. Sneaky.
Ainiin, Spider-Man 2 olisi näkynyt taannoin täällä Kuusamossa teatterissa. Kaveri mainitsi
viime viikolla kyläillessään. Olisi silloin kai paraikaa näkynyt, mutta unohdin koko asian.
Aikamoinen töppi. Tai no, olisi ainakin, jos Kuusamon FoxKino ei olisi niin low budget-teatteri.
Olisipa sen kyllä kuitenkin voinut siellä katsoa, kai se kuitenkin TV:stä katsomisen voittaa.
Paitsi jos paikalla on jotain vähäpääteinejä tms. elokuvanautinnon pilaamassa.
TV:n mainitsemista tuli mieleen, että CM:ssä olisi 299e:llä 28" Fintec-laajakuva-TV, ja 499e:llä 32", Fintec sekin. Damn, en voinut olla ajattelematta, että jos olisin laittanut kesän DVD-hankintarahat säästöön, olisin voinut nyt ostaa niillä rahoilla 32" laajakuvatöllön. Mutta kuten viime syksynäkin totesin samankaltaisessa tilanteessa, kesä olisi ollut varmasti köyhempi ilman DVD-lisäyksiä.
Yahoon "oddly enough"-uutiset.
Klo. 17.55:
The Best of Triumph the Insult Comic Dog-DVD tuli...for me to poop on! I keed, I keed! Tänään tuli myös tekstiviesti, jossa informoitiin kahden viikon kuluttua torstaista sunnuntaihin kestävästä Inarin reissusta, liittyen käsikirjoitus 2-kurssiin. Ihan kiva tietää, että olen mukana kurssilla, mutta daaamn! Inariin kolmeksi yöksi, myös viikonlopuksi? Huoh. Soitin pari
puhelua ja tajusin, etten pääsisi räpiköimään tästä irti. What the heck, ehkä se on kiva reissu...for me to poop on!
Joku oli tulossa sinne Nykistä asti luennoimaan kirjoittamisesta, olisikohan (katsoo tekstiviestiä) tuo Jennifer Fox. Toinen luennoitsija oli Menno Boerema, joka on hollantilainen or whatever. Jennifer on siis NY:stä. Mutta holy shit, onko Jennifer Fox tämä Jennifer Fox, joka on executive producer The Jacketissa? Ja tulevassa George Clooney-leffassa Syriana?! Blah, minun tuurillani kyseessä on kuitenkin tämä Jennifer Fox, jonka ainoa krediitti on production coordinator TV-sarjassa Pimp My Ride. Mitä hyvä Jennifer tekisi Suomen Inarissa luennoimassa joukolle idiootteja? Hänellä on jo kädet täynnä oikeita töitä, joten low-budget Jennifer it is...
Ei mutta...tämä juttu mainitsee
hyvästä Jenniferistä:"a documentary filmmaker whose commitment is remarkable even within the stringent environment of independent filmmaking". Hän on vastuussa Beirut: The Last Home Movie-dokkarista. Ja tuolla luentoja kuuntelemassa on kuulemma dokumenttikurssin porukkaa, joten...sen täytyy olla hyvä Jennifer! Excellent! Voin jo kuvitella itseni luennolla. "Yes, the yawning young man at the back, you have a question?" "Yeah, enough with this Beirut shit, I wanna hear about The Jacket! Oh, and have you met George Clooney already?" Wicked! Täällä
Foxin haastattelu & kuva.
17.7.2004 (tiistai) klo. 22.57:
Summer's almost gone, kuten Doors lauloi. No, keleistä päätellen syksy on jo hyvällä mallilla.
Harmaata taivasta, sateita, koleaa ilmaa, kaikki paikalla. Mikäpä siinä, syksy on ihan jees,
etenkin talveen verrattuna.
Katsoin taas tänään kuusi jaksoa 24:n mainiota kolmoskautta, puolet jaksoista siis vielä jäljellä.
Yöllä kuuntelin Howard Gordonin ja Kiefer Sutherlandin kommenttiraidan yhdeltä jaksolta. Ainakin
melkein kokonaan, heräsin kerran jakson loputtua, kelasin taaksepäin ja taisin nukahtaa hetikohta
uudestaan. Onneksi Kiifferi oli tällä kerralla vähän eloisampi ja puheliaampi kuin toisen kauden kommenttiraidallaan, jolloin hän taisi keskittyä enemmän jakson katsomiseen, ja jätti puhumiset
paljolti toiselle osanottajalle.
You might have a DVD problem if...
Adaptationista tuolla Cinema Reviewissä
tällainen juttu. Opinpa tänään,
että Bruce Willisin kotisivulla on rutkasti miehen omia juttuja, joita on ihan kiintoisaa lueskella.
Evil Dead I & II - the musical, siistiä.
17.9.2004 (tiistai) klo. 0.44:
Kah, kattelin, mikä IP-osoite oli päätynyt sivulleni "vain alko puuttuu"-haulla. AMontsouris-108-1-10-248.w217-128.abo.wanadoo.fr. Sehän
on ollut interreilaamassa oleva Mikko-kaveri, joka on siis Ranskassa tällä hetkellä. Lieneekö
vielä Cannesissa, jonne aikoi sunnuntaina mennä. Lauantaina jelpin häntä etsimällä netistä majapaikkoja
Cannesissa. Terkkuja sinne!
16.9.2004 (maanantai) klo. 23.23:
Sasha Baron Cohen-radiohaastattelu. Ali G, siis.
Onpa jännä, seitsemästä Pinseri-vakio(?)lukijastani kuusi on käynyt "0 tuntia sitten", seitsemäs
"2 tuntia sitten". En ollut edes päivittänyt sivua, joten erikoiselta tuntuu, että (lähes) kaikki ovat päättäneet käväistä täällä tunnin sisällä. Mutta mikäpä siinä.
Hermot menivät tänään pahemmin kuin silloin, kun tajusin 24-boksini menneen väärään osoitteeseen.
Nyt hihat paloivat paljon pahemmin, kun suihkussa ollessani mieleeni pälkähti, että Gilmore Girls
on saattanut lähteä tänään väärään osoitteeseen. Kun Loaded247:ssä order statuksessa oli perjantaina sen kohdalla, että despatched, joten oletin paketin olevan joko lähetetty, tai ainakin vain lähetystä vailla. Ja niin sitten muutin osoitetietoihini sen osoitteen, jonne pitää
yksi musiikki-DVD mennä, Uuraisille. Tänään tuli sitten vahvistusposti, että paketti on lähtenyt, tänään mukamas. Myöhemmin sitten mieleeni iski, miten order status-sivulle ilmestyy aina vähän myöhemmin "despatchedin" tilalle "despatched invoice (lähetyspäivämäärä)". Invoice merkkaa mukana tulevaa kuittia. Tietääkseni.
Riensin sitten tsekkaamaan nettisivulta sen invoicen, ja kah, siellähän se vastaanottajan osoite näkyi olevan sen Uuraisten osoite. Un-fucking-believable, olin mokannut homman toisen kerran putkeen. Aika hyvin. Vastaanottaja ei suostunut antamaan tilinumeroaan, että voisin korvata
tulevat postituskulut (7,80e 24-boksin perusteella), joten laitoin sitten sen rahan "välimiehelle", joka voisi maksaa sen tälle hyväntahtoiselle henkilölle, jota en kyllä laita maksamaan tuota. 7,80 euroa kankkulan kaivoon. Jos olisin tilannut Garfunkel-levyn Amazon.co.uk:sta, niin se olisi jo omistajallaan. Mutta kun se olisi maksanut about viisi euroa enemmän... Siis huoh. Jos pakko jotain
hyvää vääntää tästä, niin vaikka se, että saanpahan katsoa 24 S3:n läpi ilman Gilmore Girls-kiusausta. Toivon vain, että GG tulee Uuraisille keskiviikkona, jolloin saisin sen perjantaina.
Niin, 24 S3-boksi tuli siis tänään. DVD-sivulla tulevan R1-boksin kuva, koska R2-boksi spoilaa... Ekstralevyn sisältö oli taas mielenkiintoinen, pituudeksi dokkareille (+ multi angle study) tulee poistetut kohtaukset (jotka löytyvät myös jaksolevyiltä) poislukien noin 71 minuuttia. Jaksoja katsoin putkeen kuusi kappaletta. Erinomainen kausi taas, ja kiva kuulla sarjaa ensimmäistä kertaa 5.1 surroundina, joka luo alkutunnarillekin uusia ulottuvuuksia... Pitänee katsella Torniossa sitten taas toinenkin kausi läpi, kun siinäkin oli 5.1-äänet.
16.8.2004 (maanantai) klo. 1.25:
Täällä Borat-klippi taannoin jenkeissä näkyneestä Ali G-jaksosta. Suosittelen katsomaan videon ennen sivulla olevien lyriikoiden lukemista.
15.8.2004 (sunnuntai) klo. 0.25:
Katsoin juuri Quentin Tarantinon ohjaaman ensimmäisen kauden ER-jakson Motherhood. Bongasin
kaksi Reservoir Dogs- ja yhden Pulp Fiction-viittauksen, ja
näyttelijän From Dusk Till Dawnista, jonka
IMDb:n kautta tajusin olleen myös Pulp Fictionissa pikkuroolissa (ennen ER:ää). Hyvä oli jakso.
Klo. 22.47:
Aloitin tänään viimein The Shield season 2:n, ensimmäisen jakson katsoin. Hyvä oli taas. Ajattelin,
että jos rajoittaisi sen katselun jaksoon per viikko, niin eivät heti lopu kesken. Se ei ole sellainen, että tulee kova hinku nähdä heti seuraava jakso.
Jospa se 24 S3 tulisi huomenna, ja jos Gilmore Girls ja Best of Triumph the Insult Comic Dog tulevat viikolla, niin kiva. Saan huomenna olla yksin omassa rauhassa kotona iltaan asti, excellent...
14.8.2004 (lauantai) klo. 11.56:
Dokumentit, jotka haluaisin kovasti nähdä:
How's Your News?,
Capturing the Friedmans ja vanhempi tapaus, American Movie.
Nauroin yöllä WiccanPaganin toteamukselle DVD Talkin TV-foorumilla 30.3.2003. Etenkin viimeiselle lauseelle...
14.8.2004 (lauantai) klo. 1.14:
ER season 3-boksi on näemmä
sininen. Edelliset olivat vihreitä. Pitää hommata ilmestyessään.
Klo. 2.46:
Hm. Heidin illalla palauttamasta Buffy season 2-boksista puuttuu viimeinen levy. Jos lainaaja
olisi about kuka tahansa muu, olisin luultavasti skitsahtanut ja hyppinyt raivoissani seinille.
Nyt ei kuitenkaan käynyt niin. Eipä sillä, että tuollainen olisi erityisen hauska yllätys, Buffy
on kuitenkin suosikkisarjojani, ja osaan olla neuroottinen levyjeni suhteen. En kuitenkaan ole katsomassa kakkoskautta lähitulevaisuudessa, ja oletan, että viimeisenä boksista katsottu levy on vain unohtunut DVD-soittimeen. Itsekin taannoin jätin vahingossa cd:n soittimeen ja palautin tyhjän kotelon kirjastoon. Lainaan myös luultavasti toisen Buffy-boksin Heidille, joka onkin tulossa lähitulevaisuudessa käymään Torniossa, joten sittenpähän saan sen season 2-levyn. Mutta, kuten sanoin, melkein kenen tahansa muun kohdalla reaktio olisi voinut olla vallan toisenlainen. Ja pääasia, että levy (oletettavasti) on tallessa ja kunnossa. Hävinnyt levy, jokin helvetinmoinen naarmu tai sormenjäljet levyissä eivät säästäisi ketään tuohtumukseltani.
Sieluni saa rauhan Babylon 5-boksien (S1 & S2) osalta luultavasti maanantaina, Ouluun muuttaneen kaverini palauttaessa ne. Tuntuisi kuitenkin loogiselta, että hän haluaisi 3. ja 4. kaudet lainaan... Harmittaa, kun tiedossa ei ole, pystyykö hänen DVD-ROMinsa soittamaan R1-levyjä. S3-boksi on R1. Voisiko joku kertoa, onko R1-levyjä soittavia DVD-ROM-asemia yleensä liikenteessä? Tarkoitan siis ilman jotain kräkkiä, että soittaisivat suoraan? Tiedän, että minulla ei ole sellaista kätevää kommentointimahdollisuutta merkintöjen lopussa, eikä vieraskirjaan ole yhtä kivaa kirjoittaa, mutta jos joku kuudesta lukijastani osaisi sanoa jotain asiaan, voisin parhaassa tapauksessa välttyä uudesta tuskastuttavasta erosta B5-boksien kanssa.
13.8.2004 (perjantai) klo. 18.49:
En ole koko päivänä oikein osannut ajatella, että nyt on perjantai. Näin lomalla arkipäivät ja
viikonloppu eivät eroa toisistaan juuri mitenkään. Tai no, kyllä hitusen nyt, kun äidillä alkoivat
taannoin taas työt. Mutta silti. Ensi kuussa viikonloput ovat taas kova sana.
"Miehuutensa" 10 vuotta sitten hetkellisesti menettäneen John Bobbittin tarina.
Klo. 23.05:
Olympialaiset alkoivat, sitä katsotaan alakerrassa. Tai vanhempani siis katsovat, itseäni ei jaksa kiinnostaa. Ainoa urheilu joka jaksaa kiinnostaa on Suomen MM-jääkiekkotoilailut, joita ei tarvitsekaan pitkään seurata, kun pelit jo menevät päin seiniä.
13.8.2004 (perjantai) klo. 3.23:
Sopranos-kaudet 1-4 (region 2) saattavat olla halvimmillaan
Axel Musicissa, hintaan 37,99e/kpl.
Hyvä Janeane Garofalo-haastattelu.
Red Dwarf season 5 ilmestyy
marraskuun 8. Saapa nähdä olenko tuohon mennessä fani, jonka pitää pikimmiten saada seuraava
kausi, kaudet 1-4 katsottuani. Jos sitten olen edes vielä ehtinyt katsoa kaikki läpi.
Father Ted ja
Family Guy ovat sarjoja, joista en innostunut erityisemmin nähdessäni niitä TV:stä. Lainasin kuitenkin (aikoinaan) FT:tä kaverilta videolla, ja Family Guyta DVD:llä, kuultuani riittävästi kehuja. Tykästyinkin kovasti molempiin päästyäni sarjoihin sisään. Ennakkoluulojen karistamisella ja ihmisten suosituksia kuuntelemalla
voi tehdä hienoja löytöjä. Miksi minusta kuitenkin tuntuu, että useimmat ihmiset mieluummin tyytyvät pudistelemaan päitään, pitäen kiinni ennakkoluuloistaan hyväksymättä sitä, että ehkä he voisivat sittenkin pitää jostakin aluksi vieroksumastaan.
Loaded247 tarjoaa R2-Babylon 5-boksit kausilta 1-3
melko huokeaan hintaan (sisältää postituskulut, ei tullihuolta):
S1 38e,
S2 ja S3 48e/kpl. Season 4 on puolestaan 61 euroa.
Puntahinnoista päätellen todellinen hinta bokseilla on pari euroa korkeampi (been there),
mutta silti, ei paha.
13.8.2004 (perjantai) klo. 2.21:
Kah, ei ole pitkä aika siitä, kun luin, miten venäläinen retkikunta oli lähtenyt Tunguskan mysteeriä selvittämään. Tyypeillä menee lujaa, ovat heti kompastuneet ufoon, HS kertoo.
Noh, Pravda.ru-uutisen mukaan löytö on "blocks of an extraterrestrial device". Kaikki eivät kuitenkaan ole vakuuttuneita... I want to believe, mutta jaajaa, saapa nähdä. Odotukset eivät ole hirveän korkealla.
Kah, avaruusaseman miehistö töllää elokuva- ja dokumentti-DVD-levyjä. Kiinnostaisi kovasti, mitä katsovat. Ollappa avaruudessa, Babylon 5-bokseja tölläämässä.
Kolmipäinen sammakko? Eww... Siitä tulikin mieleen, että noin viikko sitten yöllä ulkosalla käydessäni hoksasin
ruskean sammakon ulko-oven lähellä. Se meni kohta kukkaruukun taakse piiloon. Hätistelin esiin,
ja sain katsella sitä vähän aikaa, ennen sen tiehensä loikkimista. Harvoinpa tulee sammakoita
nähtyä. Kiehtovia elukoita. Or not.
Undeclared (Ihan pihalla) tuli katseltua, toivottavasti sarja tosiaan ilmaantuu ensi keväänä
DVD:lle, kuten on vähän lupailtu. Tunnen itseni täysin ns. tooliksi (engl., tool, esim.
I feel like a complete tool for not buing the Freaks and Geeks DVD set) siitä, etten ole hankkinut Freaks and Geeks-DVD-boksia. Niin paljon sarjaa (jonka tuottaja/kirjoittaja Judd Apatow on vastuussa Undeclaredista) on kehuttu, ja kaiken järjen mukaan rakastaisin sitä. Mutta ehtiipä sen. It will be mine, oh yes, it will be mine.
Best of Triumph the Insult Comic Dog-DVD on lähtenyt keskiviikkona matkaan. Väärään osoitteeseen
mennyt 24 S3 lähtee matkaan vasta huomenna, plaah. Toivottavasti saan sen maanantaina.
12.8.2004 (torstai) klo. 00.20:
Jumpe, Alone in the Dark näyttää
aivan helkkarin huonolta (en saanut ääniä toimimaan, mikä oli luultavasti siunaus). Christian
Slater, what were you thinking? Myös leffan traileri lienee vuoden huonoimpia/huonoin.
LotR TTT Gift Set hintaan 46,99e, ellei suomitekstitysten puute haittaa. CDon ja leffat.com myy tuota 10 euroa kalliimmalla, ja siihen tulevat vielä postituskulut. Noh, normaali extended edition riittää minulle.
Klo. 13.32:
George Lucasin suusta:"I am very concerned about our national heritage, and I am very concerned that the films that I watched when I was young and the films that I watched throughout my life are preserved, so that my children can see them." Oh, the irony. Mies, joka tuhansien fanien aneluista huolimatta ei suostu julkaisemaan alkuperäistä, muuttelematonta Star Wars-trilogiaa DVD:llä.
Klo. 17.37:
Merkkasin toiseen DVD-listaukseen levyt, jotka voin myydä poijes.
Hm, Gilmore Girls on ainakin Loaded247:n mukaan "despatched". Jospa se ilmaantuu ensi viikolla.
11.8.2004 (keskiviikko) klo. 11.48:
Odottelin ruokapöydän äärellä puolisen tuntia päiväpostin saapumista. Lopulta päätin käväistä
varmistamassa tilanteen postilaatikolla, ja tajusin postin jo tulleen. Ei 24-boksia, ehkä sitten
huomenna.
Viisi tuntia nukuttuani pystyin ajattelemaan öistä Gilmore Girls-tilaustani selväjärkisenä.
Eipä se kaduttanut, haluan kovasti nähdä sarjaa.
Lueskelen B5-threadeja DVD Talkin TV Talk-foorumilla. Tulee välillä levoton olo siitä, että
S1&S2-boksini ovat lainassa Oulussa asti. Toisaalta ei niille olisi kuitenkaan nyt
käyttöä, ja kaverin, jolle boksit lainasin, olen tuntenut vuosia, hän on rehti ja luotettava. Hän myös sanoi, että voisin ilmoitella, jos tulisi kärsimätön olo boksien suhteen. Aikoi postittaa ne minulle, ellei pääsisi käymään elokuussa Kuusamossa (Oulusta, jonne hän muutti). Silti tulee välillä levoton olo...
Klo. 21.27:
Jahas, 24 S3-boksi tuli kyllä perille, mutta valitettavasti väärään osoitteeseen. Ei edes Tornioon,
vaan Jyväskylän lähelle, Uuraisille. Piti taannoin laittaa sinne tilaukseen yksi DVD. En vain tiennyt, että Loaded247 muutti samalla sen uuden osoitteen pysyviin tietoihini, vaikuttaen jopa aiemmin tekemääni 24-tilaukseen. Argh. Playssa tuollaista ei tapahtuisi. Noh, paketti lähtenee piakkoin kohti oikeaa osoitetta, tosin pelkäänpä, etten ehdi saada sitä vielä perjantaina. Mutta luultavasti maanantaihin mennessä, olettaisin.
Aiemmin mainitsemani työtarjouksen esittäjä soitteli tänään, ja ihmetteli mainitsemaani veroprosenttia, joka on 32. Onhan se kumman korkea, mutta kai sitä on luottanut, että jotkut
tietävät noista paremmin... Noh, hän suositteli selvittämään vielä asiaa. Otin asian puheeksi vanhempieni kanssa, jotka totesivat taas, kuten ovat aiemminkin todenneet ja ihmetelleet, että se tosiaan on oudon korkea. Joten käyn huomenna selvittämässä asiaa verotoimistolla.
Best of Triumph the Insult Comic Dog "will be shipped within the next 24 hours". Kiva.
Joku on päätynyt sivulleni msn-haulla "i+want+to+sell+my+wife"...hmh...try eBay?
11.8.2004 (keskiviikko) klo. 1.23:
Uh-oh... Väsymys ja TV-foorumien lukeminen tuo päähäni ajatuksia, jotka nostavat
kasvoilleni maanisen hymyn. Niin paljon TV-sarja-DVD-julkaisuja, jotka haluaisin...gotta
collect 'em all... Curb Your Enthusiasm. Family Guy. Gilmore Girls. Sliders. Married With
Children. Riget. Angel (S1 & S2). Dead Like Me. X-Files (miinus S5 & S6). Vaikka mitä. ARGH! Niin paljon...
Klo. 4.05:
Mikä maa, mikä valuutta...väsykki. Tilasin juuri Gilmore Girls season 1:n. Väsynyt ja netissä, huono yhdistelmä. Niin niitä DVD-tilauksia syntyy olankohautusten säestämänä. Että what the heck, antaa mennä vaan. No, en usko että tulen ainakaan katumaan valintaani. Tuijotin vielä hetkisen noita aiemmin listaamiani sarjoja ennen tilauksen vahvistamista, ja tulin siihen tulokseen, että GG kiinnostaa nyt eniten. Olen vakuuttunut siitä, että sarja on mainio, enkä ole nähnyt tuota tuotantokautta kuin yhden jakson. Ja senkin lisäksi vain about yhden (vajaan) jakson, josta en muista juurikaan mitään. Tyypin rämpyttämässä kitaraa ulkosalla. Osaltaan ostopäätöstä motivoi
myös se, että ostamalla GG S1:n julkaisun ollessa vielä kohtalaisen tuore, tuen/edesautan sen myöhempien kausien ilmestymistä DVD:llä.
Joten, elokuun lisäykset ovat (näillä näkymin) lopulta 24 season 3, Ginger Snaps collector's edition, Best of Triumph the Insult Comic Dog, sekä Gilmore Girls season 1. Toivottavasti ehdin joskus katsoakin DVD-hankintojani. Jo The Shield S2:n, ER:n ja GG:n näkemättömät jaksot tekevät yhteensä 58 jaksoa (* n. 40min = n. 39h). Luulenpa, että selviän syyskuusta läpi nykyisillä Hellraiser/Red Dwarf-ennakkotilauksilla.
En ole nähnyt Spielbergin Duelia, kiinnostaisi kyllä. Voisiko joku Torniossa tilata sen ja lainata mulle...anyone...
Tiedot leikatun (joka näytettiin kerran jenkeissä) Buffy-musikaalijakson
leikkauksista.
Well, kaveri tulee tänään käymään, joten pitäisi varmaan nukkuakin jossakin välissä...
10.8.2004 klo. 22.08:
Babylon 5-TV-elokuvaboksi ilmestyy
viikon kuluttua. Pakkolisäys kokoelmaan, mutta leffat ovat tuttuja, enkä ole katsomassa lähiaikoina, joten jääkööt hamaan tulevaisuuteen. 5.1-äänet, kommenttiraidat ja muut ekstrat
olisivat tällä hetkellä suurimmat houkuttimet, mutta ehtiipä sitä. Jos sitten season 5-boksin hankinnan jälkeen.
Kumma tarve se on päästä rahoistaan eroon, kun tuntuu että kaikki ylimääräinen pitäisi laittaa
levyihin. Toki on vaikka mitä tärkeää ja kivaa julkaisua, mutta olisihan se vähän täysipäisempää
ensin katsoa edelliset tilaukset läpi. The Shield S2:a en ole edes vielä aloittanut, ER season 1:stä on vielä vähän jäljellä, ja toinen kausi on avaamatta. The Invisible Man S1 box 2 on myös lähes kokonaan katsomatta, joskin suurin osa jaksoista lienevät jo TV:stä tuttuja. Hajottaa, kun season 2 ei ilmeisesti ikuna tule DVD:lle. Kun olisi edes kaikki jaksot siististi järjestyksessä nauhalla, mutta ei. Sekalaisia jaksoja siellä täällä, ties missä. Jos jollakin olisi lainata toisen kauden jaksot, voisin maksaa rahaa tai antaa DVD-levyjä korvaukseksi. Mutta kenelläpä niitä olisi.
10.8.2004 (tiistai) klo. 20.08:
Tuli heikko hetki, ja sorruin tilaamaan DVD:n. No mikäpä siinä. Robert Smigel-haastattelun ja HTF:n viestiketjun innoittamana tilasin Axel Musicista Best of Triumph the Insult Comic Dog-DVD:n, huokeaan 11,99 euron hintaan. Miten voisin ohittaa yhden vuoden hauskimmista
DVD-julkaisuista, tai edes lykätä sen hankintaa? En voisikaan. Tällä kertaa älysin tilata levyn
Kuusamoon, eikä Tornioon, kuten Ginger Snapsin.
Anchor Bay on tehnyt tulevalle Hellraiser-julkaisu(i)lle oman sivuston, siistiä. Toivottavasti Lament Configuration-boksi tulee ehjänä perille, ilman ongelmia tullin kanssa. Lokakuun Hellboy director's cut voipi hyvinkin olla pakkohankinta ilmestyessään.
10.8.2004 (tiistai) klo. 0.22:
Lähdin mökille lauantaina, tulin maanantaina. Noina päivinä tuli pulikoitua järvessä, vesi ei
ollut kovin kylmää. En muista milloin viimeksi olen ollut mökkeilemässä täällä Kuusamossa. Lauantai-iltana oli kova ukonilma. Hienon synkkiä pilviä ja muutama kiva salama. Ukkosesta pystyi pitkästä aikaa nauttimaan, kun ei ollut sähkövimpaimia joita laittaa pois päältä.
Loaded247 on alentanut Red Dwarf S1-S4-boksin hintaa, nyt se on £26.99. Choices Directissä boksi maksaa postituskuluineen
£26.17, joten antaapa olla tilaus, eiköhän se sieltäkin tule ongelmitta, hitusen halvemmalla.
Uusi Enter on ilmestynyt, siinä taas vanha tuttu DVD-palsta.
Nip/Tuck season 1 tuli eilen katsottua viimein loppuun. Erinomainen oli, ei yhtään huonoa jaksoa
kolmentoista joukossa. 24 season 3 ilmestyi maanantaina DVD:llä, ja Loaded247:stä tulikin maili,
että boksi on lähtenyt matkaan. Excellent.
7.8.2004 (lauantai) klo. 2.00:
Sain eilen lainaan Gilmore Girlsin pilottijakson. Tykkäsin. 1. kauden DVD-boksi muuttui taas
houkuttelevammaksi. Ties vaikka tilaisin sen syyskuussa, katsotaan nyt. Firefly houkuttelisi
myös, mutta ehkä olisi parempi jättää sen hankinta lähemmäs leffan julkaisua.
Family Guy-boksi olisi myös kiva...
6.8.2004 (perjantai) klo. 6.48:
Yllättävän työtarjouksen ansiosta pystyn ehkä sittenkin hankkimaan syyskuussa vielä Millennium S2:n ja Star Warsit. Mutta saa nyt nähdä, miten käy. En ole varma, saanko puhua hommasta ääneen (täällä), joten antaapa olla tällä erää.
Pienen budjetin Ghost Watcher voi olla ihan hyvä. Tai sitten roskaa. Mutta tällä hetkellä netistä löytyvien
tekstien mukaan se olisi ehkä jopa erittäin hyvä. We'll see, kunhan arvosteluita alkaa olla
enemmän saatavilla.
Sliders S1 & S2-boksi kiinnostaisi.
Olen nähnyt sarjaa kai vain muutaman sekunnin (jakson keskeltä), taisi jossakin välissä (parin vuoden sisään) näkyä kenties Subilla, vai olisiko ollut joku Ruotsin kanava. En tiedä. Mutta
hyviä scifi-sarjoja ei ole ikinä liikaa, ja tuo näyttäisi olevan ihan viihdyttävä. Ihan hauska idea sarjalla, ainakin. TV-sarjabokseihin keskittymällä ei tule kulutettua erinomaisia elokuvia nopeasti. Minulla kun on usein tapana katsoa mainiot elokuvat moneen kertaan suht lyhyen ajan sisään. On ihan kiva, että välillä kuluu kunnolla aikaa ennen uusintakatselua.
4.8.2004 (keskiviikko) klo. 21.57:
Jotkut eXTReMe Trackingin
tiedot, mitä kautta sivulleni on tultu, ovat saaneet minut raapimaan päätäni:
http://us.f518.mail.yahoo.com/ym/ShowLetter?Idx=148&Search=&YY=78807&order=up&sort=date&pos=0
http://netmail.verizon.net/agent/mobmain?msgvw=INBOXMN382DELIM6605&updateMenu=1
mailbox:/C|/Program Files/Netscape/Users/Phillip.Salomon/mail/Inbox?id=080420040552.2730.
What's up, guys? Please e-mail me or sign the guestbook (which isn't
working at the time of writing, though), since I can't imagine what you could get out of my page (or why you would share the URL), with it being Finnish and all...
4.8.2004 (keskiviikko) klo. 13.30:
AICN:n Harryn DVD-uutuuslistaa lukiessa
jäin ajattelemaan listan leffoja/levyjä, jotka haluaisin nähdä: The Girl Next Door (unrated), Passion of the Christ, Slacker (nimenomaan tuleva Criterion Collection), ja Lemora: A Child's Tale of the Supernatural, josta kuulin ensimmäistä kertaa listaa lukiessani. Ja toki on rutkasti
muitakin levyjä, jotka haluaisin saada käsiini.
Casshernin traileri
näyttää varsin hienolta, ja leffaa on kehuttu hyväksi.
Vielä siitä Axel Musicin Ginger Snaps-mailista lainaus:"...will be shipped within the next 24 hours. Depending on stock status, it will be shipped from either Germany, Holland or Denmark. Your package will usually arrive within 4-7 weekdays. Please note that holidays can delay the package."
"Kiintoisana" triviana tuo, mistä leffa sitten lähtee.
Syyskuussa ilmestyvä Man on Fire haluttaisi nähdä, paljolti Takenissa loistaneen Dakota Fanningin vuoksi. Nuoren lahjakkuuden seuraavassa leffassa tämä esiintyy
Robert De Niron kanssa.
Bush & Kerry-huumoria.
3.8.2004 (tiistai) klo. 17.30:
Oh man, olisi pitänyt tilata se Ginger Snaps tänne Kuusamoon. Tuli nyt ilmoitus, että leffa lähtee
piakkoin. Tililtä on verotettu se 11,99e. Asioinpa sitten tulevaisuudessakin AM:ssä. Mutta niin, eipä sitä tiennyt, kuinka pitkään tuossa toimituksessa menisi, kun leffa oli out of stock. Mutta silti, olisi pitänyt ottaa riski, ja laittaa tulemaan Kuusamoon. Olisipa sen voinut lähettää täältä Tornioon, jos olisin ehtinyt lähteä. Perskule. Kaipa se mahtuu kuitenkin luukusta sisään, luulisi.
Se alkoi huolettamaan, että jos postilaatikko on mennyt täyteen tässä loman aikana. Pyysinkin Samia vilkaisemaan, kuinka täynnä se onkaan.
En tiedä, käykö kämppis loman aikana kämpällä. Noh, on tässä sentään se hyvä puoli, että Tornioon palatessa siellä odottaa uusi DVD. Olettaen, että lähetyksen postiluukkuun ilmaantumisessa ei tule jotain ongelmia. Katsottavaa täällä Kuusamossa on kyllä ihan riittämiin. Ja eipä kai maailma kaatuisi 12 euron tähden. Tilaisin vain sen uudestaan.
Quo Vadimus on taas yksi mm. leffoista puhuva blogi.
Richard Linklater symposiumista löytyy kivaa
Richard Linklaterin ystäville.
3.8.2004 (tiistai) klo. 2.55:
Dinner for Five ilmestyy DVD:llä elokuussa, kiinnostaisi nähdä.
Täällä tuli vastaan gif-animaatiopätkä Shaun of the Deadin tekijöiden Spaced/Avaruuden tuntua-sarjan mainiosta kohdasta (nopeutettuna), jossa miekkoset havainnollistavat kaikkien miesten välillä vallitsevan henkisen yhteyden, sotaa leikkimällä.
Kauan kaipaamani Ginger Snaps collector's edition 11,99 eurolla? Sold! Mainiota.
Ei kylläkään varastossa, mutta jospa se joskus tulee. Laitoinkin menemään Tornioon, jonne palaan
syyskuun myötä. Ensimmäinen tilaukseni Axel Musicista.
3.8.2004 (tiistai) klo. 0.23:
Club Jade on hyvä pop-kulttuuriin keskittyvä blogi.
DVD-blogi linkitti mainitsemaani Red Dwarf S1-S4-boksiin
Choices Directissä, brittiläinen lafka, jota en harmillisesti ole hoksannut aiemmin. Tuolla
boksi on saatavilla todella edulliseen £26.17/40 euron hintaan (postituskuluineen). Tullista ei ole huolta, ja kelpuuttaa electronin, joten ongelmia ei pitäisi olla luvassa,
tämänkään
DVD Plaza-threadin perusteella. Kiitän vinkistä.
Klo. 1.15:
Sinne meni Red Dwarf-ennakkotilaus Choices Directiin, jospa electronin kanssa ei tule ongelmia, ei ainakaan pitäisi. Tilauksen voi perua, jos alkaa kaduttamaan, mutta kymmenellä
eurolla per kausi en oikein pysty ohittamaan tuota, etenkin nähdessäni miten paljon sarjaa ylistetään. Näyttäisi siltä, että syyskuun DVD-saldoksi jäävät Hellraiser-boksi, Red Dwarf-boksi ja Millenium season 2, ellen sitten päätä, että haluankin nyt ne Star Warsit mieluummin kuin Millenniumin. Ehtisipä Millenniumeja kyllä myöhemminkin katsella. Pitää nyt katsoa. Kaikki on mahdollista... Voi hyvin olla, että SW:t alkavat polttelemaan liikaa, ja Millennium jää
vähän myöhemmäksi. Etenekin kun SW ilmestyy viikkoa aiemmin.
Katsoin yhden ER-jakson, ja näköjään on vielä viisi jäljellä 1. kautta. 27 jaksoa ER:ää siis DVD:llä varastossa/katsomatta. The Shieldiä 13 jaksoa. Nip/Tuckia neljä jaksoa. Nip/Tuck season 1 ilmestyy R2:lla 20. syyskuuta.
Täällä R2-kotelon kuva. Mainio sarja, suosittelen.
31.7.2004 (lauantai) klo. 22.50:
Tähän päivään sisältyi kaupungilla palloilua, enon vaimon (joka piti uusia hiuksiani kamalina, sepä kiva) kahvitarjoilu ja auringonottoa/lueskelua etupihalla, päiväpeitteen päällä.
Veli tuli käymään kihlattunsa kanssa. Esittelin Lidlistä hankkimaani Benchin surround-systeemiä (Spider-Manilla). Yllättyi, miten hyvin pienistä kaiuttimista lähti ääntä. Hänellä itsellään on selvästi paremmat vehkeet kotonaan Oulussa. Ei kuitenkaan keräile levyjä. Harmi...
Red Dwarf - Series 1-4 Box Set olisi varmasti hyvä hankinta. En ole nähnyt sarjasta kuin pilottijakson, jota muistaakseni pidin varsin hyvänä. Aukko sivistyksessä, tuokin. Pitää paikata jossakin välissä. Ainiin, Riget I & II olisi kyllä jo pikkuhiljaa aika tilata. Ensimmäinen osa, jonka DVD:n möin 2003 elokuussa (ajatuksena hankkia tuo setti myöhemmin) päättyi pahaan cliffhangeriin, enkä ole vieläkään nähnyt sitä jatkoa. Voisikin katsoa uudestaan nuo nähdyt jaksot ennen uusia. Stephen King on vastuussa tuoreesta Kingdom Hospital-minisarjasta, joka perustuu löyhästi Rigetiin. Tuskallinen kokemus, näemmä.
31.7.2004 (lauantai) klo. 2.00:
Pienen painostuksen, mutta myös oman tahtoni seurauksena hiukseni värjättiin tänään mustaksi.
Tätä ennen hiukseni on värjätty kerran aiemmin, lokakuussa 2001, Alkio-opistossa, tummanruskeaksi.
Mustaa väriä ei löytynyt Korpilahden kaupoista. Ehdin ostaa toisen värjäyspaketin, mustan, jossakin
välissä jostakin, mutten ikinä käyttänyt sitä, lannistuttuani lähiomaisteni paapatuksesta normaalin
värin palattua (kestoväri tuolloin, ja nyt) päähäni, miten luontainen värini on parempi. Nyt sain
kuitenkin kannustusta käyttää tuo jemmassa oleva väri, ja tässä sitä ollaan. I like it.
Taken tuli katsottua perjantaina päätökseen, nyt toista kertaa. Jälleen varsin mainio kokemus. Kymmenen noin 1h 20min pituista jaksoa viidessä päivässä, mukavan tiiviissä tahdissa.
ER S2 tuli aiemmin viikolla, ensimmäisestä kaudesta on katsomatta kai viisi jaksoa, saapa nähdä
milloin ehtii taas uppoutumaan sarjaan.
29.7.2004 (torstai) klo. 1.14:
Eilinen nimipäivä alkoi varsin dramaattisesti, kun huomasin aamukahdeksan jälkeen, että kolmelta nukkumaan mennessäni yöksi päälle jättämäni tietokone oli bootannut (ties kuinka monta
kertaa) sähkökatkoksen seurauksena, eikä ADSL-netti pelannut. Eikä toiminut parin tunnin jälkeenkään. Olin rikkonut jälleen yhden modeemin nukkumalla ukkosen ohi, olin varma, ja näin jo itseni latomassa jälleen 75 euroa tiskiin, tällä kerralla kuitenkin omia rahojani. Voisko päivä enää surkeammin alkaa, mietin.
Olin valmis kävelemään liikkeeseen ja ostamaan ilman vanhan motukan testauttamista suoraan uuden. Ystävällisen suosituksen seurauksena soitin kuitenkin ensin Soneran auttavaan puhelimeen (öö, tekniseen palveluun, siis), josta selvisi, että modeemi oli lakannut ottamasta yhteyttä neljän aikaan yöllä, noin tunti petiin kömpimiseni jälkeen. Vain tunti, ja olisin voinut estää tämän. Olisin kyllä voinut estää tämän sulkemalla yöksi koneen; jotain, jonka minun olisi luullut oppineen edelliskerran jälkeen. Tekninen palvelu (joka oudon pitkistä satunnaisista tauoista päätellen nautti lounastaan eurojen kerääntyessä puhelinlaskuuni) laittoi minut irroittamaan johtoa, käyttämään modeemin virtaa pois päältä, resetoimaan modeemin, turhaan.
Lopuksi paljastui, että ajurit tuntuivat olevan missing in action, ja heppu suositteli yrittämään viimeisenä keinona niiden uudelleenasennusta. Kiitin miestä ja kaivelin asennuslevyn esille. Miten ajurit voisivat hävitä sähkökatkoksen vuoksi? I had no idea, mutta toiveikkaana asensin ne uudestaan levyltä. Asennusohjelma tuntui jumittuvan ennen loppuun pääsyä, boottasin koneen, ja netti toimi. Valtava helpotus valtasi mieleni.
Päivällä istuskelin Instrumentariumissa nyökkäilemässä "ovatko nämä hyvät"-kysymyksille ikkunasta
ulos ajatuksissani tuijottaen, kun huomasin, että ulkona seisoskeleva mies tuntui katsovan minua
oudon usein. Kuvittelinko koko jutun, vai ihmettelikö tuo mies omaa tuijotustani? Päätin jättää
ikkunasta tuijottelun vähemmälle. Vähän ajan päästä liikkeen ovelta kuului "Atso!" Se oli tuo
samainen mies, jonka lähempää nähdessäni ja äänen kuullessani tajusin olevan lukion saksanopettajani, jonka olin viimeksi nähnyt ehkä 2002 alkupuolella, ollessani Alkio-opiston
journalistiikkalinjan vuoksi Kuusamossa Koillissanomat-lehdessä harjoittelussa, kirjoitellen mm. jutun Kuusamon lukion penkkareista, hieman kritisoivaan sävyyn. Aiemmin mies oli opettanut minulle kovin vaikeaksi kokemaani saksaa pari, kolme kurssia, kunnes eräässä juttutuokiossamme tunnin jälkeen tajusin, ettei koko kieltä olisi tarvinnut alkujaankaan opiskella kurssiakaan.
Kävelin vanhan opettajani luokse, kättelin miestä iloisesti ja vaihdoin kuulumisia. Hän opetti yhä Kuusamon lukiossa saksaa, ja oli taannoin viettänyt perheensä kanssa puoli vuotta Itävallassa. Hän oli tuossa liikkeen ulkopuolella vaimoaan odotellessa mietiskellyt, olinko se tosiaan minä. Vaimon
saapuessa hän tuumasi tälle, mahtoiko ikkunan takana istuskella Atso, vanha oppilas. Vaimo
huomautti nyt olevan Atson nimipäivä. Mies päätti käväistä varmistamassa asian, ja onnitella samalla nimpparin johdosta. Hyvä kun kävi, oli oikein mukavaa nähdä miekkosta. Ja kivaa, että
muisti minua noin hyvällä, että halusi käydä moikkaamassa.
"We always saw the project as the love child of Donnie Darko and Amelie." Bryan Fuller
kertoo
joulukuussa (toivottavasti) DVD:lle saapuvan, Foxin idioottipomon, Gail Bermanin peruuttaman Wonderfallsin synnystä. Bermann vastasi (ainakin tämän viestin mukaan) myös
Futuraman lopetuksesta. Ihmeellistä, että sama nainen antoi Joss Whedonille tilaisuuden
tehdä Buffy-sarjan.
27.7.2004 (tiistai) klo. 2.35:
Missing: Since January olisi
peli, jota haluaisin kokeilla Oh well...
Rocked With Gina Gershon, joka
tuli mainittua joskus aiemmin, on näköjään varsin hyvä. Pidetään mielessä.
Laitoin 9. elokuuta ilmestyvän 24 season 3:n ennakkotilaukseen Loaded247:ssä. Angel S1 alkoi mietityttämään, voisin ehkä siirtää sen vaikka syyskuulle tms. Katsottavaa kuitenkin pitäisi
olla riittävästi loppukesäksi, ehkä olisi paras säästää vähän (enemmän) rahaa syksylle ja katsoa, miten paljon silloin on menoja.
Klo. 22.30:
The Shield season 2 ja The Best of Weird Weekends vol. 2 tulivat postissa, kiva. Odotin, että
ER tulisi ensin. Jälkimmäistä, eli Louis Therouxin hauskaa dokkaria tuli katsottua kaksi jaksoa,
Hypnosis ja Swingers. Taken lähti eilen uusintakatseluun, viisi jaksoa kymmenestä takana. Mainio
sarja, joka on nyt Suomessakin myynnissä, suosittelen, muillekin kuin scifi-friikeille.
IMDb:n studio briefingistä:"Director Peter Jackson has added 50 -- count 'em, 50 -- minutes to the DVD version of The Lord of the Rings: The Return of the King, due out in December, New Line Entertainment has announced. The additional footage includes 300 new special effects, the studio said." Siistiä. Leffalla on sitten pituutta 4h 10min.
26.7.2004 (maanantai) klo. 1.17:
Aww, happy ending IMDb:n foorumilla, jossa jelpin Entity-elokuvan ystävää:
Silverscreen_lover (19.6.):"Does anyone know if this movie is ever going to be released on DVD? I just loved it, and I have the CBS/FOX videocassette of it, but I would love to see it on DVD, which lots of spooky extras and maybe a good documentary of the actual case in Texas that inspired the movie. Would anyone have any information on this?"
Atso (22.6.):"It's available on region 2 & 4 DVD:
http://www.dvdcompare.net/comparisons/film.php?fid=1904"
ccannata (23.6.):"Here is a phone# to call for fox 1-888-223-2369 call up and request it that's what I have been doing the last year I live in the Us and I want it on dvd also. this number is customer service the more people that doe this the better it will be to come out. It doesn;t matter if it is available in another country it won't help us. Hope this will help call it does work on getting older titles noticed that people want them."
Atso (23.6.):"A region-free DVD player would solve the problem, if nothing else works. You could order the DVD from the Net."
ccannata (13.7.):"I wanted to say thank you I bought a region free dvd player and know own the Entity on dvd I live in the US and got shipped from the Uk from amazon.co.uk I received the dvd in like 4 days it was great and It played fine I was so excited thanks again."
Atso (25.7.):"That's great, you're very welcome! Always happy to help. :) "
Klo. 2.14:
Kas, Evil Dead 2:n ranskalaisessa julkaisussa on mukana kaksi puolen tunnin haastattelua, joita ei muualta löyty. Toisessa Sam Raimi, toisessa Bruce Campbell. Siistiä, tilaisin entisen ED2:n rinnalle, ellei olisi jo niin paljon muuta tilattavaa. Ajattelin, että loman aikana voisi vielä tilata Angel S1:n, 24 S3:n ja Triumph - the Insult Comic Dog-DVD:n.
Klo. 12.49:
Sonic Youth - Corporate Ghost:
Videos, 1990-2002. Siinä musiikki-DVD, jonka voisi joskus hommata. ER S2 ei tullut postissa, harmi.
Toisaalta ensimmäinen kausikin on vielä kesken. Milloinhan season 4 ilmestyy... ER:ää on niin paljon, että haluan kerätä sitä mukaa kuin ilmestyy, muuten voi käydä niin, että hankkimatta on
puoli tusinaa kautta, ja seurauksena jonkinlainen turhautumisreaktio. HTF:n omistaja Ronald Epstein on saanut Babylon 5:n toisen kauden päätökseen. Miehen välikommentit löytyvät
täältä.
24.7.2004 (lauantai) klo. 2.46:
Tajusin nyt, että Shaun of the Dead-DVD ilmestyykin jo 6. syyskuuta. Jostakin syystä luulin sen ilmestyvän vasta lokakuussa. Noh, hienoa, ei tarvitse enää pitkään odottaa sitä. Spacedista (Avaruuden tuntua) tulossa uusintajulkaisu, jossa remasteroitu 1. kausi
sekä kolmas DVD uusille ekstroille. Shaunin suosion seurausta.
Project Greenlight 3:ssa tehdään kauhuelokuva? Siistiä.
Joe Schmo voisi hyvinkin olla niitä harvoja reality-sarjoja, jotia jaksaisin katsella.
Täällä pari videota Amber Bensonin (Buffyn Tara) photo shootista.
Home Theater Forumin Babylon 5-viestiketjussa tapahtuu. HTF:n omistaja sai kaksi ensimmäistä kautta,
ja katsoo parhaillaan jälkimmäistä. Ja mitä mies pitääkään sarjasta? "I do love this show." Niinhän se menee. Tein "lopullisen" listan loppuvuoden DVD-hankinnoistani. Se näyttää ihan hyvältä ja
uskottavalta. Mieleni on kuitenkin niin ailahtelevainen, että tiedä sitten. Listan mukaan kuitenkin
elokuun loppuun mennessä olisi edessä vielä kolme tilausta.
22.7.2004 (torstai) klo. 13.21:
Jee, jälkimmäinen Louis Theroux-DVD on viimeinkin "processing" Playssa. Onhan sitä saanutkin
odotella. Tulenee sitten ensi viikolla. ER season 2 oli näköjään lähtenyt eilen, joten ilmaantunee
huomenna tai alkuviikosta.
Klo. 17.57:
Jee, Playsta tuli päivällä ilmoitus, että Louis Theroux on postitettu, ja myöhemmin tuli myös
DVDZone2:sta ilmoitus, että The Shield S2 on lähtenyt matkaan. Tänään olikin sen ilmestymispäivä, pelkäsin vähän että joutuu kuitenkin odottamaan, kun sivulla mainitaan, että ships within 8-15 days.
Osaksi muistutuksena itselleni listaan tähän, mitä sarjoja/bokseja kiinnostaisi tilata loppuvuonna: The Family Guy, The Critic, Curb Your Enthusiasm, Dead Like Me, Gilmore Girls, 24 season 3, Angel season 1 & 2, Babylon 5 S5, Babylon 5 - the movies, Northern Exposure, The L Word, Sports Night, Millennium season 2, ER season 3, Freaks and Geeks, Arrested Development, Wonderfalls.
Klo. 4.33:
Uuh, en mahtanut itselleni mitään, etenkin tähän kellonaikaan. Tein DVD-leffatilauksen, tosin
ennakkotilaus, jonka hyvin ehtii peruuttaa, mutta luultavasti en, saa nähdä. Nimittäin kun luin
DVD Timesin jutun tulevasta
Hellraiser-boksista, ja näin kuvat kahdessa eri paketoinnissa ilmestyvän julkaisun hienommasta
versiosta, "an exclusive, highly collectable Limited Edition Lament Configuration Puzzle Box (£34.99 RRP), lavishly packaged in a stunning, eye-catching replica of the box seen in
the film", ja kommenttien lopussa maininnan Playn £22.49-hinnasta (33,8e), ei asiaa tarvinnut pohtia hirveän
pitkään. En varmaankaan olisi vielä pelkän paketoinnin vuoksi tilannut, mutta AB:n julkaisua
paremmat ekstrat varmistivat diilin. Hellraiser III:sta en juuri välitä, mutta on mielenkiintoista
kuulla Doug Bradleytä (Pinhead) kommenttiraidalla. Pitäisiköhän sitten hankkiutua eroon Anchor
Bayn limited edition tin boxista (jossa osat I ja II)? On siinä kuitenkin pari korttia ja lähinnä kuvia sisältävä kirjanen, ellei sitten ole sama kirjanen kuin tuossa uudessa, ehkäpä ei. Ovatko ne nyt niin tärkeitä, ei kai. Taidanpa laittaa myyntiin. Oli miten oli, tuo uusi boksi on aikamoisen hieno. Ei kyllä ollut suunnitelmissa alkaa hommaamaan uutta Hellraiser-boksia, etenkin kun on noita
TV-sarjoja hankintalistalla paljon, mutta ei tuota voi tuollaisella hinnalla ohittaakaan. Tai siltä
ainakin nyt tuntuu...
21.7.2004 (keskiviikko) klo. 2.27:
AICN:ssä uutisoidaan uuden The Exorcistin trailerista. Renny Harlin otti ohjat käsiinsä kun studio ei tykännyt ohjaajana toimineen Paul Schraderin työstä elokuvassa. Huvittavaa (ja surullista), millaisia idiootteja elokuvabisneksessä onkaan mukana. AICN:n talkback-foorumin hauskin otsikko:"THE POWER OF CHRIST COMPELLS RENNY HARLIN TO STOP MAKING MOVIES!!!"
20.7.2004 (tiistai) klo. 0.38:
CineSchlock-O-Raman Predator SE-arvostelussa ihmetellään:"(Just WHAT is that supposed to be on the cover anyway? Rasta Arnie!?!)" Pöh, sehän on "selvästi" Arska loppupuolella mutakylvyn saaneena, maastoon (puuhun)
sulautuneena. Silti, ei kovin kummoinen kansi.
Pitkästä Clive Barker-haastattelusta:"Chronicles of Riddick, which just came out here, was planned, I think, to be the first of a trilogy and because it didn't survive more than a week, I guess they cancelled the idea of it being a trilogy. Which is a pain in the ass for people like me, who would have loved to have seen a bunch of movies like that." Plääh, sillekö kävi niin huonosti? No voi paska.
Toivottavasti Twohy ei kuitenkaan pidä pitkää taukoa.
En tiedä enää ollenkaan, mikä DVD-boksi on seuraavana tilauksessa. Välillä jokin tuntuu pakkohankinnalta, sitten keksin, että joku toinen on sittenkin tärkeämpi, jne. Ajattelinpa,
että jos tilaisi jotain vasta sitten, kun vanhat on katseltu pois alta. Tulossa on kuitenkin
ER S2 (22 jaksoa) ja The Shield S2 (13 jaksoa), ehkä se Louis Therouxkin joskus. Ei niitä ihan
heti läpi katsota. Pitää yrittää päästä eroon tästä "jos on varaa, pitää tilata jotain"-ajattelutavasta. Asiasta kolmanteen, julkaisulista sai taas lisäyksen, nyt Arrested Development S1 (19.10.). Ihan tuhottomasti mielenkiintoisia
julkaisuja tänä vuonna tulossa.
19.7.2004 (maanantai) klo. 8.44:
Project Greenlight 2 vaikuttaisi ihan kohtuukiintoisalta. Tällä kerralla käsikirjoittaja ei enää vastaa ohjauksesta.
Pete Jones (kirjoittaja/ohjaaja) oli ärsyttävä whinettäjä ensimmäisellä kaudella, jota tuli epäsäännöllisesti seurattua.
Army of Darkness-sarjakuva, joka jatkaa elokuvan tarinaa... AoD on lempielokuviani. Ihan kiva tuo SciFi.comin tapahtumakalenteri.
Klo. 10.13:
Eilen suihkusta tullessa päässäni pyöri jostakin syystä eräs kohtaus/lausahdus Babylon 5:n
toiselta kaudelta. Kun vilkaisin kännykkääni, huomasin kaverilta tulleen viestin, jossa tämä
tiedusteli, olisiko minulla B5-kausia DVD:llä, ja voisiko hän lainata niitä. Annoin sitten
kaksi ensimmäistä kautta lainaan. Kaveri muuttaisi parin viikon kuluttua Ouluun (vieden B5:t
mukanaan), mutta tulisi käymään Kuusamossa elokuussa, ja palauttaisi boksit sitten. Kohta Oulussa on sitten meitsin Buffyä ja B5:ttä. Mikäpä siinä.
DVD Timesistä löytyi Louis Theroux-kokoelmalevyjen
(1. ja
2.) arvostelut. Jätin jälkimmäisen lukematta, kun odottelen vieläkin sitä Playsta. Erinomainen sarja, ja pidän Therouxista noin kymmenen kertaa enemmän kuin Michael Mooresta.
Klo. 10.38:
Toni Wirtasen ja pornon hakuyhdistelmällä oli tultu sivulleni, ja googlettamalla sain todeta, että Tonin sarjassa käsiteltiin myös pornoa. Kuten Louis Therouxissa, jossa on käsitelty (vuosia sitten) myös Undercoverin aiheet porno, ufot, ja...hypnoosi? Muistelen kuulleeni yhden (Undercoverin) jakson käsitelleen hypnoosia (josta Theroux teki erinomaisen jakson), mutta en voi mennä takuuseen. Netistä ei tunnu löytyvän kunnollista listausta kaikista Undercover-jaksoista. Ei nyt hirveän hyvät todistusaineistot minulla, mutta silti minusta vähän tuntuu, että Therouxin ohjelma on antanut TW Undercoveriin inspiraatiota. Harmi että lopputulos oli ilmeisesti (itse näin vain Ufo-jakson) aika munaton esitys, kun Wirtaselta olisi voinut odottaa jotain repäisevämpää, tai edes mielenkiintoisempaa. Mutta tosiaan näin vain yhden jakson, joten paraskin puhumaan.
Mutta jos aletaan puhumaan selvistä suomalaisista ripoffeista, mainittakoon taas kerran, että Studio Julmahuvi on ilmiselvästi matkittu Chris Morrisin sarjasta The Day Today. Mutta eipä se mitään, pidän silti enemmän Julmahuvista, vaikka TDT onkin myös mainio. Jos julmahuvi olisi pöllinyt jonkin sketsin/jutun suoraan TDT:stä, se olisi ehkä ollut raportti maaseudun laidalle pysähtyneestä, epäkuntoon menneestä junasta, jonka matkustajat alkavat tilanteen jatkuessa (toimittajien/kameroiden tarkkaillessa junaa etäisyydeltä) eristäytyä sivistyneestä maailmasta (mm. tanssien alastomana ringissä junan vierellä). Julmahuvissa tuota lähinnä oli ehkä lyhyt uutinen pudonneen lentokoneen lentäjistä, jotka eivät suostuneet tulemaan pois metsästä. Jotenkin noin se meni.
Klo. 19.14:
Erehdyin CM:ssä käydessä selaamaan taas tarjouskoria. Mukaan lähtivät aiemmin koriin jättämäni
7,95 euron Adaptation (tulkoot special edition jos tulee, eiköhän tuo riitä minulle), sekä nyt mukaan joukkoon ilmestynyt Made (suom. Karski kaksikko) (6,95e), jonka olen halunnut pitkään nähdä. Käväisin laittamassa tilille rahaa, ja kotiin päästyäni
tilasin ER season 2:n. Olinpa unohtanut kokonaan DVD-julkaisulistasta
joulukuussa (näillä näkymin) ilmestyvän Wonderfallsin. Sekin vielä.
18.7.2004 (sunnuntai) klo. 3.50:
Auts, vissiin viisi jaksoa ER:ää ensimmäiseltä kaudelta enää katsomatta. Luulin että olisi enemmän.
Ajattelin, että jos tilaisinkin sen Gilmore Girlsin nyt, ja ER:n ensi kuussa, että voi molempia
katsella, mutta ER:hän loppuu tykkänään. Pahus, sitä on saatava lisää!
Klo. 17.20:
Tietooni tuli, että saan pian osan rahoista, jotka minun piti saada loman lopussa. Hmm, voisin
siis jo tilata jotain, mitä ajattelin tilata syyskuussa. Mutta saa nyt nähdä.
Vanhemmat lähtevät huomenna autolla reissuun, pohjoiseen. Kiiiva.
Klo. 18.46:
Star Wars-threadia DVDTalkissa lukiessa alkoi taas tekemään mieli tulevaa SW-boksia. Hitto... Tietty, DVD-palstoja on vielä kolme tekemättä tälle vuodelle, joten varmaan tuossa syksyllä on taas palkkapäivä tulossa, ja voin/kehtaan
ostaa myös SW:t. Eipä noita ole tullut katsottua vähään/pitkähköön aikaan, ja näitä uusimpia versioita ei kertaakaan. Loadedista tosiaan pitänee tilata, säästää kymmenisen euroa Suomen hintaan verrattuna (ainakin jos katsoo leffat.comin hintaa), eivätpä suomitekstit ole välttämättömiä.
DVD-julkaisulistassa joitakin lisäyksiä, esmes Triumph-DVD, joka pitäisi kyllä hommata.
17.7.2004 (lauantai) klo. 0.10:
Olen ollut putkeen valveilla 14 tuntia (ja 20 minuuttia), mikä on minulle erittäin hyvin. Luulenpa, että tämä johtuu siitä, etten uskalla enää jättää nettiä/konetta päälle, jos menen nukkumaan, joten... Kone oli kuitenkin pois päältä, kun käväistiin päivällä äidin kanssa kaupassa, ja kun kotiin tultuani katsoin Sevenin. Taivas oli sellainen, että olisi voinut alkaa ukkostamaan, eipä kyllä alkanut.
Pää tuli illalla kipeäksi. Ehkä siitä, etten ollut syönyt juuri mitään, tai sitten valvomisesta,
kun olen tottunut ottamaan päiväunet. Ehkä se tuli noista molemmista. Nyt kipu on laantunut,
ihan vähän vain tuntuu, ei mitenkään erityisen häiritsevästi. Suht harvoin on pää kipeänä,
vaikka kaikesta ruudun tuijottamisesta ehkä voisi toisin luulla.
Klo. 1.39:
Vastauksena täällä esitettyyn käännöskysymykseen /
as an answer to a question posed here,
"Heppu ja The Lingual Nerve - hepun tositarinoita potilaista." means "A dude and The Lingual
Nerve - the dude's true stories about patients." Just a quick note/link to my whopping seven
readers. Keep up the good work! I'm replying here since I couldn't get your comment system
to work.
Klo. 1.52:
Kumma ettei enempää väsytä, vaikka ollut 16 tuntia jo valveilla. Huonompi juttu vain sitten nukahtaa joskus aamulla tai päivällä, ja herätä joskus illalla. Unirytmi sitten ihan päin
prinkkalaa. Joten joko nukahdan nyt tai sitten valvon seuraavat 20 tuntia. Uh-oh.
Klo. 5.11:
Kun aiemmin sukelsin Babylon 5-ketjuun Home Theater Forumissa, nyt löysin Buffy(-DVD-boksi)ketjun. Hitsivitsi, mitenhän teen sen syyskuun DVD-hankinnan kanssa. Angel S1 & S2 vai Angel S1 & ER S2? Olisi kyllä hyvä, jos Angel-boksit hankkisi ja olisi sitten kaikki ilmestyneet Buffyverse-kaudet kasassa. Toisaalta ER S2:sta en ole nähnyt yhtään, Angeleista olen useita jaksoja. Ja ennen pitkää jaksot loppuvat tuosta ER S1-boksista, ja jään luultavasti kaipaamaan lisää. Näyttäisi siltä, että ainoa vaihtoehto on hankkia Angel S1&S2 sekä ER S2.
Klo. 5.31:
Mutta! Entä jos! Entä jos en tilaakaan ensi kuussa 24 season 3:a vielä tällä erää? It all makes sense, now. Niin voin tilata nyt joko ER S2:n tai Angel S1:n. Taidan kallistua nyt sen ER:n puoleen, Angelit voi hommata sitten ensi kuun puolella.
Klo. 18.53:
Eiiih... Stoopid! Vilkaisin Rewindista mahdolliset erot Angelin kakkoskauden bokseissa, ja tällainen mokaleikkaus löytyi region 1-boksista:
Well put, joskaan en kommentoi B5-heittoa. Sen sanon, että esmes (ja etenkin) Mike Vejar teki
erinomaista työtä B5:ssä (esim. Messages from Earth, War Without End, The Face of the Enemy),
ja jos B5-leffaprojekti tokenee Richard Biggsin menetyksestä, Vejar olisi mielestäni päivänselvä
valinta ohjaajaksi.
Kuten X-Filuissa, jossa sarjan paras ohjaaja, Rob Bowman ohjasi leffan. Gillian Anderson totesi
kotisivullaan 6.7.2004 The X-Files 2:sta:"It does indeed appear that the XF movie will be underway in the next year but a lot has to happen between now and then and a lot can happen between now and then. But it looks promising. Chris does not want to reveal at this point who or what will be in it but I got the impression it's going to be one scary mother." Olisihan se kiva.
Mutta palatakseni B5:een, kokeapa sarja uudestaan tuoreena, sigh. Friikahdin siihen aikoinaan katsoessani vanhoja (aluksi toisen kauden) jaksoja, sarjan mentyä kesätauolle kakkoskauden loppupuolen mainion Divided Loyaltiesin myötä. Olin kyllä aina pitänyt siitä, ja nauhoittanut kaikki jaksot talteen pilotista lähtien, mutta en ollut vielä kokenut sitä friikahtamista, jota olin toivonut katseltuani vuosia sivusta esmes Niko Nirvin Star Trek-hypetystä Pelit-lehdessä. Toivoin kokevani itsekin samanlaisen scifi-sarjaan hullaantumiseen. Se tapahtui sitten vanhat jaksot kerratessa, kun ilmeisesti sain paremman kokonaiskuvan sarjan erinomaisesta jatkuvuudesta. Tuona kesänä käväisin veljen luona kyläilemässä Oulussa. Hänellä oli kiinteä nettiyhteys, ja tuli sitten kokeiltua irkkailua, josta ei varmaan ollut kauheasti kokemusta.
Jollakin kanavalla (#babylon5.fi, hyvin mahdollisesti) törmäsin miekkoseen, jolla oli kaikki
siihen asti jenkeissä näkyneet jaksot. Kysyin, kiinnostaisiko häntä nauhoitella jaksoja minulle,
jos lähettelisin hänelle vastapalveluksena lainaan leffojani. Uskomatonta kyllä, tyyppi suostui,
ja niin alkoi kai jotain puolisen vuotta kestänyt kasettienlähetysruljanssi, jossa maksoin postituskulut molempiin suuntiin. Ensimmäinen saamistani uusista jaksoista oli kakkoskauden parhaimmistoon lukeutuva The Long, Twilight Struggle. Muistan, miten B5-jaksot piristivät paljon ankeaa arkea. Sainkin tyypiltä jaksot sarjan loppuun asti (kaikkiaan 69 jaksoa + pilotin uudempi versio + TV-elokuvat In the Beginning, River of Souls ja A Call to Arms, kaikki SP:llä eli normaalinopeudella nauhoitettuna). Kuvanlaatu ei ollut kovin kummoinen, mutta eipä tuo haitannut. Viimeisen jakson (Sleeping in Light) katselin alkuvuodesta 1999, noin vuotta ennen sarjan päättymistä TV2:lla. Niin paljon kuin esmes Buffy, Angel ja 24 ovatkin kolahtaneet, B5:n ensimmäinen läpi katselu oli TV-sarjakokemuksena hartain ja paras.
Klo. 20.42:
Päätin tuossa vähän ennen kuutta käväistä CM:ssä elintarvikkeita ostamassa. Kauppaan sisälle astuessani, liukuovien avautuessa turvamies lähestyi minua, ja sitten tajusin että hän lähestyi
nimenomaan minua. Mitähän nyt tein, tuumasin, mutta mies totesi, että valitettavasti (en ole
varma sanoiko valitettavasti, mutta vaikka sitten niin) kauppa menee kiinni. Minä ihan äimän
käkenä ihmettelin tälle että "ei?!". Meni se, oikeasti. No voi harmi, tuumasin, ja katsoin kassoille, joilla oli vielä jonoa. Kiireellä ehtisin kyllä hakea mitä tulin hakemaan ja liittyä jonkin jonon perään. Mutta mies seisoi yhä tielläni. Prismakin varmaan menisi nyt kiinni, puolikysyin. Niin, hän totesi hymyillen, odottaen minun häipyvän samaa tietä mitä olin tullut. Hymyilin takaisin ja sanoin, että okei, minä lähden. Tiemme erosivat.
Käväisin viereisen Prisman pihalla (kiinni meni), sitten polkaisin pari kilsaa varmistaakseni, että kaikki muutkin kaupat menivät kuudelta kiinni. Meniväthän ne. En minä tiennyt. Torniossa olen hyvälle oppinut, kun aina on yhdeksään asti Spar auki, vaikka maailmanloppu olisi ovella. No, ihan hyvin kyllä pärjäsin ilman ostoksiakin.
Menin viime yönä/aamuna lopulta nukkumaan muutaman minuutin yli seitsemän, ts. valvoin putkeen
vähän päälle 21 tuntia. Lieneekö ennätys.
16.7.2004 (perjantai) klo. 13.48:
Näin yöllä unta useista tutuista kasvoista. Koulukaverista, parista sukulaisesta, koirastani,
olikohan muitakin. Kaikki eri unissa, siis. Ei mitään säädytöntä. Pitäisi kirjoitella uniaan ylös, että muistaisi niitä paremmin. Tein niin joskus lukioaikoina, tekstiä tuli aika paljon.
The Dice Man-elokuvaprojekti näköjään
edennyt hieman, kirjoituskykyisiä ihmisiä on palkattu tekemään käsikirjoitus. Saapa nähdä.
Olisihan se ihan mielenkiintoista nähdä elokuvaversio tuosta,
kirja on suosikeitani.
Klo. 22.01:
Eivätpä ne Angelin 1. ja 2. kausi maksakaan turhan paljoa, kun aiemmin en niitä listannut
mahdollisiksi hankinnoiksi. Loaded247:ssä region 1-boksit ovat noin 50 euroa. R1-boksit
ovat paketoinniltaan vähän kömpelöitä, mutta kylläpä sen kestää. Ykköskausi on R2:sta poiketen fullscreen, mutta niinpä se on kyllä tarkoitettukin katsottavaksi. Hm hm. Tämän oivalluksen jälkeen
Angelit jyräävät kyllä muiden paitsi ER season 2:n ohitse. Mitä tehdä, mitä tehdä...
Jättääkö pois Angel S2 vai ER S2? Kehtaisinko tilata kaikki kolme? Ja aionko varmasti
jättää Star Warsit myöhemmäksi? Argh.
Klo. 23.38:
Vau. Pari peruskoulun ja lukion samalla luokalla ollutta poikaa soittivat juuri Ilosaarirockista, vai missä ne nyt olivatkaan. Humalapäissään olivat alkaneet pohtimaan, mitä minulle kuuluu (olen joskus törmännyt ohimennen heihin, viime näkemisistäkin on jo muutama vuosi), ottivat numeroni selville tiedustelusta ja soittivat. Turisin molempien kanssa seitsemän minuuttia (yhteensä), vaihdellen pintapuoliset kuulumiset. Oli kivaa kuulla näistä (minua aina "cooleimmista") luokkatovereista. Liikuttavaa oli sitten, kun olin moikannut puhelun päätteeksi, ja jäin sitten odottamaan, että puhelu katkeaisi. Se ei katkennutkaan, ja kuulin poikien keskinäistä puhetta:
Jonka jälkeen puhelu meni pitoon, ja suljin sen. Yritän nyt saada päähäni, oliko se "aito", tuo sana, vai joku synonyymi, mutta pointti kuitenkin oli se aitous, ei jätkyys. Hyvä mieli jäi siitä
puhelusta.
16.7.2004 (perjantai) klo. 12.14:
Online taas. Aamulla kymmenen maissa soitettiin liikkeestä, että on se hajalla, se modeemi.
Niin sitten käväisin hakemassa uutukaisen TeleWellin motukan, johon voisi liittää myös toisen, verkkokortillisen tietokoneen. Eli oman koneeni, joka nyt Torniossa, vaikkapa.
Kotosalla jännitti asennusprosessi. Ohjekirjassa asiat oli selitetty hyvin selkeästi, mutta
mitä tahansa voisi aina tapahtua ja mennä pieleen. Onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin ja kivasti,
mitä nyt joku TeleWell ADSL Networking Gateway Control application tuolla ruudun alalaidassa
ei näytä toimivan, sanoo, että Internet access device not found. Säikähdin jo tuon vuoksi
asennuksen jälkeen, mutta netti toimii, joten ihan sama.
Helpotus oli suuri, kun huomasi että netti pelittää taas. Addiktihan sitä vähän on, tosin onpa
tässä kesällä reissussa käydessä ihan vieroitusoireitta pärjännyt ilmankin. Tosin silloin onkin
ollut parempaa tekemistä.
15.7.2004 (torstai) klo. 23.52:
Soitin aamupäivällä Soneralle, joka tarkisti linjan, joka ei näemmä ollut hajalla. Motukka
on todennäköisin vian lähde. Olisin jotenkin asiasta vakuuttuneempi, jos sen valot eivät
välkyttelisi iloisesti. Mutta voiko syypää olla oikein muukaan. Vein modeemin liikkeeseen
testattavaksi, soittelevat toivottavasti huomenna, toimiko se heillä vai ei. Toivottavasti
ei, ikävää alkaa sitten etsimään, että missä se vika oikein on. Liikkeessä ei ollut samanlaista
TeleWellin mallia, vähän kalliimpi tulee ostettua huomenna, jos se tosiaan on hajalla se edellinen.
79 euroa maksaa se uusi. Olisipa helpostus, jos saisi onnistuneesti asennettua sen uuden, ja netti
pelittäisi taas. Mutta tiedä sitten mitä mutkia tässä tulee vielä matkaan. Plaah.
CityMarketista lähdin maitoa ostamaan, ja tietty sitten piti vilkaista tarjous-DVD:t. Adaptation
7,95 eurolla houkutteli, toisaalta muistelin vähän, että olisi ollut mainintaa tulevasta special
editionista. Mutta lieneekö tulossa. Ja kuitenkin, kahden levyn Seven oli halvempi, 6,95 euroa,
joten järki voitti, vaikka enemmän ehkä nyt olisi kiinnostanut Adaptionin uusintakatselu. Enkä
kahta leffaa raaskinut ostaa.
Seuraava Nip/Tuck jakso tuli katseltua, ja siinä olivatkin päivän DVD-katselut. Jostakin kuudesta kahdeksaan tuli nukuskeltua. Illalla katselin ER:n. Taas tapahtumat sijoittuivat lyhyen ajan sisään, välillä näytettiin kellonaikaa. Ei sentään reaaliajassa kulkenut. Kuitenkin, jotenkin vähän käy ärsyttämään se kellonajan näyttäminen, kun tyyliä on käytetty aika vasta ohjelmassa. Toisaalta onko tuo niin kauheata, en tiedä mikä siinä sitten niin vaivaa. Ja vaivaako tuo edes paljoa, ei kai. Plah. Oli kiva nähdä Jerry (jos muistan hahmon nimen oikein) vastaanottotiskillä, pelkäsin jo että tyyppi oli lähtenyt lätkimään, kun viime aikoina tilalla on ollut eri henkilö, tuttu naama oli sekin, esmes The Frightenersistä.
Vaikka netti ei pelaa, se ei estä pohtimasta/haaveilemasta loppuvuoden DVD-hankintoja.
Let's see. Olen tosiaan tullut siihen tulokseen, että on paras keskittyä TV-sarjabokseihin,
koska niistä on pidemmäksi aikaa iloa. The Shield S2 on jo tilauksessa, 24 S3 on seuraavana
vuorossa. Star Wars trilogy mietityttää vielä vähän, vai jokohan ehdin teilata sen. Samalla
rahalla saan jonkun TV-sarjaboksin. Ehkä original trilogy olisi eri asia, mutta nyt voipi
TV voittaa. Mutta mitäs sarjoja haluaisinkaan hankkia, let's see:
- ER season 2
Tietty esmes Angel S1 & S2 kiinnostavat myös, mutta ne ovat turhan tyyriitä. Harmittelenkohan
myöhemmin, ellen tilaa niitä X-Files-bokseja alennuksesta (39,99e). Loppuukohan tarjous joskus...
Ei kuitenkaan ole kiinnostusta katsoa lähitulevaisuudessa uudestaan vanhoja Filuja, joten en
viitsi alkaa tilaamaan vain siksi, että ovat edullisia. Tilaan jotain, mitä haluan sitten katsoakin
heti. Lokakuussa kyllä pitää sitten keskittyä taas leffoihin, kun Donnie Darko director's cut ja
Shaun of the Dead julkaistaan. Ja ehkä se The Day After Tomorrow tulee myös laitettua, saa nähdä.
Tiedä kuinka köyhä silloin on.
Siirry seuraavaan päivitykseen
14.7.2004 (keskiviikko) klo. 9.21:
Judd left a message on the F&G board stating that they are currently sorting out the music rights (some of the bands like Coldplay and Outkast have become bigger since the show aired). He hopes to have it released by next Spring.
Klo. 23.43:
Modeemi hajosi tänään. Heräsin ukkoseen, menin huoneeseeni sammuttamaan koneen, kone oli juuri
bootannut sähkökatkoksen vuoksi. Sammutin koneen. Ukkosen jälkeen sain huomata, ettei ADSL
ottanut enää yhteyttä. Ulkoinen modeemi välkyttelee valoa yhteysyrityksenkin mukaan,
mutta ei paljon auta. "Connecting... Disconnected", sitä vaan saa, eikä se edes muutu
miksikään, jos irroittaa johdon puhelinlinjasta. Hieno homma. Saapa nähdä, ostetaanko
tilalle uusi motukka, vai joutuuko loppukesän olemaan ilman nettiyhteyttä.
Noh, oli miten oli. Katselin tässä äskettäin TV2:lta sveitsiläismiehen toimittaman dokumentin
Töllötin (The Tube). Oli tyhjänpäiväisin dokumentti, mitä olen nähnyt. Kestoa 1h 20min, jos turhat osat olisi leikattu pois, jäljelle olisi ehkä jäänyt varttitunti. Toimittaja halusi selvittää, millainen vaikutus TV:n ja muiden näyttöjen säteilyllä on ihmiseen. Laihoiksipa jäivät tutkimustulokset. Suurin osa "tuloksista" olivat tyhjänpäiväistä lässytystä. Toimittaja meni jonnekin arkistoon selaamaan lukuisia tutkimuksia TV:n vaikutuksista aivoihin. Näimme toimittajaa selaamassa papereita, ja lopuksi toteamuksen:"Hyvin tutkittu aihe." Gee, swell. Sepä kiva. Älä vain vahingossakaan kerro mitään hyödyllistä.
Nähtiin, kun mies kirjoitti lehti-ilmoituksen, johon vastanneet kuvasivat itseään katsomassa televisiota. Nähtiin myös, kun kamera tuotiin ja laitettiin paikoilleen yhteen talouteen.Tutkimuksesta seuraisi mielenkiintoisia tuloksia, eh? Ei aivan. Saadusta matskusta ei tarjottu mitään analyysiä tai kommenttia, videot toimivat vain dokumentin välikuvituksena. Miksi yleensä näyttää katsojille, miten materiaali saatiin, jos sillä ei ole mitään merkitystä tutkimuksen kannalta? Vai olisiko katsojan pitänyt ihmetellä, että oho, joku mies katsoo TV:tä samalla kun syö, joku ei tee muuta kuin katsoo ruutua, jne. Pretty fucking great, olipa hyvä että vaivattiin ihmisiä tärkeän asian vuoksi.
Alkupuolella mies meni jonkun naispuolisen, konettaan naputtelevan työkaverin luo ja kysyi, voisiko häntä kuvata koneen äärellä dokumenttia varten. Sai kuvata, mutta naisella ei olsi mitään sanottavaa. Ei kuulemma tarvinnutkaan olla. Joo, todella hyödyllistä, mielenkiintoista ja järkevää.
Aikaa dokkarissa oli hyvin näyttää toimittajaa selaamassa nettiä, mumisten lainauksia aiheen tiimoilta nettisivuilta. Kuinka mielenkiintoista, not. Dokkarin tyylikeinona oli esmes haastatteluissa näyttää välillä miestä katsomassa TV-ruudulta kyseistä haastattelua, kamera
miehen kasvoissa. Niin kuin äijän leipäläpi ei olisi jo muutenkin ärsyttänyt, tyyppi työntää naamatauluaan fiksumpien haastateltavien tilalle. Ärsyttävä linssilude.
Esittäessään tyhjänpäiväisiä kysymyksiään häntä viisaammille TV-alan miehille, toimittaja heitti jonkun typerän vertauksen TV:n seuraamisesta puoliunessa, jotain tyyliin "kyse on siis unesta, jossa katsoja luo unensa", tai jotain yhtä järkevää. Joku miehistä heitti tuohon, ennen dokkarin siirymistä muualle, että "such a smart guy!" joka tietysti piti laittaa mukaan toimittajan egoa hivelemään. Itse kuitenkin arvelin, että tuo "kohteliaisuus" oli pelkkää sarkasmia. Tätä ennen
toimittaja halusi saada jotain syvällistä miehistä irti toteamalla, että monesti puolenyön aikoihin sitä vain jää tuijottamaan töllöä, vaikkei sieltä tulisi mitään hyvää, jääden odottamaan jotain palautetta tästä syvällisestä havainnostaan. Pienen hiljaisen hetken jälkeen yksi miehestä heitti osuvasti, että "what is this?", mutta yritti sitten keksiä heti perään jotain järkevää sanottavaa, ilmeisesti menetettyään sekunniksi hermonsa typerään toimittajaan.
Lopputekstien päätteeksi teksti ilmoitti, että elokuvan tekemisessä kului yli 10 000 tuntia näytön ääressä. 416 täyttä vuorokautta, eli yli vuosi? Oh dear. Siitäkin olisi varmaan tullut syvällisempi
dokumentti.
Nojoo, siinäpä tarinaa päivitykseen, harmi vain ettei voi päivittää. Ikävää kun ei ole nettiä.
Eipä sillä, etteikö mitään tekemistä löytyisi, vaikkei nettiin enää täällä pääsisi. Ehkä se on
hyväksi, olla puolitoista kuukautta ilman kiinteää yhteyttä jatkuvasti saatavilla. Toisaalta,
jos tilanne korjataan, niin sitten nettitauko voi olla muutama päivä tai pari viikkoa, who knows.
Mutta eiköhän tästä selvitä.
Siirry seuraavaan päivitykseen
14.7.2004 klo. 00.55:
Järjetöntä hourailua on hauskimpia kohtaamiani
blogeja, joka hyvän alun jälkeen on pysynyt hiljaisena 2.7. jälkeen. Harmillista. Valitettavaa on myös Sofian maailman hiljentyminen yhden merkinnän jälkeen. Takaikkuna porskuttaa kuitenkin eteenpäin elokuvajuttuineen, respect.
Home Theater Forumissa tuli vastaan viestiketju, jossa HTF:n omistaja päätti tutustua Babylon 5:een ensimmäistä kertaa eläissään, ja tilasi kaksi ensimmäistä kautta. Luku kesken, eikä mies ole saanut vielä tilaustaan, mutta on kiva lueskella ihmisten omista kokemuksista. Ja kivaa tosiaan lukea, kun joku koukkuuntuu johonkin lempisarjaani. Babylon 5:n laittaisinkin kaikkien aikojen suosikikseni. Joskus
vielä laitan Heidin katsomaan sarjan läpi, todistettuani tälle onnistuneesti pointtini Buffyn ja Angelin suhteen. Buffy-skeptikon, Pelit-lehden Tapio Salmisen Buffy-päiväkirjaa oli mukava lukea, kun Niko Nirvi laittoi tämän käymään läpi Buffy-boksit. Skeptikko muuttuikin pian fanipojaksi.
Klo. 1.35:
Plaa, luin sen viestiketjun loppuun, eikä se tyyppi ole edes saanut niitä bokseja, reilu kuukausi
tilauksen jälkeen. Columbia House ryssinyt tilauksen. Viestien lukemisen myötä tuli kyllä B5-hinku,
tyyliin "pitäisikö sittenkin tilata jo se viitoskausi region 1:llä", tosin lienee parempi että odotan loppuvuoden R2-julkaisua, en nyt kuitenkaan tsekkaisi muuta kuin ekstrat boksista.
Tuli tässä kuitenkin sellainen fiilis, että ehkä Slacker CC:n ja Passionin (joihin menisi yhteensä
noin 50e) sijaan voisi sijoittaa esmes ER:n kakkoskauteen. TV-sarjabokseista on iloa pidemmäksi aikaa, ja ER:stä ilmestyy loppuvuodesta season 3. En haluaisi että pakkaantuu hirveä määrä
tuotantokausia sarjasta, jonka haluan kerätä kokonaan. Siksi hankin B5:tkin heti ilmestyttyään,
ettei sitten olisi viisi kallista kautta odottamassa ostamistaan. Halusin myös kyllä kovasti
nähdä boksien ekstrat.
Eilen tuli kateltua toissapäivänä aloittamani Event Horizonin loppuun, ja seuraavan Nip/Tuck-jakson. Jälleen kerran, erinomainen sarja, jonka tilaaminen jaksoakaan näkemättä
kannatti. Event Horizonissa hoksasin nyt Solaris-vaikutteet (pikkupoika...), viime katselun
aikaan en ollut nähnyt Soderberghin leffaa (josta pidän kovasti). Tarkovskyn originaali ja Lemin kirja ovat näkemättä/lukematta.
Event Horizon on läjä paremmista leffoista ripattuja ideoita, mutta pidän sitä kuitenkin varsin viihdyttävänä B-scifi-kauhuleffana. P. Anderson (joka on nyt ohjannut Alien Vs. Predatorin) on sisällyttänyt leffaan tosi kieroa kuvastoa (matojen syömiä, piikeillä lävistettyjä, rautalangalla sidottuja ruumiita), jotka vilahtavat yleensä framen, parin verran ruudulla. Pidempään nähtyinä luvassa olisivat olleet luultavasti joko leikkaukset tai NC-17-luokitus. Tai sitten ei, who knows.
13.7.2004 (tiistai) klo. 1.25:
Atso's blog gets international recognition:
Tällainen blogi tuli vastaan, laitan nyt tähän että muistan kenties joskus vilkaista sitä uudestaankin...
We have no idea why we're so charmed that someone is linking to us in Finnish, but it's our favorite link ever. We actually once had a Finnish psychotherapist who was just kindly enough to humor us in a matter like this, but we're not sure that translating the above is exactly pressing enough to yank her out of retirement for. Does anyone know what it means? Finns in the house? Represent.
# posted by Lizzie : 3:58 PM
Klo. 12.41:
Aamuyöstä voi tuntua hauskalta idealta lässyttää itsestään ja sivuistaan joillekin ulkomaisille
uteliaille vierailijoille, kunnes aamulla tajuaa, että ei ketään kiinnosta. Niinpä poistin
turhat englanninkieliset lässytykset. Silti, voisin pitää englanninkielisen blogin kirjoittamisesta, tämän ohella. Ihan noin periaatteessa. Jotain
The Movie Blogin tyylistä kenties. Päädyn kuitenkin
aina lopulta kysymykseen:"Kiinnostaako ketään?" Toisaalta harvojapa kiinnostaa tämäkin sivu,
eikä se estä minua tänne kirjoittamasta.
Tein yöllä taas googlettaessa mielenkiintoisia löytöjä, tällä kertaa blogimaailmassa, nimittäin:
"A female emergency medicine resident training at a rural Level 1 trauma center. My
blog consists of primarily relating the daily events in my medical life." Tuota kautta sitten löytyi myös:
Heppu ja The Lingual Nerve - hepun tositarinoita potilaista.
Autopsy reportin (Log of experiences as a medical examiner intern) kirjoittaja suuntaa lääkikseen, jäljelle jäävät arkistot, joista löytyy mm.
tällaista tarinaa:"A whole bunch of cases this past week. There was the homicide where the driver was shot three times through the passenger side window. The fatal shot transected his right carotid artery. This is consistent with the finding at the scene of blood that had been sprayed out of the sunroof and down the passenger side of the car. As the detective said, it must have been quite a spectacular sight."
Bedside.org on mainio kaikille, jotka yrittävät oppia jotain ER:stä.
12.7.2004 (maanantai) klo. 18.37:
Jaajaa, ei se The Shield lienekään 5.1 surround, eräässä arvostelussa mainittiin S1 R2-boksin
olevan 2.0, Loaded247.co.uk ja DVDZone2 väittävät virheellisesti että se on 5.1. Olisikohan
sitten sama juttu season 2:n kohdalla. No eipä tuolla niin hirveästi väliä, kumma vain jos
annetaan ostajille virheellistä tietoa tuotteesta.
12.7.2004 (maanantai) klo. 5.13:
DVDZone2:ssa Angel - Season 3 (region 2) halvalla, postituskuluineen 54 euroa. Nuo R2-boksit ovat normaalisti paljon tyyriimpiä. Paketointi paljon parempi/kätevämpi kuin R1-bokseissa. Muitakin hyviä box set-tarjouksia nyt tuolla.
Mutta voi jumpe, mitä näenkään: The Shield season 2 hintaan 29,99e, ilmestyy 22. heinäkuuta??
Excellent! Postituskuluineen 34 euroa, kun Playsta tilatessa olisi maksanut n. 42 euroa,
plus se ilmestyy vasta 9. elokuuta. Ja "video format: 16/9", pitäisi siis olla widescreen (toisin kuin R1-boksi). R1-bokseissa on tavallinen 2.0-surround, ja R2-bokseissa 5.1-surround. Selitys lienee, että R1-boksit tulevat niin nopeasti ulos, ettei 5.1-miksausta ehdi tehdä, kuten R2:een. Tai sitten olen ihan utterly clueless. Oli miten oli, mahtavaa. Saan boksin pari viikkoa aiemmin ja säästän noin kahdeksan euroa.
Vallan siisti Ring-boksi...
LynchNet kertoo, että David Lynchin äiti, Edwina "Sunny" Lynch (s. 28.4.1919) menehtyi 26.6. auto-onnettomuudessa, jossa oli mukana myös Davidin isä, joka selvisi aivotärähdyksellä. Ikävä juttu.
Klo. 7.35:
"SERVER ERROR - PAGE NOT AVAILABLE" ilmoittaa jatkuvasti DVDZone2, kun yritän saada The Shield S2-tilausta aikaseksi, todella ärsyttävää...
Tunteja myöhemmin...
Tajusin, että city-kohtaan ei voinutkaan laittaa 93600 Kuusamo, vaan pelkkä Kuusamo (zip code-kohta ei ollut pakollinen, laitoin sitten siihen sen 93600, luonnollisesti...no, muistelin, että aiemmin
siihen city-kohtaankin pystyi laittamaan numeroita), ja johan alkoi toimimaan. Sepä kiva että sivu
ilmoittaa, missä vika on. Eli ei.
Noh, ongelmat olivat vasta aluillaan:"Korttimaksu suojataan Sampon verkkopalvelutunnuksesi avulla. Siirry tunnistuspalveluun painamalla Jatka-painiketta." Oh crap. Ei tällaista aiemmin ollut. Hetken jo kuitenkin uskoin/toivoin, että selviäisin siitä asiakasnumerolla ja salasanalla, mutta sitten se iski sen killerin, ja pyysi sitä tunnusta ja salasanaa, mitä tarvittaisiin vaikka laskua maksaessa. Olin viimeksi nähnyt sen pahvinjutun, johon nuo nyt niin tärkeät tiedot olivat printattuna, joskus vuosi sitten kirjahyllyssäni. Nyt en ollut ollenkaan varma, löytyisikö se sieltä.
Niin alkoi epätoivoinen, ainakin tunnin kestävä etsintä kirjahyllyni uumenista, lehtien ja rojujen
välistä. Turhaan, aivan turhaan. Tai ei nyt kuitenkaan, homma kävi jo liikunnasta, ja sain samalla
laitettua kirjahyllyn vähän säädyllisemmän näköiseksi, mikä ilostuttanee äitiäni. Mutta silti,
ei tunnuksia & salasanoja. Ajattelin jo, että se siitä sitten, tilataan sitten kalliimmalla ja
myöhemmin Playsta ja unohdan koko sivuston, kiitti vaan Sampo. Päätin vielä varmistaa äidiltäni, ettei tämä ollut ottanut tunnuksiani talteen. Ei ollut, mutta vanhempani rohkaisivat minut suuntaamaan pankkiin, kyllä sieltä saisi uudet tunnukset.
Niin polkaisin Sampoon, jossa istuskelin puolisen tuntia vuoroani odotellen. Pelkäsin vähän,
millaisia moitteita ja itkuisia "anna mun kaikki kestää"-valituksia kohtaisin stressaantuneelta
virkailijalta. Pelkoni osoittautuivat aiheettomiksi, täti oli ymmärtäväinen ja antoi minulle nopeasti uudet tunnukset.
Kotona otin tilauksen uusiksi. Siinä ohessa piti vaihtaa uusi salasanani toiseen, joten vaihdoin sen vanhaan tuttuun. Tilaus onnistui, ja olin iloinen. Tilausta tehdessäni olin aikonut käväistä
Sampo-sivullani, mutta se halusi minun vaihtavan salasanaani, juuri kun sama prosessi oli kesken
tilaussivulla. Jätin Sampo-sivun sikseen ja vaihdoin salasanan tilauksen ohessa. Jälkeenpäin
sitten Sampo-kirjautumissivulla jouduin taas salasananvaihtoon, joka ei enää toiminut, vaikka
mitä olisi tehnyt, eikä eteenpäin päässyt. Lähdin pois, tyhjensin välimuistin ja poistin cookiesit,
ja menin takaisin kirjautumaan. Sama salasananvaihtosivu-umpikuja, argh! Käynnistin koneen uudestaan, ja sitten toimi. Tililtä oli lähtenyt/varattu tasan se mitä pitikin, 33,99e. Halvalla lähti/lähtee boksi, kivaa. Eihän siinä mennytkään kuin aamupäivä.
12.7.2004 (maanantai) klo. 2.03:
Sattumalta tuli googlettaessa vastaan mainio Anecdotage,
joka sisältää huisin paljon anekdootteja lukuisista aiheista. Yksi näistä:
"To celebrate the end of their second season, the cast and crew of the hit FOX series '24' threw a wrap party that included a raffle for the crew, with prizes donated by the stars. Dennis Haysbert ponied up a golf putter, Elisha Cuthbert kicked in tickets to the Indy 500, and Kiefer Sutherland gave away an electric guitar from his own collection. The actor also pitched in the most unusual item: the sock he used to cover his private parts while filming nude torture scenes."
Mielenkiintoinen Claire Danes-lainaus (tältä sivulta, Time Out-haastattelu):
"I was in therapy when I was six. Off and on. But that was because I used to see ghosts and things. One in particular was a gargoyle I saw in the pipes on the ceiling in the loft. It used to follow me around, make me do things like remain in a contorted position for half an hour. Classic OCD stuff. Then there were demons coming out of the shower; you know, straightfaced it was really interfering with my life. So I went to therapy for that, and in the end I was far more scared of my therapist than I was of the ghosts. Then I just realised that I was creating the madness, and once I did that I knew it was in my power to stop it."
En kyllä löytänyt kyseistä haastattelua mistään muualta, ja sivuston pitäjä on jossakin julkkisroolipelijutussa (or whatever), mutta haastattelu näyttää olevan aito. Toki sivun
pitäjä on voinut lisätä tuon lainaamani jutun, mutta tuntuisi epätodennäköiseltä. IMDb:stä poimittu
lainaus ehkä antaa vähän tukea tuolle:"I have a huge, active imagination, [and] I think I'm really scared of being alone; because if I'm left to my own devices, I'll just turn into a madwoman."
Kah, tämä
haastattelu antoi lisätukea:
"I have suffered from OCD (obsessive-compulsive disorder) in my life," she says. "I'm often so
much of a perfectionist that it often causes inertia," she says. She adds that she's had help with this. "I'm from New York, we spend our life in therapy," she says.
Mielenkiintoista. Syy, miksi yleensä päädyin Danesista (jonka My So-Called Life on lempisarjojani) mitään selvittelemään, oli maininta Ain't It Cool Newsin käyttäjien kommenteissa Danesin
Manila-hässäkästä, josta en ollut
kuullutkaan. Kaikenlaista...
Tällainen blogi tuli vastaan, laitan nyt tähän
että muistan kenties joskus vilkaista sitä uudestaankin...
11.7.2004 (sunnuntai) klo. 14.21:
Epäilemättä vuoden parhaan (zombie)komedian, Shaun of the Deadin tekijöiden erinomainen sarja Spaced (Avaruuden tuntua) on näköjään saatavilla
tällaisessa Star Wars-vaikutteisessa boksissa. Sisällään erilliset kotelot sisältävä kiva loota maksaa (£14.99/n. 22,5e) vain hitusen enemmän kuin kaudet
erikseen (£6.99/n. 10,5e/kpl) ostaessa. Very nice.
Täällä erittäin hassuja uudelleen tekstitettyjä Spider-Man-sarjakuvia.
Twin Peaks season 2 siirtynyt ensi vuodelle. Hm, senkö piti
tosiaan tänä syksynä ilmestyä... Olenkohan jo nähnyt tämän uutisen jossakin. Jotenkin ei tullut
minkäänlaisena yllätyksenä. Ihan sama, tänä vuonna on jo tarpeeksi mielenkiintoisia julkaisuja.
Pääasia että ilmestyy joskus. Toisaalta toki, mitä nopeammin, sitä parempi.
Olen todennut aiemminkin, että Gilmore
Girls kiinnostaisi ottaa katseluun DVD:llä, missattuani sarjan TV:ssä. Useissa DVD-arvosteluissa arvostelijat mainitsevat ohittaneensa ennakkoluuloisina sarjan TV:ssä, ja nyt
huomaavansa miten väärässä olivatkaan. Olen nähnyt sarjaa ihan vähän, ja muistan ajatelleeni, että
sitä voisi seurata kunnolla. Mutta kuinkas kävikään.
Richard Kelly (Donnie Darko) on näemmä
kiinnostunut The Contortionist's Handbookin filmatisoinnista, mielenkiintoista. Lieneekö Butterfly Effect vuoden mainostetuimpia DVD-julkaisuja, mainosbanneri tuntuu tulevan melkein joka
leffasivustolla vastaan. Leffa kiinnostaisi kyllä nähdä ilman jatkuvaa mainostykitystäkin.
"Overall employment of psychologists is expected to grow faster than the average for all occupations through 2012".
Plaah, olen väärällä alalla. Tiedä sitten millainen tilanne Suomessa on. Kuiteski, keksin nyt
About.comin psykologia-osaston, kiva. Foorumilla näkyy olevan mielenkiintoisia aiheita.
10.7.2004 (lauantai):
Kiva tuo Nip/Tuckin tunnaribiisi, The Engine Room: A Perfect Lie. "Make me beautiful. Make me... A perfect soul. A perfect mind. A perfect face. A perfect...lie." Plastiikkakirurgeista kertovaan sarjaan sopiikin kivasti. Tiedä vaikka bändi olisi sarjaa varten biisin tehnyt. I know nothing. Kattelin tuossa iltasella taas seuraavan mainion jakson.
Heidin kanssa kateltiin torstaina pitkästä aikaa
leffoja, näytin tälle Buffalo Soldiersin ja Harold & Mauden, en ollutkaan katsonut jälkimmäistä
vielä DVD:ltä. Leffa on erinomainen, ja loppumetrit on hienosti leikattu, Cat Stevensin mainion
Trouble-kipaleen soidessa haikeasti taustalla. Se olisi varmaan jossakin "hienoimmat elokuvahetket"-listallani.
Leffajulisteita
eläinversioina. Mietiskelin kovasti, mitkä DVD:t lopulta hankkisin loppuvuoden aikana, jos
toimisin jonkinlaisen realismin rajoissa jotenkuten liikkuvan budjetin rajoissa. Laitoin sitten ne listaan boldilla. Hankintajärjestys ei kuitenkaan olisi
sama, esmes ER season 2:n voisi jättää lähemmäksi vuoden loppua.
Star Wars on mietityttänyt kovasti. Kyseessä ei ole original trilogy, mutta eipä sitä näillä näkymin ole tulossakaan. Lisäksi kyseessä eivät ole vanhat special editionit, vaan Lucas on muutellut leffoja vielä lisää. Kun kerran originaaleja ei kuitenkaan saa, niin ihan mielenkiinnolla odotan, mitä kaikkea äijä on tällä kerralla säätänyt. It's ruined anyway, joten siinäpähän säätäkööt. No, eivät Lucasin muutokset keljuta minua ihan niin paljon kuin joitakin, mutta sanotaan näin, että jos alkuperäisversiot olisivat saatavilla/tulossa, uudemmilla ei olisi mitään käyttöä. Voi myös käydä, että SW-boksi menettää ilmestymisen myötä "pakko saada pikimmiten"-statuksensa, kuten minulla kävi Alien Quadrilogyn ja Indy-boksin kanssa. Ehkä luen boksin arvosteluita
kyllästymiseen saakka, ja jätän asian sikseen hamaan tulevaisuuteen saakka. Mutta saa nyt nähdä.
Huoh. Erinomaisen, tositarinaan perustuvan shakkielokuvan, Searching for Bobby Fischerin jälkeen menin tänne nöyryyttämään itseni online-shakkipelissä. Keep searching... Lohduttauduin simppelillä online-3D-tankkipelillä
ja vanhalla kunnon Boulder Dashilla. Aika heikosti meni niissäkin.
8.7.2004 (torstai):
Kappas, tajusin nyt, että Loaded247:stä tilaamani Ginger Snaps 2-R1-levy on Kanada-julkaisu,
jossa on paremmat ekstrat, jenkkijulkaisuun lisänä 22-minuuttinen dokkari leffan teosta, viiden näyttelijän koekuvausnauhat, kaksi GS2-traileria ja kolmosen traileri. Ihmettelinkin, miksi
kotelon kansikuva oli erilainen kuin netissä näkemäni, mutta nyt selvisi se. Hieno homma.
Vielä kun saisi ykkösosan Kanada-julkaisun.
7. syyskuuta ilmestyy region 1:llä Angelin neloskausi, hintaa boksilla näkyisi
olevan noin 50 euroa. Eli about puolet siitä, mitä itse maksoin R2-versiosta. Ei se mitään,
R2-paketointi on paljon helpompi, kätevämpi ja nopeampi. R1:ssä pitää alkaa levittelemään
sitä boksia, R2:ssa levyt ovat ohuessa, kirjamaisessa paketissa, omissa taskuissaan, vetäistään
yläkautta ulos. En tiedä onko se 50 euron arvoinen helpotus elämään, mutta noh, onpahan kuitenkin
hankittu, ei tarvitse alkaa enää tilaamaan, kun on muutenkin niin paljon tilattavaa.
Rocked With Gina Gerson, jaajaa,
kaikenlaista, tavallaan kiinnostaisi nähdä, mutta en sentään rahaa sijoittaisi siihen.
Star Wars-boksin
ekstrat näköjään Playssa listattuna, ja epäilemättä vähän muuallakin.
Klo. 12.34:
Onneton tämä Soneran ADSL. Yhteys tuntuu olevan päivittäin poissa pelistä ärsyttävän paljon/usein.
Ellei ongelma ole sitten täällä päässä. Mutta sovitaan, että se on Soneralla.
Mikan nettipäiväkirja ei näyttäisi olevan Pinserin blogilistalla. "Tein huvikseni www-sivuja eräälle liikkeelle, jonka nykyiset sivut ovat aika kolkot. Ei minua kukaan ole pyytänyt sellaisia tekemään, mutta ehkä tuo liike suostuisi maksamaan niistä jotakin siitä huolimatta. Ehkä." Tuo toi
hymyn kasvoille. Ihan positiivisessa mielessä. Mika mainitsee Punch-Drunk Lovesta kertoessaan:"Selvästi Aspergerin syndroomaa poteva mies". Itse en ollut syndroomasta kuullutkaan vasta kun luin leffan tiimoilta IMDb-keskustelua. Joten pisteet Mikalle.
Näin unta, jossa luokkakaverini aikoivat tehdä pankkiryöstön, ja minä olin asiasta tietoinen,
mutta en käräyttänyt ystäviäni. Ryöstön tapahtuessa olin jossakin ulkona, ja tilanne oli kuin
Heatista. Näinköhän vain poliisit toiminnassa, niitä oli rutkasti ja konekiväärit lauloivat
mukavasti, kun itse pysyttelin maissa, poliisien tulittaessa suuntaani. Jälkeenpäin kyyristelin
jossakin roskiksen takana piilossa, kun ryöstön tehneet kaverit ja mahdollisesti muitakin tuli paikalle. Toivoin, ettei kukaan puhuisi ryöstöstä mitään, jotta minua ei yhdistettäisi siihen.
7.7.2004 (keskiviikko) klo. 5.02:
Kuulokkeissa soi The Lost Boys-soundtrackin kiva Cry Little Sister, joka sopi mainiosti leffaan.
Tulikin tässä biisiä kuunnellessa nostalgiafiilikset, ja 10. elokuuta ilmestyvä kahden
levyn special edition alkoi kummittelemaan mielessa. Ah well, elokuussa rahat taitavat mennä
The Shield S2:een ja 24 S3:een.
Klo. 22.00:
Joopa, eipä ole The Lost Boys varmaan ihan lähikuukausina tilauksessa, sen verran on noita
tärkeämpiä julkaisuja. Tuli selailtua Playn tulevat julkaisut vuoden loppuun, ja poimittua
itseäni eniten kiinnostavat tapaukset mukaan listaan.
Marraskuussa ilmestyvä Jimmy Carr Live-DVD pisti silmään, piti Googlella varmistaa, etten
muistanut väärin. Sama mies tosiaan, joka Conanissa käväisi kerran vitsejä latomassa. Suosikkini
stand up-esityksistä, mitä olen sarjassa nähnyt. Siistiin, tummaan pukuun pukeutuvan, vakavalla naamalla esityksen läpi vitsailevan britin heittoja olivat mm.:
- A cat has nine lives — which makes them ideal for experimentation.
Pitää hommata sitten tuo DVD, haluan nähdä miekkosta lisää.
Katsoin seuraavan Nip/Tuck-jakson, joka oli ehkä vielä parempi kuin pilotti. Varsin mainio sarja.
20. syyskuuta ilmestyvä region 2-boksi maksaa n. 58,5e, tyyris verrattuna R1-boksiin (44,6e, vaikka Loaded247 väittää kaksi euroa halvemmaksi).
7.7.2004 (keskiviikko) klo. 0.48:
Mitäpä tänään, tai eilen, no eipä paljoa. Katsoin Nip/Tuckin reilun tunnin mittaisen pilotin.
Onneksi se oli vallan hyvä. Huoletti vähän, että jos en innostukaan siitä. Ajattelin, että jos katsoisi jakson päivässä, 12 jaksoa/päivää olisi sitten jäljellä.
Sarja kertoo siis kahdesta plastiikkakirurgiveljeksestä, jotka pitävät omaa praktiikkaansa, vai miksi sitä kutsutaankaan. Toinen veljeksistä on komea naistenmies, toinen jokseenkin apaattinen kahden lapsen isä, jonka avioliitosta on kadonnut intohimo. Perheen tumpelo puutarhanhoitaja ei piristä miehen päivää, eikä se, että hänen pieni tyttärensä, teini-ikäinen poikansa ja vanhojen tulevaisuudenhaaveidensa perään haikaileva vaimonsa puhuvat kaikki taloudenhoitajalle espanjaa kielitaidottoman miehen pyynnöistä huolimatta.
Sarja keskittyy veljesten työhön/asiakkaisiin, miesten keskinäiseen ja työn ulkopuolisiin suhteisiin. Työpaikan kirurgiset operaatiot ovat hyvin graafisia
ja havainnollistavia. Sensuuri ei sarjassa ole kovin tiukka. Kirosanoja ei ehkä ollut, mutta
paljasta pintaa jonkin verran. Pilotin (ja näkemieni arvosteluiden) perusteella erittäin
laadukas ja hyvä mustalla huumorilla höystetty draama.
Tein DVD-listan aakkosjärjestyksessä, elokuva- ja TV-sarjalevyt
erilleen laittaen. Oliko tuosta mitään hyötyä, en ole ihan varma. Linkki tuohon kuitenkin
vastaisuudessa tuolla sivun yläosassa. Lisäsin myös tuleviin DVD-julkaisuihin The Office - The Christmas Specialsin lokakuulle, olin unohtanut sen.
6.7.2004 (tiistai) klo. 12.11:
Kännykkä herätti aamulla kymmeneltä. Oli se yrittänyt herättää jo pari kertaa yhdeksän jälkeen,
mutta olin sammuttanut herätyksen unissani ja jatkanut koisimista. Onneksi kymmenen aikaan havahduin horroksestani ja lompsin alakertaan. Juuri samaan aikaan näin ikkunasta postiauton
saapuvan. Kiirehdin postilaatikolle. Nyt tai ei koskaan... Ja hallelujah, iso paketti odotti
siellä. Perun kitinät ja salaliittoteoriat Loaded247:ää kohtaan. Kahdeksan päivää on normaalia
pidempi toimitusaika lafkalle, mutta pääasia että tuli.
Nip/Tuck-boksi oli vänkä, kannen kuva on hologrammi, jossa naisen silmän
ympärille ilmestyvät nuo kuvassa näkyvät arvet & siteet. Aika vänkä. En ole vielä ehtinyt katsomaan.
Muistutus X-Filesin ystäville: X-Filesin region 2-kausiboksit maksavat Axel Musicissa
nyt 39,99e, ei postituskuluja/tullia. Ei paha.
5.7.2004 (maanantai) klo. 0.47:
Huomasin juuri, että tänään on maanantai ja päiväposti kulkee. Nip/Tuck voisi siis tulla.
Ellei tule, menetän toivoni. Mutta sen pidemmälle en vie ajatusta. Jospa se tulee sieltä.
Mitä tein viikonloppuna? Mitä niin tärkeää, ettei sivuja voinut päivittää? No enpä oikein
mitään. Vuokrasin perjantaina Matchstick Menin (4/5), lauantaina Scary Movie 3:n (2/5) ja
eilen Owning Mahownyn (4/5). Sunnuntaina myös kirjoitin seuraavan Enterin DVD-palstan.
Nämä olivat ne tärkeimmät/järkevimmät, siis. Muuten tuli kai tehtyä jotain vähemmän tärkeää/järkevää, jolloin olisi ehtinyt sivujakin päivittää. Who cares.
Mitä muuta katselin, I wonder. Ainakin Louis Therouxia, miehen sukeltaessa pornon, ufojen,
survivalistien (miksi niitä kutsutaan...) ja räppääjien maailmaan. Erinomaisia kaikki. Saattaa
olla, että Toni Wirtanen undercover yrittää olla Suomen Louis Theroux. En ole varma. Jos yrittää (ainakin jotkut aiheet ovat samoja), niin yhden näkemäni (ufo)jakson perusteella sarja on täysin munaton verrattuna LT:hen. Mutta ehkä se ei yritä olla Suomen LT. Enkä tosiaan ole nähnyt kuin sen yhden jakson. Ja oli ohjelman taso mikä tahansa, Toni vaikuttaa ihan mukavalta ja fiksulta. Therouxin ufojaksossa mies lähti käppäilemään hieman vastahakoisen kuvausporukan ja oppaan kanssa Area 51:n alueelle (jossa voisi saada luodin päähänsä minä hetkenä hyvänsä), kunnes etäältä lähti tulemaan vartioauto kohti.
Räppijaksossa oli jännää esmes kun valkonaama britti Theroux hengaili mustan parittajan, tappajan, räppääjäwannaben kanssa, käyden tämän kanssa "hoodilla" moikkaamassa huumeita myyviä brothereita. Jopas, Theroux-levyjen hinta on
näköjään noussut
hyväkseni käyttämän alennuksen jälkeen. Silloin maksoi 7,42e, nyt 26,75e.
Uhkapeliaddiktiota kuvaava Owning Mahowney laittoi hetkoseksi ajattelemaan omaa DVD-harrastusta / addiktiota. Hetken ajattelin, että DVD-ostelua voisi vähän rajoittaa. Mutta nyt olen jo tullut
järkiini. DVD-muistilistassa on joitakin lisäyksiä.
Klo. 3.39:
Olisipa kivaa, jos veronpalautukset tulisivat elo-syyskuussa. Sitten voisin ostaa lukuvuoden
aluksi itselleni huoletta 32" laajakuvatöllön. Valitettavasti veronpalautukset tulevat kuitenkin vasta joulukuussa. Nyt minulla luultavasti olisi varaa ostaa sellainen (halvin mahdollinen)
syksyllä, mutta sitten olisinkin kusessa. Ei olisi varaa DVD-levyihin eikä matkustamiseen, mitä
saattaapi hyvinkin olla edessä, jos/kun koulu sallii. Vaikka saisin nykyisestä Nokian 28" ei-widestä stereo-TV:stä vähän vaihdossa rahaa, tilanne olisi silti huono. Kai. Jotenkin tuntuu
siltä.
Mutta olisiko tuo uusi töllö oikeasti niin mahtava ja elämän muuttava juttu. Jyväskylässä kattelin Below'n sellaisesta 32" widestä. Sieltäkö tämä koko ajatus lähti? Onhan se kiva, iso kuva, mustat palkit pois and all, mutta enpä tiedä onko se nyt niin järisyttävä muutos. Joku videotykki olisi järisyttävä muutos, mutta tuo on vähemmän. Ehkä haluan vain aivopestä pois koko päähänpinttymän uudesta TV:stä. Eri juttu jos vanha osoittaisi hajoamisen merkkejä. Silloin voisin ehkä jopa saada tukea vanhemmiltani uuden TV:n hankintaan. Hitto, ehkä nyt päätän, että jos aion uuden töllön hommata, niin sitten vuodenvaihteessa, ensi kesänä tai joskus muulloin. Jos maksaisi osamaksulla,
niin sitten onnistuisi nyt syksyllä, mutta en halua siihen lähteä, ennemmin tai myöhemmin kuitenkin
joutuisi kiroamaan päätöstään.
Sitä paitsi mahtavia DVD-julkaisuja on syksyllä ihan liikaa, hajottaisi kovasti jos en saisi
mahdollisimman pian käsiini joitakin niistä. Anchor Bay on julkaisemassa taas uutta Hellraiser-boksia...
Enköhän pysty tällä erää elämään nykyisellä tin boxilla, voihan tuon joskus hommailla.
The Shining in 30 seconds (and re-enacted by bunnies).
24:n kolmoskauden region 1-julkaisu on lykätty syyskuusta joulukuuhun, selityksenä neloskauden
alkaminen tammikuussa 2005. Vähän hermostuttaa, että jos menevät sitten laittamaan siihen jotain
lisäekstraa region 2-versioon verrattuna, ja sitten pitää alkaa uudestaan ostamaan. Mutta no
tuskinpa vain, enkä silti varmaan jaksaisi odottaa joulukuuhun R1-julkaisua.
Klo. 11.12:
Tämäpä kiva...Nip/Tuck ei tullut. Huoh. Minkäpä sille mahtaa. Jos nyt kuitenkin laskisin sen
varaan, että posti kulkee sieltä nyt tavallista hitaammin, jostakin syystä. Aika ankeeta jos joutuu alkaa jotain katoamisilmoitusta täyttämään ja ulkomaille lähettämään, mikä on edessä, jos sitä ei kuulu. Aika paska systeemi, Play sentään (kuulemma) lähettää uuden tuotteen, kunhan vain ilmoittaa maililla, ettei lähetystä ole tullut. Mutta nämä haluavat ilmoituksen, jonka lähettävät jonnekin
Royal Mailiin, jossa tutkivat asiaa, ja 2-8 viikon jälkeen ilmeisesti kuulee jotain asiasta. Kiva, kiitos.
Turhautumista Loadedia kohtaan nostaa se, että koko tilausprosessi oli vähän tavallisesta poikkeava. Keskiviikosta sunnuntaihin boksi oli awaiting despatch-tilassa, kunnes tiedustelin asiasta mailitse. Maanantaina sitten order status muuttui despatched-tilaan, mutta a) en koskaan saanut normaalia vahvistusmailia lähetyksestä ja b) order status-sivulla sanotaan vain despatched, kun kaikissa aiemmissa tilauksissa mainitaan myös lähetyspäivä tuon kanssa. Joten tuntuu vähän, että kusetetaanko minulta tässä vain rahat pois. Vai onko sittenkin posti töpännyt. Vai onko
paketti vain yhä matkalla. Odotus jatkuu. Vielä en ala suosittelemaan Loadedin boikotoimista...
Klo. 19.19:
Kirjastossa CD-levyjä palauttaessani säikähdin hetkoseksi, kun kirjastotäti sanoi, että jostakin
kotelosta puuttuu levy. Sitten selvisi, että se oli Airin uusin, jota olin ennen lähtöäni kuunnellut. Levy oli jäänyt mankkaan. Duh. Otin sitten levyn jo kolmannen kerran lainaan.
Onkohan kirjastossa aina ollut psykologia-osaston lisäksi oma alueensa mielenterveydelle?
Ihan eri paikassa missä psykologia on. Koska minä olen ollut asiasta autuaan tietämätön,
kunnes tänään etsin huvikseni kirjoja masennus-hakusanalla, ja päädyin sitten jonkun
kirjan luokan etsimisen jälkeen uuteen tuttavuuteen, mielenterveys-hyllyyn, siis. Kuin
olisi löytänyt lahjoja joulukuusen alta. Ei sillä että olisin itse masennuksen kourissa
tai apua hakisin, psykologia vain kiinnostaa minua. Mutta hei, ketäpä ei?
Meni sitten ihan tolkuttomuuksiin koko homma, kun hyllystä löytyi kaikenlaista kiintoisaa.
Pussiini lastasin seuraavat:
- Levoton mieli - Maanis-depressiivisen psykologin muistelmat (Kay Redfield Jamison)
Lisäksi lainasin Neil Gaiman & John Boltonin hyvän, erittäni kauniin sarjakuvan Harlequin Valentine.
Tuo Keskipäivän demoni olikin kerran aiemmin lainassa, paksu kirja, en hirveän paljon silloin
lukenut. Kirjoja pussiini hyllystä lastatessani mietin, että mitähän kirjastotäti tai setä
mahtaa ajatella yksipuolisesta kirjaläjästäni. Tiskillä oli sitten semmonen tuttu kasvo, nainen,
joka veteli viivakoodit kirjoista. Viimeisen jälkeen aloitin dialogin, joka käytiin hieman hymyillen:
Tai ainakin ajatus oli noin, totta puhuen minulla on vaikeuksia muistaa sanatarkasti edes noin lyhyitä keskusteluita, ja hämmästelen ihmisiä, jotka muistelmissaan kirjoittavat 30 vuoden takaisia
keskusteluitaan sivutolkulla. Kuten A Child Called "It"-kirjassa. Mutta kaipa kirjoittajat muistavat keskustelujen olennaiset pointit ja keksivät sitten, miten ne olisivat voineet mennä. En tiedä. Ehkä joillakin on oikeasti niin hyvä muisti, että muistavat tarkasti. Ehkä ei.
3.7.2004 (lauantai) klo. 9.15:
Tässä pieni muistilista tulevista enemmän tai vähemmän
tärkeistä DVD-julkaisuista. Paljon hyvää/mielenkiintoista kamaa tulossa, kiireisimmät/kiinnostavimmat/tärkeimmät ovat:
- 24 - season 3 (9.8.)
2.7.2004 (perjantai) klo. 8.17:
Nip/Tuck season 1-boksi ei tullut eilen (odotin, että olisi tullut), joten nyt jännittää, tuleeko tänään, vai onko Loaded247 lähettänyt sen jonnekin huitsin nevadaan. Jos yleensä on lähettänyt, order status sanoo että despatched, mutta lähetyspäivää ei näy, toisin kuin aiemmissa tilauksissa. Boksin lähdöstä ei myöskään ole tullut sähköpostia, kuten tapana on ollut. Mutta no, tuskin siinä kuitenkaan lukisi että despatched, jos ei olisi lähetetty. Eikä tililtä olisi lähtenyt rahaa. Joten jospa se ilmaantuu tänään.
Undeclared eli Ihan pihalla, joka näkyy torstain myöhäisillassa, on ehkäpä tulossa DVD:lle!
Joskus, toivottavasti. Judd Apatowin toisen sarjan, Freaks & Geeksin (joka pitäisi joskus tilata) DVD:llä julkaissut Shout! Factory on
hankkinut oikeudet sarjaan. Hieno homma, jos ilmestyy, ehdottomasti tilaisin. Sarjassa on mainioita julkkisvierailuja, viime viikon jaksossa Adam Sandler esitti itseään. Tämän viikon jaksossa oli mukana David Krumholtz, josta pidän. Miekkonen tuli
tutuksi 10 Things I Hate About You'sta, kiva leffa, se. Krumhotzista vielä, että hän
esittää ensi vuonna ilmestyvässä Firefly-leffassa (Serenity) Mr. Universeä, hienoa.
Pääosin heikkoja
arvosteluita saaneessa (Roger Ebert oli yksi harvoista, joka piti elokuvasta, antoi
3/4) Garfield-elokuvassa maitomiestä näytelleen tyypin
päiväkirja kokemuksistaan
elokuvan teossa.
Brett Matthews on Buffyversen/Fireflyn luojan, Joss Whedonin entinen "personal assistant", ja on mm. kirjoittanut yhden Firefly-jakson. Mies on kirjoittanut DVD:llä ilmestyneen Riddick-animaation,
Dark Furyn (arvostelu), jota on työstänyt
The Animatrix-mies Peter Chung.
Tässä Matthewsin
haastattelu & kuvia animaatiosta, joka kestää vain puolisen tuntia. Kyllähän tuon katselisi mieluusti.
Klo. 11.00:
Plaaaaah, Nip/Tuck ei tullut, mitä ihmettä, juma ja jumpe. Jos maanantaina
ei kuulu, niin alkaa jo toivo menemään. Mutta! Ei nyt ihan täysi pettymys ollut postilaatikkoreissu, Play nimittäin pelasti tilanteen, kun laatikossa odotti The Best of Louis Theroux's Weird Weekends.
Juma että netti on tökkinyt pahasti eilisestä lähtien. Rasittavaa. Eilisestä lähtien sänkyni
yläpuolella katossa norkoili hitusen tavallista hämähäkkiä isompi yksilö. Huomasin sen aamulla
herätessäni. Inhoan hämähäkkejä, vaikka muuten en kai niin ötökkäkammoinen ole. Siinä katossa
se sitten viihtyi koko päivän, ei puhettakaan että olisin mennyt enää siihen nukkumaan, hämähäkin
killottaessa yläpuolella. Tiedä mitä pirullisia suunnitelmia se punoi pienessä mielessään. Olisin
toki voinut ottaa lehden ja läimäistä sen hengiltä, mutta näin jo mielessäni katosta isketyn hämähäkin tippumassa sitten niskaani, lisäkauhistusta aiheuttaen. Samapa sille, olen muutenkin
viihtynyt suurimman osan öistä TV-huoneen sohvalla, johon sitten nukahdin viime yönäkin Angelin
neloskauden yhtä kommenttiraitaa kuunnellen. Aamulla kävin vilkaisemassa hämärin kuulumisia,
mutta huomasin, ettei se ollut enää siinä katossa. Kuikuilin ympärilleni, josko ötö löytyisi
seiniltä tai lattialta, kunnes paikallistin tuon pahiksen. Se odotti uhriaan sängyn päädyssä,
pääpäässä, ei tyynyn kohdalla, vaan ihan päässä, puupinnan päällä, kohtuuhyvin tummaan puupintaan
sekoittuen. Sneaky bastard! Tiesin että sillä oli pahat mielessään! Tiedä mitä olisi tehnyt, jos
olisin mennyt siihen sänkyyn yöllä nukkumaan. Hain lehdykän ja läimäisin siltä hengen pois, jonka
jälkeen se sai siirtyä viemäriverkostoon. This house is clean.
The Dreamers (NC-17) 13.7.
Starsky & Hutch 20.7.
Hellboy SE 27.7.
Stir of Echoes SE August 17
Da Ali G Show: First season 17.8
Predator: collector's edition 10.8.
Kill Bill vol. 2 10.8.
Babylon 5: the movies 17.8
The Girl Next Door (unrated) 24.8.
Videodrome (uncut/unrated) 31.8.
Slacker - CC 31.8.
Clerks - 10th anniversary edition 7.9.
Ginger Snaps Back 7.9.
Jersey Girl 7.9.
Eternal Sunshine of the Spotless Mind 28.9.
Dawn of the Dead (unrated) 5.10.
Dazed and Confused: Flashback edition 2.11.
1.7.2004 (torstai) klo. 3.05:
Jumituin pitkästä aikaa The Crime Libraryyn, jossa uutisoidaan ja selostetaan ikävistä ihmisistä ja tapahtumista. The Smoking Gun-sivu
näyttää Sharon Stonen
rider-listan. Selasin nopeasti läpi, kiinnostus heräsi eniten kohdassa 21:"Videocassette and DVD copy of the picture, free of charge, when commercially available, and a 35mm print prior to the release of the picture." Tuon rider-linkin (joka kyllä ei täysin sopinut tähän tapaukseen, mutta noh) kautta löytyy festivaaliopas, jossa kerrotaan, mitä kaikkea festareiden järjestämiseen vaaditaan. Jotakuta voi ehkä kiinnostaa, tai sitten ei.
Ain't It Cool Newsissä joku heitti David Greenwaltin luoman, ABC:n näyttämän Miracles-sarjan lopetusuutisen yhteydessä foorumilla hauskasti:"ABC=Already Been Cancelled". Valitettavan osuvaa.
Olin joskus aikoja/vuosia sitten kesällä hommissa kiinteistönvälitystoimistossa täällä Kuusamossa.
Pienessä toimistossa oli kaksi PC:tä, joista toinen aataminaikuinen, toinen ihan kelpo peli.
Siihen jälkimmäiseen sitten kerran laitoin näytönsäästäjäksi liikkumaan tekstin:"Ja muista -
me välitämme...kiinteistöjä." Puljua piti pariskunta, jonka naispuolisko oli huvittunut tekstistä,
ja muistaakseni tulkitsi sen tarkoittavan, että he välittävät (ilmeisesti asiakkaista), ja välittävät kiinteistöjä, kun omassa päässäni vitsin pointti oli, että he vain välittävät kiinteistöjä.
Tuo teksti pyöri ruudussa vielä, kun joskus viikkoja tai kuukausia myöhemmin käväisin moikkaamassa pariskuntaa. Nyt keväällä (vuosia myöhemmin) Kuusamossa käydessäni hätkähdin, kun huomasin toimiston ikkunaan ilmaantuneen ison tekstin:"Me välitämme...". Olin vakuuttunut siitä, että ideani/vitsini oli nyysitty, mutta kun kerroin tapauksesta lähimmäisilleni, tuntui kuin olisin tohissut innoissani ufohavainnosta Skepsis ry:n jäsenille, ja järkytyin huomatessani, etteivät
soihdut syttyneet palamaan vihaisen väkijoukon suunnatessa toimistolle oikeutta vaatimaan.
Toisaalta en minä ole suuttunut, ihan imartelevaahan se kai on, jos tsoukkini (tai osa siitä) kelpasi isolla ikkunaan laitettavaksi. Toisaalta, ehkä koko juttu oli oikeasti yhteensattumaa. Mutta en usko.
Tänään tulee puoli vuotta seurustelua täyteen, sen kunniaksi linkkivinkkinä ihmissuhdepitoinen
Tossun yllä ja alla.
30.6.2004 (keskiviikko) klo. 13.38:
J.K. Rowling on paljastanut seuraavan Harry Potter-kirjan nimen. En ole kirjoja lukenut, ja leffoista nähtynä on vain ensimmäinen, mutta no kuitenkin.
Päivän paras uutinen itselleni oli, kun huomasin, että Richard Linklaterin mainio Slacker
julkaistaan Criterion Collection-tuplalevynä
(Criterionin sivu, vasemmalla
"special features"-linkki listaa ekstrat) 31. elokuuta, hienoa.
Spider-Man 2:sta saattaapi ilmestyä jossakin vaiheessa pidennetty versio DVD:llä, Spider-Man 2.5
Renny Harlin saa näköjään tehdä vielä
elokuvia, seuraavana vuorossa viikinkielokuva.
Ginger Snaps Back-DVD
ilmestyy syyskuun 7. Yksi arvostelu IMDB:ssä
toteaa osan olevan aiempia selvästi heikompi, harmi, saapa nähdä. Mielestäni kakkonenkin on selvästi ensimmäistä heikompi, joskin ihan hyvä kuitenkin.
Pojan isälleen kaupasta ostamassa uudessa DVD-soittimessa porno-DVD. Perheen äiti kauhuissaan. Isukkia varmaan harmittanut, että äiti sai tietää. Huvittavinta jutussa oli ehkä tämä:
"The spokeswoman added that the manager of the store involved spoke with a member of the family yesterday and offered her a replacement DVD player and compensation as a gesture of goodwill."
Erm...eikö sitä DVD:tä voi vain ottaa sieltä soittimesta pois? Vai onko soitin nyt niin pornon
saastuttama, ettei sitä voi enää käyttää?
Väsäsin tällaisen DVD-linkeille omistetun sivun.
Lopuksi nettipäiväkirjavinkkinä Kirjailijan
päiväkirja, jota olen tänään lueskellut.
29.6.2004 (tiistai) klo. 10.31:
DVD Talkin foorumille ilmestyy aina välillä keskustelua DVD-addiktiosta, rahanmenosta ja sen kontrolloimisesta. Nämä keskustelut keräävät aina paljon osanottajia. Ihmisistä on kivaa puhua omista kokemuksistaan/DVD-addiktioistaan, ja minusta on kivaa lukea niistä.
Aiemmin linkittämäni DVD-arviot oli lisännyt sivuni
linkkeihinsä. Kiitoksia, kiitoksia.
Tässä oli se aiemmin
mainitsemani sivu, jolla mainittiin B5 S5 R2:n ilmestymisestä marraskuussa. Sivulla listataan
myös ER S3 R2:n marraskuussa julkaistavaksi. Toisaalta nämä ovat "huhuja", joten saapa nähdä.
Eilen kävin ystäväni Heidin kanssa kävelyllä kaupungilla, työntelin suurimman osan matkasta
kummipojua
vaunuissaan. Sattuikohan kukaan vanha tuttu katsomaan, että vai on se Atso lapsen jo ehtinyt laittaa.
Joku toteaa DVD Plazassa Babylon 5-DVD-bokseista:"Tuo levyjen irtoamisongelmahan muuttui satunnaisesta lähes defaultiksi kolmoskauden boxin kohdalla." Tuo ongelma oli ilmeisesti nimenomaan region 2-bokseissa, joten oli ehkä erittäin hyvä, että edelliskerroista poiketen tulin hankkineeksi R1-boksin season 3:sta, kun en malttanut odottaa R2-julkaisua. Siinä ainakin oli levyt kiinni ja kunnossa. Monillahan irronneet levyt olivat sitten naarmuuntuneet. Pilottileffan ja neljä TV-elokuvaa sisältävä
B5-TV-leffaboksi (region 1) ilmestyy 17.elokuuta.
R2-boksi
puolestaan ilmestyy 16. elokuuta, mutta kuten linkistä käy ilmi, se sisältää vain kolme leffaa
(Thirdspace, River of Souls ja A Call to Arms), duh. Mikä logiikka lienee pilotin ja In the
Beginningin pois jättämisellä. R1-boksi it is, then.
Muut elokuun pakkohankintajulkaisut olivatkin 24 season 3 ja The Shield season 2. B5-leffaboksin
kanssa ei kyllä ole niin kiirettä, mutta The Shield ja 24 löytynevät hyllystä viimeistään syyskuun
alkupuolella. Paitsi jos näyttää siltä, että minulla olisi varaa jonkun 32" laajakuvatöllön hankkimiseen, mikä on epätodennäköistä. Mutta ehkä vuodenvaihteessa tilanne on toinen, etenkin veronpalautusten, syntymäpäivän ja joululahjojen jälkeen. Toisaalta menojakin on varmasti paljon, joten tiedä sitten, millaisissa varoissa sitä lopulta on. Jos töllöhankinnat jäävät (oletetusti) vielä tänä syksynä hamaan tulevaisuuteen, hankintalistalla olisivat myös Dead Like Me S1 ja ER S2.
Mahdolliset matkat Joensuun suuntaan syksyllä kylläkin voivat tehdä selvää muutamasta DVD-hankinta-aikeesta. Nähtäväksi jää.
Butterfly Effect on ilmestynyt juuri region 1:llä. Haluaisin kovasti nähdä sen, mutta enpä oikein
voi laittaa sitä prioriteetiksi. No, ehtiipä sen nähdä. Syyskuun 7. ilmestyy kolme levyä sisältävä
Clerks: 10th Anniversary Edition, jonka sisällöstä tietoa mm. täällä. Samana päivänä ilmestyy
Kevin Smithin uusin, Jersey Girls, joka ei saanut suurta suosiota osakseen.
Taannoin käydessäni reissussa Jyväskylässä ja Uuraisilla, jälkimmäisessä ollessani käytiin
kalastamassa. Olin nähnyt vast'ikään unta kalan saamisesta, ja tahdoin uskoa sen olleen enneuni.
Lopulta sitten iskikin kiinni, ja fiilis oli hieno. Valitettavasti se oli kuitenkin suht
pieni hauki. Olisin päästänyt sen matkoihinsa, mutta fisu oli saanut syötin melko lahjakkaasti
jumiin, joten hengenlähtö oli tällä edessä. Ikävästi teloitus ei tahtonut onnistua ihan
helposti, vaikka kaksi epäasiantuntijaa meitä siinä veneessä oli, ja yritys oli kova. Lopulta koko tilanne oli kuin suoraan The Talented Mr. Ripleyn venekohtauksesta, paitsi että Jude Law'n tilalla oli mr. fisu. Traagista. Kukaan ei ole nähnyt mr. fisua sen koommin.
28.6.2004 (maanantai) klo. 21.09:
Buffalo Soldiers, yksi vuoden suosikeistani, tuli postissa. Tulikin katseltua
iltasella se. Kumma, että Playn sivulla listattua "How Democracy Really Works"-lyhytelokuvaa ei
näkynyt levyllä, eikä kotelossa ekstralistauksessa. Ellei ole sitten easter egginä, piilossa
jossakin. Muuten soittimessa on pyörinyt ER:n 1. kausi, joka on erittäin hyvä. Ving Rhamesia
näkyi taas tänään katsomassani jaksossa.
Richard Linklater (Before Sunrise, School of Rock ym.) kirjoittaa/ohjaa Philip K. Dickin tarinaan perustuvan Scanner Darklyn, kiva. Hieman petyin, kun luin, että leffa käyttää Waking Lifestä tuttua kuvan päälle piirtämistä/animointia, joskin tarkempaa/erilaista. Ei sillä, etteikö se olisi sopinut hyvin
Waking Lifeen. Ja anyway, luotan Linklateriin, jos se toimii hänen mielestään, that's fine by me.
Nip/Tuck-boksi oli tämään viimein lähtenyt matkaan, yay. Lieneekö lähettämälläni tiedustelumaililla
ollut osuutta asiaan, I wonder.
27.6.2004 (sunnuntai) klo. 11.06:
Eilen kun polkaisin äidin punaisella pyörällä keskustaan palauttamaan vuokraleffoja, jouduin
hidastamaan, kun kolmesta tai neljästä pojasta koostuva porukka käveli pyörätiellä samaan suuntaan
kuin minä. Heidät ohitti samaan aikaan vastaan kävelevä miekkonen, jonka jälkeen siirryin itse sakin ohi. Yksi tai kaksi pojista talutti pyöriään. Ohi mennessäni joku pojista huudahti:"Miikää...." ja hetken päästä takaani kantautui:"Mikä homo se sinä olet!", ilmeisesti polkemani naistenpyörän laukaisemana. Taakseni koskaan katsomatta kohotin vasemman käteni ja sen keskisormen, laukaisten porukassa naurunremakan. Hymyilin itsekseni ja laskin käteni alas, jatkaen matkaani, nyt aavistuksen verran nopeammin.
Taannoin Jyväskylässä käydessäni, illalla baariin suunnatessamme kohtasimme liikennevaloissa juopuneen miekkosen, joka odotti siinä keskellä, kahden tien välissä valojen vaihtumista. Mies, varmaan alle kolmekymppinen, otti meihin kontaktia. En muista vastauksiani, mutta miehen huikkailut
olivat:"Moi, mitäs te?" "Mä oon ihan vaaraton", ja "oon mä ihan kännissä." Mies ei valehdellut.
Laitoin Loadediin mailia, että voisiko sen Nip/Tuck-boksin laittaa tulemaan lähiaikoina, kun mitään ei tunnu tapahtuvan.
Tässä mielenkiintoiselta vaikuttava päiväkirja mieheltä, joka oli täysin sokea 3-vuotiaasta 46-vuotiaaksi. Bummer.
26.6.2004 (lauantai) klo. 5.39:
Kylläpä se muisti toimii hyvin. Hoksasin nyt, etten aiemmin älynnyt mainita, kun elokuvakeskeisten
blogien vähäisyydestä puhuin, tätä
blogia, jonka kautta löytyi myös tällainen DVD-sivu.
Klo. 17.17:
The Day Today-jaksoja tänään selaillessani mieleeni tuli, että tietysti Studio Julmahuvin porukka
on matkinut sitä (kuten aiemmin vähän pohdin), niin identtisiä sarjat ovat. Tämä laskee Julmahuvin
omaperäisyyspisteitä, mutta vitsejä ei sentään ole pöllitty, ja sarja on toki mainio. SJ:n faneille voikin suositella The Day Todayta. DVD:llä on näköjään useita easter eggejä.
Klo. 22.09:
Olin väärässä sen 28 Days Later/Jam-biisin suhteen, ei se ollutkaan mikään In Paradisium-kipale,
vaan Brian Enon tekemä An Ending (Ascent). Se on kuulunut näköjään myös Trafficissa, enpä muistanutkaan/muista, katselusta on sen verran aikaa. Se zipale kyllä sopisi mihin vain.
Wrong Turn oli erittäin viihdyttävä, The United States of Leland ihan hyvä. Eilen vuokrasin
sitten Antonio Banderaksen tähdittämän Imagining Argentinan (Kuvittelen kaiken, Argentina), joka
oli erittäin hyvä, ja John Malkovichin tähdittämän Ripley's Gamen, joka oli myös varsin hyvä.
24.6.2004 (torstai) klo. 2.16:
Steven Spielbergin tuottaman, UFO-abduktioteemaisen minisarjan, Takenin
hinta on näköjään taas halventunut Playssa,
noustuaan aikoinaan takaisin tilattuani sen 38,4 eurolla. Nyt hinta on 39 euroa, mikä ei ole ollenkaan
paha noin 15 tunnista (10 jaksoa, yksi kestää noin puolitoista tuntia). Sarja jakaa mielipiteitä, itse suosittelen lämpimästi. Ja kas, The Shield season 2 ilmestyy jo 9. elokuuta,
eli samana päivänä kuin 24 S3. Olinkohan tajunnut aiemmin väärin, että se ilmestyisi vasta 8. syyskuuta...
In any case, pakkohankinta tuokin. Pitäisiköhän sitten tilata The Shield, ja jättää 24 syyskuulle?
Kenties.
Klo. 3.19:
Törmäsin eilen DVDTalkissa Gilmore Gilrs season 1:n DVD-arvosteluun.
Pitäisi varmaan tilata tuokin. Siitä huolimatta, että Ain't it Cool Newsissä sarjaa on hypetetty iät
ajat, lienenkö nähnyt yhtään kokonaista jaksoa. Mitä olen nähnyt, ihan mukavalta vaikuttanut. Luultavasti
suurikin töppi, etten ole seurannut. Mutta DVD:ltäpä ne voi sitten katsella.
Curb Your Enthusiasm on sarja, jota
pitäisi myös tilata. Pari jaksoa olen nähnyt, pidin. Ensimmäinen ja toinen kausi olisivat saatavilla DVD:llä.
TV2:lta tuli illalla Oscar-ehdokkuuden saanut dokumenttielokuva Spellbound, kertoen tavauskisaan
osallistuvista nuorista. Mainio oli. Tekstittäjä päätti kääntää kaikki tavattavat sanat, ja
myös tavata (virheineen) sanat (ainoastaan) suomenkielisinä. Itse olisin ehkä tehnyt näin,
lasten sanoessa sanan ja sitten tavaten sen (päästäni keksimässäni esimerkissä virheellisesti):
"Accident (onnettomuus).
Suomentaja teki kuitenkin näin:
Ehkäpä suomentajan valinta oli kuitenkin englantia taitamattomille mieluisampi. Kaipa tuota on hetkinen mietitty.
Jos itse olisin mokannut kisassa, olisin sitten heittänyt mikrofoniin lopuksi, että O-H-F-U-C-K. En
olisi kuitenkaan, mutta voihan sitä leikkiä ajatuksella. Että osallistuisin tavauskisaan. "Tavataan siellä!"
toteaisin kanssakilpailijalleni.
Klo. 2.52:
Vuokrasin päivällä R-kioskilta elokuvat Wrong Turn ja The United States of Leland. Tiskillä
paljastui, että kaksi leffaa vuokratessaan sai ilmatteeksi elokuva-aiheisen juomalasin, vaihtoehtoja
oli muutama. Teksasin moottorisahamurhat päihitti Monsterin tyylikkäämmällä ulkoasullaan, mutta
huomenna voisi ottaa uusiksi ja napata Monster-lasi mukaan.
Kumpaakaan vuokraamistani leffoista en ole vielä tsekannut, päivä meni lähinnä Jam-jaksot läpi
katsoessa. Hauska oli, joskin laittaisin The Day Todayn ja Brass Eyen sen edelle. Yllätyin, kun
ensimmäisessä jaksossa kuului kuoroa käyttävä kaunis kipale, jonka luulin olleen sävelletty 28 Days Lateriin. Eipä ollutkaan,
ja juuri selvitin 28 Days Laterin lopputeksteistä, että kipaleen nimi on In Paradisium for Requiem.
28 DL:ssä biisi siis kuuluu (spoilaamatta) kai kahdessa kohdassa, siinä jossa nähdään hevosia
ja sitten juuri ennen lopputekstejä, tosin siinä välissä kuului muutama sekunti kai scorea.
Tuo Jam-sketsi olikin sitten oma suosikkini, osaksi musiikin ansiosta. Loi hienon tunnelman,
kuten teki 28 Days Laterissakin.
Tyhmää, kun Nip/Tuck oli koko päivän awaiting despatch-tilassa. Mitä ne oikein panttaavat sitä,
argh... Matin ja Mervin yhteiseloa
ei voi sanoa tapahtumaköyhäksi.
23.6.2004 (keskiviikko) klo. 0.29:
Hitto, mieleeni tuli nyt, että entä jos en innostukaan Nip/Tuckista? Vähänkö harmittaisi, että
samalla rahalla olisin saanut vaikka Dead Like Me season 1:n tai ER season 2:n. Etenkin kun
Better off Dead-pettymyksen (tilasin leffan sitä aiemmin näkemättä, positiivisten arvosteluiden
rohkaisemana) jälkeen lupasin itselleni jättää sokkotilaukset, kun tuttuja turvallisia pakkohankintojakin löytyisi rutkasti. Siitä ei ole
epäilystäkään, etteikö sarja olisi laadukas ja hyvä, mutta jaksoakaan näkemättä en voi tietää,
iskeekö se minuun. Mutta jospa/eiköhän se. Ehkä sen saisi Huuto.netissä kaupaksi riittävään
hintaan. Mutta nooh, uskon ja toivon, että pidän sarjasta. Harmi, etten tajunnut, että se
olisi tullut Ruotsin TV:stä, joka näkyy Torniossa. Toisaalta, jos pidän sarjasta, niin parempi,
etten ole nähnyt aiemmin.
Ankeeta, kun syyskuun 21. ilmestyvä Star Wars episode IV-VI-boksi (kuva) sisältää vain special editionit,
ei alkuperäisiä versioita. Hemmetin Lucas... Näillä näkymin originaalit eivät näe ikinä päivänvaloa
DVD:llä. Amazonin
sivulta löytyy boksin mainos (traileri). Kaipa se pitää hommata, jos haluaa leffat nähdä DVD:ltä,
vaikka sitten Lucasin raiskaamina. Toisaalta voisi ehkä odottaa, millaista superhyperboksia pukkaavat
ulos Episode III:n jälkeen.
Tarkoituksena oli, että olisin katsellut kesällä Babylon 5:n läpi, mutta taitaa jäädä hamaan
tulevaisuuteen. Muuta (ennennäkemätöntä) katsottavaa on sen verran paljon, ja viitoskauden boksia (joka tällä erää vain
region 1:llä, joskin sama sille) ei taida tulla tilattua lähiaikoina, joten ilman sitäkään on turha alkaa katsomaan.
Eipä tämä suuri tragedia ole. Jaksotkin ovat aikamoisen hyvin muistissa. Season 5:n ehtii myöhemminkin
hankkia. Jollakin sivulla R2-boksin ilmestymisajankohdaksi annettiin vasta marraskuu. Kylläpä siinä kestää.
Pinserin blogilistaa selatessani tuli mieleen, ettei sieltä tunnu löytyvän paljoa ihmisiä, jotka
jaksaisivat tilittää leffa/TV-asioista. Elokuvia ja
Valokuvia on yksi harvoista. Ts. ei tule mieleen muita. Itse lukisin mieluusti enemmän ihmisten leffa/DVD/TV-lässytyksiä.
Mutta mahtaako kukaan olla erityisen kiinnostunut omista elämättömistä lässytyksistäni noiden aiheiden
tiimoilta? Suuri(n) osa sisällöstä sentään koostuu niistä. Joku poll-systeemi voisi selvittää
asian, mutta ei jaksa.
David Lynchin erinomainen The Straight Story on Playssa
9 eurolla (ei tule muita kuluja). Ainiin, Buffalo Soldiers oli lähtenyt matkaan eilen, hieno homma.
Next Action Star-reality-sarja
"will find America's next male and female action star". Kuitenkin päätyvät vain johonkin Steven Seagal-leffaan.
DVD:n deleted scenes-osioon. Mutta tuon voisi tsekata, jos tulisi vastaan. Vaikka reality-sarjat ovatkin vitsaus.
Klo. 00.10:
On other news, Return of the King extended edition ilmestyy joulukuussa,
ja TV-lupamaksu nousee jälleen vuodenvaihteessa. Typerää.
Se että nousee taas. Kingin pitkä odotus on harmillista, mutta nooh. Training Dayn katselin tänään
levyltä, muutaman kerran aiemminkin katsonut, I dig it. The Day Todayn kuudes ja viimeinen jakso
tuli katsottua loppuun. Erinomainen sarja, ei tarvinnut pettyä.
Lieneekö Studio Julmahuvi ottanut tästä inspiraatiota.
Nip/Tuck S1 on näköjään awaiting despatch-tilassa, lähtenee siis huomenna matkaan, kiva.
Vieraskirjassani tuotiin tietoisuuteeni Paka's BBS:n (elokuvapurkki, modeemiajoilta) vanhan käyttäjän
heitto Sandrew Metronome-foorumilla (selvitin Googlella):"Huomasinpa
tuossa taannoin, että Kuusamon Atsolla on oma leffapalsta Enter-lehdessä. Ei ole tyypin kynä
tylsynyt vuosien saatossa." Lämmittipä se sydäntä. Palautetta palstasta kuulee äärimmäisen harvoin (ellei
äidin vakiokehuja lasketa). Kiitän.
22.6.2004 (tiistai) klo. 1.02:
Oletetun Babylon 5-elokuvan nimeksi on näemmä vahvistunut The Memory of Shadows.
Sivulla myös infoa tulevasta B5-TV-elokuva-DVD-boksista. Täällä JMS:n uusimpia maileja.
Crusade on tulossa myös DVD:lle, ja Straczynski näemmä aikoo/saa puhua suunsa puhtaaksi kommenttiraidalla
siitä, miten korkeammat tahot pilasivat sarjan. Tässä
lyhyt juttu Firefly-leffa Serenityn tiimoilta. Hmm... Jatko-osa 28 Days Laterille, 28 Weeks Later?
Öh. Kolmonen olisi sitten 28 Months Later, ja nelonen 28 Years Later.
Unohtui mainita, että leikkasin eilen nurmikon, eli tein jotain hyödyllistäkin. Ah, niin ja aamuyhdeksän
jälkeen polkaisin keskustaan Osuuspankkiin, missä talletin kaverin tilille 20 euroa. Soitteli sunnuntaina
bussimatkani aikana ja kysyi, haluaisinko pelastaa hänet. Okei, sanoin. Oli hukannut Ruisrockissa
rahansa (ja avaimensa) ja tarvitsi 20 euroa maanantaista matkustamista varten. Kiva että olin avuksi.
Päivällä katsoin levyltä The Sweet Hereafterin, halusin kokea leffan uudella äänisysteemillä.
Mainio on se elokuva, kuten myös saman ohjaajan Exotica. Felicia's Journey ei sitten enää napannut.
ER:n 1. kautta on tullut DVD:ltä katseltua jokunen jakso kesäkuun aikana. Hirmu hyvä kuvanlaatu,
vaikka tuotantokausi on 10 vuotta vanha. Ei sillä että 1994 olisi mikään kivikausi, mutta...
Vuokrasin pilottijakson lukioaikana ja jäin harmittelemaan, kun en nähnyt, miten Carol Hathaway
(Julianna Margulies)
selittäisi (spoilerivaroitus...) pilottijakson lopussa tapahtuvan itsemurhayrityksensä (hänet tuotiin
ambulanssilla sairaalaan tajuttomana, pillereitä popsittuaan). Petyin vähän, kun ainoaksi selitykseksi
saatiin myöhemmin, että Hathawaylla oli kaikenlaista stuffia meneillään, tai mitäs ympäripyöreitä se selittikään.
Tiedä sitten palataanko kaudella vielä asiaan, olen nyt muutaman jakson nähnyt. Hathawayn ei pitänyt alunperin tulla
sarjaan pilotin jälkeen, mutta hahmon suosion vuoksi tämä otettiin mukaan jatkoon. Hyvä niin.
En ole tosiaan nähnyt aiemmin 1. kautta, kiva on ollut katsella levyltä, hyviä jaksoja. Ving
Rhames oli mukana yhdessä jaksossa. Ja muutenkin paljon tuttuja naamoja vilisee vieraina.
Olen ollut valveilla aamukahdeksasta lähtien, 17 tuntia siis, joten uni alkaa pikkuhiljaa houkuttelemaan.
Saapa nähdä josko huomenna kävisin laittamassa rahaa tilille ja tilaisin niitä DVD:itä...
Klo. 22.41:
Tänään irkissä...
[18:19] (croon) tulin kuusamosta
Se olisi voinut olla katastrofi. Olisin voinut saada kummastelevan "hmm?"-vastauksen True Lies-lainaukselleni,
mutta elokuvia harrastava, Posiolla siis asuva kaveri ei pettänyt odotuksiani. Leffassahan siis
terroristin alainen kuvaa tämän paasausta, mutta joutuu epätoivoissaan, henkensä puolesta peläten
laskemaan kameran kesken kaiken alas akun loppuessa.
Olin ajatellut käväistä heti aamulla Sammossa laittamassa rahaa tilille, mutta isä aikaisti
aiottua lähtöämme mökille, jolta veimme rojua kaatopaikalle. Lähdimme aiotun yhdentoista sijaan
jo vähän ennen yhdeksää, ja palasimme vähän yhdentoista jälkeen. Sitten suuntasin kohti pankkia,
ja kotiin päästyäni tilasin Nip/Tuck
season 1:n, Buffalo
Soldiersin, The Best
of Weird Weekends vol. 1:n ja vol. 2:n.
Olen nähnyt kaksi jaksoa Louis Theroux's Weird Weekendsiä, vallan hupaisaa dokumenttisarjaa. Näkemissäni jaksoissa
Theroux sukelsi ufojen ja hypnoosin maailmaan. Ensin näkemäni hypnoosijakso oli paikoitellen niin
absurdi, että muistaakseni luulin sarjan (josta en ollut juuri mitään lukenut)
olevan mockumentary, kunnes netistä lueskeltuani tajusin, että ihan todellista se kaikki olikin. Jummijammi.
Tämän päivän DVD-tilausten myötä siirryn taas tilauslakkoon, kunnes 24 season 3 ilmestyy 9. elokuuta. Siihen
asti katsomatonta kamaa pitäisi olla riittävästi. Erittäin paljon, siis. Vielä mainitsen, että
tänään tuli katseltua levyltä Dark City ja pari jaksoa The Day Todayta (jonka pää-äijästä, Chris
Morrisista kerrotaan:"Anchorman Christopher Morris had been fired from ITN in 1989 for using make-up on disaster victims, but was hired by The Day Today for precisely the same reason."), jossa
suosikkejani ovat Alan Partridgen (Steve Coogan) urheiluraportit. Hienoa nähdä taas hahmoa,
vielä I'm Alan Partridge series 2:n jälkeen. Vaikkakin kymmenen vuoden takaa.
21.6.2004 (maanantai) klo. 20.19:
Kuusamossa taas, takana kahdeksan päivää Uuraisilla (Jyväskylän lähellä) ja kaksi Jyväskylässä,
missä katsoin The Day After Tomorrowin. Vallan vänkä, Empiren tavoin antaisin neljä pojoa viidestä.
Yritin juuri laittaa surround-setin subwooferia vähän järkevämpään paikkaan TV-huoneessa. En ollut
varma, tuliko siitä oikein kunnolla ääntä. Tämä
juttu toi lohtua pohdiskeluuni:"When you think you have good, balanced sound, ask yourself, 'Can I hear
the subwoofer working?' If the answer is yes, it's turned up too high. You should never actually hear
deep bass emanating from the sub itself. When a sub is set up right, you'd almost think you weren't
hearing it at all. But turn off the sub and the sound will shrivel into a puny, flat fraction of
what it had been." En muista olinko aiemmin kokeillut, mutta tosiaan, mieli kirkastui selvästi
kun huomasin, millainen ero on/off-tilalla oli.
Nip/Tuck vaikuttaisi vallan kivalta
sarjalta, pitäisiköhän tilata se.
Playn kesäalesta pitäisi tilata...aargh!
Menin nyt selaamaan tarkemmin noita, ja heti tulee "pakko saada tuo (noin halvalla)!"-tapauksia vastaan, plääh.
Well, Louis Theroux's Weird Weekends-kokoelmat (2 kpl) pitäisi tilata, 7,5e kappale. Out of stock,
mutta kaipa ne ilmaantuvat lopulta, jos tilaa. Ne ja Buffalo Soldiers (12e) voisi tilata. Ja sen
Nip/Tuckin. Sitten voisin pitää taukoa ostelussa, kunnes 24 S3 ilmestyy. Olipa hyvä etten sortunut
ostamaan Jyväskylästä Buffalo Soldiersia, kun oli 18 eurolla. Kun tuolta saa nyt halvemmalla (taisi
kyllä olla aiempikin hinta alle 18e, tai no, en muista), ja brittijulkaisussa on paremmat ekstrat (jonka vuoksi sitten jätin ostamatta
Jyväskylästä).
Donnie Darkon soundtrack oli Kuusamon kirjastossa, kiva. En ottanut lainaan, kun olen jo kuunnellut
sitä ennestään. Otin lainaan The Doors-DVD:n No one here gets out alive. Doors-päivät ovat takana,
mutta pitihän se ottaa tarkastukseen. Lisäksi otin lainaan läjän cd-levyjä, ja uusin lainani Airin
tuoreimmasta, Walkie Talkiesta. Hyvä levy. Kirjoja on jo ennestään ihan tarpeeksi lainassa. Nyt tässä kuussa
lukaisin kirjan A
Child Called "It", joka oli erinomainen, ja sain viimein lopetettua mainion
The
Dilbert Princiblen.
Tosiaan Below tuli ostettua Jyväskylästä, ei ollut kuin 7,95e Sokoksella, en viitsinyt jättää ostamatta,
vaikka paremmillakin ekstroilla varustettu levy olisi saatavilla. Kotona odottivat Chris Morrisin
sarjat The Day Today ja Jam. The Day Todaysta katsoin viime yönä ensimmäisen jakson, hyvä oli.
9.6.2004 (keskiviikko) klo. 23.06:
Tänään sitten käytiin mökillä työjelemässä. Isä näytti semmosen montun kyljessä vaikeasti havaittavan
linnunpesän, jossa oli pikkuruisia linnunpoikasia, en muista mitä merkkiä olivat, tipuset. Vain sen,
että ne olivat tosi pieniä ja vähäkarvaisia, nukkuivat tyytyväisinä, kai. Yksi vaihtoi asentoa välillä.
Postissa tuli ER season 1, kiva. En vielä ole katsellut, otan mukaan reissuun, jonne lähden siis
aamulla vähän ennen kahdeksaa. Kaveri käväisi mökiltä päästyäni kyläilemässä, näytin sitten hänelle
erinomaisen Cypherin (Suomessa nimellä Brainstorm), tykkäsi kovasti.
Aamulla 7.45 lähtee bussi Ouluun (perillä 10.50), josta matka jatkuu 11.10 kohti Jyväskylää (perillä
16.30), josta kai 17.15 Uuraisille (perillä 18.00), jossa ainoa käytettävä netti tulee olemaan kirjastossa.
Joten päivitystä about viikon kuluttua ehkä luvassa, ellen vieraskirjaan pääse jotain heittämään. Heisulivei, siis.
9.6.2004 (keskiviikko) klo. 1.11:
Postissa tuli aamulla paketti Amazonista, joten oletin sen olevan ER season 1:n. Nurmikon leikattuani
avasin viimein paketin ja yllätyin, kun sieltä paljastuikin Buffyn seiskakausi. No mikäpä siinä,
kiva että sekin tuli. Jospa se ER ilmaantuu huomenna. Eikä Jamin saapuminen haittaisi myöskään.
The Day Today oli viimein tänään lähtenyt matkaan, hyvä hyvä.
Kävin tänään ensimmäistä kertaa eläissäni Lidlissä. Vastaan ei tullut mitään turhan mielenkiintoista,
kunnes törmäsin Bench-merkkiseen surround-pakettiin, hinta 79 euroa. Ohhoh, tuumasin halvasta hinnasta,
joka ennen alennusta oli ollut 119 euroa. Toki kotiteatterifriikit nauraisivat minut ulos huoneesta,
jos ottaisin tuollaisen edes puheenaiheeksi, mutta ainakin tuon tarjoama ääni voittaisi Kuusamon
kodissa käyttämäni 28" stereo-TV:n äänet. Mutta 79 euroa olisi silti 79 euroa, ja äkisti viimeaikaiset
DVD-tilaukset alkoivat tuntumaan vähemmän hyviltä ideoilta. Mutta yksi toivo olisi, nimittäin jos
isä "haluaisi" ostaa paketin.
Kotiin päästyäni otin asian puheeksi, ja paljastui, että isä oli nähnyt lehdessä mainoksen paketista,
ja miettinyt, mahtaisiko moisella tehdä mitään. Eipä aikaakaan, kun olin saanut rahat kätöseeni.
Vielä kun irkissä kaveri löysi minulle samaisen paketin ostaneen kommentin, että ihan kelpo setti
on, matkasin äidin kyydillä Lidliin, josta lähti paketti mukaan. Joy!
Kotona oli luvassa paketin tyhjentäminen kamoista (kaukosäädin, subwoofer, neljä pientä kaiutinta, vahvistin
jossa myös kaiutin) ja johtojen laittelu. Sitten tajusin hirmuisen tosiasian: tarvitsisin rca-piuhoja,
joita paketissa ei tullut mukana, liittääkseni koko roskan DVD:hen. Oh man oh man, aina jotain pitää
tulla. Niin suuntasin CM:ään, ja soittelin kolmelle ihmiselle varmistuakseni kutakuinkin siitä, että
tarvitsisin juuri rca-piuhoja. Piti sitten ostaa kaksi sellaista, jossa yhdessä kolme päätä (* kaksi),
yhteensä 19,80 euroa, plaah. Sitten takaisin kotiin.
Jännityksen vallassa laitoin johdot paikalleen, prosessi oli suht vaivaton. Sitten
oli testauksen aika. Spider-Man-levy sisään, ja hallelujah, kaiuttimistahan tuli ääntä! Kohta kuitenkin
tajusin, että keskikaiuttimesta ei kuulunut mitään. Voi hesus, ajattelin, se on kuitenkin hajalla.
Mutta ei, johdot olivat vain huonosti, huh. Testikohtana toimi se, jossa Flash yrittää iskeä
Parkeria nyrkillä koulussa, kameran leijaillessa hämisvaiston vuoksi ympäriinsä. Ja indeed, kyllähän
ne äänet tulivat oikeaoppisesti sieltä täältä, ja olin onnellinen. Tällä kohdalla myös esittelin
systeemiä vanhemmilleni, joskin myöhemmin harmitti, että olisi ollut parempi, jos olisin käyttänyt
kohtaa, jossa Osbourne kuulee äänensä ollessaan kotonaan, miehen keksiessä ensi kertaa alter egonsa.
Surround-toiminta olisi ollut helpompi huomata, mutta samapa tuo.
Niin sitten testailin eri levyjä, etsien sopivia kohtia, jotka käyttäisivät surroundia. Halpa oli
setti (kolmen vuoden takuulla), mutta ainakin tällaiselle joka ei paremmasta tiedä, kelpaa vallan
mainiosti. Hyvä ostos, vien Tornioon mukanani. Uusi surround-aikakausi on alkanut elokuva/TV-harrastuksessani.
Vielä vuorokausi sitten en olisi osannut moista odottaa. Kiitos, Lidl.
Tänään pitää yhdeksältä lähteä mökille työskentelemään muutamaksi tunniksi, jonka jälkeen yksi
kaveri tulee käymään kylässä, ei ollakaan nähty tai oltu yhteyksissä sitten joulukuun. Torstaina
aamulla lähden sitten reissuun.
7.6.2004 (maanantai) klo. 2.20:
"Pakkovaellus on tila, jossa potilas yhtäkkiä unohtaa entisen henkilöllisyytensä ja omaksuu saman
tien uuden, saattaa muuttaa paikkakuntaa ja alkaa elää uutta elämää, kunnes jälleen äkisti muistaa,
kuka ennen oli ja samalla unohtaa, mitä väliajalla on tapahtunut. Tämä on harvinainen häiriö."
Tuli tuosta mieleen heti Lost Highway
ja sen yhteydessä mainittu "psychogenic fugue",
jonka suomenkielinen nimitys se sitten onkin, obviously. En tiennyt aiemmin. Täällä
lisää Lynch-esseitä, tässä artikkeli
Lost Highwayn teatteriversiosta. Ei siis elokuvateatteri... Täällä puolestaan
lisää juttua pakkovaelluksesta ja muista kiintoisista häiriöistä. Jos en opiskelisi mediaa, opiskelisin psykologiaa.
Mutta aika samanlaisiahan ne...erm.
4.6.2004 (perjantai) klo. 1.05:
Kas, huomasin nyt, että myös Loaded247
myy Jamia samaan £8.99-hintaan (kuten Play), joten ei tarvinne ainakaan pelätä, että hinta olisi nousemassa,
vaikkei levyä ihan heti saisikaan tilattua.
Muita hyviä TV-sarjatarjouksia Playssa:
- The Shield season 1 (24e)
Ja monia muita.
"Flooded - Good episode. When is Season 6 supposed to start getting bad?" kysyy joku Buffystä,
seuratessaan kuudetta kautta ensi kertaa, DVD:ltä. Niinpä. It doesn't.
Klo. 20.21:
Undeclaredissa (Ihan pihalla) oli vieraana Will Ferrell, ihan hauska oli.
Tuli käytyä keskustassa tänään, joten pistäydyin samalla pankissa laittamassa rahaa tilille.
Viime kerralla virkailija, saatuaan vastauksen tiedusteluun, olisinko tallettamassa vai nostamassa
rahaa tililtäni, totesi, miten mukavaa on, kun välillä laitetaankin rahaa tilille, eikä vain nosteta.
Jätin mainitsematta, että laittaisin rahat menemään heti kotiin päästyäni, kuten sitten tein tänäänkin,
tilatessani sen Jamin.
Jam lähtikin jo tänään matkaan, kuten myös Buffyn seiskakausi. Tulossa ensi viikolla on myös ER:n 1. kausi.
The Day Today on yhä awaiting stock-tilassa, joten saa nähdä ehtiikö ensi viikolle. Eipä tuolla niin
hirveästi väliä, kun lähden kuitenkin joskus (ensi) viikolla käymään reissussa etelässä.
3.6.2004 (torstai) klo. 23.33:
Pannahinen, näyttää siltä että joudun taas tilaamaan yhden levyn. Olli
toi ystävällisesti tietoisuuteeni, että Chris Morrisin Jam on
tarjouksessa Playssa,
vajaat 14 euroa. Eihän tätäkään voi ohittaa ilman yöunien menetystä. Pankkiin siis pitäisi päästä piakkoin, taas.
Tai jos äidin Sampo-tunnuksilla siirtäisi rahnaa tämän tililtä omalleni, ja maksaisin hänelle
lompakostani. Sehän se olisi kyllä kätevintä. Oh well...life will find a way.
Tänään käväistiin mökillä siirtelemässä kamoja pois huomenna hiottavan lattian tieltä. Eipä ole
tullut mökkeiltyä kunnolla vuosikausiin. Sitä on niin teknologian orja. Noh, samapa sille.
Onneksi en odottanut huomiseen, että soitin PS2:n omistavalle kaverille, josko hän voisi lainata pelejään
(toin Enteristä lainassa olevan PS2:n mukanani Kuusamoon), hän kun oli lähdössä tänään vajaaksi viikoksi Ouluun.
Ehti sitten reissuun lähdön yhteydessä tuoda pelinsä lainaan (pyysin kaikki, tietämättä kovin tarkasti mitä olisi luvassa): Max Payne,
Final Fantasy X, Soul Reaver 2, World Rally Championship, Prince of Persia: The Sands of Time,
Half Life, Metal Gear Solid 2, Heroes of Might and Magic, Resident Evil: Code Veronica X sekä Oni.
Siinähän sitä onkin valinnanvaraa. Tällä hetkellä kiinnostaa eniten tuohon Resident Eviliin
tutustuminen. En ole vielä ehtinyt mitään kokeilemaan. Eilen tuli katseltua Tilt TV,
jossa oltiin E3-messuilla, ellen väärin muista. Seuraava Resident Evil näytti kivalta.
2.6.2004 (keskiviikko) klo. 19.52:
Kotona Kuusamossa taas. Angel season 4 oli tullut postiin, joten käväisin hakemassa sen illalla.
Onpahan sekin sitten hankittu. Ei mikään erityinen kiire katsella jaksoja, kun ovat sen verran hyvin muistissa,
mutta ekstroja kiinnostaapi kyllä tsekkailla, kommenttiraitoja ja dokkareita. Ei vielä ole ehtinyt.
Kommenttiraitoja on mukavat seitsemän, mielenkiintoisimpana tapauksena jaksossa Spin the Bottle
(jossa porukka menettää muistinsa) puhuvat Buffyversen luoja (& jakson kirjoittaja/ohjaaja) Joss Whedon ja Wesleytä esittävä
Alexis Denisof. Normaalisti saattaisin kitistä siitä ettei Whedon puhu yksin, mutta Denisof...yay.
Huomasin sekoilleeni taannoin, kun mainostin että viime sunnuntain Angelissa olisi ollut taas yksi classic
fight scene. Se tuleekin vasta tuota seuraavassa jaksossa, eli syksyllä. Unohdin yhden jakson siitä välistä.
Sorruin sitten tänään taas DVD-tilauksiin. Amazon.co.uk:sta sai nyt Buffyn 7. kauden
sen verran halvalla (50e postituskuluineen), ettei tarjousta voinut mitenkään ohittaa. Esmes Loaded247.co.uk:ssa
sama boksi maksaa 85 euroa, DVDZone2:ssa 75e + muutama euro postituskuluja. Pitää kyllä tunnustaa, että kun 6.
kauden kohdalla en ymmärrä sen joiltakin (jotka ilmeisesti eivät välittäneet kauden synkistelystä, toisin kuin minä)
saamaa kritiikkiä, niin myös parjausta osakseen saaneella 7. kaudella taso on kieltämättä selvästi
hieman tipahtanut. Mutta on se silti yhä erittäin viihdyttävä ja laadukas sarja. Ei ole tarkoituksena
katsoa loppujaksoja etukäteen DVD:ltä, odotan syksyyn ja katselen jaksot ensin telkusta. Kommenttiraidoilla
(seitsemän tässäkin) kuullaan ilahduttavasti mm. James Marstersia (Spike) ja Nicholas Brendonia (Xander).
Tätä ennen Buffy-commentaryissä on näyttelijöistä taidettu kuulla vain Seth Greeniä neloskaudella.
Whedon puolestaan puhuu yksikseen sarjan finaalissa, kiva.
Tuo Buffy ei kuitenkaan ollut päivän ainoa repsahdus, sitä ennen törmäsin The
Office - series 1 and 2-boksin sivun linkistä The Day Today-sivulle.
Kymmenen vuoden takaisesta uutissatiirista vastaa Chris Morris, jonka mainio Brass Eye löytyy hyllystä.
Kehuvat arvostelut ja se, että Steve Coogania nähtäisiin sarjassa urheilusta raportoivana Alan
Partridgena, laittoivat tämän "haluaa nähdä heti"-listalleni, joten laitoin tilaukseen. The Officesta
vielä, että sarjan päättävä The
Office Christmas Special julkaistaan DVD:llä (vasta) lokakuun lopussa.
Tsekkaillessa Buffy-bokseja mainiossa Rewindissa, voi
nähdä joitakin eroja eri regioneiden välillä:
Season 1: region 1-julkaisussa ilmeisesti hitusen parempi kuvanlaatu
Sama WS/FS-juttu myöhemmillä kausilla, omassa hyllyssä on sitten S1-S4 R1, ja S5-S7 R2. Kun Buffyt
ovat kasassa, Buffyverse pitäisi täydentää joskus loppuun asti Angelin 1. ja 2. kaudella, ja sitten
viitoskaudella, kun on ilmestyäkseen. Sellaista taisin taannoin lueskella, että se saattaisi ilmestyä jo ennen joulua.
Torniosta tuli otettua mukaan muutama DVD-levy. Kassiin pääsivät nämä:
Babylon 5 S1-S4
Harmittaa vähän, etten ottanut Big Lebowskia.
1.6.2004 (tiistai) klo. 2.00:
Tänään kohti Kuusamoa, 11.30 lähtö, Oulussa tunti odotusta, kolmelta lähtö sieltä ja kuudelta perillä. Pakkasin
illalla. Jääkiekkokassiin meni kauhea läjä levyjä, paljolti TV-sarjoja, mutta myös rutkasti leffoja. Kassista tuli melkoisen
painava, mutta eipä sitä pitkiä matkoja tarvitse kanniskella. Mietin, pitäisikö videot vielä lykätä levyjen
päälle, mutta taitaa jäädä tekemättä, kassi on jo sen verran painava. Ja olisiko noilla niin edes käyttöä. Undeclaredia
voisi kyllä nauhoitella, en tiedä miten kodin rämät monovideot hommasta suoriutuvat.
Linkkivinkkinä Buffyn/Angelin/Fireflyn luojan, Joss Whedonin
haastattelu. Miekkonen on kirjoitellut nyt
X-Men-sarjakuvaa, kiva. Firefly on mennyt paljolti ohitseni, mutta pitää korjata tilanne joskus DVD-boksilla.
Sarjastahan on nyt tekeillä leffa, DVD:n suosion ansiosta.
Axel Musicissa X-Files-boksit (region 2) season 1:stä season 8:aan 39,99 euroa (sisältäen postituskulut) 5. heinäkuuta lähtien. Onpa halpaa. Ja kelpuuttavat electronin. Tuli tuolla vastaan myös uusi DVD-julkaisu (näin jatko-osan ilmestymisen alla)
Pitch Blackista. Takakannen USA Today-lainaus oudoksuttaa vähän:"The best excuse to root for the bad guy since Arnold in the original Terminator."
En minä ainakaan tuntenut/tunne sympatiaa sankareitamme jahtaavaa terminaattoria kohtaan. Mainio pahis, toki, mutta toivoin
kuitenkin hyvisten voittoa. Vai enkö vain tajunnut lausetta, vai olenko muuten vain epänormaali? Yh.
Seuraavat kuulumiset sitten Kuusamosta...
29.5.2004 (lauantai) klo. 2.34:
Laitoin päivällä Loaded247:een tiedustelua Angel S4-tilauksesta, että miksiköhän mitään ei tapahdu, ja pitäisikö se tilaus sitten kenties peruuttaa. Eipä mennyt pitkään, kun tuli automaattinen viesti siitä, että paketti on lähtenyt matkaan.
Varmistui myös ongelmien syy, boksi kun maksoi 89,42 euroa, eikä 85.19 euroa kuten
väitettiin. Noh,
currency calculatorin mukaan
59.99 puntaa = 90 euroa, joten olkoot sitten niin, vaikka moni tuollaisesta nostaisi jo metelin. Tai edes pyytäisi
korjaamaan tiedon tulevien tilaajien hyväksi. Me, I just don't care anymore.
Ai hemmetti, unohtui sitten katsoa torstaina Undeclared/Ihan pihalla. Pentele. No ei voi mitään. Eikä se nyt vielä
mikään suosikkisarja ole, joten I'll live, tällä erää.
Kävin toista kertaa eläissäni Tornion elokuvateatterissa, katselussa Kill Bill vol. 2. Onneksi pääsi näkemään kankaalta,
olisi muuten jäänyt harmittamaan. Erinomainen oli, kuten ensimmäinen puoliskokin. Eräs kohta muistutti hämmästyttävän paljon erään kuutoskauden Buffy-jakson kohtaa. Sama teko/tekotapa, jopa hyvin samantyylinen kameraliike siinä yhteydessä. Samankaltaisuus oli niin vahva, ja kohtauksen tilanne sen verran erikoinen/harvinainen, ettei voinut olla miettimättä, onko Tarantino nähnyt samaisen jakson... Vaikea alkaa tarkemmin selittämään spoilaamatta leffaa.
Klo. 3.55:
Näin yön pikkutunteina sitä on heikoimmillaan nettiostelun suhteen, ja kynnys tilata on matalampana.
Tilasinkin nyt ER:n ensimmäisen kauden Amazon.de:stä, hinnaksi tuli 35,75, mikä
ei kyllä ole paha hinta 25:stä jaksosta (ja pilotti on kahden jakson mittainen). Onkin jäänyt vaivaamaan, miten kausi
jatkui pilotista, kun vuokrasin sen lukioaikana videolla.
28.5.2004 (perjantai) klo. 6.47:
Angel S4-tilauksen kanssa tuli ongelmia, kun Loaded247.co.uk valitti, että card declined. Kerran aiemmin käynyt niin,
jolloin Ben Stiller Show ilmestyi aiemmin kuin piti, eikä tililläni ollut vielä rahaa. Ajattelinkin, että nyt oli käynyt
samalla tavalla, paitsi että tililläni oli noin euro enemmän kuin sivulla listattu boksin hinta. Arvelin, että boksi
oli sitten maksanut oikeasti vielä enemmän. Kävin laittamassa lisää rahaa tilille ja pyysin Loadedia laskuttamaan sitä
uudestaan. Aikoivatkin tehdä sen. Tämä kaikki keskiviikkona, eikä tilanne ole muuttunut miksikään. Paketti on "awaiting despatch"-tilassa, ja sivulla näkyy vanha 26/05 Card Declined-ilmoitus. En tiedä onko tiliä yritetty veloittaa uudestaan, ja että onko ongelma yleensäkään siinä vai jossakin muussa. Hemmettiläinen. Ajattelin jo tässä, mitä tilaisin, jos tuosta ei tulekaan mitään. Tulin siihen lopputulokseen, että ER:n ensimmäisen ja ehkä toisen kauden. Mutta ehkä se Angel-tilaus onnistuu. Jos perjantain aikana ei kuitenkaan tapahdu edistystä, saatanpa laittaa mailia, että perun koko friggin' tilauksen.
Babylon 5 season 4-boksi tuli keskiviikkona. En ole ekstroista muuta vielä katsonut kuin season 4 introductionin, jossa nähtiin myös Richard Biggsiä. Tällä kertaa paketointi oli erilainen, jokaisella levyllä on oma ohut kotelonsa, jolloin levyt eivät pääse irtoilemaan ja naarmuuntumaan. Mikäpä siinä, omat S1-S3-paketit ovat kyllä tulleet perille ilman irronneita levyjä. Ulkokuori oli S4:ssä vähän hatarampaa tekoa kuin aiemmissa kausijulkaisuissa. Lieneekö sitten esmes R1-julkaisussa entisenlainen paketointi, en tiedä.
ER tuli onneksi katsottua eilen, siinä oli vallan hieno helikopterionnettomuus. Sairaalan katolta noussut helikopteri
tipahti kovan tuulen vuoksi hetikohta takaisin katolle, ja alkoi pyörimään katolla vaarallisesti väkkärää, propellien
melkein osuen kahteen sairaalatyöntekijään, joista toinen sai selkäänsä jonkun kopterista irronneen osan. Sitten kopteri
ajautui katon reunalle ja meni siitä yli, räjähtäen matkalla alas, liekkien iskiessä sisälle sairaalaan, aiheuttaen
sekasorron. Lopuksi kopteri tipahti yhden sarjan vakiohahmon päälle. Siistiä.
Tänään olisi kai tarkoitus mennä iltaseitsemäksi katsomaan Tornion (vaatimattomaan) teatteriin Kill Bill vol. 2.
Kuusamoon lähtö edessä vissiin tiistaina.
26.5.2004 (keskiviikko) klo. 6.40:
Uusi esittelysivu, joka ehkä päivittyy toisinaan, mistä erikseen mainitaan.
26.5.2004 (keskiviikko) klo. 1.55:
Ikävistä kämppiksistä tarinoita,
ja koneen ulkoasu uusiksi. Ne olivat päivän (tai ainakin päivityksen) linkit.
Äitee soitteli iltasella ja ilmoitti, etteivät porukat pääsisi hakemaan minua Torniosta Kuusamoon. Bussi it is, then.
Olin henkisesti jo varautunut tähän vaihtoehtoon, joten uutinen ei tullut suurena shokkina. Äiti kuitenkin kuulosti
asiasta kertoessaan niin pahoillaan olevalta ja asiasta harmistuneelta, että asian vakavuus alkoi omassakin mielessäni paisumaan, ja kohta iskin jo yhden huoneeni ikkunan tuolilla säpäleiksi. No ei. Hyvä että linja-autoasema on lähellä. Oma tietokone pitää kuitenkin jättää tänne. Onneksi Kuusamon kiinteällä netillä varustettu kone on päivityksen jäljiltä ihan kelpo vekotin, joten eiköhän sitä selviä. Tärkein vientitavara Kuusamoon ovat DVD-levyt. Niitä täytyy olla paljon.
Kohtuuttoman paljon. Valinnanvaraa täytyy olla. Ja niitä on kiva näytellä kavereille. Iso jääkiekkokassini tulee oleman
törkeän painava kaikista pakatuista DVD-levyistä. Noh, saapa nähdä. Ja ei, en harrasta/pelaa/seuraa (paitsi vähän
MM-mokailuja) jääkiekkoa.
Käsikirjoituskurssikin päättyi virallisesti (kai) eilen, opettajat ovat ilmeisesti syynänneet käsikirjoituksia ja
arvosanoja and whatnot, couldn't care less. Viimeinenkin huoli poistui, kun sain mieltäni piinanneen asian selvitetyksi, eli että muistiko kuukausien takaisen multimediakurssin opettaja tsekata säälittävän
työni, kun aikoinaan viimeisellä tunnilla palvelin oli nurin, ja annoin ulrin paperilla. Ehkä muisti, hyvin mahdollisesti ei, mutta mies aikoi tarkistaa onko antanut numeroa, ja laittaisi
"tietoa" menemään, ellei ole antanut. Kaipa sitten pääsin kurssin läpi, olisi kai se sanonut, ellei olisi mennyt.
On kai sillä kurssilla näkynyt kehnompiakin kyhäelmiä. Vai onko? Noh, yay, enivei.
Richard Biggs online on (tai ainakin oli hetkosen) tukossa (vaikka itse sivut ovatkin melkoisen köyhät), ja
vieraskirjaan, jossa vielä viime
päivityksen aikaan uusin viesti oli viime vuodelta, on nyt ilmestynyt rutkasti viestejä.
24.5.2004 (maanantai):
Tylsyyden Multihuipennuksesta tuli tietoon surullinen uutinen, mm. Babylon 5:n
Dr. Franklinia esittänyt Richard Biggs on kuollut viime lauantaina, 43-vuotiaana. "He awoke this morning at 7am , said hello to his wife and collapsed. They were unable to recusitate him." Viime vuonna meni äkillisesti ja ennenaikaisesti John Ritter, nyt Biggs, joka on itselleni vielä tutumpi/läheisempi TV-kasvo. Biggs tunnettiin iloisena ja symppiksenä miekkosena, joka arvosti fanejaan. Vierailijan viesti Richard Biggs onlinen
vieraskirjassa toissavuodelta:
"Hi there! I just got home from Shore Leave 24, and I have to admit, I have never seen an episode of Babylon 5. I didn't even know who you were...I was there to see James Marsters. BUT, I need to tell you that the Q&A sessions with you and Jason Carter were SO entertaining and one of the highlights of my entire weekend! I was in the front row for both days, and after seeing you Saturday, I was highly anticipating Sunday. You really impressed me, and I am happy to say I am now a fan."
Biggs piti B5:n Marcuksen, Jason Carterin kanssa näyttelyseminaareja,
seuraava olisi ollut luvassa
syksyllä 2005. Nyt surffailun jälkeen tajusinkin, että Biggs ja Carter ovatkin olleet vallan hyviä ystäviä.
Linkkeinä The Galactic Gatewayn foorumi osanotoille, ja toisen foorumin reaktioita. Ja lopuksi vinkkinä, että Biggsiä
kuulee Babylon 5 season 3:n jakson Interludes and Examinations kommenttiraidalla, B5-kamujen (Jerry Doyle,
Bruce Boxleitner ja Ed Wasser) kera.
On a lighter note... SubTV on näköjään hankkinut Tru Callingin (ja Paris Hiltonin tähdittämän, ihan hassun reality-sarjan Simple Life), kiva. Andy Kaufmanin sanotaan aikoneen
palata 20 vuotta
kuolemansa jälkeen.
Jotkut uskovatkin miehen olevan elossa. Ja lopuksi, menin sitten
tilaamaan Angel season 4-DVD:n. Viime kesänä tilasin
yhtä tyyriillä kolmoskauden, joten what the hell, on se sen verran mainio.
22.5.2004 (lauantai) klo. 19.38:
Ei olisi enää polttavalla DVD-asemalla paljoa hintaa Bulldog NetStoressa.
Eiih, Cherry Falls olisi ollut siinä 3 for £20 salessa, josta tilasin taannoin leffoja. Cherry Falls, tuo epäilemättä monen väärin ymmärtämä, Brittany Murphyn (ja Jay Mohrin!) tähdittämä hauska B-teinikauhuhelmi... Hitto kun aloin taas selaamaan noita. Ferris Bueller's Day Off, Seven, Planes Trains and Automobiles, The Man Who Wasn't There, Deep Rising, ja jokunen muu kiva olisi siellä yhä odottelemassa. Alkoi nyt pännimään noita listatessa, että tilasin sen Better off Deadin, enkä esmes jotakin noista. Miksi helkkarissa tilasinkaan sen, kun nuo olivat vaihtoehtoina? Ei se huono ollut, mutta ei nyt mikään hirveän erikoinenkaan. Joku väitti sitä Ferris Buelleria paremmaksi elokuvaksi. I think not. Opinpahan taas olemaan tilaamatta näkemättömiä elokuvia. Ainakaan niitä, joiden hyvyydestä en ole ihan 100-prosenttisen varma. Joku Bad Santa
taas on varma tapaus, tiedän jo pitäväni siitä.
Nyt alkoi hirveä sisäinen kamppailu, että pitäisikö tilata taas tuosta alennusmyynnistä, ettei harmittaisi tuo Better off
Dead-juttu. Alan laskemaan rahojani... Äh, hitto, olkoot. Katson vaikka huomenna or whenever Cherry Fallsin ja/tai Deep
Risingin nauhalta, niin jo helpottaa eikä ole kiirus katsella niitä DVD:ltä. Joku varmaan ajattelee että ei helvetti mitä paskaa se katsoo...mutta nuo nyt ovat sellaisia hauskoja höpöleffoja, joihin jotkut eivät mitenkään osaa asennoitua oikein.
Siinä mielessä sovellun hyvin arvostelijaksi, että en ole kapeakatseinen leffojen suhteen. Enter-risteilyllä viime kesänä
yksi avustaja ihmetteli ääneen, että annoin Mulholland Drivelle täydet viisi tähteä. Huoh.
Huomasin tässä vasta, että olin aikoja sitten poistanut DVD-listauksestani Peter Kay's Phoenix Nights season 1:n. Kuvittelin myyneeni sen jossakin välissä Huuto.netissä. Mutta tuolla hyllyssähän se on yhä. Weird. Ehkä en vain muistanut postittaa sitä ostajalle? Nääh, palautteissa ei ollut yhtään negatiivista (tai neutraalia).
Viime keskiviikkona oli tosiaan viimeinen päivä radiolla. Piti olla kaksi tuntia juontoa luokkakaverin kanssa, mutta tuottajatytöt halusivat juontaa sen tokan tunnin (14-15), joten ei tarvinnutkaan olla kuin tunnin äänessä. Leppoisasti vierähti se tunti. Puhuin hetkosen blogeista ja mainostin esmes Tylsyyden Multihuipennusta ja ATN:ää. Harmi vain että tällä viikolla tekniikassa
oli radiolla jotain häikkää, enkä tiedä kuuliko keskiviikon lähetystä monikaan ihminen. Oh well, ainakin yritin.
Ennen lopullista poistumistani studiolta otin koneelta talteen minidiscille tekemäni radiojutut. Ei sillä että olisi minidisc-soitinta, mutta noh.
Mutta nyt/kohtapuoliin alkaapi The Andromeda Strain, jota en ole nähnyt aiemmin. Sitä siis katselemaan.
21.5.2004 (perjantai) klo. 12.22:
Sleepwalkers päättyi ke-to-yönä. Se oli hyvä sarja,
ei nyt mikään loistava, mutta tilaisin kyllä ensimmäiset kuusi jaksoa (yhdeksästä tehdystä) sisältävän
DVD-boksin, ellei se olisi niin typerän kallis (59e + vajaa kymmenen euroa muita kuluja). Näkisi samalla sen yhden missaamani
jakson. Ärsyttävää kun en huomannut ennen B5 S4-boksin tilaamista, että ER:n eka kausi olisi maksanut
tuolla vain 27,99e.
Olisi ehkä tullut tilattua sekin samalla, esmes Loaded247:ssä boksi maksaa 22 euroa enemmän. Crap. Paha töppi. Mutta
eipä sitä tiennyt. Jospa hinta ei nouse, voisi myöhemmin tilata. Nyt ei viitsi uudestaan maksaa lisäkuluja, joilta
olisi säästynyt tilaamalla samalla B5:n kanssa.
Jopas jotakin, onnistuin löytämään Tuomas Harjun (vanha kotisivu / gradupäiväkirja) tuoreemmat kotisivut. Niitäkään ei kyllä ole aikoihin päivitetty.
Harjun näitä kaikkia vielä vanhemmat sivut olivat kai eka nettipäiväkirja, johon törmäsin, innoittaen kai osaltaan itseäni ilmoittelemaan kuulumisiani netissä. Siitä voi olla montaa mieltä, oliko tämä hyvä asia.
20.5.2004 (torstai) klo. 15.53:
Haaparannan puolella eilen tyhjiä cd-levyjä ostaessani erehdyin vilkaisemaan tarjous-DVD-valikoimaa. Mukaan lähtivät Gus Van Santin To Die For, jonka olen nähnyt kerran joko yläasteen lopussa tai lukion alussa, sekä Event Horizon, yhteishintaan (about) 11 euroa.
Jee, Donnie Darkon tuleva director's cut on 21 minuuttia pidempi. Pohdiskelin, että ovatko lisätyt matskut pelkästään
samaa kamaa kuin DVD:n poistetut kohtaukset, mutta eipä, mukana on matskua jota Kelly jätti pois DVD:ltä. Way cool.
Lisää tietoa löytyypi täältä.
Buffyn region 2-boksit lähtevät halvalla Amazon.co.uk:sta, about 50 euroa (ehkä vähän alle) postituskuluineen.
Tänään on näkynyt jenkkilässä Angelin viimeinen jakso. Snif. Sarjasta tuli neljännen kauden myötä suurimpia sarjasuosikeitani ever, ohittaen samalla Buffyn tasossa ja mielenkiintoisuudessa. Hyvästi loistavat hahmot ja story arcit. Hyvästi siistit toimintakohtaukset TV-sarjoissa. Okei, emes 24:ssä on vallan kivaa äksöniä välillä, mutta Angelissa toimintakohtaukset olivat sellaisia "vau, katson tuon tusina kertaa uudestaan ja näytän kaverille joka ei voi olla myöntämättä sen cooliutta"-tapauksia. Sellainen on luvassa taas viikon kuluttua sunnuntaina nähtävässä jaksossa (paitsi jos sarja menee
kesätauolle tämän viikon jälkeen). Ensi sunnuntaina SubTV:llä nähtävän jakson ohjaajana toimii
Sean Astin (Lord of the Ringsin Samwise).
Komediahelmi Arrested Development ja Eliza Dushkun (Buffyn Faith)
Tru Calling saavat toisen tuotantokauden, kiva.
Vähemmän kiva on tieto siitä, että 24:n neloskausi alkaa näkymään vasta tammikuussa. Plaah.
Tajusin nyt, että tuossa 24 season 2-UK-boksissa eräs kohtaus on erilainen (jaksossa 13.00-14.00).
-Reza: "I grew up in London. I'm marrying an American girl, a protestant. So, if you're going to racially profile me, you should at least get it right."
Alkuperäinen vastaus:
-Tony: "You ever hear of the Finsbury Park Mosque? It's considered one of the main recruitment centers for Islamic terrorists in the West. Our main targets are European Muslims with Western educations, passports and the potential to blend into Western society. And do you know where that mosque is located? Your hometown, London. So tell me, Reza, how's my racial profiling going now?"
UK-versiossa:
-Tony:"Our main targets are European Muslims, with western educations, passports, and the potential to blend into western society. So tell me, Reza, how's my racial profiling going now?"
Ei ole haluttu terrorismia yhdistettävän Lontooseen...jestas miten idioottimaista, etenkin että ihan DVD-julkaisuun on pitänyt saksittu versio laittaa. Iiiidiots.
19.5.2004 (keskiviikko) klo. 1.19:
Tänään on viimeinen koulupäivä, yllättäen. Luulin vielä viikonloppuna, että meillä olisi radiolla hommia vielä
ensi viikollakin, mutta ei, viimeinen lähetys on tänään. Sattumoisin juonnan kurssimme viimeiset kaksi tuntia,
luokkakaverin kanssa yhdestä kolmeen. Sitä varten piti tehdä kokkailuohjelma eilen. Luokkakaveri on kokin koulutuksen saanut,
joten hän teki työt ja minä pidin mikrofonia, tyhmiä kysellen. Mutta tosiaan, vaikka koulu loppuukin, niin
oleskelen Torniossa kuun loppuun saakka. Eipä tässä mitään kiirettä.
Maanantain vastaisena yönä tulin Tornioon siinä puoil yhden maissa. Postilaatikossa odottivat Playsta tilatut DVD:t.
Better off Dead on kesken, 50 minuuttia katsottu. Not bad, tosin ei ehkä niin hyvä kuin olisin odottanut.
Maanantaina aamulla tuottajanainen, joka löytää aina kitinän aihetta kaikesta, oli unohtanut hommata minulle
aiheet aamun (9.15 ja 10.30) suoriin lähetyksiin. Keksin sitten, että käyn sairaalalla kyselemässä kevätmasennuksesta,
ja tämä tuottaja ehdotti että käyn Liisan lahjaidea-puodissa jututtamassa sen pitäjää. Hän aikoi soittaa tälle,
mutta kohta hän sysäsi kaiken minulle. Ei sillä että olisi ollut suuri vaiva, mutta jotenkin ärsytti se, että
hän ei ollut tehnyt hommiansa eikä sitten nytkään ollut kovin avulias, ja pienen sananvaihdon jälkeen tulin jossakin määrin ärähtäneeksi, että eipä nyt kuitenkaan unohdeta että sinun olisi pitänyt tehdä nämä hommat. Harvemmin tulee ääneen ilmaistua turhautuneisuutensa ihmiseen. Noh, haastattelut menivät hyvin. Psykologi, vai mikä nyt olikaan, jota haastattelin, kätteli tosi elottomasti, kun tarjosin kättäni. Kuin kuollutta kalaa olisi pitänyt kädessä. Kättelyote kertookin usein jotain ihmisestä.
16.5.2004 (sunnuntai) klo. 2.57:
Plaa, sorruin taas. En voinut mitään, kun Babylon 5 season 4:n hinta oli Amazon.de:ssä pudonnut vielä neljällä
eurolla, nyt se oli 35,99e, lopulliseksi hinnaksi tuli 44,17 euroa. Niin halpa se oli, ettei sitä
voinut jättää tilaamatta, kun aiemmat boksitkin on kuitenkin heti ilmestymisen jälkeen hyllyyn
hankittu. Tämä kyllä on ollut jo hyvän aikaa julkaistuna. Nyt tulee ensimmäinen saksankielinen B5-boksi hyllyyn, no eipä tuo niin kauheata. Toivon
vaan hartaasti, että paketti ehtii perille Tornioon ennen Kuusamoon lähtöäni kesäloman saapuessa.
En halunnut laittaa sitä menemään Kuusamoon. Arvioitu saapumisaika oli 22-26. toukokuuta, mikä
riittäisi kyllä. Toivottavasti ehtii Tornioonkin asti noihin aikoihin, ensi viikon jälkeiselle
viikolle. Ja kaipa Postin kanssa saisi sovittua, että laittavat tulemaan Kuusamoon, kun paketti
ilmaantuu sinne, ellen ole enää paikalla. Hmh, viime joulukuussa Amazon.de:stä tilaamani Cypher
special edition tuli Saksasta Kuusamoon viikossa, joten eiköhän tuo B5 ehdi sitten hyvissä ajoin Tornioon,
kun ei ole nyt mitään jouluruuhkiakaan. Kesälomalla voisi sitten taas vetää B5:n viisi kautta läpi,
jos vielä olisi varaa tilailla viitoskausi.
Tänään veljen kyydillä Ouluun, jossa näen pitkästä aikaa yhtä kaveria. Matka jatkunee Tornioon
klo. 22.15, perillä olen puoli yhden aikoihin yöllä. Pitääkin käydä tänään kaupassa, ettei tarvitse
itkeä perillä tyhjää jääkaappia. Maanantaina radiossa minulla on suorat, ts. 9.15 ja 10.30 pitää
olla haastattelemassa jotakuta jostakin aiheesta. Aiheet selviävät sitten aamulla.
15.5.2004 (lauantai) klo. 18.22:
Pinserin blogilistaan kuulumisen huonona puolena on se, että kirjoitusvirheen tunteja päivittämisen
jälkeen huomattuaan ei viitsi korjata/päivittää sivua, jotta ihmiset eivät ihmettelisi, että
mitä uutta täällä muka on, ei mitään, Pinserin väittäessä päivityksen tapahtuneen. Kun hoksasin
vaan aamulla kirjoitusvirheen viime yön päivityksessäni.
15.5.2004 (lauantai) klo. 0.50: Minä elän! Aleksis Kiveä lainatakseni.
Kertausharjoitus tuli ja meni. Maanantaina isä nakkasi ennen yhdeksää rajavartiolaitokselle, jossa sai jonottaa
puolisentoista tuntia. Sitten sain kuulla, että olisin taistelulähetti, josta ei ollutkaan aiempaa
kokemusta. En tiennyt olisiko jobi hyvä vai huono juttu. Sitten piti täytellä lippusia ja lappusia,
ja koukata terveystarkastuksen kautta kamojen hakuun. Voi sitä riemua, kun sai taas kerätä hirveän
määrän (turhaakin) rojua ja sulloa ne reppuun. Omat vaatteet ja ylimääräiset kamat laitettiin
pahvilaatikkoon. Eikun inttivaatetta päälle ja ase olalle, hip hei...plah.
Ruokailun jälkeen näin joukkueeseeni kuuluvat tyypit, jotka olivat jo jakaantuneet porukoihin,
ja viimeisenä paikalle tulevana, ketään tuntematta tunsin oloni ulkopuoliseksi. Kaipa siellä
jotkut tunsivat ennestään toisiaan. Jossakin välissä selvisi, että joukkue oli jaettu ryhmiin,
omassani, komentoryhmässä, olisi kolme muuta henkilöä. Ei yhtään täyttä kusipäätä, yksi jokseenkin ärsyttävä kylläkin.
Odoteltiin sitten siellä ulkona koleassa, kevyessä lumisateessa pitkä tovi kyyditystä. Sitähän
se armeija on, turhaa odottelua. Sitten lopulta matkattiin kymmenisen kilsaa ampumaradalle, jossa olimmekin keskiviikkoon.
10 laukauksen ammunnassa meni kohtuuhyvin. Pari seiskaa, kai pari kasia, sitten ysejä ja kymppi tai pari.
Jos olisin jaksanut keskittyä enemmän laukausten välillä, olisi voinut varmaan mennä paremminkin.
Sotkuun tuli iltasella tuhlattua isän antama 20-euroinen. Pari lenkkipakettia sissimuonan korvikkeeksi,
tupla-patukoita ja munkkirinkilöitä, jotka typerästi eivät olleet edes tuoreita.
Pian selvisi, ettei taistelulähettipesti ollutkaan välttämättä huono juttu. Kun muut menivät
harjoittelemaan miinojen asettamista, meillä oli koko päivä radioiden käytön opettelua. Leppoisaa
oli se. Keskiviikkona lähdettiin vajaan sadan kilometrin päähän, olikos se Kurikkaan, jossa oltiinkin
loppuaika. Keskiviikkona tuli lähinnä tehtyä vartiointihommia, torstaina oli the main event, sotapäivä,
joka omalta osaltani koostui paljolti odottelusta, mutta tuli myös yhdessä välissä juoksenneltua
ja ammuskeltua. Vähäpätöinen oli roolini koko hommassa, eikä poissaoloni olisi ilmennyt juuri
muuten kuin pidempinä vartio/kipinävuoroina muille. Minulle tämä sopi vallan mainiosti, kun ei
mitään hinkua ollut asetella miinoja ja paukutella vihollisia.
Öisin ei tullut hirveästi nukuttua, keskimäärin varmaan semmoset neljä tuntia per yö.
Herätys oli aina aamukuudelta, paitsi perjantaina viideltä, kun kamat piti laittaa menemään
kuudelta. Keskellä päivää ei nukuskeltu, joten pitkään tuli valvottua aina putkeen.
Eipä nyt niin hirveän tutuiksi tulleet edes oman pienen ryhmän jäsenet, joskin mitään ongelmiakaan
ei ollut. Yhden 32-vuotiaan hepun kanssa tuli eniten vaihdettua infoa, se oli ihan ookoo. Yhdellä
toisella riitti aina juttua, minua ne eivät olisi voineet paljon vähempää kiinnostaa. Viimeinen heppu
oli kai ihan ok, eipä sen kanssa tullut turhia turistua. Mutta joops, ihan sama, en mennytkään
sinne ystäviä tekemään, enkä odottanut mitään samanhenkisiä ihmisiä siellä tapaavanikaan.
Ei sillä, etteikö siellä olisi ollut tosi kivojakin ihmisiä, ja muutama tuttu naamakin näkyi. Olivat
vaan eri joukkueissa, nämä ihmiset.
Hommia ei siis niin hirveästi sinänsä ollut, mikä oli ihan jees. Kylmiä ilmoja kuitenkin piisasi,
ja hytistessä oli ikävä edellisviikon lämpöisiä kelejä. Muutenkin ihan ihme kelit, tiistaina esmes sää vaihteli
lumisateisen ja viileän, sekä aurinkoisen ja lämpimän välillä about kymmenen minuutin välein, edestakaisin,
tuntitolkulla.
Vaikka kertausharjoitukset olivat positiivinen yllätys silleen, että pääsi paljon helpommalla kuin
oli odottanut, ei siellä kuitenkaan mitenkään kivaa ollut. Tympeetä ja tylsää siellä oli. Kun ei
tarvinnut aivoja käyttää, kävin mielessäni esmes jotain Angel-jaksojen äksönkohtauksia, mikä kuulostanee
hieman oudolta. Kunhan vein ajatukseni pois tylsästä metsikosta. Kännykkä oli mukana, että sai soitella
ja viestellä. Hyvä juttu oli myös, että ryhmän mukana ollut vänrikki oli tosi mukava ja hauska heppu.
Koko viikon aikana ei myöskään tarvinnut teititellä ketään tai vetää kättä lippaan, hyvä niin.
Torstaina illalla loppui sota. Kuulimme pitkin viikkoa tämän "sodan"/sen uhan kehittymisestä Suomen
ja Venäjän välillä. Koko juttu kuulosti joltakin Markus Selinin naputtelemalta B-leffalta, jonka
Suomen armeija on lopulta ostanut elokuvastudioiden hylättyä tarinan. Kaikkien pitkien tilannekatsausten
jälkeen tuntui jotenkin antiklimaattiselta, kun ilmoitettiin, että sota on loppunut ja...no mitä
nyt sanottiinkaan, ei paljon muuta, ja tuntui siltä kuin olisi katsonut huonon sotaleffan, jonka
viimeiseltä puolituntiselta olisi leikattu varttitunti pois.
Perjantaina yhdeksän maissa lähdettiin sitten kotipuoleen, palautettiin kamat ja kuunneltiin puheet.
Olin todella helpottunut, kun kaikki kamat olivat tallessa niitä palauttaessa, pelkäsin että jos pitää
vielä häviämisilmoituksia alkaa väkertämään. Loppupälätysten jälkeen tuntui tosi hienolta, kun oli
taas vapaa, vaikkakin likainen mies, pesulla viimeksi maanantaiaamuna käyneenä. Isä kävi hakemassa
pois, ja ankea arki maistui makealta.
Noista viidestä päivästä tienasi yhteensä 264 euroa, ei paha siis. Kotona puolestaan odotti
veroilmoitus, josta selvisi, että saan palautuksia joulukuussa 405 euroa. Wohoo! Viime vuonna
tuli jotain 170 euroa miinusta, mutta sain nollattua sen kuitteja lähettelemällä.
Päivällä uuvahdin väsyneenä nukkumaan, uinuinkin sitten jotain viitisen tuntia, enkä ollut vieläkään
erityisen pirteä. Nytkin väsyttää. Kuitenkin, ohi on, hienoa. Yritän pitää mahdollisimman pitkään
kiinni tästä "arvosta arkea"-fiiliksestä, joka on vielä päällä. Metsä/sotaelon jälkeen siviilielämä
tuntuu taas vallan helpolta ja viihtyisältä. Eipä sillä että tämä ankeeta olisi tätä viikkoa ennen ollut.
9.5.2004 (sunnuntai) klo. 11.09:
Äitienpäivä. Annoin lahjaksi kirjan kortin kera. Kakkukahvit joimme. Nousinkin vähän ennen yhdeksää,
toivottavasti ei tarvitse hirveästi torkkua tänään päivällä, etteivät mene hukkaan viimeiset vapauden
hetket. Huomenna kertausharjoituksiin, siis.
Klo. 14.06: Keskiviikkona oli radiokurssin tentti. Hmm, Detroit Rock Cityn postittamisesta
tuli maili... Niin, tentin tein kahden tytön kera. Työrauhasta ei ollut tietoakaan välillä, kun
luokassa kävi ärsyttävä pälätys, ei sentään tenttivastauksia kuulutettu, mutta kuitenkin, hermoille
meinasi käydä. Yhdessä kohdassa toisen tytön turhanpäiväinen heitto sai paperille laittoa vaille
valmiin ajatukseni katoamaan, ja melkein kirjoitin turhautuneena, että ajatus hävisi pälätyksen vuoksi, tattista työrauhasta.
Mutta joo, kun kerrankin on lukenut tenttiin perusteellisesti, niin ei naurata kun joku joka luultavasti
ei ole tentattavia kirjoja nähnytkään tulee paikalle vonkumaan, että tää kysymys on ihan tyhmä.
Klo. 15.06: Suomen armeija on varmaan jollakin ihmevenkereellä tehtaillut niin, että
hellekelit loppuivat tähän näin, juuri ennen kertausharjoituksia. Huomenna varmaan jo sataa
niskaan vettä ja lunta, keskiviikkoon mennessä hytisen jossakin lumikinoksessa. Onneksi
sieltä pääsee jo perjantaina pois, kai. Jos se on kerran 10-14.5. Pientähän tuo, ja radiokurssin
viimeiset pari viikkoakin tuntunevat leppoisilta inttielon jälkeen. Ei sillä, että mitään masentavaa
helvettiä ensi viikolta odottaisin.
Hauska armejajuttu
ja kiva uutinen: REM:ltä on tulossa
uusi levy! Toivottavasti on samaa tasoa New Adventures in Hi-Fin ja Revealin kanssa. Tykkään enemmän
New Adventuresista, mutta Reveal oli myös erittäin hyvä.
Klo. 17.14: Päivitetäänpä välillä nettiinkin, saa nähdä tuleeko sitten vielä illemmallakin.
Seitsemältä alkaa Angel, jonka lopussa on varsin hienon näköinen, lyhykäinen toimintapätkä. Yritän taas saada jotakuta katsomaan, on
se niin hyvä. Ja olenhan jo ainakin kaksi ihmistä saanut seuraamaan sarjaa viikottain, eivät sitä ennen
tienneet arvostaa.
Klo. 20.14:
Jee, Babylon 5-rintamalla tapahtuu. Onhan tuo ollut tiedossa, mutta tämä antaa toivoa isomman
luokan jutusta. Sarjan luojan, JMS:n suusta:
"Thing of it is...there's a LOT happening right now in the B5 universe, on a multitude of fronts,
some of it in response to TMoS, some of it coming up completely on its own. All I can say at this
moment is that if you've been waiting for new stuff in the B5 universe, you may be getting your
wish in spades very soon. Soon, I promise, all will be made clear. I don't like being Mr.
Mysterioso on this, but if I say too much, the-powers-that-be will use my head to make a
2.35:1 sized hole in the wall."
Näyttäisi kovasti siltä, että tulossa on ainakin elokuva teatterilevitykseen, 2.35:1 kun on kuvasuhde
jota ei johonkin TV-leffaan tai minisarjaan käytettäisi. Mainiota. Ja muutakin kivaa ilmeisesti luvassa,
kiiiva. Toivottavasti leffassa ovat mukana kaikki tutut naamat. Well, toivottavasti leffa yleensäkin
todellakin on tulossa, joskus. Ettei homma kaadu mihinkään. Mutta joops, kyllähän siitä on ollut aikoja sitten jo puhetta, että leffa voisi
olla tulossa Star Warsien julkaisun jälkeen. Ja se aika lähestyykin, Episode III ilmestyy toukokuussa
2005, joten B5-leffa voisi ilmestyä vaikka loppuvuodesta 2005 tai sitten 2006 alkupuoliskolla.
Klo. 22.23: Juupelisjoo. Kertausharjoitukset pidetään näköjään Kuusamossa ja Suomussalmella.
Sinne on päälle sata kilsaa täältä Kuusamosta. Että semmosta. Boring. Näkyneekö tuttuja naamoja,
nähtäväksi jää. Nousen aamulla seitsemältä, yhdeksältä pitää olla huomenna Kuusamon rajavartioalueen johtopaikalla.
Isä nakkaa sinne autolla. Perjantaina sitten kotiin. Päivitystä siis viikonlopun myötä tulossa.
Pitääkää hauskaa viikolla, minunkin puolestani. Pitää yrittää ottaa homma huumorilla, muistella
jotain Stripesin ja Buffalo
Soldiersin oppeja...ja mitä niitä onkaan.
8.5.2004 (lauantai) klo. 14.17:
Tulin eilen Kuusamoon. Maanantaina täällä alkavat kertausharjoitukset, joista pääsee onneksi jo
perjantaina takaisin. Saapahan rahaa, ja viikon loman koulusta.
Kiitokset Tylsyyden Multihuipennuksen Lordille
DVD-kokoelmakommentista (5. toukokuuta). :)
Eilen tuli telkkarista Hal Ashbyn leffa Harold and Maude.
Leffasta tulin tietoiseksi, kun There's Something About Maryssä Mary totesi leffan olevan "the greatest
love story of our time". Monta kertaa on tehnyt mieli tilata, mutta en vissin ole uskaltanut. Turhaan, sillä leffa oli kuin
olikin helkkarin hyvä. Ginger Snaps on selvästi
saanut tästä inspiraatiota, mitä tulee itsemurhateemaan, ja mielessä kävi myös, että
Wes Anderson lienee leffan fani. Ja kas, pienen
tutkimisen jälkeen osoittautuu, että niin onkin:
LAIH: Who are your filmmaking inspirations?
Andersonin leffojen (Bottle Rocket, Rushmore, The Royal Tenenbaums) ystäville Harold and Maude lieneekin
aika varma valinta. Ja muillekin mustan huumorin ystäville suosittelen lämpimästi. Hitsi kun Andersonin
seuraavan leffan (The Life Aquatic) ilmestymiseen,
eli joulukuuhun, on vielä niin aikaa. Ei sillä, että joulukuuhun olisi kiirettä, olisi saanut ilmestyä
aiemmin... Ja hei! Haroldin esittäjä, Bud Cort, on näköjään mukana The Life Aquaticissa! Siistiä.
Lempikohtani Harold and Maudessa (eikä tämä spoilaa pahemmin) oli varmaan, kun Harold oli säikäyttänyt
jälleen yhden äitinsä paikalle kutsumista vaimoehdokkaista, sytyttäen näennäisesti itsensä ikkunasta
näkyvällä pihalla tuleen ja lähettäen tytön hysteerisenä pakoon juuri Haroldin ilmaantuessa huoneeseen.
Äiti katsoo tuimasti Haroldia, joka virnistää tyytyväisenä kameralle, kuvan viipyessä kaksikossa hyvän
aikaa, Cat Stevensin (joka teki soundtrackin) biisin soidessa samalla. Perfect.
Pitikin tilata tänään tuo Harold and Maude, ja haksahdin sitten pahasti, kun Playssa oli
"The Brilliant 3 for £20 sale!".
Mukaan lähti H&M:n lisäksi Detroit Rock City ja
John Cusack-komedia vuodelta 1985, Better off Dead,
josta en tiennyt tätä ennen mitään, mutta piti tilata kun niin näkyvät kehuvan. Siinä on tyttökaverinsa (leffassa siis)
dumppaama John Cusack. How could it go wrong?
Harold and Mauden jälkeen katsoin vielä kakkoselta Waiting for Guffmanin,
joka oli hauska. Olin kylläkin iloinen leffan päättyessä, kun olin ihan sammumispisteessä, väsymyksen
vuoksi.
3.5.2004 (maanantai) klo. 21.03:
Tänään kävin haastattelemassa diakonissaa radiota varten, tammi-huhtikuun kestäneen silmälasikeräyksen tiimoilta. Tylsä aihe, joskin itse keksimäni, kun alkuperäinen juttuaihe (ensi perjantaille) olisi ollut "pakkoruotsi poistui - mitä mieltä abit ovat?" tjsp. Alapa metsästämään jotain abeja ja kyselemään jotain mielipiteitä. Enivei, vähän huoletti, että tuleeko jutusta ihan masentavan tylsä, mutta ei se lopulta ollut hassumpi, onnistuin laittamaan mukaan vähän huumoria, mikä auttaa. Editoin sitten iltapäivällä sen ja perjantaisen al-anon-haastattelun. Nyt olisi valmiina neljä tulevaa juttua. Viides kuului tänä aamuna, en muistanut herätä nauhoittamaan. Mutta aika tylsä juttu olikin, nettitietoturvasta. Ja kai nuo jutut saa minidiscille tallennettua.
Iltasella nyt tehtiin kaverin kanssa yritystoimintasuunnitelmat valmiiksi, viimeinkin. Huomenna olisi esitys. Toivottavasti koko homma ei ole ihan fiasko. Huomenna on myös valinnaisten aineiden valinta ensi vuodelle. Loppupäivän voisi kai sitten
lueskella tenttiin, ja funtsailla siinä sivussa, mistä aiheista pälättää keskiviikon klo. 11-13-yksinjuonnossani.
Keskiviikkona saapi sitten jo hengähtää.
Ainiin, perjantaina tuli kauan odottamani Ginger Snaps 2. Oli hyvä, mutta hävisi selvästi ensimmäiselle, joka on erinomainen. Kaipasin esim. ekan osan haikeaa/surullista scorea ja mustaa huumoria. Not bad, though. Mielenkiinnolla odotan kolmosta.
Ja se extra-rikas Kanada-julkaisu ykkösestä pitäisi kyllä saada, darn it.
2.5.2004 (sunnuntai) klo. 23.19:
Tulikohan Angel vasta 22.30 väkivaltansa vuoksi (irtopää, tavallista enemmän yleistä lahtausta, galloona verta), I wonder.
Hm, irc-tutun mukaan tuli. Neloskausi pääsi viime viikolla vauhtiin, eikä tahti ole hidastumassa, muistaakseni. Damn, että se on hyvä. Buffy oli ihan hyvä, mutta sen ja Angelin välillä, really, there's no contest tällä kaudella.
Perjantaina juhlistin vappua olemalla neljän seinän sisällä yksikseni. Yay. Halusin löhöillä viikonlopun edestä, kun
edessä oli keskiviikon tenttiin lukua. Piti olla torstaina, mutta samalla kun muulle luokalle sitä siirrettiin viikolla
eteenpäin, itse "pääsen" tekemään sen jo päivää aiemmin, jotta torstaina lähtevä luokkakaveri ehtisi tehdä sen. Eikä
voi kummallekin eri päivinä pitää, joten näin sitten käy. Lauantaina jopa kiukustuin pariksi minuutiksi asiasta, kun
näytti siltä että lukisin toista tenttikirjoista vielä sunnuntain. Toisin kuitenkin kävi, sain kirjan luetuksi päivän
sisään, aika hyvin minulta. Tänään sitten selvisi, ettei niitä molempia kirjoja edes tarvitse lukea. Lueskelin kuitenkin
sitä toistakin tänään. Pienellä präntättyä, monistettua tekstiä, aika tympeetä lukea.
28.4.2004 (keskiviikko) klo. 7.11: Ensi viikon jälkeiselle kertausharjoitusviikolle pitää olla kolme juttua valmiina radiolle. Sopivasti minulla ei ollut tällä viikolla radiolla hommia vasta kuin torstaina, antaen aikaa työstää niitä juttuja. Maanantaina tein kaksi haastattelua (Makuunissa ja Intersportissa), ja sain vieläpä molemmat editoitua samana päivänä. Tunsinpa itseni aikaansaavaksi. Sain myös sovittua haastatteluajan perjantaille, puoli kuudeksi illalla. Eipä minulla ole kuitenkaan parempaakaan tekemistä, ja paikka on lähellä, eikä siinä pitkään mene, joten ihan sama.
Tänään ei ole mitään kouluhommia, yritystoiminnassa tai radiolla. Enpä muista milloin viimeksi olisi saanut viettää vapaapäivää keskellä kouluviikkoa. Tulisi vielä se Ginger Snaps 2-dvd, niin olisi vallan kivaa. Noh, ellei vielä tänään, niin
hyvin mahdollisesti kuitenkin tällä viikolla.
Kill Bill vol. 1-dvd tuli sitten ostettua viime sunnuntaina. En voinut vastustaa kiusausta, kun 27 euron ostoksen tehdessään sai 14 euron edestä etuseteleitä. Harmi vain ettei tarjousta ollut vielä edellisenä päivänä, jolloin vuokrasin kolme levyä (The Singing Detective, Spun ja Once Upon a Time in Mexico), joskin piti maksaa vain kahdesta. Oh well, eiköhän noita vuokrattavia leffoja ja käyttöä etuseteleille löydy (etenkin kun ovat vuoden loppuun saakka voimassa). Ainakin Seabiscuit pitäisi katsella ennemmin kuin myöhemmin. Ties vaikka tänään tulisi käytyä lainaamassa se, ja joku toinenkin, bonuskortissani on "2 vuokraelokuvaa yhden hinnalla"-kohta seuraavaksi leimattavana.
24.4.2004 (lauantai) klo. 20.56:
Aluksi blogimainos. Tylsyyden multihuipennus vaikuttaa kivalta.
Ja voisinpa yhtä hyvin mainostaa myös ystäväin Heidin hyvää sivua.
Valvoin eilen putkeen 20 tuntia, mikä voi hyvin olla jonkinlainen ennätys minulle. Piti nousta aamulla vähän viiden jälkeen, kun vastasin uutisista radiolla perjantain. Seitsemästä kahteen luin tasatunnein uutiset, ja vielä lopuksi puoli kahdelta. Olin valmistautunut veemäiseen ja paniikinomaiseen päivään, muistaen luokkakaverin vitutuksen samassa hommassa edellisellä viikolla. Eipä se kuitenkaan ollut mitenkään stressaava tai vaikea jobi. Ehkä sillä oli vähän vaikutusta asiaan, että normaali uutistuottaja ei ollut paikalla, ja sijaisena toimiva jäbä ei (varmaankaan) ollut niin kriittinen ja vaativa. Onnekas olin, ehkä siis. Parin, kolmen viimeisen uutislähetyksen aikana tyyppi ei ollut edes paikalla tarkistamassa uutisiani. Kysyinkin ainoalta paikalla olevalta opettajalta (well, ainoalta paikalla olevalta, jolle viitsin mennä puhumaan), kiinnostaisiko tätä lukea uutiseni, vai luenko vain pois. Lue pois, hän sanoi.
Lyhäreitä
Illalla kävin musiikkitalolla (koulun vieressä) Elma-gaalassa, jossa näytettiin kolmasluokkalaisten tekemät lyhytelokuvat.
Joka kevät näyttävät. Työt sitten kilpailivat silleen keskenään, mukana oli tuomaristo, ja yleisö sai myös äänestää
suosikkiaan. Aluksi tuttuun tapaan nähtiin muita töitä, tällä kerralla ihan hyvä dokkari Jään Murtaja, jossa tutustuttiin
jäänmurtajalla työskentelevän eloon. Lisäksi nähtiin vaha-animaatio Kapteeni Maa, joka olisi kaivannut jotain sisältöä/pointtia/yllätystä käsikirjoitukseen, flashilla (kai) tehty Hiiri Höpöhänt, huumorin ja hyvän ääniefektin voimalla toimiva animaatio hiirestä, joka intoilee löytämänsä havuneulasen kanssa, ja lopuksi Aloras - The Last Fight, 3D-tietokoneanimaatio, jossa iso ja bieni taistelurobotti or whatever you call them ottivat yhteen. Ihan näppärästi tehty, mutta muuten katselukokemuksena verrattavissa toisen tietokonepelaamisen sivusta seuraamiseen.
Rajaseutu
Itse lyhytelokuvissa yleistaso oli edellisvuotista parempi, yhtään täyttä fiaskoa mukana ei ollut. Ensimmäisenä oli vuorossa
Rajaseutu, josta ehdin vähän innostua tekijöiden mainitessa sanan "sotaelokuva". No, jos leffa sijoittuu sodanaikaan ja
siinä näkyy aseita piteleviä sotilaita, kaipa sitä voi väittää sotaelokuvaksi. Saving Private Ryan it ain't, though.
Tarinassa pikkupoika näkee sängyn alle piiloutuneena äitinsä kuolevan venäläissotilaan luodista. Toinen paikalla olleesta,
naisen silmät sulkeneesta sotilaasta palaa mökkiin pelastamaan äitiään heräämään pyytävän pojan, kehoittaen hoonolla soomella poikaa odottamaan ulkona avun saapumista. Mies saa kuitenkin suomalaisten luodista, ja poika pyriköi suomalaissotilasta vastaan sulkeakseen sotilaan silmät. Lopuksi vielä moralisoiva, teennäinen lainaus, valkoinen teksti mustalla pohjalla.
Teknisesti toimiva, mutta lässähtää kliseisiin.
Byllenstrand
Seuraavana vuorossa ollut Byllenstrand kertoi samannimisestä miehestä, joka kiinnittää karaokessa yleisön mieliksi laulaessaan nätin naisen huomion. Lehtitilauksia heikosti myyvä ja tästä palautetta pomoltaan saava Byllenstrand tulee soittaneeksi samalle naiselle tämän työpaikalle parturikampaamoon. Lyhyen jutustelun jälkeen nainen tunnistaa miehen, ja kertoo muistavansa tämän karaokesta. Panikoiva mies sulkee puhelun ja toteaa itsekseen:"Ei tällaista voi tapahtua kuin elokuvissa." Tjsp. Myöhemmin karaokessa miehellä ei ole fiilareita laulamiseen ja hän toteaa mikrofoniin:"En minä ole mikään iskelmätähti." Tai "karaoketähti". Tjsp. Nainen tulee tämän seuraksi ja kaksikko laulaa iloisesti yhdessä. Lopuksi
Byllenstrand on naisen parturintuolissa, ja he halaavat iloisina ja rakastuneina toisiaan, peilikuvaansa katsellen.
Perus-OK tekele, jossa tarinallisesti kiintoisinta oli työpaikkamatsku. Miehen ulkonäöstä tuli vähän mieleen The Officen
Gareth.
Valepukki
Valepukissa mies joutuu rahanpuutteen vuoksi tekemään pukinhommia ja jättämään vaimon ja lapsen kotiin. Elokuva seuraa
kummankin tekemisiä. Mies käy perheen luona pukin roolissa. Isä ja äiti istuvat hiljaa taustalla sohvalla, kun perheen
nuori poika saa kysymyksillään miehen apaattiseksi. Leffan paras kohta, lapsinäyttelijä on hyvä. Samaan aikaan vaimo menee sairaan vauvansa kanssa sairaalaan. Miehen auto hajoaa kesken matkanteon, ja konepellin alle kurkistaessaan valeparta
repeytyy koneistoon sen käynnistyessä. Mies ottaa parran ja heittää sen turhautuneena menemään. Auto ei lähde liikkeelle
ja mies koittaa turhaan työntää tätä, liukastuen turvalleen ja noituen huonoa onneaan. Toisaalla toinen joulupukiksi
pukeutunut mies saa kannettavaan tietokoneensa viestin Korvatunturilta, että taas on valepukki pulassa. Hän käy ottamassa
miehen kyytiin ja vie tämän vaimonsa luokse sairaalaan. The End. Harmi ettei koko leffa ollut yhtä mielenkiintoinen kuin kohtaus pojan kanssa.
Taisto
Taisto kertoi autokoulunopettajasta, joka alussa pökrää lenkkeillessään ja myöhemmin kesken opetustunnin syöksyy autosta
ulos laattaamaan. Miehen vaimo ei ymmärrä tämän muuttunutta käytöstä, ja on huolissaan avioliiton tilasta. Lopuksi mies
paljastaa kodin ulkoportailla huolestuneelle vaimollensa, "minulla on syöpä". Pari lähtee sisälle. Hyvää kuvausta (josta
leffa taisi voittaa palkinnon), ja onnistui lopussa herättämään jotain tunteita ja kelaamaan leffaa päässä taaksepäin.
Eipä kuitenkaan mikään masterpiece. Pääosanainen muistutti parikymmentä vuotta vanhempaa Heather Donahuea.
Toivo
Toivo oli tarina miehestä, joka elää temperamenttisen äitinsä kanssa. Mies ihailee busseja, leikaten bussinkuljettajakoulutuksen ilmoituksen lehdestä. Keskustelu bussinkuljettajan kanssa kuitenkin paljastaa, ettei miehellä
ole edes ajokorttia. Tämän matkattua äitinsä kanssa kaupungille hän käy sopimassa ajotunneista (sanoen äidilleen
käyvänsä isän haudalla), ihastuen samalla tyttöön jonka kanssa asioi, haaveillen heidät bussiin toisiaan tuijottamaan. Mies tulee äitinsä kutomiskurssille (or whateva), tuoden tämän pyytämät kolme kahvipakettia. Äiti kysyy, kävikö mies haudalla. Hymyilevä mies toteaa, ettei käynyt, mutta muisti tuoda kahvipaketit. The End. Tekijät varmaan kutsuisivat tätä jonkinlaiseksi hahmon kehitystarinaksi. Jaa-a. Aika pointlessin jälkimaun jätti, mutta kyllä sen katsoi ennen kuin
selkäänsä otti.
Omatunto
Paras, Omatunto, oli fiksusti jätetty viimeiseksi. Mies saa rukkaset tyttökaveriltaan, joka on vaihtanut kotioven lukon ja
nakkaa miehen vaatteet käytävälle, sulkien oven ja palaten kohta viinapullon kanssa. "Tämä jäi", nainen toteaa ja
kaataa viinat vaatteiden päälle. Seuraavaksi mies on pankin edessä ryöstöä suunnittelemassa, laittaen hupun kasvoilleen
ja astuen ulos autosta. Miehen kaulaliina jää oven väliin, vetäisten tätä takaisinpäin. Lisäksi lähestyvä sauvakävelijä saa miehen perääntymään takaisin autoonsa. Uuden yrityksen kynnyksellä miehen omatunto materialisoituu pelkääjän paikalle, tälle järkeä puhumaan. Miehen tyttöystävä sattuu paikalle, nähden tämän puhumassa tyhjälle penkille aseensa kanssa. Nainen poistuu
paikalta. Mies ei kuuntele omatuntonsa ääntä vaan nousee autosta, poliisien saapuessa sopivasti paikalle aseitaan osoitellen.
Mies poistaa maskinsa, jonka alta paljastuu omatuntoduden kasvot. Mies herää autostaan pankin edestä, ja näkee poliisin
taluttavan toista miestä poliisiautoon. Miesten katseet kohtaavat, ja talutettava osoittautuu omatuntodudeksi, samalla
kun mies muistaa tämän sanat:"Jokainen ansaitsee toisen mahdollisuuden." Miehen tyttöystävä tulee paikalle, nähden
pois ajavan miehen ja sanoen poliiseille heidän pidättäneen väärän miehen. Poliisi avaa auton oven, penkiltä löytyvät
vain tyhjät käsiraudat. The End. Selvästi paras työ. Teknisesti onnistunut, hyvää näyttelyä, toimivaa huumoria. Itse olisin ehkä jättänyt omatuntoduden autoon, poistaen "yliluonnollisen" käänteen lopusta. Shout out
Samille, joka vallan pätevästi esitti omatuntoa. Lyhäri voittikin eniten
palkintoja (ollen myös yleisön suosikki), joskin parhaan elokuvan palkinto meni ensimmäisenä nähdylle Rajapinnalle.
Niinpä niin...
22.4.2004 (torstai) klo. 12.26: Eilen oli radiolla suora lähetys seitsemästä yhteentoista, piti
siis nousta ylös jo siinä 5.20. Lähetys meni kai ihan hyvin, vaikea sanoa, kun nyt aamulla puoli kymmeneltä tajusin,
että hitto, meillähän olisi ollut palautetunti yhdeksästä kymmeneen. Perskule, ei ole käynyt mielessäkään. Olen ollut
niin keskittynyt maanantaina kuuluvan koverijutun tekemiseen. Pitkän pähkäilyn ja etsinnän jälkeen päätin tehdä sen I Got You Babesta (Cher & Sonny / Cher & Beavis and Butthead). Kahdelta olisi editointiaika studiolla, lieneekö enää paikalla opettaja,
jolta palautteen olisi saanut. Juttu harmittaa lähinnä siksi, kun tulee poissaolomerkintä, mutta eipä tuo kai niin vakavaa.
Huomenna vastaan uutisista, aamuseitsemästä alkaen tasatunnein jonnekin puoli kolmeen saakka. Ilmeisesti tympein radiohommani
tähän mennessä, kaiken kuulemani perusteella.
En ehtinyt ottaa eilen päivällä mitään nokosia, kun kaverit kummipojun kera kävivät kyläilemässä. Vähän kymmenen jälkeen
sitten aloin nukkumaan, ja nousin 11 tuntia myöhemmin, yhdeksän jälkeen. Sitten otti päähän kun tajusin unohtaneeni yöllä
näkyneen Sleepwalkersin. Daaaamn it! Miksei minulla ole TV-friikkikaveria, joka nauhoittaisi kaikki samat sarjat kuin minä nauhalle? Siltä voisi sitten pyytää jakson lainaan, kun olisi itse tälleen kämmäillyt. No, jos jotain lohtua pitää keksiä asialle, niin ainakin mukana on yksi näkemätön jakso, jos saan tilattua tuon boksin joskus. Kunhan vain saan nauhalle kolme viimeistä jaksoa (yhdeksästä tehdystä), joita ei jostakin syystä DVD:ltä löydy. Toinen harmin aihe oli, kun näin minulle tulleen kolme puhelua illalla/yöllä. Sitten kun otetaan huomioon palautetunnin missaaminen, päivä ei ole alkanut erityisen mahtavasti. Varmaan tulee vielä joku hirveä ongelma ja kriisi jutun editoinnissa.
Klo. 16.58: Back. Koverijutun teko hoitui ennätysnopeudella, vajaassa parissa tunnissa. Hmm, tähän väliin vaihteeksi
mainostusta ensi sunnuntain Angel-jaksosta (Subilla seitsemältä). Suosittelen ennakkoluuloisempiakin tsekkaamaan jakson, sarja voi alkaa jopa kiinnostamaan.
Väsyttäisi ehkä hitusen, mutta parempi nyt yrittää pitää jonkinlaista järkevää unirytmiä yllä, etenkin kun huomenna pitää mennä vähän yli kuudeksi studiolle. Toisaalta olisiko puolen tunnin lepotauosta hirveästi haittaa, ei varmaan.
Klo. 17.21: Ei juma! Unohdin taas Relativityn (Tunteiden verkko)! Olen tainnut missata jo neljä lähetystä putkeen
(kaksi jaksoa, siis, kun sama jakso tulee Subilta ja myöhemmin MTV3:lta), aika helkkarin hyvin.
20.4.2004 (tiistai) klo. 0.22: Väsyttääpi vähän, joten lyhyestä virsi kaunis. Aamun suorat radiolähetykset menivät
ihan hyvin, yhdeltätoista olin kotona, kaupassa käväisin sitten ja nyt on 12 tuntia tullut tyhjää nysvättyä. Ihan jees
päivä siis.
Ilokseni löysin tiedon siitä, mikä Buffyn kuutoskauden Smashed-jaksossa kuulunut eräs biisi oli, ja mikä mukavampaa, se
on imuroitavissa bändin (Laika) kotisivulta. Biisi oli siis Black
Cat Bone. Vaikea sanoa vielä paljon mitään, mutta eivät vaikuta huonoilta muutkaan tarjolla olevat biisit.
Onneksi huomisiltapäivän käsikirjoitustunnit peruuntuivat.
Ainiin, pakollinen mainostus: Angel sunnuntaina, katso se.
18.4.2004 (sunnuntai) klo. 14.16: Törmäsin mielenkiintoiseen
weblogiin, jota ei ole päivitetty vuoteen, tässä ote:
i hung out with kevin yesterday in the hour that i had free between 4 and 5. he's my age and has a slightly intensified version of manic depressive disorder. actually really intensified. he would go from thinking he was god to thinking i just scraped him off the bottom of my shoe in the span of a commercial break. he started taking lithium a while back and has pretty much lost his whole personality. his craziness that i found interesting has been replaced by a monotone drone, no emotion zombie. i miss the old kevin but at least he's not jumping 30 feet out of trees anymore. he's barely walking anymore.
On tullut katseltua hauskoja videoita täältä (linkki johtaa suoraan Donal Rumsfeldin noloon hetkeen). Vastaan tulivat myös kierolla huumorilla varustetut Ford-mainokset
(1. ja 2.).
Klo. 23.25: Ihan mukavan tyhjänpäiväinen päivä. Töllöä ja tietokonetta. Päivittäinen yhdeksän kilsan / 18 minuutin sprintti kuntopyörällä Mr. Airplane Manin tahtiin. Jossakin välissä ehkä tunteroinen unta. Buffyssä kevyt, ihan hassu jakso viime viikon lahtaamisen vastapainoksi. Angelia ei ihan täysin
intensiivisesti tullut seurattua, nähtypä se on. Alkoi taas vaivaamaan, että mikä hitto on tuo jaksossa radiosta kuuluva
biisi, jossa miekkonen laulaa ehkä, että "I might've asked you to come inside, but your"...jotain...plaah. Ei ole mistään
löytynyt tätä tietoa.
Oli miten oli, Angelissa alkaa ensi sunnuntaina hirveä story arc-tykitys, ja mukana on yksi TV-historian cooleimmista toimintakohtauksista, yksi monista tulevista poikkeuksellisen cooleista Angelin toimintakohtauksista. Tuosta seiskajaksosta lähtevää putkea minä silloin etenkin hypetin (näin jälkikäteen tarkentaen), kun ennen neloskauden alkua kehoitin katsomaan (ei sillä, etteikö alkukausi olisi hyvä ja tärkeä). Jos maku on sarjojen ja elokuvien suhteen edes vähän samalla linjalla kanssani, ja Angel on aiemmin aiheuttanut kylmänväreitä, niin for pete's sake, jos olet valmis heittämään ennakkoluulosi vajaaksi tunniksi nurkkaan ja katsomaan yhden jakson, josko sarjassa olisikin ainesta, niin tämä on se jakso. And I'll keep telling ya this shit over and over. Näytin aikoinaan pätkän tuosta jaksosta kavereille, joita ei olisi voinut paljon vähempää kiinnostaa, ja chizinng, heidän oli myönnettävä, että varsin hienolta näytti, ja kiinnostus heräsi.
Huomenna sitten aamulla studiolle tekemään juttukortit liveraporteistani, ja otan radiolähetystoosan mukaani, toivottavasti
siitä selviää pyörän kanssa. Noin klo. 9.15 raportti postilta, noin klo. 10.30 kaupungintalon aulasta. Toosa studiolle, päivä on pulkassa ja minä matkalla kotiin ennen yhtätoista, I hope.
Tänään ei tosiaan tarvinnut raahautua studiolle. Pitää muistaa kuunnella ja nauhoittaa kännykkälisäominaisuusjuttuni
puoli kahdelta. Hoksasin nyt aamulla, että damn it, Ginger Snaps 2: Unleashed on ilmestynyt jo tiistaina, how did I miss it? Olen odottanut tätä kuin kuuta nousevaa. Niinpä kävinkin
juuri pankissa tallettamassa tilille rahaa, ja laitoin levyn tilaukseen. Mahtaako vielä ensi viikolle ehtiä. Hitto, jos olisin älynnyt aiemmin tilata, olisi varmasti ehtinyt. Oh well, kylläpä se sieltä tulee. Tätä onkin odotettu. Ginger Snaps 3 on onneksi myös tulossa. Enemmän
juuri nyt kiinnostaa kakkonen, joskin kolmosen etuna on se, että Katharine Isabellella on siinä isompi rooli kuin kakkosessa.
15.4.2004 (torstai) klo. 20.12: Ei ole hirveän hyvää selitystä päivitysten puutteelle. Tosin yhdessä välissä
kävin Jyväskylässä opistopäivillä, ja Miia tuli Tornioon ja sitten pääsiäislomalla käytiin koto-Kuusamossa, joten
alapa siinä päivittelemään. Mutta olisipa tässä ollut aikaa, mutta ei. Ou well.
Tämä oli erittäin hyvä päivä, tai on ollut tähän asti, ja tuskin ehtii huononemaankaan. Olen vähän jännittänyt syksystä
lähtien, miten yritystoiminnan tentti meni. Kurssi kun jatkui nyt keväällä, emmekä ole saaneet tuloksia. Pelkäsin, ettei
se mennyt läpi, ja että siitä tulisi sitten päänvaivaa. Well, tänään saatiin kuulla tulokset, ja hyvä etten
penkiltä pudonnut kun kuulin saaneeni siitä pannahisesta nelosen (asteikolla 1-5), yhden toisen oppilaan ohella, muiden saadessa alemman numeron. Tilastollisesti katsoen parhaita tenttisuorituksiani, I suppose, aineesta joka on aivan helkkarin tympeä. Nice. Harmi vain että vähemmän loistavat tehtäväsuoritukseni kurssilla vetävät luultavasti numeroa kolmosta kohti,
saa nähdä millainen merkitys yrityssuunnitelmatehtäväjutulla tulee olemaan. Mutta ihan sama, kurssi menee läpi, jee.
Toinen koulumenestys päivälle oli TV-työkurssin nelonen, joskin vain yksi oppilas sai kurssista alle nelosen, joten... Mutta eipä siinä, kiva juttu kuitenkin. Menin studiolle (kun nyt on radiotyötä) jo kahdeksaksi, jotta ehtisin leikata perjantain
juttuani tunnin ajan, yhdeksäksi kun oli toisella oppilaalla varaus. Hän oli kuitenkin saanut jos hommansa tehtyä, eikä
täten ilmaantunut paikalle ja minä sain juttuni valmiiksi. Tämä tarkoitti sitä, ettei minun tarvitsisi lähteä studiolle
kuudelta illalla, jolloin oma varaukseni olisi ollut. Aiheena jutussa oli "kännyköiden oheistoiminnot - hyödyllisiä vai ei?".
Kävin haastattelemassa eilen Tornion GSM Storen naismyyjää, jolta ostin alkuvuodesta kännykän, ihan mukava on hän, ja
oli hyvä haastateltava.
Tänään sitten vasta tajusin, että hitsi, meillähän on vastaisuudessa maanantainakin lähetys, eikä vain keskiviikkona ja perjantaina. Paljastui, että vastaisin liveraporteista, klo. 9.15 ja 10.30. Darn. Keskiviikkona
on aamujuonto toisen oppilaan kanssa, seitsemästä yhteentoista, eli neljä tuntia (kuten oli myös eilen, meni suht hyvin),
perjantaina sitten vastaisin uutisten kirjoittamisesta ja lukemisesta. Tosiaan ihan hyvää palautetta tuli eilisestä
juontojobista, vähän myös risuja (lähinnä juttuaiheiden vähyys), mutta ei mitään vakavaa. Kuulemma erittäin rauhallinen
olin, opettaja vitsaili että vaikka ydinpommi olisi lähistöllä räjähtänyt, olisin varmaan puhunut rauhallisesti.
Tai jotain sellaista.
En halunnut tehdä huomenna mitään kouluun liittyvää, joten ajattelin, että olisi hyvä saada liveaiheet funtsittua nyt
eikä myöhemmin, etenkin kun perjantaina tuottaja lätkäisisi minulle kuitenkin jotkut hiton tyhmät juttuaiheet, joiden
vuoksi pitäisi mennä ties minne kuusennokkaan, joten ensiksi suuntasin postiin. Siellä odottelin vähän aikaa, kunnes
tuttu työntekijämiekkonen sopivasti ilmaantui paikalle, ja kysyin saisinko vaivata hetkisen. Kerroin radiohommastani
ja tiedustelin, voisinko haastatella joko 9.15 tai 10.30 siitä, miten Tornion posti muuttaisi eri tiloihin kesällä,
ja vaikkapa myös siitä, miten asiakkaat eivät enää voi noutaa paketteja hyllyistä. Onneksi miehelle sopi tämä hyvin,
kumpaan aikaan tahansa. Great.
Sitten käväisin kirjastossa, missä seinällä oli monenlaista ilmoitusta. Yksi niistä mainosti maanantaina avattavaa
valokuvanäyttelyä kaupungintalon aulassa. "Tapahtui Tornion kansalaisopistossa 1949-56 - valokuvien tunnistamisnäyttely 19.-30.4." Fascinating... Käväisin front deskillä kysymässä naiselta, mahtaisiko valokuvaaja itse ilmaantua paikalle. Kuulin
tämän kuolleen, ilmeisesti aikoja sitten. Eli ilmeisesti ei sitten, totesin osapuilleen. Sain tapahtumaa järkkäävän
kansalaisopiston naisopettajan numeron, soitin hänelle ja kysyin, voisiko häntä haastatella tapahtuman tiimoilta. Kuulin
näyttelyn avaavan virallisesti vasta iltakuudelta, mutta hän hääräisi aamupäivällä siellä, joten hänelle sopisi. Selvisi
myös, että joku toinen opettaja, joka myös olisi paikalla, tietäisi asiasta paremmin. Hän sitten soitti sille naiselle
ja myöhemmin minulle, että se toinenkin oli suostunut. Voisin sitten haastatella molempia, tai vain toista, mieleni mukaan.
Great.
Enää piti vain saada tuottajan hyväksyntä juttuaiheilleni. Toivoin ettei tällä ollut jo mielessä jotain tosi mukatärkeää juttuaihetta. Soitin naikkoselle ja kysyin, haittaisiko jos minulla olisi jo juttuaiheet maanantaille. Eipä haitannut, ei, aiheet kelpasivat, ja oma-aloitteellisuudesta tuli positiivista palautetta. No hyvä että edes joskus kehutaan. Kysyi myös, olinko tehnyt kännykkäjuttuuni muutokset (pari leikkausta), joita toinen opettaja oli aamulla ehdottanut. Kylläpä olin. Hyvä hyvä.
Joten tänään on ollut melko harvinainen tunne, että kaikki menee nappiin ja teen hommani vallan hyvin. Sääkin oli aurinkoinen ja lämmin. Where do we go from here? kuten Buffyn musikaalijaksossa kysyttiin.
30.3.2004 (tiistai) klo. 17.13: Tilasinpa sen Mr. Airplanen levyn (C'mon DJ), on jo tulossa Jerseyn suunnalta,
kiva. Bändin kotisivulla onkin jokunen biisi imuroitavissa. Suosikkini noista olivat
Don't Know Why
ja Not Living at All.
Hauska aloitus tässä Frontier-elokuvakyhäelmän arvostelussa.
27.3.2004 (lauantai) klo. 20.49: Panic Roomista on tullut kolmen levyn julkaisu. Mmm...nice. Olisi ihan kiva nähdä taas pitkästä
aikaa. Kerran olen vain nähnyt, aikoinaan teatterissa Kuusamossa. Neljä tähteä antaisin sille, ei kuitenkaan ole ollut tarvetta nähdä uudestaan. Eikä välttämättä ole nytkään niin erityisemmin, joten voipi jäädä hamaan tulevaisuuteen
hankinta. Tuli kuitenkin arvostelua lukiessa tunne, että olisi kiva välillä jotain leffaakin ostaa. Toisaalta The Shield
season 2 olisi hankittava, mutta niin, pitää odottaa region 2-julkaisua, joka lienee halvempi, plus widescreen, toisin kuin
region 1-julkaisu. Season 2:n yhden extran nimi taitaapi olla ärsyttävä spoileri, plaah. Vähän kuin 24 season 2-boksin
yksi alkukautta spoilaava, joskin erilainen tapaus.
Taken tuli tosiaan viikolla, eipä siitä sinänsä hirveästi nyt iloa ole kun sarja on juuri nähty. Kattelin kuitenkin
42-minuuttisen dokkarin, joka oli ihan OK. Koko kuutoslevy oli sille pyhitetty, eikö siihen olisi saanut enemmänkin
lisäsälää, ihmettelen ma. Poistettuja kohtauksia vaikka, kun leikkauksia lukemani perusteella on kuitenkin tehty.
Mutta kun ei niin ei. Mutta joop, oli se niin halpa (38e) että pakko oli hankkia, ja kivahan se on olla tuossa hyllyssä.
Yhden mainion kohdan vain kattelin yhdestä jaksosta.
Buffy season 7-boksin hankinta ei tunnu nyt niin kiireelliseltä asialta, osaksi siksi että sarja jää kuitenkin toukokuussa
kesätauolle, enkä viitsi jaksoja kuitenkaan etukäteen katsella, osaksi siksi että kauden kaksi ensimmäistä jaksoa eivät
ole vielä hirveästi vakuuttaneet. Ei sillä että huonoja olisivat olleet, mutta eivät mitään kovin ihmeellisiäkään.
Eipä pääjuoni ole vielä päässyt rullaamaan, joten saapi nähdä. Tykkäsin viime jakson alusta, jossa Saksassa punahiuksinen
tyttö juoksenteli, tuli Juokse Lola vähän mielen... Saksa, punahiuksinen tyttö juoksee. Ei voi olla ajattelematta Juokse Lolaa. Joka on loistava. Ja kadun vähän että möin pois ruotsi-dvd:ni, jossa oli suomenkieliset tekstit. Kun on katsonut
sen ties kuinka monta kertaa suomenkielisillä teksteillä, jotenkin vierastan enkunkielisillä teksteillä katsomista.
Leffa siis saksalainen. Ei olekaan tullut katsottua sitä (R1-levyltäni) sen jälkeen kun möin pois. R1:n hankin R2-levyn
rinnalle Potenten & Tykwerin kommenttiraidan vuoksi. 17 euroa tulisi maksamaan, jos sen R2:n hankkisi. Noh, ehtiipä sen.
Oikeastaan ajattelin tänään, että CD-levyn hankinta voisi olla paikallaan. Mr. Airplane Man-bändin levy C'mon DJ, nimittäin. How Long on niin hieno
kipale, että voisi pelkästään sen vuoksi ostaa levyn, mutta ihan hyvältä kuulemani näytteet joistakin bändin muista kipaleista ovat kuulostaneet. Playsta saisi 15 eurolla, ties vaikka tilaisin alkuviikosta. Edellinen CD-hankinta oli soundtrack Buffyn musikaalijaksosta.
Klo. 23.24: Invisible Man tosiaan loppui viime sunnuntaina. Sad. Tekstittäjä ei vaivautunut mainitsemaan, että
sarja päättyy. Tajusin sitten jaksolistausta katsoessani. Plaah. Kaltoin kohteli MTV3 sarjan faneja, jätti alkujaan näyttämättä viimoset jaksot, pieni ikuisuus piti niitä odottaa, ja joku varmaan valittaisi lähetysajasta, mutta minulle sunnuntain myöhäisilta sopi hyvin. Kuiteski, season 2:n DVD-julkaisu olisi nannaa, mutta lieneekö turha toivo, kun
eka kausi ei vissiin ole myynyt tarpeeksi hyvin. Pöh.
26.3.2004 (perjantai) klo. 0.53: Tänään viimeinen TV-lähetys, yay. Ei mene suoraan ulos, vaan ensi viikolla nauhalta.
Eilen alkoi Nelosella Sleepwalkers, jonka tekijät ovat ainakin tätä nykyä kohtalaisen isoja nimiä. Näyttelijöissäkin leffoista tutut naamat Naomi Watts ja Bruce Greenwood. Lyhyeksi jääneen (yhdeksän jaksoa) sarjan idea, asiakkaiden unissa seikkailu näiden auttamiseksi, voisi helposti mennä perseelleen toteutuksessa, mutta pilottijakso oli ihan hyvä. Visuaalisesti ihan hieno paikoitellen, unimaailmoissa, ja tunnelma välillä jopa hieman spooky. Oletin, ettei sarjaa olisi DVD:llä, mutta Saksan Amazonissapa
on
ensimmäiset kuusi jaksoa, yhdessä tai erikseen. Voisipa hommailla joskus, ehkä, katsotaan nyt mitä tasoa muut jaksot ovat.
23.3.2004 (tiistai) klo. 0.28:
Viimeinen viikko TV-työkurssia. Torstaina livelähetys, perjantaina purkitamme lähetyksen ensi viikolle. Kivasti hommia. Tämän viikon/kurssin päätyttyä on taas aikaa päivitellä sivuja. Tällä kurssilla päivät ovat venähtäneet niin pitkiksi, ettei ole iltaisin jaksanut enää pahemmin kirjoitella. Ei nytkään ole hirveästi inspiraatiota, plaah. Sen voisi sanoa, että huhtikuun toinen päivä (eli ensi viikon perjantaina) matkaan Jyväskylään, palaan sunnuntaina. Alkio-opiston opistopäivät tuolloin viikonloppuna, niiden merkeissä Alkio-kavereita menen moikkaamaan.
21.3.2004 (sunnuntai) klo. 0.45:
Tilasinpa Takenin
halpasella Playsta, 38,4 euroa.
Ei hassumpaa, Amazon.co.uk:sta maksaisi päälle 60 euroa, Loaded247.comissa (R1-boksi samoilla ekstroilla) 89,45 euroa.
Playssa mennyt nyt sitten temporarily out of stock. Omani on kuitenkin onneksi jo tulossa postissa. Mainio sarja, jota
aloin katsomaan pienellä varauksella, nähtyäni joitakin negatiivisia arvosteluita. Pidin kuitenkin kovasti, kuten moni
muukin.
13.3.2004 klo. 2.07:
Aluksi pyydän tekemään palveluksen ja klikkaamaan viereistä kuvaa sekä allekirjoittamaan vetoomus Angelin pelastamiseksi. WB ilmoitti taannoin 5. kauden jäävän sarjan viimeiseksi, mikä on aiheuttanut massiiviset pelastustoimenpiteet fanien taholta ympäri maailmaa. Kukkien lähettämistä WB:lle, verenluovutusta Angelin puolesta, kortteja, adresseja, rauhanomaisia mielenosoituksia sun muuta. E! Onlinen Watch With Kirstin-äänestyksessä sai äänestää useasta vaihtoehdosta sarjaa, jonka haluaisi jatkuvan. Kirstin aikoi kirjoittaa studioille kolmesta eniten äänestetystä sarjasta, mutta Angel keräsi huimat 85 prosenttia 400 000 äänestä, joten muista ei sitten kannata kirjoitellakaan eteenpäin. Vaikka sarja ei (vielä) kiinnostaisikaan, niin do it for me, please, ja laita nimesi tuonne.
Suosittelen myös (oli tarkoitus jo alkuviikosta lähtien suositella ja muistutella, mutta kuinkas kävikään) vahvasti katsomaan sunnuntaina Subilta klo. 18.50 Angelin neloskauden aloituksen. Suosittelen laittamaan nyt heti vaikka kännykän muistuttamaan sen katsomisesta. Tuo neloskausi on parhaita tuotantokausia mitä olen mistään sarjasta nähnyt. Ihan penteleen hyvä siis, ja luvassa on ihan pirun siistejä toimintakohtauksia. Seriously, Angelissa on cooleimmat toimintakohtaukset mitä olen TV-sarjoissa nähnyt. Tästä oli merkkejä jo kolmoskauden lopussa, mutta neloskaudella nähdään äksöniä jota tulee ihasteltua useaan otteeseen rewind-napin kanssa. Neloskausi on myös erinomaisen tiivis paketti, tulee ihan 24-fiilikset kun jaksot hyvin usein jatkavat suoraan mihin edellinen jäi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että jos missaat kauden aloituksen (tai jonkun muun jakson) niin ei kannata yrittää päästää mukaan. Ehei, mukaan vaan. Jos on luottanut jokseenkin makuuni, kannattaisi ottaa neuvosta vaarin ja tsekata 4. kauden Angel, vaikkei sarja aiemmin olisi paljon vähempää kiinnostanut. 4. kauden myötä itsekin innostuin sarjasta. It's so cool.
Anyway. Päivityksiä tulee harvoin, koska TV-työkurssi vie voimat, ja koska olen saamaton nahjus. Tai no. Mutta tämä viikko oli erityisen työläs, koska uutiset piti saada tehtyä pääosin kolmen ihmisen voimin (normaalisti viisi), kun yksi oli sairaana ja toinen livetuottajana. Kaiken lisäksi kolmannen (kai) vuosikurssin tyypit, jotka tekevät aina oman juttunsa uutisiin, eivät tehneet tällä viikolla mitään juttua, joten lisää työtä meille. Keskiviikkona lähdin kouluun aamuyhdeksältä ja olin kotona puoli kymmeneltä illalla, ilman mitään ruokataukoa välissä. Joten kiirettä piti, mutta hommat saatiin tehdyksi. Itse lähetyksessä minun piti olla vain autocue operator, maailman helpoin homma, tekstien näyttäminen juontajalle semmosen härvelin kautta. Mutta, jouduin sitten sakin vähyyden vuoksi myös boom operatoriksi, kahden pöydän päälle seisoskelemaan ja mikrofonia pitelemään ihmisten päällä parikymmentä minsaa. Lähetyksen jälkeen tuli käväistyä baarissa.
Väsyttääpi, joten later taas. Vielä kerran, Angel sunnuntaina klo. 18.50, check it out, it kicks ass, ja allekirjoita se petition, pretty please.
Loppuun vielä muutama linkki:
Juttu loistavasta
Honda Accord-mainoksesta, jonka onnistuminen vaati
606 ottoa. Ei tehosteita tai temppuja, siis. Aika hurja. Kuulemma näkynyt MTV3:ltakin. Mainio video (ja
muita TOP-10-otsikon alla). Ja luultavasti hieman antiklimaattisesti, taannoin törmäsin tällaisiin The X-Files-jaksomainoksiin. Whoppedoo.
22.2.2004 (sunnuntai) klo. 19.58: Buffyssä ja Angelissa hurja tuotantokausien loppurutistus. Angelissa kaksi
jaksoa kolmoskautta jäljellä, nyt viimeistään olisi aika hypätä kyytiin, kun loistava neloskausi lähestyy. It's so great.
Maps-bändin video kipaleesta Yeah Yeah Yeah tuli vastaan MTV:llä, tykästyin kovasti biisiin ja videoon. Pitäisinköhän
bändin muusta tuotannosta. Nähtäväksi/kuultavaksi jää.
Torstaina oli ensimmäinen lähetyksemme TV-työkurssilla. Kaikki meni ihan hyvin. Neloskameraa operoin, eipä paljoa tarvinnut
tehdä. Olisin mieluusti tehnyt enemmänkin siinä, mutta noh. Kuitenkin, tuo kurssi on pitänyt aika kiireisenä, päivät ovat
ärsyttävän pitkiä. Tänään käytiin kaverin kanssa tekemässä juttu moottorikelkkakisoista. Ihan hurjan näköistä oli, kun
tekivät yllättävän korkeita ilmalentoja mäistä.
En lähdekään vielä perjantaina Torniosta, kuten aiemmin oletin, vaan lauantaina. Ehdinpähän vielä säätää perjantain
peliarvosteluani lehteen.
TV1000 näkyy täällä nyt jostakin syystä, yrittänevätkö houkutella tilaajia or whatever. Tuskin kuitenkaan pitkään näkyy.
Puoli kuudelta aamulla tuli tänään Roy Scheiderin tähdittämä helikopterileffa
Blue Thunder, josta pidin penskana. Blue Thunder-helikopteri oli so cool.
En ole nähnyt leffaa aikoihin, mahdollisesti about kymmeneen vuoteen. Laitoin nyt nauhalle, pitää katella jahka ehdin,
mahdollisesti vasta loman myötä. Toivottavasti ei ole ajan myötä ihan lässähtänyt. Eiköhän se ole ainakin ihan jees. Toivotaan.
TV-työkurssia viimeiset pari viikkoa opettanut sijainen on nyt poissa, ja oikea opettajamme palaa huomenna. Plaaah.
Stressaa se mies. Sijainen osoitti, ettei sen homman tarvitse olla hirveätä stressaamista, että tulee hyvä lopputulos.
Oikeastaan taisimme tehdä paremman näköisen lähetyksen (liveosuudet) kuin mitä täällä on nähty about ikinä. Palataankohan
sitten vanhaan paskaan nyt. Luultavasti. Oli miten oli, mitä todennäköisimmin varsin stressaava viikko edessä. Olenpa
iloinen lauantaina, kun matkaan (Oulun kautta) kohti Joensuuta.
16.2.2004 (maanantai) klo. 0.54: Oh darn,
Erilaiset ystävät (Any Day Now) on jatkunut toissakeskiviikkona uusilla (3. kauden) jaksoilla. I had no idea. Tuli kai sitä seurattua aikoinaan melko usein. Kai.
Kun siinä oli Richard Biggs, Babylon 5:n dr. Franklin. Miljonääri-Jussissa heppu käytti ärsyttävän paljon "fantastinen"-sanaa. Lieneekö käsketty, että olisi mahdollisimman imelän oloinen.
Hyvä artikkeli pelien kehittelijältä. Angel sai
kirveestä, surullista. Sarja päättyy viidennen, eli nyt jenkeissä näkyvän kauden jälkeen. Jotenkin kyllä tuota
odotinkin, että viides olisi viimeinen, kun senkin varmistuminen oli niin kiikun kaakun.
Tuonne voi (turhaan kuitenkin) jättää rukouksensa ihmeen puolesta.
"These cases, I can't just phone them in!" oli kakkosella jossakin sarjassa käännetty (alkua puuttuu, mutta ihan sama):"En voi hoitaa niitä puhelimella", which is just plain wrong.
Uusi viikko, plaaah. Crap.
13.2.2004 (perjantai) klo. 18.02: Väsyttävä
juttu väsyttävästä aiheesta, lopullisessa muodossaan. Kun tein syksyllä haastattelun ja jutun tuohon lähiaikoina virallisesti
ilmestyvään koulumme Magneetti-verkkolehteen.
Käytiin Kemissä aamulla haastattelemassa kaupunginjohtajaa, ihan hyvin meni. Ryhmän toisella puoliskolla oli oma haastattelunsa saman aiheen (luokkien yhdistyminen ala-asteella) tiimoilta Torniossa samaan aikaan, valitettavasti
äänitys oli vain mennyt persiilleen. Oh well. Kuten eilenkin, pääsin kotiin joskus kahden tienoilla, mainiota.
12.2.2004 (torstai) klo. 14.53: Niin, aloin eilen kirjoittamaan, mutta lyhyeen sitten jäi. Joten en ala enää tässä päivittelemään pitkää päivitystaukoa.
Buffyssä ja Angelissa neljä jaksoa tuotantokautta jäljellä. Angelissa suosittelisin nyt tai viimeistään ensi viikolla
hyppäämään mukaan, ellei ole sitä jo tehnyt. Seuraava jakso loppuu wicked cliffhangeriin, joka piinaa kautta seurannutta
sitten viikon ajan. Ja Angelin neloskausi on niin brilliant, että. Vajaa kuukausi DVD-julkaisuun. Dead Like Me-DVD-boksin
julkaisu oli selityksiä antamatta siirretty kesäkuun alkuun, pöh. No, eipä sitä olisi tullutkaan hankittua vielä. Hyvä vaan, jos vaikka lisäävät siihen jotain.
Koulusta tosiaan pääsi tänään kerrankin ihmisten aikoihin. Ensi torstaina vuorossa livelähetys koulun studiolta. Itse olen uutisryhmässä, uutiset siis teemme lähetysten alkuun. Ei mitään viihdyttäviä uutisia, ihan perustylsiä vain. Juontajat tulevat olemaan ulkopuolisia, vakijuontajia. Itse lähetyksen aikana vastaan ensimmäisessä lähetyksessä yhdestä kamerasta. Huomenna pitää aamupäivällä käydä Kemissä haastattelemassa jotain heppua, ei sentään yksin, vaan kahden muun kanssa. Eipähän tarvitse koululla hajoilla.
Postissa tupsahti PS2-peli Kill Switch, joka pitääpi arvostella Enteriin ennen hiihtolomalle (joka parin viikon kuluttua) lähtöä. En vielä ole ehtinyt kokeilla, tässä vähän myöhemmin kuitenkin voisi paukutella. Toivottavasti kiva räiskintä.
11.2.2004 (keskiviikko) klo. 18.45: Kyllä, hengissä ollaan. Todella väsynyt kylläkin. Väsynyt kaikkeen...no ei sentään. Pitkiä päiviä vaan nyt TV-kurssilla, mikäs sen nimi onkaan, TV-jotain. TV-työ. Sehän se oli.
29.1.2004 (torstai) klo. 2.03: Tässä sitä taas valvotaan, yritin nukahtaa myöhäisillasta, mutta tietokoneen ja kännykän piipitykset tekivät selvää aikeistani. Olkoot sitten.
Fellowship of the Ring extended editionit ovat kuulemma maahantuojalta väliaikaisesti loppu, ja Huuto.netissä siitä voi saada jopa 70 euroa. Aika älytöntä. Playsta sen saa alle 30 eurolla, joskin ilman suomitekstityksiä, onko tuolla niin väliä. Helppoa rahaa, mutta antaa olla. Ei jaksa.
Tänään kolmelta multimediatöiden esitys & palaute. Eipä kyllä välttämättä ollut hirveän multimeedia se työ minulla, mutta whatever. Vielä vähemmän olivat monien kurssilla aiemmin olleiden työt.
Klo. 2.36: Excellent, tajusin nyt että minulla on käyttämättömät paristot langattomiin kuulokkeisiin, joita en
ole käyttänyt aikoihin. On vaivannut, kun en ole voinut öisin pitää tietokoneen ääniä erityisen kovalla, kun langallisten
kuulokkeiden johto ei yllä tietokoneen takaosaan ilman mööpelin vaivalloista siirtämistä, eikä myöskään huoneen toisella
puolella oleviin stereoihin. Mutta tämä ratkaiseekin ongelman, kunnes paristot loppuvat enkä raaski ostaa uusia.
28.1.2004 (keskiviikko) klo. 12.26: Kuvia/tietoja Dead Like Me season 1-boksista. Cool. Buffy season 7 ilmaantuu region 2-dvd:lle 5. huhtikuuta, kertoo Amazon.co.uk. Olisi mukava kuulla, monta kommenttiraitaa Whedonilta luvassa. Varsin kiva TV-DVD-alkuvuosi. Voisinkin keskittyä niiden keräämiseen lähikuukaudet.
Klo. 12.43: Joel Schumacherin Veronica Guerin R1 ilmestyy 16.3. Plah. Taas yksi lisää.
28.1.2004 (keskiviikko) klo. 3.13: Kappas, Felicia's Journey-levyni on näköjään kohta vaihtamassa omistajaa. Saapi huutaa... Tässä päivittynyt listaus kiinnostavista levyistä, jotka ovat ilmestyneet tai ilmestyvät näihin aikoihin (region 1:llä, Rigetiä lukuunottamatta):
Lost in Translation
Ja varmaan muutakin kivaa. Lisäksi Indy- ja Alien Quadrilogy-boksit ovat myös yhä hankkimatta. Plaaah.
27.1.2004 (tiistai) klo. 2.09: Otin eilen viimein härkää sarvista ja aloin tekemään työtä (verkkosivuja) kurssille, aiheena DVD-harrastukseni. Sainkin sen sitten tämän päivän puolella valmiiksi. Ajaa asiansa, tuli kutakuinkin sellainen kuin odotinkin. Paska.
Ei vaan, minusta se on ihan kiva, kaikessa köykäisyydessään.
Klo. 5.23: Eilen vasta iltapäivällä neljän jälkeen tuli mieleen tarkistaa päiväposti, ja siellähän odottelikin
paketti Amazon.co.uk:sta. The Invisible Manin ykköskauden jälkimmäinen boksi. Ah yes. Ensimmäisen hankin viime maaliskuussa,
joten olikin jo aika hankkia tuo ja nähdä jälkimmäinen osa Vincent Ventrescan, Paul Ben-Victorin ja Michael McCaffertyn erinomaisesta, rennosta ja hauskasta yhteislöpinäsessiosta. Onneksi miehiä saa kuunnella vielä parilla kommenttiraidalla. Tulisi se toinen kausi DVD:lle.
Alkuperäisen, norjalaisen Insomnian ohjaajan Prozac Nation-DVD Japanin Amazonissa.
Leffa on ollut jumissa iät ajat. Kirjan lukeneena olisi kiintoisaa nähdä. Mutta milloin tulenee mahdollisuus, nähtäväksi jää.
26.1.2004 (maanantai) klo. 3.01: Damn, Lost in Translation on nyt tullut DVD:lle. Olen odottanut kovasti sen näkemistä. DVD:llä nyt saatavilla oleva Swimming Pool olisi myös yksi uutuus joka kiinnostaisi nähdä.
Eilen tuli oltua puhelimessa about kahdeksan tuntia, joista kuusi keskiyöstä eteenpäin. En ole ikinä ennen käyttänyt puhelinta yhden päivän aikana noin paljon.
24.1.2004 (lauantai) klo. 4.22: Lars von Trierin Riget-minisarjat (samassa julkaisussa) näköjään helmikuussa saatavilla cdon.comista. Sekin sitten pitäisi saada ostettua, plaaaah. Tulee vaan
lisää noita joita ei voi missata.
Klo. 21.50: Olen vähän tuumaillut, että voisin pitää taukoa DVD-hankinnoissa helmikuun ajan. Se olisi ensimmäinen
kuukausi sitten huhtikuun 2002...oliko Alkio-opiston Amsterdamin reissu huhti- vai toukokuussa...ostin sieltä kolme levyä...
No mutta kuitenkin, se olisi ensimmäinen kuukausi lähemmäs pariin vuoteen ilman DVD-hankintoja.
Tuli se puhelin laitettua, Nokia 3200. Ihan kiva. Aluksi oli kyllä vähän ikävä kolme vuotta käytössä ollutta 3010:aa, sen helpompia näppäimiä ja matopeliä, eivätkä kännykkäkameralla otetut kuvat varsinaisesti huimanneet päätä laadullaan, joskin kuvatyypin vaihtaminen ja kontrastin säätäminen auttoivat vähäsen asiaa. Ja ehkä pitäisi kritisoida näytön tarkkuutta kuvien sijaan. Radio osoittautui varsin kivaksi ominaisuudeksi, kun muuten ei tule ikinä sitä kunneltua. Mahdollisuus äänittää puheluita (minuutin pätkissä) on myös ihan vänkä. Suurimmaksi miinukseksi laittaisin 3010:aa vaikeammat näppäimet, mutta kaipa noihinkin tottuu.
23.1.2004 (perjantai) klo. 1.21:
Chicken flu poses threat to humanity
Klo. 11.53:
- DVD-hylly
Nyt vaan tajusin, että kokoelmasta/kuvista puuttuvat kaverilla lainassa olevat Donnie Darko, Fire Walk With Me ja Bringing Out the Dead. Slightly annoying - etenkin Lynch-leffan ikuinen puuttuminen kuvista/työstäni kirpaisee - but what can you do. Lopettaa levyjen lainaus, näemmä. Nah... Voisin ottaa kuvauksen uusiksi, mutta tämä tarkoittaisi käytännössä katsoen jokaisen kuvan uusimista, mikä myös vaatisi kuvia varten pois tieltä siirtämieni rojujen uudelleensiirtämistä. What a fuckin' drag. Antaa olla, tuskin kukaan lopullista työtäni (millainen sähellys siitä tuleekaan) katsova tulee koputtamaan olkapäätäni, että hei, miksei sulla ole Fire Walk With Me'tä. Paitsi...jos lykkään ne vain tuohon DVD-soittimen päälle, tai stereoiden viereen,
jolloin mitään ei tarvitse siirrellä tms. DVD-hylly on muutenkin jo täyteen pakattu, halusin vain FWWM:n muiden Lynchien viereen, mutta ei voi mitään. Eipä jää vaivaamaan säälittävästi pientä mieltäni. Pitää ottaa uusiksi maanantaina, kun kaveri palaa kameransa kanssa Tornioon. Hyvä hyvä.
Klo 12.31:
Klo. 16.10: Käväisin kyselemässä kännyköiden hintoja. Ensimmäisessä liikkeessä myyjä haisi viinalle jo hyvän
matkan päässä, ja humalapäissään tiesi haukkua Nokian kännykät 3010:sta eteenpäin, paitsi 6100:n, joka lähtisi vaihdossa
hintaan 250e, kuten myös 3200, jota olin tullut tsekkaamaan, ja joista viisi kymmenestä olisi muka tullut viallisena takaisin. Mies tiesi myös kertoa Nokian ilmoittaneen panostavansa määrään laadun sijaan... Oookei. Seuraavassa liikkeessä sympaattinen naismyyjä totesi, ettei kännikalan puheita kannattaisi ottaa vakavasti, ja että se (edellinen) liike painottuu Siemensin myyntiin. Mmkay. Tiedustelin, paljon 3200:lle tulisi lopulliseksi hinnaksi antaessani toimivan 3010:n vaihdossa. Well...ei ainakaan eilen illalla kahdessa puhelussa ollut mitään häikkää, lieneekö vekottimessa oikeasti vikaa, vai liittymässä vai missä. Kuitenkin, lopulliseksi hinnaksi sain 226e. 24 euroa halvemmalla kuin edellisestä, siis. Suuntasin vielä Teknisille, jossa myyjä ihmetteli 226e-tarjousta, totesi sen olevan 70 euroa heidän lähtöhintaansa alempi ja suositteli rientämään kiljuen ostamaan sen (sieltä edellisestä liikkeestä). Ilmoittelin kotiin tarjouksesta, isä aikoi yrittää laittaa tietokoneella rahaa tilille, epäonnistuen vähemmän yllättäen tehtävässä täydellisesti. Nyt sitten odottelen, että töistä toivottavasti jo kotiin lähtenyt äiti laittaisi rahaa tilille. Liike menee puoli kuudelta kiinni.
Postissa ei sitten tullut tosiaan yhtään mitään laatikkoon. Käydessäni ensimmäisessä puhelinliikkeessä, joka postin vieressä,
käväisin huvikseen sitten sieltä (postista) kysäisemässä, voiko tiedustella saapunutta lähetystä, vaikkei olisi tullut vielä ilmoitusta. Kyllähän se onnistui, ja sieltähän se löytyikin. Kysyin, joutuisinko maksamaan postituskulut (about 6e), kun paketti oli lähetetty eteenpäin Kuusamosta rinnakkaisosoitteeseeni. Well, paketti oli tilattu Kuusamoon, joten en
uskonut pääseväni pälkähästä. Kuinkas ollakaan, naistyöntekijä vitsaili, etteivät he siellä tunteneet sellaisia
pykäliä (tms.) ja katsoi asiaa läpi sormien, viereisen miestyöntekijän tuella. Sain sen sitten ilmaiseksi. Kotona
yllätyin positiivisesti, kun mukana olivat kaikki kolme tilaamaani kirjaa, vaikka odotin, että yksi tulisi myöhemmin.
Ehkä minun olisi pitänyt silloin vastata siihen jotain, kun Bookplussasta sanottiin, että Fray-sarjakuvakirja tulisi
jälkitoimituksena? Ei siinä ainakaan kehoitettu vastaamaan...mutta ilmeisesti sitten sitä on joutunut odottamaan pidempään.
Oli miten oli, hieno homma. Kirjat olivat siis Once More, With Feeling: The Script Book, Tales of the Slayers ja Fray.
23.1.2004 (perjantai) klo. 00.15:
Tasan kolme vuotta käytössäni ollut, käytettynä ostettu Nokia 3110 alkaa osoittaa lahoamisen merkkejä, joten käväisen tänään tsekkailemassa Tornion puhelintarjontaa. Tai no, etsin lähinnä Nokia 3200:a. Voipi kyllä olla, että puhelin tulee hommattua Kuusamosta, isukki voipi saada tuttavamyyjältä parempaan hintaan. Whatever, eipä tuo niin tärkeä asia minulle, joskin
kamera ja kivemman kuuloiset soittoäänet kiinnostavat kieltämättä...
Another useless day, joten jokunen linkki:
Onneksi en missannut tämän viikon Relativityä. Tosin viime viikon
väliin jäänyt jakso piinaa minua luultavasti ikuisesti. Kuitenkin, erittäin hauska oli, Adam Goldbergilla ja Jane Adamsilla (joka Happinessissa dumppaa Jon Lovitzin) oli kivoja yhteisiä kohtauksia. Olinkin nähnyt tämän jakson
aikoinaan. 17 jaksoa näköjään tehtiin, 15 vain siis jäljellä.
21.1.2004 (keskiviikko) klo. 4.40:
Klo. 15.24:
Klo. 15.31:
Klo. 20.22:
Klo. 20.47:
Klo. 21.11:
20.1.2004 (tiistai) klo. 6.47:
Klo. 19.43:
Klo. 0.53 (ke):
19.1.2004 (maanantai) klo. 19.38:
High Fidelity tuli yllättäen jo nyt postissa. Vielä muoveissa, samoin kuin Ed Wood, Pleasantville ja Equilibrium.
Katsomatta ovat myös yhä Bridget Jones, Trainspotting, As Good As It Gets ja Solaris, josta katsoin 20 minuuttia
yhtenä yönä, mutta olin liian väsynyt joten laitoin vain James Cameronin ja Steven Soderberghin viihdyttävän kommenttiraidan
kuulumaan kuuloimista. Olenpa kuitenkin kaikki jo ennestään nähnyt, joten ei sentään ole kasaantumassa näkemättömiä elokuvia
kokoelmaan.
Olen vähän yllättynyt siitä, miten Equilibrium synnyttää joissakin voimakkaita inhoreaktioita. DVD Talkin yhdellä foorumilla joku jopa piti sitä viimeisen 20 vuoden huonoimpana scifi-leffana. Weird... Mutta ovatko nämä sitten samoja ihmisiä, jotka eivät löydä esmes Pitch Blackista mitään hyvää. Hyvää B-leffaviihdykettä. Equilibrium oli mielestäni erittäin viihdyttävä, Bale oli mainio ja toimintakohtaukset varsin näppäriä. Toivottavasti kirjoittaja/ohjaaja Wimmerin seuraava,
Ultraviolet on mainio. Milla Jovovich...mm.
Jyväskylässä kavereiden United-DVD-soittimessa oli välillä ongelmana kuvan ja äänen synkronointiongelma, ja näkyy muillakin olleen samanlaisia ongelmia, ja muutakin. En tiedä auttaako sitten PAL/NTSC/Auto-asetusten muuttaminen välttämättä, sitä
ehdotin kavereille kun jollakin oli kai auttanut. En ole ollut heihin yhteydessä vähään aikaan. Näkemäni ja lukemani perusteella en kyllä itselleni Unitedia ostaisi. Varoituksena vaan. Tuo oma Sansui DVX-2100 on pelittänyt kiitettävästi
toukokuusta 2002 lähtien. Kuulin nyt, että veljelle antamani Caddyshack-levy ei toiminut hänelläkään, joten vika ei ollutkaan soittimessani, vaan levyssä. Spinal Tap SE:n bonuslevy ei toiminut Sansuissa, mutta olikohan sitten minkään muun levyn kanssa
ikuna noin vakavia ongelmia...ei muistaakseni. Kuitenkin, toosa on hiljainen, soittaa kaikki mahdolliset levyt eikä ylikuumene vaikka pitäisi päällä yötä päivää. And I have... Kaverin saman merkin soittimessa Future Filmin levyt ovat kyllä kuulemma pitäneet ikävää ääntä, itselläni oli sama ongelma FF:n State and Maine-levyn kanssa, mutta Cube taisi pyöriä hiljaisesti. Toisella kaverilla oli ainakin jossakin välissä jotain fibaa Sansuinsa kanssa, jotain häikkää joitakin levyjä katsoessa, en oikein muista. Hmm...well, itse sain kuitenkin ihan kelpo toosan, ja omien kokemusten perusteella suosittelisin tuota, jos haluaa kelvollisen alle 100 euron soittimen.
Tässä taannoin postilaatikkoon ilmaantui tällainen tiettyyn pisteeseen asti asiallinen ilmoitus:
Oulun Puhelin on ilmoittanut että opiskelija-asuntoloiden tietoliikenneverkossa liikkuu viruksia. Jokaisen on nyt huolehdittava oman tietokoneensa virustorjunnasta ja tarkistettava koneensa. Ilmaisen virustorjuntaohjelman saa osoitteesta:
http://www.avup.de/personal/en/avwinsfx.exe
Tiedosto löytyy myös osoitteesta http://www.free-av.com, osiosta Download, klikkaa kuvaa jossa lukee Antivir.
Toinen hyvä virustorjuntaohjelma on F-secure. Sen ilmaisen testiversion saa osoitteesta http://www.f-secure.com. Testiversiota saa käyttää ilmaiseksi 30 päivää.
Koneelle on myös hyvä asentaa ohjelmallinen palomuuri, joka estää virusten leviämisen verkon kautta. Ilmaisen palomuurin saa
osoitteesta: http://www.zonelabs.com/store/content/company/products/znalm/freeDownload.jsp
Jos virusten leviäminen asuntolaverkossa jatkuu, on Oulun Puhelin uhannut katkaista asuntolaverkon Internet-yhteyden.
18.1.2004 (sunnuntai) klo. 16.18:
Klo. 16.32:
Lisää tuubaa myöhemmin. Jos ulkoasumuutos ärsyttää, asiasta saa valittaa.
Klo. 19.53:
Klo. 23.58:
17.1.2004 (lauantai) klo. 15.30:
Klo. 23.16:
Käväisin alkuviikosta Makuunissa pikaisesti vilkaisemassa uutuushyllyjä (The Officen ykköskausi näköjään Suomi-DVD:nä ilmestynyt, nice), lähtiessäni pois kassatyttö kysyi, että eikö löytynyt mitään. Totesin (leikkimielisesti liioitellen), että olin jo nähnyt kaikki. Lähestyin tiskiä tsekatakseni siinä lojuvat kotelot, löytämättä mitään kiintoisaa. Tytskä ehdotti Bruce Almightyä, vastasin nähneeni sen (not that great, might I add...menetteli), jonka jälkeen tyttö luovutti. "Tällainen tapaus", totesin, tyttö vastasi jotain hymyillen, ja häippäsin liikkeestä. It's not a classic anecdote, is it? kuten Notting Hillissä todetaan. Well, tällaiseen blast from the pastiin on kuitenkin nyt tyytyminen. Hyvä leffa, Blast from the Past.
16.1.2004 (perjantai) klo. 3.54:
Harmi, aiheessa olisi ollut ainesta, homma vaan kaatui siihen, että tekijät yrittivät tekemällä tehdä nuoriin vetoavaa
draamaa. Kehno käsikirjoitus? No worries, ei kukaan huomaa sitä kun laitetaan rooleihin vain hyvännäköisiä ihmisiä ja leikataan keskittymishäiriöiselle kohdeyleisölle koko paska kuin musiikkivideo, tällaista teknorunkkausta ei olekaan Suomessa nähty. Käytetään vaan kaikki kliseet ja kikkailut, kun ne toimivat niin hyvin siinä ja siinä leffassa. That being said, tsekkaan luultavasti jälkimmäisen jakson. Haluan muuten Under Ytanin (Upoksissa), dammit. Siinä hyvä tarina huumeisiin sekaantuvista tytöistä. Pidin ainakin, kun näin Subilta jokunen vuosi
sitten.
Klo. 5.40: Perhana, Amazon.co.uk:ssa on ale TV-sarjabokseissa, Invisible Man series 1 box set 2 lähtisi nyt
17 euroa halvemmalla kuin Playsta, tosin pk:t tulevat vielä mukaan, mutta silti säästö olisi jotain 13 euron luokkaa.
Niin pakkotilaus kuin tuo olisikin, frankly, jos tilaan sen, joudun syynäämään loppukuun ajan rahankäyttöäni,
mikä on tympeää. Noh, pienenä lohtuna jo unohtamani High Fidelity-tilaus näkyy olevan awaiting despatch-tilassa, ensi
viikolla tulenee sitten se.
Klo. 15.31: Minua ihmetyttävät ihmiset, jotka kysyvät irkissä, onko jokin elokuva hyvä. Lähinnä dvd.fi-kanavalla.
Etenkin, kun kyse on jostakin klassikosta. "Onko Sunset Boulevard hyvä leffa?" Plueesh. Ja viimeisin paikka josta hakisin
tietoa/mielipiteitä elokuvasta on irkki. Jos haluan tietoa elokuvasta ja vihjeitä sen tasosta, suuntaan IMDb:hen ja sieltä leffan external reviews, josta Roger Ebertin arvostelu, tai Rotten Tomatoesin kootut kritiikit. Näitä ennen olen mahdollisesti lukenut ennakkonäytösarvostelun AICN:stä. Muitakin arvostelulähteitä toki löytyy.
Tärkeä osa prosessia on myös oma vaisto/vainu, joka saattaa sivuuttaa luottokriitikon tuomitsevan arvostelun.
The Chronicles of Riddick, jälleen
kerran, haluaa nähdä.
15.1.2004 (torstai) klo. 23.01: Jazz is gone and I've got the blues. A lot of things are gone and I've got the blues.
Vai miten se Ford Fairlane sanoikaan. Oli miten oli, unohdin Tunteiden verkon/Relativityn, hitto soikoon. Blaa blaa,
nyt aion nauhoittaa kaikki jaksot...crap. Vielä säälittävämmäksi asiasta tekee se, että jakso näkyi kahteen kertaan
viikon sisällä TV:stä.
Uusi Enter ilmestyi, ensimmäistä kertaa rompun kera. Go get it! DVD-palstan lisäksi itseltäni mukana PS2-pelin, WRC Rally 3:n
arvostelu. Kirjoitin jutut samalla viikolla kun olin kuullut läheisen ihmisen erittäin vakavasta terveydentilasta. Olin
koko viikon poissa tolaltani, joten en kyllä ollut ihan parhaassa vireessä noita kirjoittaessani. En sitten tiedä vaikuttiko
tuo dramaattisesti työni laatuun.
Nyt asiat ovat kuitenkin melko kivasti, suurin ajankohtainen valituksen aihe on jo toista kertaa kymmenisen euroa (ensi kuusta lähtien) nouseva vuokra. The big news is, jotain jota olen odottanut luultavasti ala-asteesta lähtien,
on viimein tapahtunut. Kaikkien näiden katkerien vuosien jälkeen
voin viimein sanoa seurustelevani. Vanhan Alkio-opistoaikaisen kaverin kanssa, jota näin pitkästä aikaa Jyväskylässä vuodenvaihteessa käydessäni, ja joka oli nyt kyläilemässä (sopivasti koulussa nyt itsenäistä työskentelyä). Yhtä biisiä lainatakseni, the only problem is she lives so far away. Joensuussa, that is. Mutta se on välttämätön paha, josta toivottavasti ei tule suurta ongelmaa. Anyway, ikisinkkustatuksestani ja elämän täydellisestä epäoikeudenmukaisuudesta jokusen megatavun nettiin vuosien varrella kirjoitettuani katsoin asiaankuuluvaksi mainita tästä minulle merkittävästä asiasta, tarkoituksena ei ole mainostaa asiaa or whatever, enkä aio lässyttää tästä jatkossa. One final thought: Alkio-vuosi oli erittäin hedelmällinen. Ilman sitä minulla ei olisi tämän asian lisäksi sieltä saatuja hyviä ystäviä (jotka antavat hyvän syyn vaihtaa ympäristöä ja matkustaa Jyväskylään), ja hyvin mahdollisesti Enter-jobiani (jota ilman DVD-kokoelmanikin olisi huomattavasti pienempi, ja eläisin opintotuen ja vanhempieni avustusten varassa). Lisäksi itse vuosi Alkiolla oli vallan mainio. Paransi ehdottomasti elämääni monessa mielessä. Suosittelen.
DVD-puolellakin mukava viikko, kun Play-tilaukset tulivat. Hieman harmillisesti myös kaverin Oulun osoitteeseen tilaamani
Buffyn musikaalijakso-DVD tuli myös postilaatikkooni. Vein sitten tänään postiin, jospa kaveri saa sen huomenna. The Pianistin katsoin keskiviikkona, se on hieno leffa. Solaris lienee seuraavaksi vuorossa, mainio sekin.
10.1.2004 (lauantai) klo. 1.46: "Ettei sittenkin olisi NTSC -kuvalla kiusattu USA -versio..." Joku totesi
Hohto-foorumilla. Mahtaako tyyppi olla nähnyt eläissään
NTSC/R1-levyä. Tai no, kaipa sen eron sitten näkee, jos on isot ruudut sun muut, mutta itse en ole huomannut mitään eroa NTSC:n ja PAL:n kuvanlaadun välillä (28" ei-ws-Nokialla...öh), ja minusta vähän tuntuu, että moni sitä kauhisteleva ei tiedä mistä puhuu. Muistan ainakin jonkun R1-kammoisen todenneen jotain tyyliin, että eihän se ollutkaan surkealaatuinen, uskaltaahan näitä sittenkin hankkia. Mutta anyway, PAL-kuvassa on enemmän juovia or whatever, mutta tuntuu vähän siltä, ettei sitä eroa huomaa kuin asiasta pakkomielteilevä yksilö. Mutta enpä ole perehtynyt asiaan hirveästi.
Ja tosiaan, eipä tuo telkkuni ole tällaisen asian syynäämiseen oikein soveltuva, ehkä joku 32" laajakuvatöllö auttaisi
ymmärtämään hitusen, what the fuss is about.
Koulupäivä oli mukavan lyhyt, pari tuntia, jonka jälkeen käväisin kaverin kämpällä tekemässä käsikirjoituskurssin
esitelmäjutun. Kotona sitten aloin siivoamaan huonettani, missä riittikin hommaa. Kaikenlaista turhaa roskaa nurkissa.
En edes vielä saanut hommaa päätökseen, tänään sitten. Iltapäivällä katseltiin kaverin kanssa kolme 24-jaksoa. 24 on
varmaan ainoa pitkäaikainen sarja, josta voin sanoa, että kaikki jaksot ovat olleet hyviä. Babylon 5, Buffy, The X-Files...love 'em to death, mutta jokaisella on ollut omat tuskastuttavat jaksonsa. 24 ei kuitenkaan ole koskaan jättänyt kylmäksi. Gotta respect that. Enivei, kun avasin kaverille kämpän oven, ilmavirta aiheutti huoneeni oven ääneekkään
lämähtämisen kiinni takanani. Hetkisen ajan pelkäsin olevani lirissä, jos ovi olisi lukossa eikä minulla olisi avaimia. Tämä vaatisi talonmiehen soittamisen paikalle avaamaan oven. Tämä vaatisi maksua visiitistä. Well, ovi meni kuin menikin lukkoon, mutta avaimet sattuivat onneksi olemaan taskussani. Täytyy sanoa, elämäni on täynnä jännitystä ja uskomattomia läheltä piti-tilanteita.
Kappas, Ruotsin kakkosella tänään klo. 22.15 Spring Lola, aka Lola Rennt, aka Run Lola Run, aka Juokse Lola. Loistava elokuva, lemppareitani, joka kyllä tulee menettämään tehoaan, kun keskelle tuupataan mainoskatkoja. Suomessa (onneksi) Yle näytti sen joskus.
Tänään iltasella saapuu visiitille a very special guest. Tämän vuoksi luulen vähän, että sivu "menee tauolle" keskiviikkoon asti, jolloin elämä muuttuu taas tylsemmäksi. Ellen sitten tänään päiväsellä vielä päivittele. Saapa nähdä. I wouldn't bet on it. Pitää siivota, käydä kaupassa and stuff. Mutta keskiviikkona viimeistään sitten. Jolloin kaikki ovat unohtaneet tämän sivun. Who knows, ehkä lopulta päivittelen joka päivä. Tosin luultavasti en. Oli miten oli, lopuksi vielä TV-vinkkejä:
Nelonen la 10.1. klo. 23.40: The Ninth Gate
8.1.2004 (torstai) klo. 2.24: Aa, huomasin nyt, että olen vähän puhunut omiani, kun sanoin että Angelin fillerijaksot
päättyivät viime sunnuntaina. Ensi sunnuntain jakso ei pahemmin vie pääjuonta eteenpäin, mutta sen jälkeen päästään taas asiaan.
Klo. 15.06: Oprahissa (Ruotsin nelosella) ihmiset esittelevät kauheita huoneitaan, joille kaipaavat remonttiapua.
Kaksi finalistia valittu, karsittu ziljoonasta ohjelmaan lähetetystä esittelyvideosta. Toinen osanottajista, naispuolinen, kauhistelee rojua täynnä olevaa peilipöytäänsä, rumia verhojaan ja samaa tyyliä olevaa peittoa. What the hell, eikö hän osaa siivota pöytäänsä, vaihtaa verhojaan ja peittoaan? Tapetin ja lattian jaksan vielä ymmärtää, mutta rumien verhojen voivottelu menee yli ymmärryksen. Tyhmät jenkit. Ja koko homman idea, "the ugliest room in America"...plueesh. Missä olivat lattiaan kalkilla piirretyt ruumiiden ääriviivat, rikkinäiset crack-piiput ja nurkissa vipeltävät torakat? Pah.
Klo. 16.48: Tunteiden verkko eli vähemmän ärsyttävästi Relativity aloitti uusintakierroksen MTV3:lla (klo. 15.45). Katselin silloin tällöin, kun tuli jokunen vuosi sitten. Nyt voisi yrittää seurata ja nauhoitella jokaisen jakson, hyvä sarja. Ei sinänsä yllätys, kun sarjan luojana My So-Called Lifestä tuttu Jason Katims ja tuottajana Edward Zwick, joka myös MSCL:n tuottaja ja
Tom Cruisen uuden leffan, The Last Samurain ohjaaja. Melkeinpä kaikki näyttelijät Relativityssä olivat tuttuja naamoja. Suosikkini on Leon kaveria, Dougia esittävä Adam Goldberg, joka on ollut muutamassa Richard Linklaterin leffassa. Mukaanlukien Before Sunrise (uncredited, Man sleeping on train), josta Relativity on saanut ehkä vähän insipaariota. Leffassahan Ethan Hawke ja Julie Delpy kohtaavat Wienissä, viettäen päivän ympäriinsä kävellen ja jutustellen. Erinomainen elokuva, joka mielenkiintoisesti saa jatko-osan,
If Not Now. Luotan Linklateriin. Haluaa nähdä School of Rockin...
Klo. 18.58: Pampers-mainoksen musiikki tuntuu matkivan kovasti American Beautyn scorea. Hmh.
Vincenzo Natalilta tulossa uusi elokuva (joskus) näköjään, hienoa. Necropolis. Olisin vähän enemmän innoissani, jos
Paul W.S. Anderson ei olisi käsikirjoittajana. Mutta pitää luottaa Nataliin. Cube on erittäin hyvä, Cypher (Suomessa
Brainstorm) loistava. Nothing on vielä näkemättä.
7.1.2004 (keskiviikko) klo. 23.37: Ensimmäinen koulupäivä takana. Flashin kanssa koneella nysväystä. Aika hyödytön
päivä, koulun osalta. Plussana iltapäivällä ei ollutkaan käsikirjoituskurssia.
Jokunen DVD meni sitten tilaukseen. Loaded247.comista High Fidelity ja Playsta Bridget Jones, Solaris (Soderberghin),
Pleasantville, The Pianist (2 disc) ja Trainspotting definitive edition. Kaverille soitin ja kysäisin, haluaisiko
hän Buffyn musikaalijakson (Once More, With Feeling) DVD:n n. 11,5 eurolla. Halusi, joten tilasin sen hänelle (Playsta).
Tuon oikeastaan odotetun lisäyksen vuoksi tilasin tavallaan yli varojeni. High Fidelityä ei ollut varastossa, joten
sen lähtö/laskutus viipyy vähän. Ajattelin huomenna ruokatunnilla käydä laittamassa tililleni sen puuttuvat pari euroa, kaverin talletus näkyy kuitenkin vasta perjantaina. Jos nyt sattuisivat huomenna jo laskuttamaan. Toisaalta minun pitää asioida henkilökunnan kanssa parin euron talletuksen vuoksi (automaattitalletuksella pano näkyisi vasta seuraavana päivänä). That's lame.
Käväisin päiväunet otettuani maksamassa vuokran, muutaman päivän myöhässä, mutta samapa sille. Sitten polkaisin
Ruotsin puolelle, Haaparantaan. Onneton ilma, kova tuuli ja lumisade, ja pyörätiet paikoitellen ajokelvottomassa
kunnossa. Kävin ostamassa pari pakettia tyhjiä cd-levyjä. Hinta oli 8,33e/paketti, viehättävä kassaneiti ilmoitti,
että yhteishinta olisi 19,90 euroa. Hmmm. Ulkona, noin 20 euroa köyhempänä yritin järkeillä käytöstäni. Olin
Ruotsissa, ehkä kassa ei osannut Suomea, paitsi numerot, ilmoittaakseen ostosten hinnat. Niinpä varmaan, joo...you bloody moron. Koska asia jäisi vaivaamaan, marssin takaisin kauppaan, kävin tarkistamassa hinnan ja totesin olleeni oikeassa.
Kassalla taas. "Niistä CD-levyistä..." Etsin noista kauniista silmistä ymmärryksen merkkejä. "Niin?" Hallelujah.
Selitin tilanteen, hän soitti kaupan toiseen päähän ja selitti ongelman johtuneen samasta viivakoodista kuin toisessa
merkissä, or whatever. Kehoitti jäämään, kun aloin väistämään uusia asiakkaita, joita hän palveli siinä ohessa. Kohta yritin uudestaan, ja pääsin pois tulilinjalta, kassan toiselle puolelle, etäälle siis, ei mihinkään selän taakse. Vapauduttaan hän etsi minut katseellaan, selitin menneeni pois asiakkaiden tieltä. Hän hymyili. Välillämme oli yhteys. Vai oliko? Olinko kuvitellut kaiken? Hän antoi kuitin allekirjoitettavaksi. Tuijotin sitä epätietoisena. "Siihen toiselle riville", hän
opasti. Ah. "Namn". Hän antoi minulle 3,20 euroa ja totesi, että hyvä kun selvitin asian. Ulkona huomasin pyöräni kaatuneen. Mitäs pienistä, olin saanut rahani takaisin. Paluumatkalla oikeanpuoleisen kenkäni nauha kietoutui
polkimen ympäri. Aikani asiaa setvittyäni pääsin onneksi jatkamaan matkaani.
Illalla katselin MTV:ltä Dismissed-ohjelmaa. Jenkkityperyksiä. Minusta paritusohjelmat noin yleensä ovat aika masentavia.
Mennä nyt televisioon kaiken kansan eteen etsimään seuraa, mahdollisesti saamaan rukkaset. Ahdistava, surullinen ajatus. Kaverityttö joskus sanoi, kun katsoimme jotain kotimaista paritusohjelmaa (se jossa mies- ja naisjuontaja, nainen oli laulaja), että minun pitäisi mennä sinne. Taisin todeta ampuvani mieluummin itseni. Mutta ei siinä mitään, jos moinen
kiinnostaa, itse en vaan ikuna osallistuisi moiseen. Neloselta tuli illalla Helvetin treffit, ikäviä treffikokemuksia
kerrattiin siinä. Osittain kiintoisa, osittain jotenkin teennäinen. Tyyppi putoaa kalliolta viedessään ihastuksensa
metsään kävelylle ja lässyttää sitten televisiossa tapauksesta. Olisi kuulunut johonkin 911:een. Osio, jossa joku käyttäytymisekspertti seurasi ihmisten ensikohtaamisia, oli mielenkiintoisinta antia. Joku heppu totesi, miten vaikea
on löytää normaali ihminen/nainen. Tyyppi itse oli jossakin määrin kusipää. Niin oli toinenkin tapaus, vielä enemmänkin,
solvaten hieman seuralaistaan. Oliko siinä sitten edes muita miehiä, ei kai.
Klo. 1.00: G vs E ("Hyvät vastaan pahat) alkoi Subilla, en ainakaan pilottijaksosta erityisemmin innostunut. Viimeisen mainoskatkon tullessa pysäytin kokonaan nauhoituksen. Paperilla ehkä kiintoisa idea, mutta toteutus ontui. Vähän halpanen. Ziljoona kertaa paremmassa, loistavassa Dead Like Me'ssä on joitakin samoja elementtejä. Saisivat näyttää Suomessa, that show kicks ass. Mutta saapa nähdä, tuleeko vilkaistua myöhemmin, tuota G vs E:tä. Paranisiko yhtään. Muistan lukeneeni joskus lukioaikana sarjasta, varmaan Sci-Fi Magazinesta.
Kuulosti kiintoisalta silloin.
7.1.2004 (keskiviikko) klo. 00.04: Huu, en edes uskalla käydä muilla nettissivuilla. Ihmisillä on oikeasti
jotain sanottavaa. Minulla ei oikein mitään. Toisaalta onko kovin monella oikeasti mitään erityisen järkevää
sanottavaa? Äh, luultavasti on. Alkio-opistolla kyllä vähän väsyin kuuntelemaan ihmisiä, joilla oli hirveästi
näennäisen syvällisiä ajatuksia joita he suolsivat päivästä toiseen. Eipä sillä, mukavia ihmisiä olivat, mutta
useimmiten I couldn't give a rat's ass. Ei sillä, että minulle olisi niitä tolkutettu, kunhan sivusta seurasin.
Olen vähän kuin Cameron elokuvassa Ferris Bueller's Day Off. "What are you interested in?" "Nothing." Well, elokuvat kiinnostavat minua. TV-sarjat kiinnostavat minua. "This is a house of lies!" Tuli mieleen lainaus Almost Famousista. Ehkä se ei sovi tähän hyvin. Cameron Crowe potki Ashton Kutcherin uusimmasta leffastaan pois, kehoittaen tätä ottamaan näyttelytunteja. Eipä haittaa minua. Hassu juttu.
Tämän sivun mukaan olen Pinserin blogilistan 338. suosituin
sivu. Aika hurjaa. Minulla on peräti neljä lukijaa. Liikuttavaa. Terveisiä. Kauheasti noita blogeja. Olisi oikeastaan
aika surullista, jos tämä sivu olisi luetuimpia. Jos tämä surkea tyhjänpäiväinen lässytys oikeasti edustaisi jotain
Suomen bloggiskulttuurin or whatever kärkeä, niin se olisi aika masentavaa.
Luulenpa, että tililleni eilen laittamani rahat näkyvät huomenna. Sitten tilaan levyjä. Jotain jännitettä tälle sivulle.
Mitä Atso tilaa? Oikestaan yleensä en mainitse asiasta, listaan vaan DVD-sivulle jahka saan itselleni. Mutta tuli nyt
tarve luoda jonkinlaista jännitettä sitä kohtaan, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kehoitan kuvittelemaan kuvan jakaantumista
neljään eri osaan, eri kuvakulmista kun mietin tyhmän näköisenä, olenko varma DVD-valintojeni suhteen. Tik, tok, tik.
Tekisivät reality-sarjan 24-tyyliin, 24 jaksoa, yksi jakso näyttää tunnin tapahtumat. Kukaan ei saisi nukkua. Oikeastaan,
niitä voisi valvottaa ensin vuorokauden tai pari, sitten niiden pitäisi selvitä päivästä kameroiden valvonnan alla.
Jos joku nukahtaa, niitä tökätään jonkinlaisella sähkösauvalla. Aika julmaa. Mutta se mainittiin sopimuksessa, jota ei ollut pakko allekirjoittaa. Sen siitä saa, kun on ahne. Sähkösauvaherätyksen.
6.1.2004 (tiistai yhä) klo. 0.54: Hmm, sain idean. Voisin vaikka kerran viikossa ottaa DVD-kokoelmasta jonkun
vähemmän tunnetun nimikkeen käsittelyyn, sellainen "the pick of the week"-juttu. Kuva kotelosta ja elokuvasta, perustiedot ja jotain onttoa takeltelua siitä, miksi nimikkeelle kannattaisi antaa mahis. Se olisi jotain uutta sisältöä, mitä niin kaipasin
sivulle. Ehkä jotakuta jopa kiinnostaisi se. How exciting. Oikeastaan alan pikkuhiljaa kyllästymään koko ajatukseen. Mutta
katsotaan. Luultavasti kokeilen sitä ainakin kerran.
Klo. 22.57: Torniossa taas. Bussi myöhästyi vähän matkan lopussa, kun se ajoi toisen auton perään. Henkilöauto
ilmeisesti. Se kuulemma pysähtyi äkisti jossakin risteyksessä. Kuului semmonen rysähdys. Istuin aika takana, joten
en nähnyt mitään. Bussi ajoi sitten sivuun ja setvivät sitten ulkona sitä asiaa. Kuski huikkasi, että haluaisi edessä
istuvia todistajiksi. Perillä sitten joku jotain raapustelikin paperille. Kuitenkin, kukaan ei ymmärtääkseni loukkaantunut,
ja vika oli tosiaan henkilöauton kuljettajassa. Kaikenlaista.
24:n aloitus tuli taas kerran katsottua, ei kylläkään ihan tarkkaavaisesti, jakso nähty ainakin viiteen kertaan.
Huomenna yhdeksäksi kouluun. Kolmelta käsikirjoitustunnit, pentele. Tulisi jo viikonloppu. Ja rahat tilille. I need more DVD's, dammit.
6.1.2004 (tiistai) klo. 0.05: Jumpe, sydämein meinasi käydä ylikierroksilla, kun kävijätilastoja nuuskimalla
päädyin Kysyn vaan-sivulle ja löysin itseni mainittavan sieltä. Tuskin haittaa pieni lainaus:
MERVI: Mitäs muita uusia yrittäjiä Blogvilleen on muuttanut?
Phew, pelkäsin jo psyykeeni puolesta, josko saisin murskakritiikkiä, mutta en onneksi. Kiitos siitä, ja maininnasta.
Ei sillä että mitään suuria kävijämääriä sinänsä erityisemmin havittelisin, mutta enivei. Ja let's face it, tuubaahan suurin osa tekstistäni on, vailla mainittavia älyllisiä virikkeitä. Or is it? E=mc hammer...eiku.
TV1:ltä tuli 33-minuuttinen lyhytelokuva Onnenpeli 2001, pari tuttua naamaa siinä. Sivusilmällä tuli seurattua, hyvä oli. Laivareissulla sekoilua. Been there, done that. Vakavasti puhuen, hurjin laivareissusekoiluni taitaa olla, kun hukkasin kenkäni ja etsin niitä keskellä yötä ympäri laivaa eksyksissä. Löytyivät aamulla kaverin hytistä. Tämä keväällä 2002, Alkio-vuoden päätteen Amsterdamin reissulla (Ruotsin ja Suomen välillä, muistaakseni). "You sad, sad man", kuten About Schmidtissä voivotellaan. Kuitenkin, tuon lyhytelokuvan ohjaajalta on tulossa Lapsia ja aikuisia, jossa mukana lyhärissäkin (ja tunnetummissa tuotannoissa) esiintynyt Minna Haapkylä. Ennakkotietojen mukaan näyttelijäkaarti sisältää lapsia ja aikuisia.
Ajattelin katsella kohtapuoliin sunnuntaisen Buffyn levyltä, kun on vielä
katsomatta. Hoksasin nyt, että season 6-boksista löytyy tunnin mittainen paneelikeskustelu (Academy of television arts and science panel, kesäkuulta 2002), jossa mukana sarjan luoja Joss Whedon, tuottaja/käsikirjoittaja Marti Noxon, Willowin, Xanderin ja Dawnin näyttelijät, sekä pari muuta sarjan teossa mukana olevaa tyyppiä. Hienoa. En kuitenkaan uskalla katsoa ennen kauden päättymistä, etten spoilaannu. Enivei, sunnuntain Angel onkin nähty, joten sillä ei nyt niin väliä. Angelissa olisikin nyt hyvä hetki viimeistään hypätä kelkkaan, kolmen fillerijakson jälkeen pääjuoni lähtee taas pyörimään mukavaan tahtiin, muistaakseni.
Soitin Ouluun kaverille, joka aikoi tulla linja-autoasemalle huomenna vastaan klo. 15.10, kun on 1h 50min aikaa ennen Tornion bussin lähtöä. Pitäisi pakata reppu. Ehtiipä sen. Sain eilen onneksi isältä kyydin pankkiin, laitoin tilille rahaa DVD-tilauksia varten. Eivät vielä näy tilillä, saa nähdä muuttuuko tilanne vielä tänään. Mutta joops, Torniossa taas sitten uudet seikkailut.
5.1.2004 (maanantai) klo. 0.05: Puuh..."oikeesti ei kukaan voi pitää catch me if you can elokuvaa hyvänä",
julistaa dvd.fi-kanavalla vakiotyyppi, joka myös tiesi, että Kill Bill on paska. Ärsyttävimpiä ihmisiä, mitä olen
irkissä kohdannut. Mikä saa ihmisen mielen kasvamaan tuolla tavalla kieroon? Säälittävä tapaus.
If you understand why "Kill Bill" is a good movie and "The Texas Chainsaw Massacre" is not, and "Bad Santa" is a good movie and "The Cat in the
Hat" is not, then you have freed yourself from the belief that a movie's quality is determined by its subject matter. You instinctively understand that
a movie is not about what it is about, but about how it is about it. - Roger Ebert
Telkusta tullut David Blaine: Vertigo oli kiintoisa. Aika poika, se Blaine. IMDb:ssä oli jotain juttua, että mies olisi äänestetty Englannissa
vuoden suurimmaksi luuseriksi (outoa), mutta Jyväskylään reissatessani radiossa uutisoitiin samasta asiasta, ja ykkössijalla
olikin joku muu. Blainesta ei mainittu sanaakaan. Ehkä se oli jokin toinen luuseriäänestys. Tai sitten Blaine muutti tulokset taikuudellaan. Hui...
Tuokin pitäisi tilata, varmaan onnistuisi electronilla.
Plääh, voisi alkaa vaihteeksi kriiseilemään, mitä sitten lopulta laitan tilaukseen, mutta jos nyt pysyisin suunnitelmissani.
Oikeastaan tänään voisi käydä laittamassa rahaa tilille ja tilata niitä levyjä. Tai no, läjä kolikoita pitää palauttaa, joten
masiinaa käytettävä. Rahat eivät sitten näy vielä tänään tilillä. Oh well. Pankkiin päästäkseenkin pitäisi ensin
hankkiutua jotenkin keskustaan. Jaa-a. Jääneekö koko operaatio Torniossa suoritettavaksi.
Tapahtumaköyhä, joskaan ei varsinaisesti tylsä päivä. Vielä maanantai Kuusamossa, tiistaina sitten Tornioon. Kuusamosta
lähtö 12.10, perillä 15.10. Tornioon lähtö 17.00, perillä 19.35. Kiva, 1h 50min Oulussa odottelua...plah. Onko mikään
paikka edes auki tuolloin, vai onko joka ovi Matkahuoltoa myöten lukittuna? Ankeeta. Jospa joku Oulussa asuva kaveri
pelastaisi minut. Isoveli sopivasti Kiinassa (Shanghaissa)
työreissulla. Korkeat rakennukset mainitsi tekstiviestissä. Niinpä näkyy olevan.
4.1.2004 (sunnuntai) klo. 0.29: Täällä taas. Lauantai meni paljolti bussissa istuskellen, välillä nukkuen, välillä
ikkunasta ulos tuijotellen. Ei tullut kumpaankaan suuntaan mennessä luettua mitään, kunhan vain olin ajatuksissani. Tänään
matka alkoi Jyväskylästä klo. 11.50, Oulussa perillä about 16.50. Matkahuolto kiinni joten ulkona värjöttelyä puolisen
tuntia, Kuusamo kohti 17.30, perillä 20.30.
Huomasinpa nyt, että olen jotenkin päätynyt Pinserin Suomen Blogilista-sivulle.
Hassua. Kiitosta vaan sivuni tuonne ilmoittaneelle, that's nice.
Kuitenkin, matka oli vallan kiva, yllättävä ja merkittävä. Return of the King käytiin katsomassa 1. päivä, hieno oli se.
Olin kuullut useaan otteeseen, että lopussa moneen kertaan luulee elokuvan loppuvan, mutta se vaan jatkuu ja jatkuu.
Niinhän se vähän oli. Well, en tiedä haittasiko tuo kaikkia asiasta maininneita, mutta minua ei ainakaan. Ei siinä
mielestäni mitään turhaa ollut, eikä aika käynyt pitkäksi.
Teatteri oli aikamoisen täynnä, itse olin seitsemännen rivin aivan vasemmassa laidassa. Eipä haitannut, ei ollut ainakaan vasemmalla puolella ketään karkkipussia rapisuttamassa tms.
Muutenkin häiriövapaa elokuvaelämys, kerrankin. Kaveri oli ensi-illassa kärsinyt LotR-fanaatikkojen toistuvista taputuskohtauksista pitkin
elokuvaa. Ugh. Onneksi mitään tuollaista ei tapahtunut nyt. Mitä järkeä siinä taputtamisessa yleensä on, ei siellä katsomossa
kuitenkaan ole Peter Jackson heiluttamassa takaisin kättä, että kiitos kiitos. Oli kivaa nähdä kankaalta The Day After
Tomorrowin ja Spider Man 2:n teaserit. Etenkin jälkimmäisen kohdalla olin ihan haltioissani. Pitänee sitten
matkustaa katsomaan Ouluun, jahka ilmestyy. Nyt on sitten nähty kaikki LotRit kankaalta, sekä Kill Bill vol 1.
Näitä tapauksia, jotka täytyy nähdä teatterissa. Vol. 2 pitää myös käydä katsomassa Oulussa, kunhan ilmestyy.
Koska olen hukannut korvalappustereoni, ei voinut reissatessa kuunnella omaa musiikkia. Asia korjaantui kuitenkin nyt
kotiin päästyä. Etenkin olen odottanut Gary Numanin A Prayer for the Unborn
soittamista, suosikkini kuulemistani miehen kipaleista. Mies tuli tutuksi I'm Alan Partridge series 2-dvd:n menuista,
joissa Alan soittaa ilmakitaraa Music
for Chameleonsin tahtiin. Mainio biisi sekin.
Perjantaina käytiin shoppailemassa, lähinnä etsimässä kaverille kenkiä. Free Record Shop tuli vastaan, siinä
edustalla oli DVD-levyjä, joita saisi kaksi 25 eurolla. Siitäpä löytyikin sitten Ali G - Aiii ja About Schmidt, molemmat
erinomaisia, joten pitihän ne ostaa kun halvalla sai. Tulikin sitten 200 DVD:tä täyteen noiden myötä. Kivaa.
Etusivu Atso lyhyesti DVD:t Kirjoita vieraskirjaan Lue vieraskirjaa
- konvehtirasia (vanhemmilta)
- Guinnesin ennätyskirja 2005 (vanhemmilta)
- (humoristinen) Itsepiristyskirja & lämpösukat (Miian äidiltä)
- kaksi kivaa paitaa (Miialta)
- Disk on Key-pikkuhärveli, johon voi siirtää 32 megatavua dataa (isoveljeltä)
- Philishave micro+ 5820 easyshave-partakone (tädiltä)
- 217 euroa (vanhemmilta yhteensä)
24.12.2004 (perjantai) klo. 3.25:
"I didn't figure you'd go so quietly."
"Who said anything about going quietly? Ellenor, I give you my word... this is going to get very... ugly. Not to worry."
Gueltig bis: 31.12.2005
Betrag: 5 EUR
Google Answers
Language Tools
Google Suggest
Google Desktop
Google Sets
[ Kommentoi / Lue ]
Debbie Roberts
Choices Direct
Marraskuu: Before Sunset, Jimmy Carr - Live, Spider-Man 2
Joulukuu: Gilmore Girls S2, Return of the King EE
Lorelai:"Well, I think you're actually making some friends, here."
Rory:"Let's not get too far ahead of ourselves. They've basically just moved off the plan to dump the pig's blood on me at prom, that's all."
Donnie Darko director's cut (4.10.)
ER season 3 (11.10.)
Red Dwarf S1-S4 (11.10.)
The Day After Tomorrow (18.10.)
Before Sunset (9.11.)
Jimmy Carr - Live (15.11.)
Spider-Man 2 (30.11.)
Gilmore Girls season 2 (7.12.)
Return of the King EE (14.12.)
HUOM: Tästä alaspäin menevät heinäkuulle merkityt kirjoitukset ovat elokuulta 2004.
ER - season 3 (11.10.)
The Day After Tomorrow - 2 disc special edition (18.10.)
Hellboy - director's cut (19.10.)
Jimmy Carr - live (15.11.)
Spider-Man 2 (30.11.)
Gilmore Girls - season 2 (7.12.)
Return of the King - extended edition (mahdollisesti 14.12.)
Täällä tuli vastaan luultavasti hauskin gif-animaatio, jonka olen nähnyt...
41107985000E521200000AAA2200735446009D9A039C010507069A00%40comcast.net&number=145048019
"The short opening scene of 'Over the Rainbow' in which Angel, Wesley & Lorne realize what happened to Cordelia. Note: This was presumably cut accidentally when they were removing the 'Previously on' -segments." Argh. Ei riitä että on huonompi paketointi, sitten pitää leikellä jaksoja holtittomasti. Ärsyttää jo ihan tarpeeksi nuo "previously on"-pätkien leikkaukset. Mutta...noh.
Ei kai tuo toisaalta maailmaa kaada. En vain pidä siitä kun jaksoja saksitaan. Hm. Jos hankkisin
sen ensimmäisen kauden ja jäisin odottelemaan, josko S2 R2 tulisi jossakin alennukseen. Esmes
DVDZone2:ssa, jossa season 3 R2:n saisi nyt 50e:llä. Angel S2:n sijaan voisin hommata vaikka...Gilmore Girls season 1:n? Ehkä, ehkä...
- Vittu Aatsi on kyllä huippu jätkä.
- Ihan samanlainen oli ku ennenki.
- Aatsi on kyllä aito jätkä.
- Meinas tulla tippa linssiin ku puhuttiin...
- Gilmore Girls season 1
- Millennium season 2
- Freaks and Geeks
- Dead Like Me Season 1
---
Kyseessä siis Undeclared-DVD (Ihan pihalla). Siistiä.
---
12 July 2004
BECAUSE, ALTHOUGH WE'RE NOT ENTIRELY SURE, THAT "STAANKIN" SEEMS OMINOUS
---
Hello to all the international visitors who drop by for a second. You will be missed...
- My girlfriend told me to tease her. I said, "OK, Fatty."
- I leave you with this disturbing fact: If you took all the money we in the West spend on food in one week, we could feed the third world for a year. Now I don't know about you, but I think we're being overcharged for groceries.
-> siirry päivän jälkimmäiseen päivitykseen
- Musta aurinko - masennus ja melankolia (Julia Kristeva)
- Kuin salama kirkkaalta taivaalta - Kriisit ja niistä selviytyminen (Salli Saari)
- Tutkielmia skitsofreniasta (Gaetano Benedetti)
- Skitsofrenia - sairaus vai elämänmuoto? (Allan Johansson)
- Matka hulluuteen (Mary Barnes - Joseph Berke)
- Keskipäivän demoni - Masennuksen atlas (Andrew Solomon)
- siinäpä sitä yhdelle kerralle...
- ei kovin kevyttä lukemista
- juu, ei
- eihän sitä aina tarvitsekaan olla
- ei niin
- The Shield - season 2 (9.8.)
- Slacker - Criterion Collection (31.8.)
- The Passion of the Christ (31.8.)
- Ginger Snaps Back (7.9.)
- Star Wars trilogy (20.9.)
- Millennium - season 2 (27.9.)
- Eternal Sunshine of the Spotless Mind (28.9.)
- Shaun of the Dead (11.10.)
- Return of the King - EE (joulukuu)
Täällä tuli vastaan
listaus B5-TV-elokuvaboksin ekstroista / kommenttiraitojen puhujista:
The Best of Louis Theroux's Weird Weekends vol. 1 (joka siis mainio, hauska dokumenttisarja) on lähtenyt tänään matkaan, tupsahtanee postilaatikkoon sitten maanantaina, kiva. Suosittelen lämpimästi, etenkin kun saa nyt noin halvalla. Ei ole varastossa Playlla, mutta
kyllä se sieltä tulee, kun vähän odottelee.
A-C-I-D-E-N-T."
"Onnettomuus.
O-N-E-T-T-O-M-U-U-S."
[18:19] (Atso) jopas
[18:20] (croon) kaupunginjohtajaa videoin ja jututin
[18:20] (Atso) jepu
[18:22] (Atso) "The battery, Aziz"...
[18:23] (croon) haha
[18:23] (croon) juu siinä pari kätyriä seiso mun vierellä
[18:23] (Atso) jeh
- Spaced - series 1 (10,5e)
- Spaced - series 2 (10,5e)
Season 2: R1-boksissa haastatteluita, joita ei muilla regioneilla
Season 3: sama kuin edellisessä, ja R2-boksista leikattu 8s
Season 4: R1:ssä lisäkommenttiraita ja fullscreenin selittävä lappu Whedonilta; R2 on widescreen
Season 5: R1 FS, R2 WS (itselläni R2, ja mieluummin katsonkin widenä, vaikka se on "väärin")
Babylon 5: In the Beginning
Buffy S1-S6
Invisible Man S1 Box 2
Taken
Spaced series 1 & 2
The Office series 1 & 2
Trigger Happy TV - the best of series 1 & 2 & 3
Elephant Man
Fire Walk With Me
Lost Highway
The Straight Story
Mulholland Drive
Kill Bill vol. 1
Heavenly Creatures
Bulworth
Dazed and Confused
Before Sunrise
Exotica
The Sweet Hereafter
Fearless
Twelve Monkeys
Avalon
Dark City
Punch-Drunk Love
Harold and Maude
Ginger Snaps
Ginger Snaps 2
The Last Temptation of Christ
High Fidelity
Leon - integral version
Cypher - special edition
Equilibrium
28 Days Later
Training Day
Pitch Black
Event Horizon
The Rules of Attraction
Detroit Rock City
Spider-Man
To Die For
Bringing Out the Dead
ANDERSON: A million movies all rolled together. Louis Malle movies. Mike Nichols and Hal Ashby and the 70s guys.
LAIH: Surely "Harold and Maude" was an influence?
ANDERSON: No question. Just the feeling. I used a Cat Stevens song. That's got to be paying respect on some level.
Mutta kappas, Ginger Snaps 2-DVD on näköjään lähtenyt matkaan. Jotain hyvää sentään.
16.4.2004 (perjantai) klo. 10.36: Eilisen ainoa takaisku oli se kun muistin illalla, että olin unohtanut Relativityn
(Tunteiden verkko) nauhoituksen. Plaah. Ei voi mitään. Tänään sitten heräisin flunssaisempana kuin eilen. Ei nyt mikään
ihan surkea olo kuitenkaan, vielä ainakaan.
Swimming Pool
The Shield season 2
Cabin Fever
Riget 1 & 2
Punk'd season 1
Once Upon a Time in Mexico
American Splendor
Thirteen
Intolerable Cruelty
Spellbound
Seabiscuit
Comic Book: The Movie
Lukaistuani ihan kiintoisan
Tales of the Slayers-sarjiksen, aloitin nyt Joss Whedonin kirjoittaman
Frayn (sarjakuva siis sekin) lukemisen. Mainiolta vaikuttaa. En olekaan aikoihin paneutunut kunnolla sarjakuviin. It's good to be back.
Ginger Snaps 2 DVD:lle huhtikuun 13. Can't wait. Ykkönen on mainio, ja näemmä kakkonenkin on varsin hyvä. Mikä on helpotus, olen
odottanut tuota pitkään.
The scientists abandon AI project after seeing The Matrix
Kaveri haki lainassa olleen digikameransa aamulla pois, näpsin sitä ennen kuvia huoneestani (koulutehtäväjuttuni aiheena DVD-harrastus, yllättäen):
- sen yläosa lähempää
- ja alaosa
- mööpelit & muutama levy
- lähikuva DVD-soittimesta
- epätarkka kuva Feedback-kotelosta
Perhana, olen aika varma siitä, ettei postimies ole käynyt talossamme, vaikka näin puolisen tuntia sitten yhden pyöränsä
kanssa naapuritalossa asioimassa. Eikö hänellä ollut taloni posteja? Päättikö hän laiskuuttaan skipata taloni? Saiko hän sairaskohtauksen? Milloin rakennukseni postin jakava heppu suvaitsee saapua paikalle? Entä jos en yksinkertaisesti saanut
mitään postissa? Enpä tiedä, pitäisi kai ilmoituksen Kuusamosta tulleesta paketista ehtiä tälle päivälle. Tosin luottamukseni
Tornion Postin toimintaa kohtaan ei ole erityisen korkealla.
Juuri kun sain keskiviikkona laitettua Bookplussaan tiedustelua, kannattaako viisi viikkoa sitten tehtyä kirjatilausta odottaa joskus tulevaksi, sieltä oli viimein tullut paketti torstaina Kuusamon kotiin. Great. Joskin siinä on luultavasti vain kaksi kolmesta tilaamastani kirjasta, kolmannen kun piti tulla jälkitoimituksena. Jospa sekin ilmaantuu joskus. Asiakaspalvelusta ei ole kuulunut mitään, onnetonta. Saaneeko vastaustakin odottaa viisi viikkoa.
Hauska video, jossa tähtinä Idols-luuserit.
Vänkä uutinen ja lisää aiheesta (hassuja yksityiskohtia...esim. saunasta lumeen paljain jaloin, hurjaa...)
Microsoft vs. 17-vuotias
Freaks and Geeks ilmestyy DVD:llä huhtikuussa. Olen nähnyt kai vain
yhden kokonaisen jakson (1.7, Carded and Discarded, näköjään), jossa oli vieraana Jason Schwartzman. Kiinnostaapi kuitenkin, kun sitä on niin kehuttu.
Eikä sillä, etteikö se olisi ollut hyvä jakso. DVD-boksi sopinee hyvin My So-Called Life-boksin rinnalle. Realistisia, pidettyjä, nuorista kertovia sarjoja, jotka saivat kirveestä ensimmäisellä kaudella. Tammikuun must buy (eventually)-TV-sarjaboksi on siis The Shield S2, maaliskuun Angel S4, huhtikuun Freaks and Geeks ja toukokuun Dead Like Me S1. Entä helmikuun? Who knows. Laitetaan vaikka se Invisible Man-boksi siihen paikalle. Äh, tuota rahanmenoa. Toisaalta toukokuun kertausharjoituksista taisi tulla suht mukavasti rahaa, ne voisi sijoittaa näihin, ellen ole saanut aiemmin hankittua.
Toisaalta, koska en ole (vielä) mikään Freaks & Geeks-fani, keksin varmasti helposti tsiljoona houkuttelevampaa hankintaa.
Mutta joskus...
Hitsi, katsoin aiemmin päivällä väärin, paljon The Invisible Man-boksi tulisi maksamaan (siihen tuli vielä about 3,3e lisää),
ja sen mukaisesti sitten kävin laittamassa rahaa tilille. Nyt sitten aika pysähtyi hetkeksi, kun tajusin mokanneeni. Mutta, tililläni oli ennestään 3,9e ylimääräistä, joten toivon kovasti, että currency calculator on oikeassa tuon 3,3e suhteen.
Hmm, phew...33,23e se oli, tilille jäi vielä 0,77e. Olisi päivä ollut jossakin määrin pilalla, jos olisin ryssinyt tuon.
Hmm, ensin nimeäni haetaan ("IMDb"-lisäyksellä) Ruotsin Googlella, nyt minua on haettu Hollannin Googlella. Laitoinkin
Walesissa viihtyneelle Alkio-kaverille viestiä, josko hän sattuisi olemaan Hollannissa... Tjaa, no nyt se selvisi, hän olikin maininnut Alkio-foorumilla menevänsä sinne joulun jälkeen. Olin kyllä lukenut, mutten enää muistanut kunnolla. Eipä oikein
tainnut olla puhetta asiasta, kun vuodenvaihteessa Jyväskylässä nähtiin.
Kaverilta tuli vastaus, Hollannissahan se tosiaan, ja oli käynyt sivullani.
Panic Roomista tulossa maaliskuussa kolmen levyn region 1-julkaisu. Hmmh. Pitänee joskus sekin hommailla. Näin aikoinaan
Kuusamossa teatterissa, enkä ole sen jälkeen katsonut. Not great, mutta viihdyin kuitenkin hyvin sen parissa. Ainiin, Punk'd S1 pitäisi myös hankkia. Leffa-DVD-osastolla pitäisi
hommailla esmes Once Upon a Time in Mexico ja Cabin Fever. It never ends...
Weird... MSN Haku löytää Donnie Darko-sivuni, mikä ei vielä
ole erikoista, mutta se on, että sivulle
löytyy kuvaus, jonka joku muu on kirjoittanut. Hmm, tjaa, sama juttu näköjään noiden muidenkin tulosten kanssa. Mutta mutta,
hassua kuitenkin. "Jättiläispupua kuunteleva koulupoika valloittaa ja ihmetyttää. Löydä linkkilista, jonka avulla pääset
vaikkapa keskustelemaan leffasta." Sivu on aika tyhjänpäiväinen, melkein harmittaa, että joku on joutunut kuvailemaan sitä.
Päivän (ensimmäisenä) linkkivinkkinä Tunnustuksien.luola.net. Saankin
palkkaa vissiin ensi viikolla, joten taidanpa tilata sen Invisible Man S1 box set 2:n, ettei jää harmittamaan. Ei se tuosta kuitenkaan enää halpene. Ehkä voisi sitten rauhoittua vaihteeksi DVD-ostojen suhteen joksikin aikaa.
David Lynch täytti tiistaina 58 vuotta. Suosikkiohjaajani on hän. Well, on kulunut nyt tasan viisi viikkoa Bookplus-joululahjatilauksestani, eikä kirjoja (3 kpl, muilta minulle) ole kuulunut. Fucking useless. Pitänee laittaa mailia tänään asiasta. Lopuksi vielä linkkivinkkeinä nimipäivähakukone ja Comic Readers.
Kisuja ja Rammsteinia...hassu. Huomasin sitten ohjelmatietoja 22.15
tutkaillessani, että Skenen jälkimmäinen osa loppuisi samalla minuutilla. Se siitä sitten. Unohdin. Nyt huomasin, että
joku on päätynyt sivulleni sarjan arvostelua etsimällä. Toivottavasti ei kukaan tekijöistä. En haluaisi pahoittaa
kenenkään mieltä. Moni varmaan piti kovasti. Ja ehkä olisin rakastanut jälkimmäistä osaa.
-
Tiedote opiskelija-asuntolan tietoliikenneyhteyksiin liittyen
-
Typerää, naurettavaa, idioottimaista uhkailua. Tuon kun tekevät, niin siitähän vasta Tornion opiskelijakämppien asukit
riemastuvat. Kaikessa kiitollisuudessamme voisimme ehdottaa vielä yhtä 10 euron korotusta vuokraan.
The future is here! Well, erehdyin selailemaan joitakin vieraita, outoja ja pelottavan asiapitoisia blogeja ja totesin kuumana puheenaiheena olevan blogien ulkoasut. Tämä kasvatti entisestään kriisiäni ulkoasumuutoksen tapahtumattomuutta kohtaan. Niinpä käytin useita minuutteja löytääkseni vastauksen siihen, miten saisin tekstiini edes marginaalit. Epäonnistuin tässä keskiverto 7-vuotiaallekin luultavasti helpossa tehtävässä. Vasta käydyt HTML-tunnit koulussa? Down the drain. Oikeastaan olisin saanut vastauksen ongelmaani ICQ:n kautta about sekunnissa, but hey, let's do things the hard way! Säälittävästi en edes onnistunut ratkaisemaan pulmaani, nyt sitten keksin jostakin mieleni sopukoista leftmargin/rightmargin-tagin. Vapise, Kevin Mitnick. There's a new man in town, and he ain't foolin' around.
Yritin nyt soittaa kaveritytölle, jota näin Kuusamossa käydessäni pitkästä aikaa. Ei vastausta. Varmaan tukahdutti siellä
tyynyllään puhelimensa soittoääntä. Käväisin tässä iltapäivällä ruokaostoksilla. Mitään edes etäisesti mielenkiintoista ei tapahtunut. Another dead end there. Nyt odotan 18.00 alkavaa Buffya. En katso jaksoja etukäteen DVD:ltä. Jyväskylässä kaverit, joiden luona yövyin, olivat katsoneet levyiltäni kauden loppuun käydessäni katsomassa Return of the Kingin. Oli kuulemma hyvä, loppukausi siis. Kiva.
Toinen kuuma puheenaihe blogeissa niiden ulkoasujen lisäksi vaikutti olevan Idols-kisan tulokset.
Jälleen yksi ajankohtaisuus, josta olen/olin täysin pihalla. Paitsi nyt että joku Antti hävisi, ja joku tytskä voitti. Hui hai. Sinänsä ehkä mielenkiintoista nähdä kun pökkelöt menevät nolaamaan itsensä ja tuhoamaan itsetuntonsa (well, kisan alkuvaiheessa ainakin), mutta samalla turhan tuskallista. Seurattavaa, siis.
Kaveritytön kanssa tuli turistua reilu puoli tuntia. Oli ollut äänekkäällä automatkalla aiemmin soitellessani. Anyway, Spider Man 2
on The Chronicles of Riddickin
ohella eniten odottamiani kesäleffoja. Way cool...
Tulipa nukuttua hyvin, ehkä turhankin hyvin. About puoli yhdestä (yöllä)
yhteen (aamupäivällä). Hm, luulin jo maininneeni Dawn of the Dead-remaken, mutta en sitten ilmeisesti.
Trailerit (etenkin uudempi) vaikuttavat varsin lupaavilta.
Katson Sarah Polleyn mukanaolon myös varsin hyväksi merkiksi. Suosikkini trailerissa on otos, jossa Polley katsoo pihaltaan ympärillä tapahtuvaa kaaosta, vikkelien zombien juostessa kauempana jotakin poloista kiinni. Hienoa. Kevin Smithin Jersey Girlistä on tullut myös traileri, jota en kuitenkaan aio katsoa.
Paljastaa kuitenkin enemmän kuin välitän tietää etukäteen.
Koska tältä päivältä ei ole pahemmin mainittavaa, laitetaan muutama päivän aikana vastaan tullut linkki:
Inventions from science fiction books and movies,
Black Holes FAQ,
Cameramen's Screw-ups, sekä
hypnoosiasiaa. Eilen keksin The DVD Forumsin, joka vaikuttaa hyvältä sivustolta DVD Talkin ohelle. Käyttö vaatii kylläkin (vaivattoman) rekisteröitymisen.
Tuli katsottua se Skene maanantaina, Kotikatsomon kaksiosaisen ensimmäinen
osa, siis. Kertoo huumeisiin sekaantuvasta tytöstä. Toivoin parempaa. Ensireaktioni oli, että ihan jees, mutta ajan
myötä olen alkanut pitämään siitä vähemmän. Ensinnäkin suurin osa teknisistä kikkailuista ärsyttivät. Ohjaaja/kirjoittaja yritti apinoida Unelmien sielunmessua, olipa mukana lähikuva laajentuvasta pupillistakin. Hahmot olivat kaksiulotteisia, en välittänyt edes päähenkilöstä oikein paskan vertaa. Päähenkilöstä puheenollen, olisin mieluummin katsellut jotakuta tavallisemman näköistä tyttöä roolissa, nyt tuollainen hot babe tuntui kikkailujen ohessa nuorison suosion kalastelulta. Oikeastaan kaikki ruudulla näkyvät nuoret taisivat olla jotain teinimalleja. Tämä jälleen vähensi koko tarinan mielenkiintoisuutta. Dialogista ei jäänyt muuta mieleen kuin päähenkilön kiihkeä mukakiintoisa monologi yhteiskunnasta tms. tietokoneanimaatioilla ja nopeilla leikkauksilla ryyditettyinä, joka tuntui vain epätoivoiselta yritykseltä matkia parempia tekeleitä. Mieleen jäi myös kohta ratikassa, jossa ikkunasta taustalla näkyi jotain tietokonegrafiikkaa tms., jotta katsoja ei muistaisi kysyä itseltään, miksi hän seuraa näitä onttoja hahmoja, ja jotta ohjaaja voisi leikkiä Oliver Stonea. Tai ketä nyt mielessään siinä rippasikaan.
TV1 ma 12.1. klo. 21.20: Kotikatsomo: Skene
MTV3 ma 12.1. klo. 15.45: Ally McBeal (vieraana Sting)
MTV3 ma 12.1. klo. 21.15: Thirteen Days
MTV3 ti 13.1. klo. 15.45: Ally McBeal (vieraana Christine Lahti)
MTV3 ti 13.1. klo. 21.00: 24 (2. kauden toinen jakso, vielä ehtii hyvin mukaan!)
SubTV ti 13.1. klo. 22.00: 24 (2. kauden 3. jakso)
SubTV ke 14.1. klo. 21.00: Grand Canyon
MATTI: No taas on näitä englanninkielisiä, niinku blog n' roll. En osaa enklantia, en lue, thank yes. Mutta mitäs täällä olisi. No tällainen kuin Atson ajatukset. Nuori kaveri kirjoittelee ahkerasti päiväkirjamaisesti elämästään - aika paljon noista leffoista ja tv-ohjelmista.
MERVI: No eikös se ole ihan mukavaa?
MATTI: Mukavaa? Kukas nyt on mukava? Joku mies? Joku toinen mies? Tuleeks sulle tänne joku toinen mies??! Tuleekse Atso sun sänkyyn?
MERVI: Ei tänne tule kukaan muu kuin uni-Matti. Älä nyt ala riehua.